Avainsana-arkisto: arkkipiispa

Pixabay_CJ_stress-2061408

Anglikaaninen kirkko kriisissä avioliittokäsityksen muutosten vuoksi

Vuosituhannen alussa anglikaanisissa kirkoissa syntyi suuria jännitteitä. Taustalla oli naispappeus ja naispiispuus sekä erityisesti homoseksuaalisuuden hyväksyntä kirkossa. Yhdysvalloissa vihittiin ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen piispa virkaansa vuonna 2003. Siitä alkoi anglikaanisen kirkon rakoilu. Yhdysvalloissa moni hiippakunta erosi omasta kirkostaan ja liittyi perinteisessä kristillisessä avioliittokäsityksessä pitäytyviin afrikkalaisiin kirkkoihin. Afrikkalaiset kirkot vihkivät piispoja Yhdysvaltoihin kaitsemaan heihin liittyneitä kristittyjä.

GAFCON huolissaan kirkon tulevaisuudesta

Anglikaanisen kirkkoperheen ongelmia haluttiin sovitella vuonna 2008 anglikaanipiispojen Lambeth-konferenssissa, joita järjestetään joka kymmenes vuosi. Tuolloin kolmannes kirkon piispoista kieltäytyi tulemasta konferenssiin liberaalien amerikkalaisten piispojen osallistumisen vuoksi. Ennen Lambeth-konferenssia yli tuhat anglikaanivaikuttajaa – arkkipiispoja, piispoja, pappeja ja maallikkojohtajia – pitävät Jerusalemissa Global Anglican Future Conference -tapahtuman (GAFCON).

Toinen GAFCON-konferenssi pidettiin Nairobissa vuonna 2013. Kokoukseen osallistui yli 1300 edustajaa 38:sta maasta. Kolmas konferenssi pidetään Jerusalemissa kesäkuussa 2018. GAFCON on muotoutunut laajaksi tunnustukselliseksi kirkolliseksi rakenteeksi anglikaanisen kirkon sisällä.

Pohjois-Amerikan anglikaaninen kirkko – ACNA

Pohjois-Amerikan anglikaaninen kirkko (Anglican Church in North America, ACNA) syntyi vuonna 2009 kun monet Yhdysvaltojen episkopaalikirkon (joissakin maissa anglikaaneja kutsutaan episkopaaleiksi) ja Kanadan anglikaanisen kirkon jäsenet pettyivät omien kirkkojensa liberalisoitumiseen. Viimeisin liittyminen ACNA:n jäsenyyteen sai alkunsa maaliskuussa 2017 kun Yhdysvaltojen episkopaalikirkon Etelä-Carolinan hiippakunta päätti yksimieliseseti siirtyä ACNA:n yhteyteen. Hiippakuntaan kuuluu 53 seurakuntaa, 22 149 kastettua jäsentä ja 142 pappia. ACNA päätti ottaa tällä viikolla hiippakunnan vastaan, ja siitä tuli kirkon suurin hiippakunta.  ACNAssa on noin tuhat seurakuntaa ja yli 100 000 jäsentä.

Skotlannin episkopaalikirkko vaihtoi avioliitto-oppiaan

Kesäkuun 8. päivä 2017 Skotlannin episkopaalikirkko hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliiton. The Guardian lehden mukaan ainoana lakia vastustavana hiippakuntana oli Aberdeenin ja Orkneyn hiippakunta. Pastori Ian Ferguson tästä hiippakunnasta sanoi: ”Tämä on yksi surullisimmista ja tuskallisimmista päivistä meille. Me olemme murtuneita. Tämä skismaattinen teko tulee aiheuttamaan paljon vaikeuksia yhteydelle”. Hänen mukaansa kirkon jäsenet etsivät vaihtoehtoista piispallista kaitsentaa.

