Avainsana-arkisto: kristinusko

Evankelioiminen ja kristittyjen yhteys

Suloisia teitä ja onnen polkuja

Ensimmäisenä lomapäivänä suuntasin aamukahville Hämeenlinnan torille. Olihan sinne asiaakin, koska rouvan piti saada uudet lenkkarit. Lähdin makutuomariksi, ja lopulta tulimme kaupasta ulos kaksien lenkkareiden kanssa. Omissa kellertävissä tossuissa on 30 päivän vaihto-oikeus ja kävin ne heti sisäänkävelemässä.

Tänä kesänä tallustelin monilla hengellisillä juhlakentillä. Ehdin nähdä Medialähetyspäivät, Lähetyksen kesäpäivät, Sanan Suvipäivät, Juhannuskonferenssin, Kansanlähetyspäivät ja New Wine -kesätapahtuman. Jotkut vierailut jäivät ohikulkumatkalla puolen tunnin visiiteiksi; Kansanlähetyspäivillä olin koko ajan. Pikainenkin kävijä sai vatsantäytettä nopeasti Juhannuskonferenssissa ja Kansanlähetyspäivillä. Molemmissa oli myös paljon maahanmuuttajia. Lähetyksen kesäpäivillä ostin kirjoja halvalla. Medialähetyspäivillä henkilöstöjohtaja tarjosi kahvit. Sanan Suvipäivillä oli järjestetty raamattuopetusta taukojen ajaksi puolen tunnin pätkissä. New Wine -tapahtumassa rukoiltiin pienryhmissä enemmän kuin muissa yhteensä.

Kesäjuhlat rakentavat yhteyttä uskovien välillä. Näin tuttuja ja huomasin, että kaikissa juhlissa oli väkeä eri herätysliikkeistä ja kirkoista. Juhlilla huomasin erilaisia teologisia korostuksia. Luonteeltaan kesäjuhlat ovat silti ekumeenisia, kristittyjä yhdistäviä. En ole sukulaisiani – myöskään siskojani ja veljiäni Jeesuksessa – itse valinnut. Olemme syntyneet samaan perheeseen.

Juhlat ovat myös kristillistä vastakulttuuria. Aikanamme usko ja kristillinen sanoma yritetään työntää julkisuudesta periferiaan. Kesällä se ei onnistu. Kesäjuhlista kuhistaan joka vuosi. Täällä me kristityt olemme! Ja meitä on paljon!

Vielä yksi tapahtuma on kalenterissa: Evankelistojen yhteyspäivät Jyväskylässä elokuussa. En pidä itseäni kovinkaan kummoisena evankelistana. Silti menen Jyväskylään olemaan sellaisten ihmisten kanssa, jotka sytyttävät omaa sydäntäni ja joita haluan tukea. Päivät ovat muuttuneet huippuevankelistojen tapaamisesta tavallisten evankelioimisesta syttyneiden kristittyjen tapaamiseksi. Meitä yhdistää unelma hyvän sanoman laajasta jakeluverkostosta Suomessa. Siksi uskallan mennä paikalle. Uskon, että yhdessä voimme tehdä enemmän, jotta Suomi-neidon ylle laskeutuisi Kristuksen tuntemisen suloinen tuoksu. Rukoilen, että löytäisimme yhdessä Suomen evankelioimisen strategian, jossa kristityt sekä yhdessä että omissa seurakunnissaan voisivat tuoreella tavalla tavoittaa kansamme.

Lenkkareiden sisäänkävely sujui hyvin. En aio palauttaa. En aio myöskään luopua Jumalan antamasta kutsusta sitoa jalkineikseni alttius julistaa rauhan evankeliumia (Ef. 6:15). Haluan kulkea polkuja, jotka johtavat hengelliseen uudistukseen, uskon syvenemiseen, evankelioimisen vahvistumiseen ja yhteyden lisääntymiseen maassamme.


Mika Tuovisen palstakirjoitus Uusi Tie -lehdessä heinäkuussa 2018.

European Forum for Church Multiplication – EFCX – 2. päivä

Euroopassa on 50 valtiota ja yli 700 000 000 asukasta. Valtaosa väestöstä on kristittyjä. Tilastojen mukaan kristinuskon tulevaisuus ei kuitenkaan täällä näytä hyvältä. Suuri osa 16-29 -vuotiaista väittää ettei heillä ole uskonnollista vakaumusta. Suuri osa Euroopan nuorisosta ei käy jumalanpalveluksista, ei rukoile eikä kuulu kirkkoon. Euroopan valtioista vain kolmessa maassa enemmän kuin yksi kymmenestä sanoi osallistuvansa uskonnolliseen tilaisuuteen viikottain. Näin oli Puolassa, Portugalissa ja Irlannissa. Euroopan uskonnollinen kartta on muutoksessa.

Onko niin, että vanhat toimintamallit eivät enää toimi (ovatko ne kaikki edes toimineet menneisyydessä) maanosassamme?

Tämän vuoksi moni eurooppalainen kristillinen vaikuttaja etsii yhteistyötä maanosamme tavoittamiseksi Jumalan rakkaudella, evankeliumilla ja Raamatun sanomalla. Siksi myös minä osallistun EFCX-tapahtumaan Puolan Krakovassa.

Tässä muutama mieleen jäänyt asia tältä päivältä:

  • Parasta mitä kristillisten järjestöjen ja kirkkojen johtajat voivat antaa yhteisölleen on elää Jumalan yhteydessä keskittyen rukoukseen ja Jumalan sanan jakamiseen (katso apostolien esimerkki Ap.t. 6:1-4)
  • Jumala sanoi, ettei tule Mooseksen ja kansan kanssa luvattuun maahan, jossa virtaa maitoa ja hunajaa (2. Moos. 33:1-3,15). Mooses kieltäytyi menemästä sinne, jos Jumala ei tule mukaan. Jumalan läsnäolo oli tärkeämpi kuin maalliset siunaukset. Jos Jumala tarjoaisi kristilliselle järjestöllesi suuria siunauksia, mutta ei läsnäoloaan, olisitko tyytyväinen? Mooses ei ollut.
  • Löydämme kutsumuksemme kun jokin huomaamamme asia särkee sydämemme. Nehemia löysi kutsumuksensa kun kuuli Jerusalemin kaupungin tilasta. Kuultuaan hän itki, murehti, paastosi ja rukoili. Jumala avasi tien kutsumuksen toteuttamiseen. Asia mikä murtaa sydämesi, on varmaan kutsumuksesi.
  • Kristillisen johtajan tulee nähdä Jumalan valtakunnan vähän käytetyt resurssit ja saada ne liikkeelle toteuttamaan Jumalan antamaa tehtävää. Seurakunnassa on liikaa jäseniä, joita ei ole varustettu toimimaan evankeliumin puolesta.
  • Ihmiset seuraavat kirkasta visiota. Hio näkysi selväksi.

