Avainsana-arkisto: Helsinki Pride

Rohkeasti kristitty

Rohkeasti kristitty (Seppo Häkkinen)

Tällä Ylpeys-viikolla Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen kirjoitti Itä-Häme -lehdessä uutisoinnista kirkon osallistumisesta Helsinki Pride -viikon tukijaksi. Häkkinen piti tällaista uutisointia valitettavana. Kirkkohallituksen johtoryhmällä ei olisi ollut valtaa tehdä koko kirkkoa koskevia päätöksiä asiasta.

Häkkinen sitoutuu kirkon perinteiseen käsitykseen avioliitosta miehen ja naisen välillä. Hän toteaa kirjoituksessaan muun muassa näin:

Ihmisyyttä ja seksuaalisuutta koskevan kirkon opetuksen mukaan Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton. Näin kaksi sukupuolta sekä miehen ja naisen avioliitto ovat Jumalan tahtomia instituutioita. Ne ovat sopusoinnussa myös biologisen todellisuuden kanssa. Sukupuoli ei ole pelkkä sosiaalinen, ihmisten luoma konstruktio vaan Luojan antama ja Kristuksen vahvistama asia.

Kirkon ei tule olla avoin sellaisille vieraille ideologioille, jotka pyrkivät murtamaan sen opetusta ihmisestä, avioliitosta ja seksuaalietiikasta. Kirkon opetus on osoittautunut vuosituhansien aikana kestäväksi elämän perusperiaatteeksi siitä huolimatta, että niiden mukaan ei ole aina haluttu tai kyetty elämään. Kristillinen perhe- ja seksuaaliopetus ei perustu vain inhimillisiin kokemuksiin vaan Jumalan ilmoitukseen.

Kirkon pitää uskaltaa pitää esillä omaa perinteistä näkemystään avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Kyse ei ole ahdasmielisyydestä vaan siitä, millaiseksi Luojamme on ihmiselämän tarkoittanut, jotta yksilöt, perheet ja yhteiskunta eläisivät hyvää elämää.

Kiitän piispa Häkkistä näistä sanoista. Mielestäni hän toteutti tässä piispallista tehtävää nostamalla tässä sekavassa ajassa kirkon ja Raamatun opetuksen kirkkaasti esille.

Piispan paimenkirje Rohkeasti kristitty

Luin Seppo Häkkisen kirjan Rohkeasti kristitty heti keväällä 2019. Liitän tähän ajatuksiani kirjasta. Nämä ajatukset laitoin myös Uusi Tie -lehteen.

Pidin piispa Seppo Häkkisen uunituoretta paimenkirjettä ”Rohkeasti kristitty” kädessäni ja pohdin, mitähän Mikkelin hiippakunnan piispa haluaa meille toisessa paimenkirjeessään sanoa. Paaluttaako hän kantansa ajankohtaisiin aborttiin, eutanasiaan, pappeuteen tai kenties jumalanpalvelusyhteisöihin, joille hän toivoi selkeämpää asemaa piispainkokoukselta. Mitä piispa sanoo evankelioimisesta?

Katseltuani kaunista kansikuvaa aloitin lukemisen. En löytänyt temaattisesti jäsenneltyjä opinkäsittelyjä, vaan piispa Häkkisen puheisiin, saarnoihin ja kirjoituksiin perustuvan paimenen äänen. Häkkinen toivoo kirjansa oleva ”luotettava opastaja nykyisenä hengellisesti ja uskonnollisesti monenkirjavana aikana”. ”Paimenkirjeellä haluan rohkaista kirkkomme jäseniä ja työntekijöitä olemaan rohkeasti kristittyjä. Nyt on sen aika. Silloin toteutamme Kristuksen meille antamaa tehtävää.”

Piispa puhuu kirkossa olemisen ja kirkon uudistumisen puolesta. Hänen mukaansa kirkossa on helppo tunnistaa puutteita ja syntejä. Kristittyjen syntiä ei tule puolustaa, vaan siitä on tehtävä parannus. Häkkisen mukaan koskaan ei ole ollut täydellistä yhteisöä, mutta epätäydellisellä yhteisöllä on toivo pelastuksesta. Hän kehottaa uskovia rukoilemaan seurakuntien puolesta. ”Ihmisten yhteisönä kirkko on monin tavoin vajavainen, mutta Kristuksessa siltä ei puutu mitään. Älä katso kirkkosi ja seurakuntasi vihreitä, vaan sen Herraa, Jeesusta Kristusta.” ”Kirkon ei pidä puolustaa menneisyyttään, vaan rakentaa tulevaisuuttaan.” ”Nyt ei ole aika heittä hansoja tiskiin, vaan ryhtyä työhön.”

Piispa kaipaa rohkeutta evankeliumin julistamiseen. Uskosta ei tule puhua hiljaa kuiskaten vaan selkeästi. Kirkko sanomansa kanssa ei saa jäädä marginaaliin pienen piirin puuhasteluksi vaan tulee mennä julkisuuteen julistamaan rohkeasti evankeliumia. ”Identiteetiltään vahvan kirkon ei tarvitse pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Se on tietoinen omasta kutsumuksestaan ja tehtävästään.”