Arkkipiispa Yhdysvalloista: Vihimme Eurooppaan lähetyspiispan

Vain muutaman minuutin kuluttua kirkon päätöksestä pohjois-amerikkalaisen anglikaanisen kirkon ACNA:n arkkipiispa Foley Beach ilmoitti, että anglikaaninen kirkkoyhteisö on kriisissä, koska revisionistisen teologian ja käytännön viirus jatkaa leviämistään eri puolilla. Sen sijaan, että jotkut kirkon johtajat ojentaisivat niitä, jotka ovat luopuneet raamatullisesta uskosta ja käytännöstä, joka meille on annettu apostolien kautta, he ovat omaksuneet väärän opetuksen, ja kaiken lisäksi menevät pidemmälle edistämällä sitä kaikkialla maailmassa.

Tämän vuoksi GAFCON vihkii Skotlantiin lähetyspiispaksi Andy Linesin. Hänen toivotaan tuovan piispallista kaitsentaa perinteisestä avioliitosta kiinni pitäville.

Jo huhtikuussa Nigeriassa järjestetyssä GAFCON-kokouksessa GAFCON-yhteisön primaatit (anglikaanisessa kirkossa primaatit ovat alueellisten kirkkojen ylimpiä piispoja tai arkkipiispoja) päättivät tarjota lähetyspiispan Euroopalle. Piispan tehtävä on keskittyä erityisesti Skotlannin ja myös Englannin kirkon ulkopuolelle jääneisiin anglikaaneihin.

Arkkipiispa Foleyn mukaan Skotlannin episkopaalikirkon päätös on muuttanut avioliiton raamatullista ja historiallista määritelmää. Hän korostaa tarvetta vastata niiden skottien pyyntöihin, jotka on kirkossa tämän päätöksen vuoksi marginalisoitu. Avioliiton uudelleentulkinta on asia, jota uskollinen kristitty ei voi tukea.

GAFCONin primaatit ovat pyytäneet Pohjois-Amerikan Anglikaanikirkkoa vihkimään Andy Linesin lähetyspiispaksi. Andy Lines vihitään piispaksi 30. kesäkuuta 2017.

ACNA:n arkkipiispa Foley Beach lopettaa viestinsä Samuel Seaburyn sanoihin:  Harha tulee usein suosituksi ja tarttuvaksi. Silloin kukaan ei pysty sanomaan, miten kauaksi se leviää tai mihin se päättyy. Tällaisissa tapauksissa meidän tulee palata perusteisiin ja pysyä lujina. Raamatun tulee olla uskomme perusta!

Arkkipiispa Nigeriasta: Jo kirkkoisä Athanasios vihki piispoja harhaoppisiin hiippakuntiin

Monet anglikaanisen kirkon johtajat, mukaan luettuna Canterburyn arkkipiispa Justin Welby, pitävät lähetyspiispan vihkimistä toisten hiippakuntien alueelle vahingollisena ja sanovat sen rikkovan kirkon yhteyttä.

Nigerian anglikaanisen kirkon arkkipiispa Nicholas Okoh, joka toimii myös GAFCONin primaattien puheenjohtajana, kirjoitti kesäkuun 14. päivä viestin, jossa hän muistutti, että neljännellä vuosisadalla areiolaiset olivat melkein vallanneet kirkon. Areiolaiset olivat Areioksen seuraajia, joka väitti, että Jeesus on luotu olento eikä lainkaan Jumala.  Jos kirkko olisi seurannut Areiosta, kristillinen usko olisi hävinnyt.

Arkkipiispa Okoh viittaa viestissään kirkkoisä Athanasiokseen (298-373), joka oli valmis maksamaan kovan hinnan totuuden puolesta.  Okoh haluaa muistuttaa Athanasioksesta, sillä hän näkee nyt samanlaisen taistelun evankeliumista. Nyt Skotlannin episkopaalikirkko muutti avioliitto-opetustaan. Avioliiton uudelleen määrittely ei ole toissijainen asia, josta voitaisiin olla eri mieltä, ja silti jatkaa yhteistä matkaa.  Uudelleen määrittely tarkoittaisi, että Jeesus olisi erehtynyt opettaessaan, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Okoh toteaa, että Raamatun mukaan homoseksuaalinen käyttäytyminen ilman parannusta erottaa Jumalan valtakunnasta. Kun kirkko väittää, että se voi siunata käyttäytymisen, jonka Jumalan sana selvästi opettaa olevan syntiä, silloin hylätään radikaalilla tavalla Raamatun auktoriteetti.