Eurooppa on minun maanosani ja kristittynä haluan toimia maanosani hengellisen heräämisen ja hyvinvoinnin hyväksi. Erityinen rukoukseni on, että Euroopan vanhat kirkot voisivat kokea virkistymisen aikoja ja johdattaa paljon kansaa Jumalan tuntemiseen. Samaan aikaan Eurooppaan syntyy paljon uusia seurakuntia. Halusimmepa sitä tai emme. Yhdessä voimme rukoilla, että Jumalan valtakunta tulee keskellemme ja Jeesuksen Kristuksen tunteminen lisääntyisi.

Jumalan voima ja evankeliumin sanoma on ennenkin ravistellut Eurooppaa ja synnyttänyt uutta. Täällä on vaikuttanut uskonpuhdistus, pietismi ja monet kirkkojen uudistusliikkeet. Jospa saisimme uudistuksen aikoja. Siksi rukoilemme, suunnittelemme ja teemme työtä myös täällä Krakovassa. Herra, uudista kirkko(j)asi Euroopassa!


 

Katso myös:

European Forum for Church Multiplication – 1. päivä

Tallinnan kirkot

Valittuja paloja Viron ev.lut. kirkon historiasta

Kristinusko tuli Viroon 1000-luvun alkupuolella. Yksittäisiä kristittyjä ja ehkä yhteisöjäkin on Virossa ollut jo aiemminkin. Arkeologiset hautalöydöt nimittäin viittaavat paljon varhaisempiin kristinuskon vaikutuksiin.

Tässä kirjoituksessa mainitsen joitakin katkelmia Viron kirkon historiasta. Maa, kansa ja kirkko ovat tulleet minulle läheiseksi ollessani töissä Viron ev.lut. kirkossa Põltsamaalla (1995-1998), Tartossa (1999-2004) ja Tallinnassa (2008-2010).

Kristinusko saapuu Viroon

Viron järjestelmällinen kristillistäminen alkoi 1100-luvun lopussa. Baltian maiden lähetystyön keskuksena oli Riian paikalle perustettu lähetyshiippakunnan piispanistuin, joka oli Bremenin arkkipiispan alaisuudessa. Katolisen kirkon käännytystyö eteni saksalaisten valloittajien vanavedessä. Baltian uusi hallitseva luokka koostui saksalaisista valloittajista. Baltian alueet oli 1200-luvulla käännytetty kristinuskoon.

Lundin piispa vihki vuonna 1165 virolaisten piispaksi ranskalaisen munkki Fulcon. Fulcoa auttoi lähetysmatkoilla Stavangerin luostarissa elänyt virolainen munkki Nicolaus.

Viron aktiivinen kristillistäminen tapahtui 1200-luvulla ristiretkien avulla. Tässä lähetystoiminnassa oli mukana myös varhaisin nimeltä tunnettu suomalainen pappi Petrus Kaukovalta.

Lähetystoiminta toi mukanaan kirkkojen, kappeleiden ja luostareiden rakentamisen kristillisen elämän vahvistamiseksi. Uusilta kristityiltä ei vaadittu kovin paljoa: Vuodessa oli käytävä vähintään kerran messussa ja ehtoollisella. Katoliset dominikaanimunkit yrittivät nostaa kristillisen uskon tietämystä vaeltamalla ympäriinsä julistaen ja opettaen kansankielellä. Kansan ymmärrys kristinuskosta jäi kuitenkin keskiaikana heikoksi.

Uskonpuhdistus Virossa

Uskonpuhdistus saavutti Baltian nopeasti. Liivinmaalla (Liivinmaa käsitti nykyisen Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian) käsiteltiin Martti Lutherin toimintaa 1521. Tuolloin alueelle levinneet Lutherin teokset määrättiin poltettaviksi. Seuraavana vuonna piispa kielsi yhteistoiminnan Lutherin ja hänen kannattajiensa kanssa. Mutta jo muutaman vuoden kuluttua monet suuremmat kaupungit kuten Riika, Tallinna ja Tartto suosivat Lutherin opetuksia. Pian kaupungeissa tehtiin evankelisia kirkkojärjestyksiä ja laadittiin katekismuksia kansan opettamiseksi.

Vuonna 1558 alkoi Liivinmaan sota, ja sen tuomat tuhot, sairaudet ja katovuodet olivat Virolle vaikeita. Viron herruudesta taistelivat useat valtakunnat: ortodoksinen Venäjä, katolinen Puola ja luterilaiset Ruotsi ja Tanska. Vuonna 1561 Pohjois-Virossa alkoi Ruotsin aika, mutta Liivinmaalla (johon kuului Etelä-Viron alueet) alkoi Puolan vallan aika, joka toi mukanaan myös uudelleen katolistamisen ajan. Muun muassa jesuiitat saapuivat Tarttoon vuonna 1583 ja he saivat paikallisen kielen oppimisen myötä varsin suuren suosion. Koko nykyisen Viron alue siirtyi Ruotsille 1629 ja tällöin myös katolinen aika loppui.

Ruotsin vallan aikana Viroon tuli pappeja Suomesta ja Ruotsista. Sodan jälkeen tilanne oli vaikea: monet kirkot olivat tuhoutuneet, maaseutu oli monin paikoin tyhjentynyt ja kristittyjen käsitys kristinuskosta oli hatara. Tässä vaiheessa alkoi koululaitoksen kehittyminen ja kansankielisen kirjallisuuden leviäminen. Tarton yliopisto perustettiin 1632 ja eräs sen tärkeä tehtävä oli kouluttaa pappeja. Opiskelijat olivat etupäässä saksalaisia, ja Viron papisto säilyi pääosin saksalaisena.

Viron herätysliikkeet

Viro oli joutunut Suuren Pojan sodan (1700-1721) aikana ja erityisesti siihen liittyvän Poltavan taistelun jälkeen Ruotsin vallan alta Venäjän vaikutuspiiriin. Viron saksalaisperäinen aatelisto sai säilyttää asemansa, kielensä ja evankelisen uskonsa.

Pietistiset vaikutukset levisivät Saksasta Viroon 1600-luvulla. Moni virolainen opiskeli Saksassa Hallen yliopistossa. Sieltä Philipp Jakob Spenerin (1635-1705) ja August Hermann Francken (1663-1727) teoksia levisi Viroon. Tämä hallelainen pietismi jäi pian herrnhutilaisuuden eli veljesseurakunnan (Vennastekogudus) varjoon. Herrnhutilaisuuden perustaja kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorf (1700-1760) koki nuoruudessaan hengellisen heräämisen. Herrnhutilainen herätysliike oli aktiivinen lähetystyössään. Herätysliike saapui Viroon vuonna 1729 erään saksalaisen puusepän vaikutuksesta. Hän tuli ensin Riikaan ja sieltä Tallinnaan. Tallinnassa hän oli puolitoista kuukautta, jonka aikana hän löysi yhteyden Tallinnan pietistipappeihin, kaupungin johtohenkilöihin ja ympäristön talonpoikiin. Viroon tuli muitakin herrnhutilaisia veljiä, jotka olivat pääosin käsityöläisiä, ja he saivat kansaan helposti yhteyden. Näiden veljien vaikutus oli suuri uudenlaisen uskonelämän herättäjänä. Tästä alkoi myös aktiivinen rukoushuoneiden rakentaminen.

