Kirkkokahvi

Raamattuopetusta Joensuussa – pullatkin loppuivat kirkossa

Minulla oli eilen hieno päivä Joensuussa. Aamulla saarnasin Pyhäselän kirkossa kanaanilaisen naisen uskosta. Hänen uskonsa oli suurta, koska se oli uskoa Jeesukseen. Kirkonmenojen jälkeen siirryimme seurakuntatalolle seuroihin. Seurakunnan ja kirkkoherra Ville Ojalan kanssa vietetystä hetkestä jäi kiitollinen muisto.

Piirihallituksessa

Iltapäivällä osallistuin Pohjois-Karjalan Kansanlähetyksen piirihallituksen kokoukseen, jossa hyväksyttiin viime vuoden toimintakertomus. Tämä kertomus jätti kuvan hyvin aktiivisesta toiminnasta, jossa lähetystyö nähdään keskuksena. Kiitos teille!

Herätys, Raamattu ja Pyhä Henki

Kirkossa on puhuttu vuosikausia siitä, että tänne pohjoiseen pitäisi saada työntekijöitä Afrikan kasvavista kirkoista. Pohjois-Karjalan Kansanlähetys on palkannut piirijohtajaksi tansanialaisen teologian tohtori Gerson Mgayan. Gerson sanoi, että monet kristityt täällä Suomessa odottavat herätystä, mutta harvat ovat valmiita tekemään jotain herätyksen tulemiseksi. Gerson korosti viikonloppuna kahta asiaa: Raamatun lukemista ja tutkimista sekä Pyhän Hengen voimaa. Hän on aloittanut Joensuun Noljakan kirkossa Pyhän Hengen seminaarit.

Elämänleipää ja kahvipullaa

Illalla opetin Kansanlähetyksen Leipäsunnuntaissa Jeesuksen kuoleman salaisuudesta ja ylösnousemuksen voimasta. Tästä Raamatun suuresta salaisuudesta ja minunkin pelastukseni perustasta opetin kiitollisin mielin. Toinen ilonaihe oli vähän yli sadan hengen väkimäärä. Se tarkoitti sitä, että piirihallituksen puheenjohtajan vaimo joutui lähteä hakemaan pullatäydennystä kotoa. Pullakuljetuksen saavuttua kirkon pihassa ei ollut enää parkkipaikkoja vapaana.

Suomi sydämellä

Kolmas ilonaihe on huomata taas miten eri puolilla Suomea seurakunnat ja uskovat julistavat uskollisesti evankeliumia ja opettavat Raamattua. Tämä työ näkyy harvoin valtakunnan medioissa, mutta uskon Jumalan arvostavan sitä, kun hänen Poikansa nimeä korotetaan ja ihmisiä kutsutaan ikuisen elämän tielle.

Linkkejä:
Tilaa Mika Tuovisen sähköpostiviesti
Tutustu Kansanlähetyksen kotimaassa toimiviin työntekijöihin.
Kansanlähetyksen lähetystyöntekijöitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>