Arkkipiispa Okoh väitti, että Athanasios vihki oikeaoppisia piispoja areiolaisten johtamiin hiippakuntiin, koska tiesi apostolisen uskon olevan vaakalaudalla.

Tämän vuoksi samana päivänä kun Skotlannin episkopaalikirkko muodollisesti kääntyi pois historiallisesta kristillisestä uskosta, GAFCON ilmoitti, että Andy Lines vihitään GAFCONin Euroopan lähetyspiispaksi.

Avioliittokeskustelu Suomen ev.lut. kirkossa

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa vihitään avioliittoon vain eri sukupuolta olevia pareja. Käytännössä monet kirkossa ovat luopuneet pitämästä homoseksuaalisia suhteita syntinä eli Raamatun sanan vastaisena, mistä kertoo se, että homoseksuaalisessa suhteessa eläminen ei ole este kirkon papin virkaan. Myös Raamatun kielteisestä kannasta homoseksuaalisuuteen julkisuudessa vaietaan.

Toukokuun 2017 kirkolliskokouksessa oli käsittelyssä aloite kirkon avioliittokäsityksen laajentamiseksi. Aloitteessa esitetään, että samaa sukupuolta olevat parit voitaisi vihkiä kirkolliseen avioliittoon. Laajentaminen kuulostaa sanana hienolta, mutta kristillisen avioliiton laajentaminen samaa sukupuolta oleviin liittoihin tarkoittaa käytännössä vanhan raamatullisen ja historiallisen avioliittokäsityksen hylkäämistä. Siksi sitä ei tule hyväksyä.

Homoliittojen hyväksyminen on aiheuttanut ennen näkemätöntä kirkkojen hajaantumista ja sirpaloitumista sekä kristikunnan uudelleen muotoutumista viime vuosien aikana kuten edellä kuvattu anglikaanisen kirkon tapaus osoittaa.

Kristillinen blogi

Luetuimmat blogikirjoitukset 2016

Uusi vuosi on alkanut. Nyt on aika katsoa vuoden 2016 luetuimmat kirjoitukset täällä blogissani. Tässä kymmenen kärki.

1. Kalevi Lehtinen: Taistelu on alkanut. Tämä jäi Kalevi Lehtisen viimeiseksi kirjoitukseksi Uusi Tie -lehdessä. Kalevi kuoli kaksi kuukautta myöhemmin heinäkuussa 2011.

2. Olen kuullut on kaupunki tuolla – Kari Tapio. Upea laulu, joka muistuttaa kristittyä päämäärästä. Jeesuksen lunastamat ovat matkalla kohti suurta tulevaisuutta. Tämä elämä on vasta pieni alku!

3. Täällä Pohjantähden alla. Lasse Heikkilän laulu Täällä Pohjantähden alla.

4. Arkkipiispa kehottaa rukoilemaan, että kaikki oppisivat tuntemaan Jeesuksen herranaan. Kaksi Englannin anglikaanikirkon arkkipiispaa kertovat unelmansa, johon liittyy herätys ja se, että kaikki olisivat Jeesuksen seuraajia.

5. 10 Raamatun paikkaa rakkaudesta. Kymmenen Raamatun kohtaa rakkaudesta.

6. Suomen Teologinen Instituutti. Mikä on STI? Mitä se tekee? Täältä vastauksia.

7. Lopun ajan merkkejä. Milloin tulee loppu? Jeesuksen puheesta Matteuksen evankeliumin  luvussa 24 voidaan nähdä lopun aikojen merkkejä yhteiskunnassa, luonnossa, kirkossa ja lähetystyössä.

