Sana sunnuntaiksi – 21 ajatusta päivän saarnatekstistä Luukas 10:1-12

21. sunnuntai helluntaista – Jeesuksen lähettiläät – Luukas 10: 1-12 Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä. Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen. Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. … Lue lisää Sana sunnuntaiksi – 21 ajatusta päivän saarnatekstistä Luukas 10:1-12

Rohkeasti eteenpäin!

Rohkeasti eteenpäin

Muutaman päivän päästä olen ollut kolme vuotta Kansanlähetyksen johtajana. Tähän aikaan on mahtunut verta, hikeä ja kyyneleitä. Raamattu, herätys ja lähetys On hienoa olla yhteisössä, jolla on suuri näky: evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja. Tämän työn kolme avainsanaa – Raamattu, herätys ja lähetys – saavat minut aina innostumaan. Jumala on puhunut ja puhuu Raamatussa. Teemme työtä, … Lue lisää Rohkeasti eteenpäin!

Innostuneena Bulgariassa

Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa Kansanlähetyksen työhön Bulgariassa. Neljän päivän aikana kävimme Sofiassa, Plovdivissa ja Peshterassa. Kansanlähetys ja Kylväjä aloittivat yhdessä seurakuntatyötä yli 20 vuotta sitten Bulgarian millet-vähemmistön parissa. Peshteraan on syntynyt luterilainen seurakunta, jota tuemme. Seurakuntaan kastetaan jatkuvasti uusia jäseniä, mutta moni muuttaa Länsi-Eurooppaan etsimään köyhyyden tilalle parempaa elämisen tasoa. Kirjoitin lyhyesti uutisia matkaltani Kansanlähetyksen … Lue lisää Innostuneena Bulgariassa

Jumala odottaa sinua! – Evankeliumi ja tuhlaajapoika

Luuk 15 Tuhlaajapoika vertaus

Jeesus antoi seurakunnalleen ja kirkolleen yhden tehtävän: viedä evankeliumi kaikkialle maailmaan. Evankeliumi on sanoma voitosta Muinoin maallisessa kielessä evankeliumi sanaa käytettiin voittosanoman tuomisesta. Kun omat joukot olivat voittaneet sotatantereella, tultiin kotikaupunkiin viestin kanssa: voitto on saatu. Teidän ei tarvitse pelätä, että vihollinen tulee hävittämään ja tappamaan teidät. Samankaltainen näkemys on Jesajan kirjan 52. luvussa (52:7-10): … Lue lisää Jumala odottaa sinua! – Evankeliumi ja tuhlaajapoika

Jeesus – sivulause vai päälause

Armo ja evankeliumi

Uusi Tie -lehdessä (35/2014) Hämeen Kansanlähetyksen piirijohtaja Ilkka Päiväsaari kertoi piirin hienosta työstä hämäläisten keskuudessa. Tiedän, että Ilkalle on ollut tärkeää armon ja evankeliumin ymmärtäminen ja välittäminen. Se näkyy myös haastattelussa. ”Koko työntekijäjoukolla he pyrkivät opettamaan Jeesuksesta niin kirkkaasti kuin mahdollista.” ”Siitä on tullut hyvää palautetta, että keskitytään olennaisimmasta olennaisimpaan. Ilmeisesti sille on tarvetta. Sudenkuoppa, … Lue lisää Jeesus – sivulause vai päälause