Avainsana-arkisto: ansioton palvelija

Palveleminen ja ansaitsematon armo

Ansaitsematon armo

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

”Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ’Käy pöytään, saat heti ruokaa.’ Ei, te sanotte: ’Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.’ Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’” (Luuk. 17:7-10)

Yksi aikamme suurimpia harhaoppeja on ajatus, että Jumala hyväksyy meidät sellaisina kuin me olemme. Kristinuskon ydinsanoma on kuitenkin siinä, että Jumala hyväksyy meidät Kristuksen sovituskuoleman tähden. Ei sen tähden, mitä me olemme itsessämme.

Vertauksessa kerrotaan maatilalla työskentelevän orjan isännästä. Jeesus asettaa opetuslapset isännän asemaan: Kun palvelijanne tulee töistä, te ette pyydä häntä istumaan sohvalle katselemaan televisiosta lempiohjelmaa ja tarjoa hänelle sipsejä tai jäätelöä.

Näin ei ole tapana toimia. Isäntä odottaa, että kun palvelija tulee pellolta, isäntä saa ensin ruokansa. Lopulta kun palvelija on tehnyt kaiken vaadittavan, hän voi syödä itsekin.

Tämä oli ihan tavallinen käytäntö. Isännällä ja palvelijalla, orjalla, oli suuri ero. Palvelija oli isännän omaisuutta. Isäntä oli ostanut hänet tai saanut hänet omaisuudeksi jollain muulla tavoin.

Palvelija ei kuitenkaan ollut arvoton. Häntä ei kannattanut kohdella huonosti. Lahjakkaat koulutettiin tärkeisiin tehtäviin.

Vertaus muistuttaa meitä isännän ja palvelijan suuresta erosta. Kun palvelija on tehnyt kaiken työnsä, hän ei odota isännältä erityispalveluksia.

Ansioton palvelija

Vertaus ei pääty tähän. Alussa opetuslapset olivat isännän asemassa. Jeesus sanoi: ”Jos teillä on palvelija kyntötöissä”. Lyhyt vertaus kääntyy loppua kohden ylösalaisin.

Jeesus ei puhu opetuslapsista isäntinä ja herroina vaan palvelijoina. ”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.’”

Jeesus ikään kuin sanoo: ”Isännällä on etuoikeuksia. En kutsu teitä nauttimaan niistä. Tässä vertauksessa on isäntä ja palvelija. Haluan, että otatte näistä kahdesta esikuvaksenne palvelijan.”

Tämän on täytynyt kuulostaa radikaalilta opetuslasten korvissa. He ovat löytäneet Messiaan, Vapahtajan. He tuntevat henkilökohtaisesti Jeesukseen. He voisivat saada häneltä nimikirjoituksen ja käydä yhdessä syömässä. He varmaankin ajattelivat, että tulevaisuus on turvattu. Jeesuksen kanssa saamme ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.

Totuus oli toinen. Opetuslapset saivat jatkuvasti Jeesukselta muistutuksia, että Herran seuraaminen ei vie maalliseen kunniaan ja maineeseen. Jeesuksen seuraaminen on ristin tietä. Te olette palvelijoita, orjia. Jeesus vie valtakuntansa voittoon aivan toisella tavalla kuin ihmiset yrittävät pönkittää omia maallisia valtakuntiaan.

Entä me? Paljonko Jumala on meille velkaa?

Tämän vertauksen opetus on katkeraa kalkkia nieltäväksi.

Kuinka usein käymmekään Jumalan kanssa kauppaa.

Kun annamme varoja lähetystyöhön, haluamme ehkä vastapalveluksi ylimääräisiä siunauksia ja menestystä.

Hengellisen työntekijä ja vastuunkantaja myös kyntää, paimentaa ja palvelee Jumalan sanalla. Paljonko Jumala on velkaa tehdystä työstä?

Mitä Jumala on meille velkaa kun rukoilen, vastustan kiusauksia, menen kirkkoon, teen hyvää, noudatan kymmentä käskyä? Saanko siitä jonkin kunniamaininnan Jumalalta? Vai teinkö vain sen, mitä minun ihmisenä ja kristittynä tulikin tehdä?

Mitä Jumala on meille velkaa? Ei mitään. Emme voi ostaa Jumalan siunauksia. Kaikki tulee lahjana ja armosta.

Itse asiassa kaikki mitä omistamme, on Jumalan lahjaa. Jopa ilma jota hengitämme. Se, että olemme syntyneet tähän maailmaan, on lahjaa. Samoin kaikki meidän kykymme, rahamme, aikamme. Kaikki on lahjaa.

Elämäni kuuluu täydellisesti Herralle. Ja kaikki se mitä minulla on. Miksi kuitenkin usein toimin ikään kuin kaikki olisi minun omaani? Ja kun Jumala on antanut meille kaiken ikään kuin hän olisi meille vielä jotain velkaa.