8. Siunauspuhe Seija Järvenpään hautajaisissa 30.8.2014. Puhe ystävän ja työtoverin hautajaisissa.

9. Martti Lutherin aamurukous. Miten Martti Luther opettaa rukoilemaan aamuisin? Tässä hyvä ohje kaikille päivän alkuun.

10. Lähetyskäskyt Raamatussa. Evankeliumien lopussa ja Apostolien tekojen alussa on lähetyskäsky, jotka ovat tärkeimpiä Raamatun perusteita lähetystehtävän toteuttamisessa.

Imatran ampuminen_arkkipiispa Viilma

Viron arkkipiispan osanotto Imatran ampumatapauksen johdosta

Ystävyyskirkkomme Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Urmas Viilma esittää Facebook-sivullaan osanottonsa Imatran ampumatapauksen johdosta.

Tässä arkkipiispa Viilman teksti ensin viroksi ja sen jälkeen oma käännökseni suomeksi.

Minu südamlik kaastunne täna öösel Soomes Imatras oma elu kaotanud kolme naise lähedastele. Iga surm, olgu saabunud õnnetusjuhtumi, haiguse või vägivalla tagajärjel, ka vanusest tingituna, toob leina ja kaotusvalu. Surm tundub alati ülekohtusena. Kuidas aga mõista tulistaja käitumist, kes tänaval viibijaid surmab viisil nagu võib näha mõnes arvutimängus… Sellele ei ole vabandust!
Soovin headele naabritele Soomes ja sealsetele paljudele sõpradele, õdedele-vendadele rahu ja kindlameelsust ning usku õigluse võidule. Miski ei too tagasi ohvrite elu, kuid lohutuse Jumal aitab leida neil hetkedel tuge ligimesearmastusest ja Tema Sõnast. Valgustagu igavene valgus lahkunute igavikuteed ja kinnitatu meie kõigi lootust ülestõusmisele ja igavesele elule!

Käännökseni suomeksi:

Sydämellinen osanottoni viime yönä Imatralla henkensä menettäneiden kolmen naisen läheisille. Jokainen kuolema, tulkoon se onnettomuuden, sairauden tai väkivallan seurauksena tai vanhuuteen liittyen, tuo surua ja menetyksen tuskaa. Kuolema tuntuu aina epäoikeudenmukaiselta. Miten ymmärtää ampujan käyttäytymistä, joka tappaa kadulla kulkijoita tavalla, jota voi nähdä jossain tietokonepelissä…sitä ei voi hyväksyä!

Toivotan hyville naapureille Suomessa ja siellä oleville monille ystäville, siskoille ja veljille, rauhaa, päättäväisyyttä ja uskoa oikeudenmukaisuuden voittoon. Mikään ei tuo uhrien elämää takaisin, mutta lohdutuksen Jumala auttaa tällaisillä hetkillä löytämään tukea lähimmäisenrakkaudesta ja Hänen sanastaan. Valaiskoon ikuinen valkeus poisnukkuneiden ikuista tietä ja vahvistakoon meidän kaikkien toivoa ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään.

Kirkon tehtävä maailmassa

Kirkon kaksi tehtävää

Mikä on kirkon tehtävä? Tähän vastaa Englannin anglikaanikirkon Canterburyn arkkipiispa Justin Welby tässä lyhyessä vähän yli minuutin pituisessa videossa.

Arkkipiispa Welbyn mukaan kirkolla on kaksi suurta tehtävää:

  1. Kirkon tehtävä on ylistää Jumalaa Jeesuksessa.
  2. Kirkon tehtävä on tehdä opetuslapsia.

Katso Canterburyn arkkipiispan lyhyt video:


Videon tekstityksen saa näkyviin klikkaamalla ruudun alareunassa olevaa tekstitysnäppäintä ja valitsemalla kieleksi suomi. Sama teksti on tässä:

Aloitan sanomalla vain kaksi perustavaa asiaa kirkosta.

Ensiksi kirkko on olemassa, jotta se ylistäisi Jumalaa Jeesuksessa Kristuksessa.