Zinzendorf vieraili Tallinnassa 1736 ja sai hyvän vastaanoton. Varmaan myös siksi, että tässä vaiheessa kirkon konsistorin enemmistö kuului pietisteihin.

Virossa suurinta herätyksen aikaa olivat vuodet 1739-1742. Herrnhutilaisuuden korostama Kristus-mystiikka, sydämen hurskaus ja maallikkouden korostus saivat kansansuosiota. Baltian herrnhutilaisyhteisöihin kuului jo vuonna 1742 noin 14 000 henkeä.

Herätystä nousi vastustamaan osa maan ja kirkon johtohahmoista. Herrnhutilaisuus kiellettiin Virossa 16. huhtikuuta 1743.

Herätysliikkeen toiminta oli kuitenkin kasvanut niin suureksi, että toimintaa ei voitu lopettaa. Herätys jatkui etenkin paikkakunnilla, jossa oli herätykselle myötämielisiä pappeja ja aatelisia. Esimerkiksi Saarenmaalla herätys oli niin voimakasta, että muutaman vuoden aikana kapakat suljettiin ja vankilat tyhjenivät koska rikoksia ei tehty. Herätys muutti yhteiskuntaa.

Katariina II peruutti osittain herrnhutilaisuuden toimintakiellon vuonna 1764. Aleksanteri I kävi itse 1800-luvun alussa herrnhutilaisuuden pääpaikassa Herrnhutissa ja innostui heidän työstään. Aleksanteri I antoi vuonna 1817 julistuksen, jonka perusteella veljesseurakunnat saivat toimia vapaasti Baltiassa. Tämä olisi mahdollistanut myös veljesseurakunnan rekisteröitymisen omaksi kirkoksi, kuten Saksassa oli tapahtunut, mutta liikkeen keskuspaikasta Saksan Herrnhutista tuli toive, että alueen veljesseurakunnat jäisivät luterilaisen kirkon sisäisiksi herätysliikkeiksi, suolaksi kirkon keskelle. Tuosta alkoi herrnhutilaisuuden toinen kukoistuskausi Virossa, jota olivat erityisesti 1830- ja 1840-luku. Tuolloin Baltian alueella oli 144 veljespiiriä, yli 200 rukoushuonetta ja noin 30 000 jäsentä. Veljespiirien johtajista oli saksalaisia vain 44, ja virolaisia ja lättejä noin 1000. Tämä kuvastaa liikkeen juurtumista kansan keskelle.

1850-luvulla yli 14-vuotiaista virolaisista 10% oli herrnhutilaisia. Ehkäpä ensimmäistä kertaa Viron historiassa ristinuskon sanoma kosketti kansaa.

Pietistit olivat kiinnostuneita Raamatun kääntämisestä. Eteläisellä kirjakielellä valmistui Uusi testamentti vuonna 1686. Uusi Testamentti Pohjois-Viron murteella ilmestyi 1715 ja koko Raamattu julkaistiin 1739.

Tähän aikaan liittyi myös rippikoulutyön alku. Vuonna 1730 Konsistori (kirkkohallitus) kieltäytyi päästämästä ehtoolliselle ja avioliittoon vihittäväksi lukutaidottomia seurakuntalaisia. Nuorten rippikoulua ryhdyttiin vaatimaan 1735. Vähintään neljän viikon rippikoulun jälkeen Martti Lutherin Vähän Katekismuksen viisi lukua oli opiskeltava ulkoa.

Kirkko 1800-luvun loppupuolella

1800-luvun puolivälissä Virossa alkoi venäläistämispolitiikka, joka antoi etuoikeuksia ortodokseille. Talonpoikien keskuudessa levisivät huhut, että ortodokseiksi kääntyville annetaan maata. Noin 65 000 virolaista vaihtoi uskoaan luterilaisuudesta ortodokseiksi, mutta maan saaminen palkkioksi osoittautui uutisankaksi. Käännynnäisten osuus oli noin 17 prosenttia Viron sen ajan maaseutuväestöstä. Noin neljäsosa heistä palasi luterilaiseen kirkkoon. Näiden kääntymysten seurauksena Viron ortodoksinen kirkko sai uudenlaisen virolaiskansallisen piirteen. Ortodoksisessa kirkossa oli myös enemmän virolaisia pappeja kuin luterilaisessa kirkossa.

1800-luvun lopussa vapaan kristillisyyden vaikutukset saapuvat Viroon. Tuolloin baptistit ja adventistit perustivat ensimmäiset seurakuntansa ruotsinkieliselle rannikkoseudulle, jossa roseniolaisen herätysliikkeen vaikutus oli vahvaa. Herätykset alkoivat ruotsinkielisellä rannikolla ja levisivät pian vironkielisten pariin. Esimerkiksi Ridalassa oli herätystä vuosina 1879-1882. 1900-luvun alussa myös metodistit ja helluntailaiset perustavat seurakuntia. Baptisteja oli 1930-luvun lopulla jo lähes 9000.

Viron kirkko vuosina 1918-1940

Viron itsenäistyminen 1918 toi mukanaan tarpeen kirkon aseman määrittelyyn. Kirkko oli ollut saksalaisen aatelin ja venäläisen käskyvallan alla. Vuonna 1919 perustettiin Viron evankelisluterilainen kirkko (EELK). Seuraavana vuonna ensimmäiseksi piispaksi valittiin Jakob Kukk. Suurin osa papeista oli tässä vaiheessa saksalaista syntyperää.

Vuonna 1923 kansanäänestyksessä päätettiin tuoda uskonnonopetus koululle paikollisena, mutta oppilaille vapaaehtoisena oppiaineena. Vuonna 1926 Viron Riigikogu päätti, että uskonnolliset yhteisöt ovat valtion näkökulmasta yhdenvertaiset.

Viron ev.lut. kirkkoon kuului vuonna 1922 noin 867 000 henkeä (87 % väestöstä). Ortodokseja oli 209 000 (19%). Vapaakirkollisiin yhteisöihin kuului noin 11 000 henkeä (1 %). Juutalaisia oli 4600 ja roomalaiskatolisia 2500.

