Jeesus kuoli meidän tähtemme

Lähettäjäpiirikirje 10/2018

Minulla on lähettäjärengas, joka tukee työtäni taloudellisesti ja rukouksin. Kirjoitan tällä tärkeälle ryhmälle säännöllisesti kirjeitä. Tässä otteita lokakuun 2018 kirjeestä. (Liity joukkoon!)

Tervehdys sinulle!

Tätä kirjoittaessa teen töitä kotona. Otin kaapin päältä laatikosta esiin kahvinkeittimen juhlistaakseni hetkeä kun saan kirjoittaa sinulle. Normaalisti meillä kotona kahvia ei juoda. Työpaikalla sitä kuluu. Nyt muumipappa-kahvikupin äärellä ajattelen kiitollisina teitä tuttuja ja tuntemattomia eri puolilla Suomea. Ihanaa kirjoittaa sinulle!

Syksyn työt ovat lähteneet käyntiin. Puheita, kirjoittamista, suunnittelemista ja palaveeraamista. Jatkuvaa muistuttamista itselle ja toisillekin, miksi teemme tätä ja näemme vaivaa: Jumalan kunnian, rakkauden ja evankeliumin sekä ihmisten pelastumisen tähden. Kohta alkaa valmistautuminen syksyn kahteen ulkomaanmatkaan. Juhlimme lähetystyömme puolivuosisataista uurastusta Etiopiassa ja Japanissa. On uskomattoman hienoa, että meillä kristityillä on Jumalan lahjana osallistuminen lähetykseen.

Varainhankintajuoksu Japanin lähetystyölle

Olen marraskuussa juhlimassa Japanin työmme 50-vuotista taivalta. Osallistun juoksuun, jossa kerätään rahaa Japanin evankelioimiseen ja Koben teologisen seminaarin työhön. Tule mukaan sponsoriksi lahjoittamalla euro tai jonkin muu summa juoksukierrokselta. Lue lisää www.suuressamukana.fi/mikajuoksee.

Opintomatka Turkkiin

Olen matkanjohtajana kevään opintomatkalla Turkkiin 27.4.-4.5.2019. Matkan hinta on 1190 euroa 1.12. mennessä ilmoittautuneille. Lisätietoja minulta s-postitse mika.tuovinen@sekl.fi tai puhelimella 044 5505899.

Maailman evankelioiminen – haaste ja etuoikeus jokaiselle kristitylle

Viimeksi Israelissa käydessäni bussi vei meidät Galilean järven äärellä Tiberiaksen kohdalla kohoavalle Arbelan vuorelle. Tämä on ehkä ollut vuori, jossa Jeesus antoi Matteuksen evankeliumin lopussa olevan lähetyskäskyn: Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni (Matt. 28:16-20). Vuorelta on upeat näköalat.

Miksi Jeesus käski opetuslasten kiivetä korkealle? Ehkä vuori oli ollut heille tärkeä kohtaamisen ja rukouksen paikka. Ehkä Jeesus kaikkia kansoja korostaessaan halusi ihan sormellaan osoittaa, mihin kaikkiin ilmansuuntiin ja ihmisryhmien luokse apostolien on lähdettävä. Lännessä näkyi Seforis, hellenistisen sivistyksen ja roomalaisuuden keskus Galileassa. Pohjoisessa olivat syyrialaiset heimot, idässä ja etelässä Dekapoliksen kreikkalaiset alueet. Etelässä siinsi Samaria. Vuorelta ei näkynyt maailman ääriin asti, mutta tehtävä oli opetuslapsille selkeä: kaikki nämä kansat on tehtävä Jeesuksen opetuslapsiksi. Ja myös kansat, joista heillä ei ollut pienintäkään käsitystä.

Apostolien kuolemaa kuvaavat traditiot kertovat kymmenen heistä saaneen surmansa lähetysmatkoilla. He lähtivät liikkeelle. Ja viestikapula on nyt meillä.
Kirjoitin juuri julkaistavaan Suomen Teologisen Instituutin Iustitia-kirjasarjaan artikkelin lähetystyön tulevaisuudessa. Siinä kuvaan kohtaamiamme haasteita.

  1. Kirkkojen, lähetysjärjestöjen ja työntekijöiden tulee pitää esillä maailmanlaajaa lähetystehtävää sekä rukoilla ja toimia lähetystehtävän loppuun saattamiseksi.
  2. Lähetystyöntekijöiden lähettäminen on Jumalan antama malli lähetystehtävän toteuttamiseksi.
  3. Lähetystyössä emme saa hävetä evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta ja kutsua kasteeseen ja kirkon yhteyteen.
  4. Lähetystyössä tulee vahvistaa sekä kristittyjen yhteyttä että omaa hengellistä ja teologista identiteettiään.
  5. Jeesus korosti Pyhän Hengen voiman merkitystä lähetystehtävän toteuttamisessa. Luterilaisina tarvitsemme paneutumista Pyhän Hengen teologiaan ja pohtia sen merkitystä toimintatavoissamme.
  6. Eurooppa on lähetyskenttä. Avataan silmämme tyhjien kirkkojemme ja kokoustilojemme todellisuudelle. Pohditaan yhdessä, miten tavoitamme oma maanosamme evankeliumilla. Ei menetetä toivoamme!
  7. Lähetystyö on kutsu kärsimykseen ja omasta luopumiseen. Varojen uhraaminen lähetystyöhön on osa tätä kutsua.
  8. Tarvitsemme lähetysinspiraattoreita, jotka puhuvat niiden puolesta, jotka eivät tunne Jeesusta Kristusta.
  9. On katastrofi, että lähetystehtävä on kesken. Emme voi paeta vastuutamme.

Ole siunattu ja siunaukseksi

Sitoudun elämässäni lähetyskäskyn toteuttamiseen siinä tehtävässä missä olen. Iloitsen, ettei minun tarvitse olla yksin, vaan sinä olet tässä työssä tukenani.

Muista aina, että olet äärettömän arvokas! Jumala rakkaudessaan antoi oman poikansa kuolemaan sinun tähtesi. Maailman rahat, kullat ja hopeat ovat mitättömiä sen rinnalla, mitä sinusta on maksettu! Olet ihmeellinen!

Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys


VANHAT KIRJEET. Vanhoja ystäväkirjeitäni löytyy täältä:

9/2018
8/2018
7/2018
6/2018
5/2018
3-4/2018
Lokakuu 2017
Syyskuu 2017
Elokuu 2017
Lokakuu 2016
Syyskuu 2016
Elokuu 2016
Maaliskuu 2016
1/2016
Joulukuu 2015
4/2015
Elokuu 2015

Liity tästä Mika Tuovisen lähettäjärenkaaseen.

Ole Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovisen työtoverina. Voit rukoilla ja lahjoittaa hänen työnsä mahdollistamiseksi. Olemme kiitollisia kaikista rukouksista ja lahjoituksista!

Lahjoitustiedot:
Saaja: Suomen Ev.lut. Kansanlähetys
Tilinumero: FI14 5043 1920 0034 52. Mika Tuovisen viite: 6200 34773.

Voit myös tehdä myös verkkopankissasi sopimuksen kuukausilahjoittamisesta.

Jaa eteenpäin Facebookissa / Twitterissä / Google+ssa

Yksi vastaus artikkeliin ”Lähettäjäpiirikirje 10/2018

  1. Martti Lehikoinen

    Kiitos jälleen kirjeestä ja saarnasta Israel päivien Jumalanpalveluksessa. Siunausta.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Martti Lehikoinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>