Avainsana-arkisto: Jumalan pyhyys

Hidasta vauhtia

Olen päässyt kolme kertaa elämässäni peltipoliisin kuvattavaksi. Joka kerta tiellä varmaankin oli liikennemerkki, joka varoitti nopeuden mittauksesta.

Kuvatuksi tuleminen aina pännii, mutta poliisin automaattivalvonta pelastaa ihmishenkiä ja vähentää onnettomuuksia. Automaattivalvonnan arvioidaan pelastavan vuosittain 27 ihmisen hengen.

Kadotuksesta pelastumiseen tarvitaan jotain järeämpää. Kannattaa hidastaa vauhtia ja miettiä.

Kirkollisessa mediassa on ollut pientä puhetta helvetistä. Raamattu muistuttaa monesti, että kuoleman jälkeen tulee tuomio. Olisi ihme, jos Jumala ei muistuttaisi, sillä jokaisella on oikeus tietää tästä. Ainakin tuomio ja helvetti ovat asioita, jotka moni haluaisi unohtaa. Taivaan haluaisimme tietysti valita.

Jumala haluaa etukäteen kertoa meille, mitä tapahtuu. Aivan kuten liikennemerkki paljon vähäisemmästä peltipoliisista.

Helvetti kertoo Jumalan pyhyydestä ja syntiemme karmeudesta Jumalan edessä. Ensimmäistä emme ymmärrä ja jälkimmäiselle olemme sokeat.

Jokainen meistä on kerran Jumalan edessä tuomiolla. Raamattu kertoo, että tuona päivänä ihmiskunta jaetaan kahteen joukoon: pelastettuihin ja kadotettuihin. Raamattu kertoo myös pelastuksen mahdollisuudesta: Usko Jeesukseen pelastaa! Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä pelastuu!

Kolme tärkeää asiaa

1. Kukaan ei voi paeta tuomiota ja ikuisuutta

”Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle” (Hepr. 9:27).

2. Usko Jeesukseen pelastaa

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16).

3. Yleisestä tiedosta henkilökohtaiseksi uskoksi.

”Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?” He vastasivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi” (Ap.t. 16:30-31).


Kannattaa hidastaa, tarkastaa päämäärä ja tarvittaessa kääntyä.