Toisen maailmansodan saapuessa Viron ev.lut. kirkolla oli 170 seurakuntaa, 153 kirkkoa ja 44 apukirkkoa, 206 lukkari-kanttoria, 160 virolaista pappia ja 53 saksalaisen taustan omaavaa pappia. Kun baltiansaksalaiset palasivat Saksaan vuonna 1939, saksankielisiä seurakuntia lakkautettiin 14 ja 56 pappia palasi Saksaan. Heistä 30 palveli vironkielisiä ja 26 saksankielisiä seurakuntia.

Viron kirkko vuosina 1940-1985

Elokuussa 1940 Virosta tehtiin neuvostotasavalta. Tämä muutti kristinuskon asemaa. Monet uskonnolliset yhteisöt kiellettiin (mm. veljesseurakunta, pelastusarmeija), Tarton yliopiston teologinen tiedekunta suljettiin, koulujen uskonnonopetus kiellettiin ja kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen omaisuus otettiin valtion haltuun.

Vuosina 1941-1944 Viro oli Saksan miehittämä, ja tämä aika toi helpotusta kirkon elämään. Muun muassa koulussa aloitettiin taas uskonnonopetus.

Vuonna 1944 Neuvostoliiton saapumisen edellä Virosta pakeni noin 70 000 ihmistä, joiden joukossa yli puolet kirkon papistosta. Heidän joukossaan oli myös arkkipiispa Johan Kõpp. Paenneet virolaiset perustivat eksiilissä olevan Viron ev.lut. kirkon, johon kuului kymmeniä seurakuntia Ruotsissa, Saksassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa.

Vuonna 1945 virassa toimi yhteensä 79 pappia. Heidän työtään vaikeutettiin ja monet lähetettiin vankileireille Siperiaan.

Neuvostoliiton aikana valtio esti kirkon toimintaa. Luterilaisessa kirkossa kastettujen ja konfirmoitujen määrä pysyi 1950-luvun alkuun entisellä tasolla, mutta vuosikymmenen puolivälissä määrät vähenivät painostuksen vuoksi.

Vapaat seurakunnat aiottiin sulkea, mutta ne yhdistettiin vuonna 1945 Evankelisten kristittyjen ja Baptistien liitoksi.

Neuvostoliiton aikana kristillisen kirjallisuuden painaminen ja levittäminen kiellettiin. Kirkkojen ja yhteisöjen rakennukset siirrettiin valtion omaisuudeksi, veljesseurakunnan rukoushuoneet suljettiin, rippikouluopetus kiellettiin, seurakunnan toiminta rajoitettiin kirkkorakennuksiin, seurakuntien ja pappien verotus oli kovaa, kirkon sähkömaksut olivat moninkertaisia muihin verrattuna, Eesti Kirik -lehti lakkautettiin. Viranomaiset seurasivat saarnojen ja kirjoitusten sisältöjä arvioiden niiden sanomaa valtion opinkohtiin, lehdistössä oli säännöllisesti kristittyjä ja kirkkoja pilkkaavia tekstejä.

Pappispulaansa Viron ev.lut. kirkko sai jonkin verran apua omasta teologisesta instituutista, josta valmistui sodanjälkeisenä kautena kuitenkin vain noin 40 pappia.

Kirkon vaikeimmat hetket olivat 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1978 rippikoulun suorittaneiden määrä oli pienimmillään (481) ja vuotta aiemmin kastettujen määrä (617). Vuonna 1978 Viron ev.lut. kirkon 142 seurakunnan joukossa yli 50 oli sellaisia, joissa vuoden aikana yhtään ihmistä ei kastettu, konfirmoitu tai vihitty. Noissa seurakunnissa saattoi olla muutamia hautajaisia vuodessa. Elämä oli sammumaisillaan.

Kirkon jäsenmaksajien määrä pieneni vuosi vuodelta, ja oli matalimmillaan vuonna 1986, jolloin heitä oli 48 590.

Viron kirkko 1985-1991

1980-luvun lopussa alkoi kansallinen ja kristillinen heräämisaika.

Kirkkojen pastorit olivat aktiivisia 1980-luvun lopun rauhallisessa vallankumouksessa. Ensimmäinen puolue – kommunistisen puolueen lisäksi – perustettiin 20.8.1988 Pilistveren kirkossa. Viron Kansan Riippumattomaan Puolueeseen (ERSP) liittyi heti kahdeksan luterilaisen kirkon pastoria. Saman vuoden joulukuussa perustettiin Viron kristillinen liitto. Vuonna 1989 suurimmat virolaiset kirkot perustivat Viron Kirkkojen Neuvoston (Eesti Kirikute Nõukogu). Samana vuonna joulu ja pääsiäinen julistettiin virallisiksi pyhäpäiviksi. Kansallinen herääminen sai vahvan tuen kirkoilta ja papistolta.

Vuosi 1990 oli luterilaisessa kirkossa toimitusten ennätysvuosi. Kastettuja oli 18 361, konfirmoituja 11 536, häitä 1734. Sosiologi Mart Rannut oli seitsemän vuotta antanut toisenlaisen matemaattisen arvion vuodelle 1990, jonka mukaan kasteita olisi ollut 850, konfirmoitavia 720 ja hääpareja 160.

Suomen kirkkojen ja kristittyjen vaikutus oli tärkeä. 1950-luvulla hengellistä ja teologista kirjallisuutta vietiin Viroon. Vuonna 1976 alkoi Suomen ja Viron ev.lut. kirkkojen virsikirjakomiteoiden yhteistyö ja 1981 säännöllinen raamatunkäännöskomiteoiden yhteistyö. Vuonna 1989 Kirkon ulkomaanapu lahjoitti Viron kirkolle vironkielisen rippikoulukirja-sarjan. Suomen kirkon lähetysjärjestöistä Kansanlähetys toimitti Neuvostoliiton aikana vainotulle kristikunnalle kirjallisuutta ja Raamattuja sekä lähetti ensimmäisen lähetystyöntekijän elokuussa 1991.

Viron kirkko vuodesta 1991 alkaen

Viro itsenäistyi uudelleen 20.8.1991. Viron ev.lut. kirkon jäsenmäärä oli vapauden aikana huipussaan vuonna 1992. Tuolloin jäsenmaksunsa maksavia aikuisia oli 76 132.

Veljesseurakunnan toiminta lakkautettiin Neuvostoliiton aikana. Vuonna 1992 perustettiin Tallinnan veljesseurakunta, jonka jäseniä kaikki Viron veljesseurakuntien yli 100 jäsentä ovat. Jäsenmäärä on kärsinyt romahduksen, mutta herrnhutilainen vaikutus näkyy monen pastorin taustassa ja työnäyssä. Neuvostoliiton aikana puolet teologian opiskelijoista oli herrnhutilaisia tai heidän herrnhutilaisperheiden lapsia. Tämä herätyskristillinen suuntaus näkyy tämän päivän kirkossa monen seurakuntalaisen ja pastorin toiminnassa.