Piispa nostaa erityisen vahvasti esille kotien kristillisen kasvatuksen merkityksen. “Koti on pieni seurakunta”, hän kirjoittaa. Vanhemmilla ja isovanhemmilla on tärkeä tehtävä uskon opetuksessa. ”Kotien kristillinen kasvatus on kiireellisimpiä ja tärkeimpiä alueita, joihin kirkossamme on tartuttava voimakkaasti. Onneksi näin on monin paikoin jo tehty” (s. 21)

Kirjansa lopussa piispa muistuttaa Jeesuksen antamasta lähetystehtävästä. Hän huomauttaa, että meilläkin on evankeliumi lähetystyön tuloksena. Hän toteaa, että lähetystehtävää ei ole vielä suoritettu loppuun.

Kirjassa on vahva painotus Jeesuksessa ja Jumalan armossa. Armo tuotiin niin matalalle kuin mahdollista, mutta se sidottiin kuitenkin uskoon ja Jeesukseen. Näin se pysyi Jumalan ilmoittamana kristillisenä armona. Lisäksi armo liitetään nyt-hetkeen. Pelastus on varmaa siellä missä juuri nyt syntinen pyytää Jeesusta avukseen. Tässä on mielestäni hyvää mallia luterilaisesta evankeliumin julistamisesta.

Erityisesti nyt kun useampi julkisuuden henkilö on kuollut kiinnitin huomiota tapaan puhua kuoleman jälkeisestä elämästä. Häkkinen muistuttaa, että pitää puhua tuonpuoleisuudesta. Jossakin saarnoissa oli hyvin aikamme kristinuskoa kuvaava ajatus siitä, että kuolema on portti toisenlaiseen todellisuuteen. Häkkinen muistuttaa, että taivaaseen päästään armosta, Jeesuksen tähden. Tämä on hyvä. Mutta kirkossamme on katoamassa julistus siitä, että kuoleman jälkeen voi avautua toisenkinlainen tie: portti kadotukseen. Paimenen ei tule puhua vain taivaasta, vaan myös kadotuksen mahdollisuudesta. Ei kadotus kirjasta poissa ole. Kerran Häkkinen siteeraa …efraimilaisen rukousta, jossa helvetti mainitaan (s. 58). Taivaasta puhutaan rohkeasti, kadotuksesta hiljaa kuiskaten.

Entä ne asia, joihin ennen kirjan lukemista odotin mielipidettä. Muutaman kerran piispa tarttuu odottamiini ajankohtaisiin asioihin avioliittoon, aborttiin ja eutanasiaan. Tosin aika varovaisesti. Hänen mukaansa yhteiskunnan tulee vahvistaa avioliiton ja perheen asemaa sekä tukea niiden hyvinvointia. “Kirkolla on tarjottavana kodeille koeteltu ja hyväksi havaittu kristillinen arvomaailma.” Piispan mukaan ”Ihmisen elämä on arvokas alusta lähtien kuolemaan asti.”

Jumalanpalvelusyhteisöistä ei ole mainintaa. Evankelioimisesta piispa puhui siellä täällä. Sen kannalta tärkeitä olivat korostukset kaikista kristityistä Jumalan työtovereina eli maallikkous, Kristus-keskeisyys, uskon välttämättömyyden korostus ja diakonian painotus. Lopulta näen koko kirjan osana Mikkelin hiippakunnan uudelleen evankeliointia. Kirja on evankelioiva paimenkirje, jonka tarkoitus on huolehtia koko hiippakunnan väestöstä ettei yhdeltäkään jäisi ymmärtämättä, mitä Jumala on hänen puolestaan tehnyt. Kirjan perusteella en pidä Seppo Häkkistä ainoastaan piispana vaan evankelistana, joka saarnoissaan yrittää saada kuulijat uskomaan Jeesukseen Kristukseen.

Kirja korosti arjen kristillisyyttä. Aiheita vilisee paljon kuten maanviljelys, ilmastonmuutos, saattohoito, vanhusten arvostus ja syrjäytyminen. Piispa pyrkii lohduttamaan ja rohkaisemaan maan hiljaisia. Hän haluaa olla jokaisen ihmisen piispa ja johtaa jokainen Jeesuksen tuntemiseen. Kirjaa voi käyttää hartauskirjana. Siinä ollaan vahvasti kiinni kirkon perusopetuksessa, mikä onkin nykyään radikaalia. Kirjassa piispa kehottaa rohkeuteen: Rohkea kristitty ei häpeä Jeesusta, pelastusta, evankeliumia ja Raamattua.

Kiitos Mikkelin hiippakunnan piispalle kannanotosta Helsinki Pride-viikolla ja paimenkirjeestä. On hyvä olla rohkeasti kristitty.

Jaa eteenpäin Facebookissa / Twitterissä / Google+ssa