Toiseksi kirkko on olemassa, jotta se tekisi uusia Jeesuksen opetuslapsia.
Kaikki muu on somistetta. Jotkut niistä voivat olla tarpeellisia, hyödyllisiä tai ihania koristeita. Mutta ne ovat silti koristeita.

Kun puhun opetuslasten tekemisestä en puhu vain sanoista vaan myös teoista. Palaamme siihen myöhemmin.

Paras päätös minkä jokainen voi tehdä missä elämänvaiheessa ja elämäntilanteessa tahansa, ketä tahansa he ovat, missä tahansa he ovat ja mitä tahansa he ovat, on tulla Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi.Ihminen ei voi tehdä parempaa päätöstä tässä elämässä. Ei kukaan ihminen.

Julistakaa evankeliumia

Aiemmin tänä vuonna Englannin kirkon papit saivat Justin Welbyltä ja Yorkin arkkipiispa John Sentamulta viestin, jossa kehotettiin rukoilemaan kansan evankelioimisen puolesta. Kirjoitin siitä blogiin, ja tämä lyhyt kirjoitus on suosituimpia tekstejä blogissani. Se kertonee siitä, että monet kristityt kaipavat kirkon johdolta tällaisia viestejä. Moni iloitsi siitä, vaikka se tulikin toisen kirkon päämieheltä. Lue arkkipiispojen kehotus.

Moni kaipaa ja rukoilee herätystä Suomeen. Sitä on odotettu ja profetoitu. Rukous herätyksen ja kansamme puolesta on tärkeää. On hyvä rukoilla omien sukulaisten ja ystävien puolesta.

Rukoilijoiden lisäksi tarvitsemme liikkeellelähtöä evankeliumin kanssa kansan keskelle.

Arkkipiispa sanoi tärkeimmän: Paras päätös, minkä ihminen voi tehdä on tulla Jeesuksen opetuslapseksi.

Arkkipiispan kirje

Arkkipiispa kehottaa rukoilemaan, että kaikki oppisivat tuntemaan Jeesuksen Herranaan.

Englannin kirkon papit saivat helmikuussa 2016 Canterburyn arkkipiispa Justin Welbyltä kirjeen. Justin Welby ja Yorkin arkkipiispa John Sentamu kiittivät ensin pappeja uskollisuudesta, sitoutumisesta ja rohkeudesta julistaa evankeliumia.

Kansan evankelioimisen rukousviikko

Arkkipiispat muistuttivat, että evankeliumin viran hoito on hedelmätöntä ilman rukousta. Siksi he kutsuvat kaikkia kirkkonsa seurakuntapappeja seurakuntineen liittymään kansan evankelioimisen rukousviikoon 8.-15. toukokuuta 2016.

Rukouksen aalto

Arkkipiispat haluavat nähdä rukouksen aallon omassa kirkossaan ja monissa muissa kirkoissa. Heillä on kolme toivomusta rukousviikolle:

  • Uskovien suhde Jeesukseen Kristukseen syvenisi.
  • Saisimme varmuutta evankeliumin kertomiseen.
  • Vastaisimme Jeesuksen kutsuun olla hänen opetuslapsena, eläisimme evankeliumista ja etsisimme Jumalan valtakuntaa päivittäin

Isä meidän -rukous keskuksena

Rukousviikon keskuksena on Isä meidän -rukous ja sen sanat ”Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi.”

Tässä joitakin arkkipiispojen ehdotuksia rukousviikon ohjelmaan:

  • 24/7 -rukous.
  • ”Auta seurakuntaani rukoilemaan” -opas.
  • Erityiset rukoukset jumalanpalveluksessa.
  • Rukouskävely.
  • Rukoustunti ennen ehtoollisjumalanpalvellusta.

Arkkipiispan unelma

Arkkipiispat kertovat unelmansa: Kuvittele jokainen anglikaani, ehkäpä jokainen kristitty, rukoilemassa tätä rukousta yhdessä tarkoituksenaan, että kaikki voisivat tulla tuntemaan Jeesuksen Herranaan.

Kirjeen lopussa arkkipiispat vielä muistuttavat: ”Evankeliointi on Jumalan työ, ja se alkaa siitä kun etsimme häntä rukouksessa. Rukous on kirkolle aina hyväksi.”