Virossa julkaistiin virsi- ja rukouskirja vuonna 1991, Eesti kirik -lehti alkoi ilmestyä 1990 melkein puolen vuosisadan tauon jälkeen, Tarton yliopiston teologinen tiedekunta avattiin 1991. Viimeisin vironkielinen raamatunkäännös on vuodelta 1997.

Viron kirkossa on nyt 166 seurakuntaa. Pappeja on yli 220. Osa heistä toimii puolustusvoimissa, poliisissa, vankiloissa ja sairaaloissa. Eesti Kirik -lehti ilmestyy viikottain. Kirkkoon on perustettu keskuksia erikoistumaan tärkeiden tehtävien hoitamiseen mm. Lapsi- ja nuorisotyön yhdistys, Lähetyskeskus, Kirkkomusiikin liitto ja Perhekeskus. Viime vuosina on perustettu kolme luterilaista koulua: Tallinnan tuomiokoulu (Tallinna Toomkool) ja Tallinnan Kaarlin koulu (Kaarli kool) sekä Tartossa Pietarin koulu (Peetri kool). Virossa toimii kaksi kristillistä radioasemaa: Pereraadio ja Raadio 7.

Jäsenmäärän laskemisessa Viron ev.lut. kirkossa on kaksi tapaa. Ensinnäkin voidaan ilmaista arvio niiden määrästä, jotka ovat jollain tavalla sidoksissa luterilaiseen kirkkoon. Heitä on noin 150 000. Toinen tapa on ilmaista niiden aikuisten jäsenten määrä, jotka maksavat seurakunnassaan vuosittaisen jäsenmaksun. Heitä on nykyään alle 30 000.

Jäsenmaksun maksajien määrä on ollut alaspäin. Arkkipiispa Urmas Viilman mukaan sen ei kerro ihmisten suhtautumisen muutoksesta. Se näyttää rehellisesti uskovien todellisen määrän. Tämä kuvaa maan nykyaikaa ja Euroopan tulevaisuutta.

Maailman uskontotilanne

Uskonnollinen kartta muutoksessa

”Uskontojen merkitys kasvaa”.

”Uskontojen merkitys vähenee”.

Kumpi on totta Suomessa ja maailmalla?

Jokin aika siten  Sanansaattaja-lehdessä (43/2017) Martti Pyykönen vastasi näihin kysymyksiin.

Maailman väestöstä 80% kuuluu johonkin järjestäytyneeseen uskontoon. Mutta hengellisyys on varsinkin länsimaissa kanavoitunut osittain vanhojen kirkkojen ulkopuolelle. Usko on siirtynyt julkisen elämän sijasta yksityiselämän reviirille. Siksi uskonnollisuuden yhteiskunnallinen näkyvyys ja vaikuttavuus on maassamme hiipunut.

Suomessa uskontokuntiin kuulumattomia on noin neljännes väestöstä. Tilastoissa uskontokuntiin kuulumattomien joukkoon kuuluu kylläkin valtaosa Suomen muslimeista sekä suomalaiset hindut ja buddhalaiset.

Uskontokuntiin kuulumattomuus ei tarkoita uskonnollisuuden poissaoloa. Yhdysvaltalaistutkimus kertoi, että ne jotka sanoivat, ettei heillä ole uskonnollisia kytköksiä, rukoilevat ja uskovat enkeleihin. Uskonnollisuus on osa ihmisyyttä.

Kristityt ovat maailman suurin uskonnollinen ryhmä (33 %), sitten tulevat muslimit (24 %). Uskonnottomia on 11 %. Uskonnottomien määrä tulee vähenemään.

Euroopan uskonnollinen kartta

Kun Eurooppa jaetaan etelään, pohjoiseen, itään ja länteen, vuosien 1970 ja 2014 välinen ajanjakso osoittaa seuraavia tuloksia:

  • Eteläisessä Euroopassa uskontojen kannattajien määrä on vähentynyt 1,4 %.
  • Pohjois-Euroopassa lasku oli 9 %.
  • Länsi-Euroopassa uskontojen kannattajien määrä putosi 15 %.
  • Itä-Euroopassa uskontojen kannattajien määrä nousi 29 %.

Kristittyjen lukumäärä kasvaa kaikkialla maailmassa paitsi Euroopassa.

Uskonnot maailmassa

Uskontojen merkitys päivittäisessä elämässä

Ylläolevassa kuvassa kerrotaan, miten suurelle väestönosalle uskonto on tärkeää päivittäisessä elämässä.

Uskonnollisuus muutoksessa – kristinusko marginaaliin?

Tänä syksynä silmiini osui kaksi uutista uskonnollisuuden muuttumisesta Suomessa. Syyskuussa Yle raportoi päiväkodista, joka oli luopunut Opetushallituksen ohjetta seuraten ruokarukouksesta. Mutta tilalle oli tarve ottaa jotain muuta: ruokaloru. Tapa jää, sisältö muuttuu. Maassamme suurin osa on kristittyjä, ruokarukous kuuluu kulttuuriperintöömme, joten on vahinko, jos se poistuu kasvatuksesta.

Toisen uutisen luin seurakuntalainen.fi -sivulta: ”Pikkukirkot loppuvat päiväkodeista – hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat hiipineet tilalle”. Nimetön kirjoittaja aloittaa tekstinsä:

Sanomalehti Kaleva ja seurakuntalehti Rauhantervehdys uutisoivat 18. lokakuuta seurakunnan järjestämien pikkukirkkojen loppumisesta Oulussa. Uutinen ei sinänsä ole yllättävä, sen verran ponnekkaasti on kristillistä ainesta siivottu pois kouluista ja päiväkodeista. Samanaikaisesti, kaikessa hiljaisuudessa, ovat tilalle hiipineet hindulaisuus ja budhalaisuus jooga- ja mindfulnessharjoitusten muodossa. Keneltäkään ei ole kyselty lupia, ja vain muutama harva on asiasta älähtänyt (esim. Seppo Häkkinen, Seurakuntalainen 28.10.2015; Saara Kinnunen, Kotimaa24 15.10.2017).

Joku kaiketi nyt ajattelee, että eihän jooga- tai mindfulnessharjoitustuokio ole ollenkaan sama asia kuin pikkukirkko. No eipä kyllä olekaan! Siinä missä ehkä kerran kuukaudessa päiväkodissa kokoontuva pikkukirkko muistuttaa lähinnä koko talon laulutuokiota liikuntasalissa, jooga- tai mindfulnesshetki voi olla aivan erilainen osa lasten arkea päivittäin tai viikoittain.

Kirjoitus kuvaa uskonnollisuuden muutosta. Huomaamatta kristillisen kasvatuksen tilalle tulee uusia maailmankatsomuksia. Uskontoneutraalius on mahdoton yritys.