Arvoton palvelija ei ole koskaan armoton palvelija

On usein pitkä tie kulkea arvottomaksi palvelijaksi, joka näkee kaiken lahjana. Sillä tiellä Jumala riisuu omasta itsekkyydestä ja kunniasta.

Jumalan koulussa oma vanhurskaus muuttuu repaleiseksi. Oma hyvyys on riekaleina. Jumalan kouluja läpäissyt arvoton palvelija ei ole koskaan armoton palvelija.

Ilman Herran koulua pidämme itseämme herrana, muita parempina. Jumalan ahjossa syntyy kristittyjä, joiden lähellä on helppo olla ja uskoa. Tällainen ihminen ei tarvitse toista nostamaan omaa egoa ylös. Hän voi iloiten nostaa muita ylös. Hän on vapautunut oman kunnian tavoittelusta ja ylpeydestä.

Arvottomasta palvelijasta armottomaksi isännäksi?

Niistä, jotka kokevat olevansa arvottomia palvelijoita tulee harvoin armottomia isäntiä. Jumalan valtakunnassa armottomat kristityt käyttävät valtaa toisten alistamiseen. Usein toisia käytetään oman aseman korostamiseen, oman hyvyyden ja pyhyyden pönkittämiseen.

Vertauksessa Jeesus antaa lääkettä hengelliseen ylpeyteen. Kun olette tehneet kaiken mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: olemme ansiottomia, arvottomia palvelijoita.

Kristus tulee palvelijaksi

Vertaus puhuu palvelijasta ja isännästä. Jeesuksen kautta näemme tämänkin vertauksen uudessa valossa. Vertauksen kertoja Jeesus, universumin kuningas, kaikkeuden Herra, Vapahtajamme, tulee palvelijaksi. Orjaksi, joka palvelee koko ihmiskuntaa aina kuolemaan asti.

Jumala ei ole meidän hyviemme tekojemme kohteena, vaan me olemme Jumalan hyvien tekojen kohde. Hän hoitaa meitä, antaa syntimme anteeksi, kantaa meitä, puolustaa meitä, vie meidät taivaaseen.

Ansaittu armo

Jeesus on palvelija, joka on uurastanut minun puolestani. Hän eli täydellisen Jumalalle kelpaavan elämän, johon minä en pystynyt. Hän kuoli ristillä minun syntieni puolesta. Tämän vuoksi voin puhua ansaitsemattomasta armosta.

Tarkemmin ilmaistuna ei ole olemassa ansaitsematonta armoa.

Armo on ansaittu. Mutta se ei ole meidän ansaitsemaa vaan Kristus ansaitsi armon meille.

Pelastumme tekojen kautta.

Emme kuitenkaan omien tekojemme kautta vaan Kristuksen tekojen kautta.

Ansaitsematon armo

Tämän sunnuntain aihe luterilaisessa kirkossa on ansaitsematon armo. Viisisataa vuotta sitten, uskonpuhdistuksen aikaan armo oli hukassa. Vaadittiin tekoja, suorituksia, syntien anteeksiannon ostamista. Martti Luther nousi tätä vastaan: armossa ei ole ehtoja. Ihminen pelastuu yksin armosta, Kristuksen tähden, yksin uskosta.

Meidän aikanamme armo ymmärretään usein väärin. Tämä on vakavaa, sillä liikumme Jumalan pyhän salaisuuden äärellä, joka ratkaisee ihmisen ikuisuuskohtalon.

Yksi suuri vaara ajassamme on, että armo nähdään ihmisoikeutena kaikille. Se kuuluu kaikille kuin Manulle illallinen. Se on ikään kuin Jumalan pakollinen palkankorotus kaikille ihmisille. Tai kansaneläke elämän päätteeksi. Tämä on kamalaa harhaoppia. Jumalan armo ei ole automaatti.

Toinen vaaran paikka on kun väitetään, että Jumalan armoa on se, että saamme olla oma itsemme. Armo muuttuu Jumalan mielisuosiosta ihmispsykologiaksi. Aika usein kuulee sanottavan, että Jumala hyväksyy meidät juuri sellaisena kuin olemme. Tämä ajatus armon näkökulmasta on väärä. Asia on täysin päinvastainen: Koska olen oma itseni, siksi tarvitsen armoa. Armo voi pelastaa minut itseltäni. En voi syntieni tähden kestää pyhän Jumalan edessä. Tarvitsen itseni ja Jumalan väliin Kristuksen, armon.

Vaarana on myös, että kristityn vaatimukset ja uskovan rima asetetaan niin korkealle, että kukaan ei uskalla omistaa armoa kohdalleen. Armon ruisleipä nostetaan korkeuksiin johon pääsee vain ihme suorituksilla. Kuitenkin armon leipä on tullut kaikkien ulottuville. Heikoin, syntisin ja itsensä kevyeksi ja kelvottomaksi punninnut saa Kristuksessa armon omakseen.