Kajaanin kirkko

Ilojuhlaa Kajaanissa

Kajaani Missio on onnellisesti ohi. Kainuun Kansanlähetys on yksi Kansanlähetyksen 17 piirijärjestöstä. Heidän energiallaan järjestettiin 1.-4.10.2015 Kajaani Missio. Tällaiset tapahtumat liittyvät Kansanlähetyksen Suomi sydämellä -evankelioimisnäkyyn.

Olen juuri saapunut Kajaanista ja on aika raportoida päällimmäiset tunnelmat.

Kajaanin kirkossa oli torstaista sunnuntaihin missioillat, joiden aiheina oli usko (to), toivo (pe) ja rakkaus (su). Lauantai-iltana oli Nina Åströmin konsertti. Torstaista perjantaihin Kajaanin kouluja kiersi Riku Rinne. Perjantaina paikallisessa pizzeriassa tarjottiin 165 pizzaa nuorille. Riku piti pari pientä puhetta ja lauloi Sinä olet arvokas. Perjantaina oli myös tilaisuus varuskunnassa ja Donkkis Big Night –ilta lapsille Lehtikankaan kirkokssa. Viikon jokaisena päivänä Kansanlähetyksen lähetyskodilla Sammonkadulla oli päiväkahvit, hartaus ja avoimet ovet. Sunnuntaina puhuin vaimoni Annen kanssa vielä seurakunnan kahvikutsuilla Viinibaari MariaP:ssä. Mukana olivat myös muusikot Sari ja Leo Louhivaara, kirkkoherra Marko Miettinen, kappalainen Jyri Kitti, Jouni Haverinen, Jaana Raesalmi ja MariaP:ssä Simo ja Hannele Karjalainen. Radio Kajaus välitti viimeisen missioillan suorana Kainuuseen ja Lappiin.

Päällimmäinen tunne on ilo! Ilosanoma tarttui hyvin myös julistajaan. Ei ole mitään niin suurta kuin suostua Jumalan pelastavan työn kohteeksi. Vaikka Jumalan sanaan kuuluvatkin sanat ”Kyllä” ja ”Ei”, muistetaan että sanoman ydin ei ole äläsanoma vaan ilosanoma.

Toinen tunne on kiitollisuus. On oikeutettua olla sekä ilosanoman vastaanottaja että sen jakaja. Olen kiitollinen, että elämäntehtäväni on kutsua toisia pelastuksen tielle ja jakaa uskoville toivoa.

Kolmanneksi sydämessäni on odotus. Voisiko hengellinen herätys vielä koskettaa maatamme sillä tavoin, että ihmiset ymmärtäisivät ja kokisivat Jumalan pyhyyden ja lähtisivät etsimään häntä. Ja etsivä löytää! Koko Suomen uudelleenevankelioiminen on valtava etuoikeus ja haaste. Siihen ei pysty yksi kirkko eikä herätysliike. Jokainen tahollaan, joskus yhdessä, mutta aina yhteisessä hengessä.

Neljänneksi en halua olla ainoastaan sananjulistaja vaan ennen kaikkea Sanan julistaja. Inhimilliset sanat ja mielipiteet eivät paljoa auta, mutta jos pystyn tuomaan Jumalan sanoja ihmisille, ne voivat muuttaa paljon. Jopa ihmisen ikuisuuskohtalon.

Jumalalla on hyviä ajatuksia jokaista ihmistä kohtaan. Tuhlaajapojan paluussa Isä sanoi: ”Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa!”


Kansanlähetys tarjosi pizzaa ja sanaa.

Kansanlähetys tarjosi pizzaa ja sanaa.

Riku Rinne puhui Kajaanin kouluissa ja kirkossa.

Riku Rinne puhui Kajaanin kouluissa ja kirkossa.

Nina Åström lauloi lauantai-iltana.

Nina Åström lauloi lauantai-iltana.

hepr12_28-29


Lähetysjohtajan tukijoukkoihin!
 

Lue!Lokakuun ystäväkirjeessäni kirjoitan myös Kajaanin matkastani.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>