Uskonnollisuus jumalallisen yhteyden kaipuuna

Jokainen ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Synti on katkaissut tämän yhteyden, mutta se ei leikannut ihmisen kaipuuta luonnolliseen tilaansa eli elämään Jumalan yhteydessä. Uskonnot osa Jumalan tavoittelua.

Jumala on tullut kerran ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hän valmisteli ihmiseksi tuloaan jo ennen maailman perustamista, kertoi siitä Vanhan testamentin profeettojen kautta, ja hän syntyi neitsyt Mariasta ensimmäisenä jouluna.

Ihmisen uskonnollisuuteen ja hengelliseen janoon ratkaisu löytyy Jeesuksen Kristuksen tuntemisesta.

Kristinuskon mahdollisuus

Maailman uskonnollinen kartta muuttuu. Myös kristinuskon sisäinen dynamiikan tulee muuttua puolustelevasta ja anteeksipyytelevästä asenteesta rohkeampaan palveluun ja todistukseen.

Kristinusko lähti liikkeelle vaikeista oloista. Kristittyjä vainottiin ja usko haluttiin tuhota. Kristinusko menestyi, koska siinä yhdistyi kirkas sanoma pelastuksesta Jeesuksessa sekä kristittyjen uhrautuva palvelu.

Euroopassakin on vielä monia, jotka haluavat sanoa Jeesukselle kyllä!

Mutta kuulevatko kaikki kaipaavat kutsun kirkon moniäänisyyden ja monessapuuhailun keskeltä?

Kirkoilla ja kristityillä ei ole aihetta epätoivoon. Jumalan valtakunta tulee! Tehtävämme on vahvistaa Raamattuun perustuvaa identiteettiämme, pitää rohkeasti esillä Jeesusta, kutsua kaikkia hänen seuraajikseen ja opetuslapsikseen.

Kristitty, pää pystyyn ja pessimismi pois. Tämä päättyy hyvin!

Evankeliumi kaikille kansoille

Maailman valloittaminen

Jokaisen suuri ihmisoikeus on kuulla Jeesuksesta. Jokaisella on oikeus kuulla Jumalasta ja saada tietää, miten Jumala voidaan tuntea henkilökohtaisella tavalla.

Maailmassa on tällä hetkellä noin 7 500 000 000 ainutlaatuista ihmistä. Heistä kolmasosa kuuluu kristillisiin kirkkoihin.

Viisi miljardia maaplaneeetan asukasta ei ole vielä kristittyjä.

Lähetystehtävä on surullisella tavalla kesken.

Kristittyjä on ollut vuosien ajan 33 % maailman väestöstä. Väkiluvun nopea kasvaminen tarkoittaa sitä, että kristittyjä on nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mutta samoin on ei-kristittyjä. Suuri osa tästä viiden miljardin joukosta ei ole koskaan kuullut Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemasta, ylösnousemuksesta ja ikuisen elämän vastaanottamisesta uskolla.

Tehtävä on kesken.

Lähetyskäskyt kertoo tehtävämme

Lähetystyössämme lähetyskäskyt avaavat suunnan ja työn tarkoituksen. Jeesus käskee tekemään seuraavaa

  • Menkää, kastakaa ja opettakaa pitämään kaikki Jeesuksen opetukset. Tehkää kaikista kansoista opetuslapsia. (Matt. 28:18-20).
  • Saarnatkaa evankeliumia kaikille, kutsukaa uskoon ja kastakaa (Mark. 16:15-16).
  • Saarnatkaa parannusta syntien anteeksisaamiseksi kaikille kansoille (Luuk. 24:46-49).
  • Antakaa syntejä anteeksi (Joh. 20:21-23).
  • Olkaa Jeesuksen todistajia maailman ääriin saakka (Ap.t. 1:8)

Onko tämä toteutunut? Ei vielä! Uskotko, että jokainen voisi kuulla evankeliumin? Onko se sinulle tärkeää? Toimitko sen puolesta?

Uskomme, että kristinusko on ainutlaatuinen, koska Jumala on tullut vain kerran ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Maan päällä mikään muu nimi, maailmankatsomus tai uskonto ei pysty auttamaan ihmistä Jumalan yhteyteen.

Sinun etuoikeutesi!

Lähetystyössämme tarvitsemme lähtijöitä ja lähettäjiä. Jokaisella kristityllä on etuoikeus olla maailman valloittamisessa Kristuksen rakkaudella. Jos et voi lähteä, rukoile, tue, anna varoja, puhu lähetystehtävän toteuttamisesta. Jeesuksella on maailmanlaaja näky, siksi se on oltava myös hänen seuraajalla.

En voisi olla mukana hengellisessä työssä, joka ei osallistuisi osaltaan maailman evankelioimiseen. Maailmanlaaja näky on yksi syy, mikä minua innostaa kansanlähetysnäyssä.

Minä ja sinä olemme työssä, joka kantaa pysyvää jälkeä ikuisuuteen asti.


Tämä on osa Mika Tuovisen puhetta Mikä Kansanlähetyksessä innostaa? Muut sarjaan kuuluvat kirjoitukset ovat:

  1. Osana herätysten historiaa
  2. Jumala onkin puhetaitoinen
  3. Herätyksen kaipuu

Lähetystyö ja herätys

Jokaisen kristityn unohdettu etuoikeus

Evankeliumi on hyvä uutinen sille, jolle se ehtii ajoissa. Haluan olla sydämestäni mukana suuressa tehtävässä, joka tähtää siihen, että jokainen Jumalan yhteyteen tarkoitettu saisi ikuisen pelastuksen.

Jostain minulle käsittämättömästä syystä Jumala antoi meille kristityille suuren vastuun ja etuoikeuden viedä evankeliumi kaikille kansoille. Miksi kristinusko on ainutlaatuinen muihin uskontoihin verrattuna? Siksi että Jumala on tullut vain kerran ihmiseksi. Hän valmisteli tuloaan (siitä kertoo Vanha testamentti) ja Uusi testamentti kertoo, mitä ihmiseksi syntynyt Jumala teki ja opetti. Kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus antoi meille huikaisevan tehtävän: viedä evankeliumi kaikkialle! Kristinusko on ainutlaatuinen koska Jeesus on sitä.

Apostolit lähtivät liikkeelle. Viestikapula on annettu nyt meille. Jokaisen kristityn tulee katsoa:

*Tehtävän antajaan. Katso Jeesukseen! Jeesus antoi tehtävän, joka käsittää koko maailman. Hän antoi sanoman, joka löytyy Raamatusta ja jonka ydin on Jumalan suuret teot Jeesuksessa jokaista ihmistä varten. Tehtävän antaja lupasi myös Pyhän Hengen voiman.

