uskoontulokertomus

”Nyt minä olen Jumalan lapsi”

Tunsin miehen, joka nuorena asuessaan leskiäitinsä kanssa hänen pienessä mökissään, oli alkanut viettää juopottelevaa elämää, pelaten korttia ja harjoittaa muutakin syntiä. Eräänä keväisenä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, – niin hän itse myöhemmin kertoi – , hän tuli tällaisilta retkiltään kotiin klo 1-2 tienoissa aamulla ja tapasi äidin valvomassa pöydän ääressä avoin Raamattu edessään.

Kun poika astui sisään, katsahti äiti häneen silmät kyynelissä ja huokasi:

”Kyllä sinä, poika parka, tuolla elämälläsi vielä minut hautaan saatat.”

Tämä sana pisti kuin veitsi hänen sydämeensä, ja hän tiuskasi:

”Kunhan vielä yhden kerran tarpeeksi itkette, niin kyllä sitte lakkaatte.”

Kääntyi ja meni lyöden oven peräänsä kiinni.

Jonkun matkan päässä oli vuori, joka kohtisuorana laskeutui alla olevaan pieneen mutta syvään lampeen. Sinne ylös jyrkänteen reunalle hän suuntasi kulkunsa ja istahti sinne elämäänsä miettimään.

”Kyllä tämä on kurjaa. Ihmisetkin jo alkavat minua elämäni tähden ylenkatsoa ja nyt äitikin itkee itsensä kuoliaaksi. Paras on, kun heittäydyn tuonne ja lopetan tämän kurjan elämän.”

Hänen näin miettiessään nousee keväisen sunnuntai-aamun aurinko kullaten puitten latvoja vuoren huipulla. Käki lentää tuohon likelle ja alkaa siinä kukkua. Silloin kävi taas kuin pistos läpi miehen sydämen.

”Nythän on sunnuntai-aamu. Koko luomakunta virittää kiitosvirtensä Jumalan kunniaksi. Ja minä, Jeesuksen verellä ostettu ihmislapsi aioin syöstä itseni helvettiin”.

Ja hän nousi ja lähti juoksemaan. Oli kuin perässä vielä olisi kutsuttu: ”Tule takaisin, tule takaisin!”

Mutta hän riensi eteenpäin ilman päämäärää, samoili metsiä ja polkuja koko sen aamun.
Vihdoin aamupäivällä hän jouduttuaan maantielle tapasi erään tuttavan herran, joka sanoi hänelle:

”Kuule, tänään on rukoushuoneen vihkimisjuhla, sinun pitää tulla sinne!”

Ja sinne hän meni. Voi kuinka ihmeellistä oli nyt kuulla Jumalan sanaa. Kaikki oli kuin juuri hänelle puhuttua. Lopuksi täytyi ihan polvilleen painautua ja sydämessään huutaa:

”Herra, täällä on yksi syntinen, tule tänne minun raukan sydämeen!”

Kun hän illalla tuli kotiin, istui äiti jälleen Raamattunsa ääressä. Nopeasti poika riensi hänen luokseen, kavahti hänen kaulaansa ja huudahti:

”Nyt, äiti, et tiedä, missä poikasi on ollut, mutta sen vain sanon, ettei sinun enää tarvitse minun tähteni itkeä, sillä nyt minä olen Jumalan lapsi.”


Tuo kuvaus on Suomen Lähetysseuran kustantamassa kirjassa Kuninkaan sanoma, joka sisältää lähetystyöhön liittyviä puheita. Kirja on painettu vuonna 1928. Tuo Hannu Haahtin puhe antaa valoa niille, jotka pohtivat itsemurhaa. Jeesus kutsuu itsemurhaa suunnittelevia luokseen ja haluaa antaa elämään tarkoituksen ja valoa. Ehkä hän juuri nyt kutsuu sinua uskomaan?

Kirjan varsinainen sanoma on lähetystyön haasteet ja uhrautuminen lähetystyön puolesta. Lähetystyö on kesken. Nyt tarvitaan sekä lähtijöitä ja lähettäjiä. Kansanlähetyksessä etsimme erityisesti kuukausilahjoittajia kotimaan ja ulkomaan työntekijöidemme tukijoukkoihin. Olemme kiitollisia Kansanlähetykselle tehdyistä testamenteista sekä puhelimella tehdyistä lahjoituksista. Minun työni tukijoukkoihin voi liittyä Suuressa mukana -sivulta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>