Suomen evankeliointi

Tarvitsemme samankaltaisia henkilöitä, jotka innostavat oman maamme evankeliointiin ja rukoukseen. Meidän tulee pyrkiä siihen, että jokainen suomalainen oppisi tuntemaan Jeesuksen Herranaan. Tarvitsemme evankelistoja, pappeja, rukoilijoita ja todistajia. Oletko mukana?

Valokuvia arkkipiispa Urmas Viilman tehtävään asettamisesta / Photos Archbishop Urmas Viilma consecration as the archbishop

Eilen 2.2.2015 asetetettiin Viron ev.lut. kirkon arkkipiispaksi Urmas Viilma. Tässä muutamia kuvia juhlallisesta jumalanpalveluksesta ja sen jälkeisestä juhlasta.

Archbishop Urmas Viilma consecration

Tallinnan tuomiokirkko on Viron ev.lut. kirkon pääkirkko

Kirik ja jumalateenistus kava

Jumalanpalveluksen kaava löytyi sekä viroksi että englanniksi

Ordination and consecration

Urmas Viilmaa oli asettamassa tehtävään luterilaisen kirkon johtajia eri puolilta Eurooppaa

Peapiiskopi esimene jutlus

Ensimmäinen saarna arkkipiispana

Viron ev.lut. kirkon arkkipiispan vihkimys

Juhlallinen jumalanpalvelus loppusuoralla.

archbishop Estonian Evangelical Lutheran Church

Arkkipiispa lähempää nähtynä

Eesti Evangeelne Luterlik Kirik

Tuomiokirkosta siirryttiin Estonia -teatteriin.

Peapiiskop

Juhlassa oli iloinen arkkipiispa.

Rukous arkkipiispan puolesta

Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Issand õnnistagu sind ja hoidku sind! Issand lasku oma pale paista sinu peale ja olgu sulle armuline! Issand tõstku oma pale sinu üle ja andku sulle rahu!

Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Andres Põder

Lähetysmielinen arkkipiispa Andres Põder siirtyy eläkkeelle

Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Andres Põder siirtyi tänään 22.11.2014 eläkkeelle täytettyään 65 vuotta. Põder johti kirkkoa kymmenen vuotta.

Põder on ollut arkkipiispa, joka on korostanut myös evankelioimisen ja lähetystyön merkitystä. Muistan erään keskustelun ollessani Viron kirkon lähetyskeskuksen johtaja. Arkkipiispa kehotti meitä Misjonikeskuksessa pitämään telttakokouksia, jotta voisimme saavuttaa Viron kansaa paremmin evankeliumilla. Uskon, että sama evankelioimisnäky palaa eläkkeelläkin. Ja toivon, että peapiiskop emeeritus löytää itselleen aikaa evankeliumin julistamiseen.

Uusi arkkipiispa

Viron luterilainen kirkko valitsee itselleen uuden arkkipiispan ensi viikon kirkolliskokouksessa (EELK kirikukogu). Keskiviikkona 26.11. kello 14 tehtävään valittu arkkipiispa pitää lehdistötilaisuuden. Uusi arkkipiispa asetetaan tehtävään 2.2.2015. Siihen asti arkkipiispan tehtäviä hoitaa piispa Einar Soone.

Rovastikunnat ovat nimenneet viisi henkilöä arkkipiispaehdokkaiksi: Urmas Viilma, Ove Sander, Marko Tiitus, Tiit Salumäe ja Joel Luhamets. Luhamets kertoi toissapäivänä Viron televisiouutisissa kokevansa kutsumuksensa olevan muualla kuin arkkipiispan tehtävässä ja vetäytyy siksi kamppailusta sivuun. Hänellä olisi ollut hyvät mahdollisuudet tulla valituksi.

Siunauksentoivotukset Andres Põderille eläkepäivien viettoon! Ja johdatusta Viron kirkolle uuden arkkipiispan valintaan.

Looja, hoia Maarjamaad