*Kaikkia kansoja. Katso vaalenneita niittyjä! Jokaisella on oikeus kuulla Jeesuksesta. Maailmassa on viisi miljardia ainutlaatuista ihmistä – kuten minä ja sinä – jotka eivät ole vielä kristittyjä. Jos ja kun Jeesus on ainoa pelastaja, tämän pitäisi liikauttaa sydäntämme. Meillä on lääke ja pelastus hukkuvalle.

*Omia mahdollisuuksiani. Katso itseesi! Tutki elämääsi ja pohdi, mitä sinä voisit tehdä toisten hyväksi. Tarvitaan lähtijöitä ja lähettäjiä. Evankeliumi menee eteenpäin vain jos löytyy niitä, jotka sitoutuvat sen levittämiseen.

*Ikuisuutta. Katso kaikkea ikuisuuden näkökulmasta! Jokainen ihminen on ikuisuusolento. Taivas ja helvetti ovat totta. Jeesus korosti erityisesti jälkimmäisen kauheutta. Hän tuli maailmaan, jottei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän (vrt. Joh. 3:16). Katoaville ponnistuksilla voimme muuttaa ihmisten ikuisuuskohtaloita.

*Konkreettista askelta. Katso pientäkin askelta! Mikä on askel, jolla olet mukana maailman evankelioimisessa? Voisitko varata tietyn ajan vuorokaudesta rukoukseen lähetystehtävän toteuttamiseksi tai jonkun lähetystyöntekijän puolesta? Voisiko tukea taloudellisesti lähetystyöntekijää? Rukous ja tuki onnistuvat kun lähdet jonkun lähetystyöntekijän taustajoukkoihin. Ehkä Jumala kutsuu sinut lähetystyöhön tai lähetysinnostajaksi, jollaisia myös tarvitaan.

Suurimmassa mukana

Jos et vielä tiedä, miten olla suuressa tehtävässä mukana, tutustu suuressamukana.fi -sivustoon. Maailman mullistajalle siellä on paljon mahdollisuuksia. Monenko elämän – sekä tämänpuoleisen että tuonpuoleisen – mullistaja sinä voisit olla?

Joulutervehdys_jouluevankeliumi

Kaksi asiaa jouluevankeliumista

Jouluevankeliumissa minua koskettavat erityisesti enkelin sanat: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Tämä kertoo kristinuskosta kaksi asiaa.

Ensiksi kyse on ilosta! Ja vieläpä suuresta ilosta! Siitähän kristityt tunnetaan!

Toiseksi tämä ilo liittyy Vapahtajaan, joka haluaa tulla jokaiseen tupaan ja valloittaa kaikkien sydämet.

Paras joululahjani on sen, että pystyn sanomaan: Minullekin on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.

Siunattua joulunaikaa sinulle!
Mika Tuovinen
lähetysjohtaja, Kansanlähetys

Mitä kuoleman jälkeen

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Tällä marraskuun ensimmäisellä viikolla huomasin kaksi kuoleman jälkeiseen elämään liittyvää viestiä. Juuri ilmestynyt kirkon nelivuotiskertomus (2012-2015) kertoo suomalaisten käsityksiä kuolemasta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Kysely paljasti, että suomalaisten enemmistö ei usko kuolemasta kristinuskon mukaisella tavalla. Puolet suomalaisista kertoi olevansa täysin samaa mieltä seuraavan väitteen kanssa: ”Kukaan ei voi tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu”. Laskutavasta riippuen 10-15 prosenttia uskoi kristinuskon mukaisesti, että kuoleman jälkeen on taivas tai kadotus ja mahdollisesti jonkinlainen odotuksen välitila kuoleman ja lopullisen päämäärän välillä.

Toinen viesti koski kirkon korkeaa vaikuttajaa, jolta kysyttiin televisio-ohjelmassa: ”Kristinuskon mukaan elämämme jatkuu jossain kuoleman jälkeen. Mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen?” Vaikuttaja vastasi: ”En tiedä. Toivon, että se on jotain hyvää. Enempää en voi minä eikä kukaan muukaan sanoa. Siksi kyse onkin uskosta eikä tiedosta.” Tämän jälkeen keskusteltiin muutama minuutti muista asioista, mutta kun haastatteluaika oli loppumassa, toimittaja halusi vielä tarttua kysymykseen kuoleman jälkeisestä elämästä. Toimittaja kysyi: ”Kärtän sinulta vielä vastausta kuoleman jälkeiseen elämään. Uskotko sinä itse, että me menemme kuoleman jälkeen taivaaseen tai jonnekin?” Kirkon edustajan vastaus tähän oli: ”Uskon, että kuoleman jälkeen seuraa jotain, mutten tiedä mitä. Jeesuksen viimeiset sanat olivat: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni”. Vain sen voimme tehdä. Sitten saamme nähdä.”

Moni olisi kaivannut selvempää lohdutuksen sanomaa juuri pyhäinpäivän edellä Jeesuksesta kuoleman voittajana. Kirkon edustaja ei tuonut esille Jeesuksen voittoa kuolemasta eikä kristinuskon opetusta taivaasta ja kadotuksesta vaikka niistä suoraan kysyttiin. Onneksi viittaus Jeesuksen rukoukseen ristillä toi jonkin verran toivon näkymää. Kunpa voisimme kaikki antaa henkemme Jumalan käsiin.

Kristinuskon keskeiset opetukset

Vaikka emme löydä Raamatusta tarkkaa yksityiskohtaista selvitystä siitä, mitä kuolemassa ja heti sen jälkeen tapahtuu, meillä on riittävästi tietoa, että voimme opettaa jotain. Tässä keskeiset opetukset:

  • Kuolema ei ole kaiken loppu.
  • Jeesus ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan voitti paholaisen ja kuoleman vallan.
  • Me odotamme Jeesusta Kristusta takaisin maan päälle.
  • Tulee päivä, jolloin kaikki kuolleet nousevat ruumiillisesti ylös.
  • Ihmiskunta kokoontuu viimeiselle tuomiolle, jossa tuomarina on Jeesus Kristus.
  • Tuomion seurauksena ihminen tuomitaan kadotukseen tai taivaaseen.
  • Jeesukseen uskova saa elää ikuisesti taivaassa Jumalan yhteydessä.
  • Usko Jeesukseen pelastaa.

Kuten kirkon nelivuotiskertomuksesta näkyy kirkko ei ole onnistunut välittämään viestiään kuoleman jälkeisestä elämästä ainakaan siten, että se olisi uskottu. Ja uskohan on lopulta Jumalan synnyttämä. Tilasto ei saa masentaa. Se on kutsu pitää esillä opetusta kuoleman jälkeisestä elämästä ja Jeesuksesta elävänä kuoleman voittajana entistä useammin ja selvemmin.

Ei pidä luulla, että kansa tietää, mitä Raamattu opettaa. Uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlan hengessä pitäisi ryhtyä siihen, mikä uskonpuhdistuksessa oli tärkeää: kristinuskon perusasioiden opettaminen systemaattisesti vaikkapa katekismusten avulla.

Kansanlähetyksen ohjelman näkemys

Kansanlähetyksen teologiaa ja toimintaa kuvaavassa Ohjelmassa kerrotaan: ”Kaikki kuolleet herätetään viimeiselle tuomiolle. Epäuskoiset tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen eli helvettiin. Jeesukseen Kristukseen uskovat pelastuvat iankaikkiseen elämään eli taivaaseen. Jumalan luomassa uudessa taivaassa ja maassa Kristukseen uskovat näkevät hänet kasvoista kasvoihin ja elävät iankaikkisesti hänen kanssaan.”

Toivon näkökulma

Jeesus voitti ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta kuoleman. Tämä on toivon sanoma. Kun kristitty kuolee uskossa Jeesukseen, hän kuolee toivossa, että Jeesus herättää hänet viimeisenä päivänä tuomiolle, jossa hänelle luetaan vapauttava tuomio.

Paavali kirjoittaa, että me kristityt ”huokailemme ja kaipaamme päästä pukeutumaan taivaalliseen asuumme” (2. Kor. 5:2). Kristitylle kuolema on voitto (Fil. 1:21) eikä se voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta (Room. 8:38-39).

Yksi kristinuskon menestyksen salaisuus alusta alkaen on ollut juuri siinä, että kuolemaa ei tarvitse pelätä. Jeesus on voittanut kuoleman ja tarjoaa syntien anteeksisaamisen kautta ikuista elämää jokaiselle. Tämä on tänäänkin kristinuskon ilon ja toivon sanoma, jonka pitää kaikua kirkkaana jokaiselle.

Jeesus ja Muhammad

Voiko kristitty pitää Muhammedia viimeisenä profeettana?

Islamin ja kristinuskon vuoropuhelussa ei voi ohittaa Muhammedin asemaa. Kysymys Jeesuksen ja Muhammedin asemasta muodostaa olennaisimman eron kristinuskon ja islamin välillä. Voiko kristitty uskoa, että Muhammed on Jumalan lähettämä profeetta?

Muslimit saattavat sanoa kristityille: ”Me muslimit uskomme Jeesukseen ja kaikkiin Jumalan profeettoihin. Emme tee erotusta heidän välillään. Miksi te kristityt ette voi uskoa Muhammediin Jumalan profeettana?”

Tässä väitteessä on kuitenkin ongelmana se, että muslimit eivät usko Jeesukseen samalla tavoin kuin kristityt. Muslimit pitävät Jeesusta yhtenä suurimmista profeetoista, mutta kristityt näkevät hänessä ihmiseksi tulleen Jumalan. Muslimit näkevät Muhammedissa ”profeettojen sinetin” (Koraani 33:40), Jumalan täydellisimmän ja viimeisimmän profeetan, joka vahvistaa aikaisempien profeettojen sanoman ja täydellistää Jumalan ilmoituksen.

Jos kristitty tunnustaisi Muhammedin profeetaksi, hän voisi yhtyä islamilaiseen uskontunnustukseen, jonka lausuminen muslimien mielestä tarkoittaa kääntymistä islamiin. Islamin uskontunnustus kuuluu: ”Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah ja Muhammed on hänen profeettansa.”

Historiallisen Muhammedin elämän selvittäminen on vaikeaa. Länsimainen tutkimus pitää ainoana luotettavana lähteenä Koraania, mutta se sisältää vain fragmentaarisia aikahistoriallisia ja elämäkerrallisia tietoja Muhammedista. Muhammedin elämäkerrat, sira, ja hadith-aines ovat historiallisesti epäluotettavia. Meillä ei ole juuri mitään kirjallista aineistoa islamin ensimmäiseltä ja toiselta vuosisadalta.

Uskon, että Muhammed oli vilpitön Jumalan etsijä, joka koki, että Jumala on kutsunut hänet profeetaksi. Hän uskoi kutsumukseensa ja oli vakuuttunut sanomastaan. Muhammedin varhainen julistus oli lähellä vanhatestamentillista parannusjulistusta, josta puuttui hänen oman asemansa vakiinnuttaminen ja ulkonaisen hyödyn etsiminen. Hän korosti Jumalan suuruutta ja ihmisten velvollisuutta palvella lähimmäistään ja Jumalaa. Muhammed korosti myös lähestyvää tuomiopäivää, jolloin kaikki joutuvat vastaamaan teoistaan. Hän joutui kärsimään julistuksensa vuoksi. Kun hän oli noussut poliittiseksi ja sotilaalliseksi johtajaksi, hänen sanomaansa tuli omaa asemaa vahvistavia aineksia.

Kristitty ei voi pitää Muhammedia Jumalan oikeana profeettana, koska hänen opetuksensa eroaa Jumalan ilmoituksesta Raamatussa. Muhammadin välittämä ilmoitus kieltää kristinuskon keskeiset kohdat: Jeesuksen jumaluus, kuolema ristillä syntiemme vuoksi, ylösnousemus ja käsitys Jumalan kolminaisuudesta.

Emme tiedä Muhammedin ilmoituksen alkulähdettä. Se ei ole edes tarpeen, sillä kristinuskosta poikkeava opetus saa aikaan sen, että kristitty ei voi hyväksyä hänen välittämää oppia.

Islamilainen teologi Fakhr al-Din al-Razi (1149–1210) väittää kuitenkin neljän asian todistavan, että Muhammed olisi Jumalan lähettämä profeetta. Nämä todisteet ovat

  1. Muhammedin tekemät ihmeet,
  2. Koraanin ihme-luonne, joka perustuu Muhammadin lukutaidottomuuteen,
  3. Muhammadin välittämän islamilaisen lain sisältö ja
  4. Muhammadin välittämän uskonnon poliittinen menestys.

Muslimit väittävät myös, että Raamatussa on ennustuksia Muhammedista, jotka todistavat Muhammedin Jumalan lähettilääksi. Näihin viiteen väitteeseen vastaan seuraavassa blogikirjoituksessa.


Tällä viikolla olen kirjoittanut myös seuraavat teemaa käsittelevät tekstit:

1. Islamin ja kristinuskon neljäosainen dialogi
2. Raamatun luotettavuudesta (naskh, tahrif)


Kristillinen dialogi islamin kanssa

Islamin ja kristinuskon neljäosainen dialogi

Islamin ja kristinuskon välillä voi olla ainakin neljänlaista dialogia: yhteiskunnallinen, kulttuurinen, teologinen ja todistuksellinen dialogi.

Yhteiskunnallinen dialogi

Yhteiskunnallinen dialogi pyrkii rakentamaan luottamusta uskontojen edustajien välille. Tavoitteena saattaa olla eri uskontojen edustajien toimiminen yhdessä rauhan, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta.

Kulttuurinen dialogi

Kulttuurisessa dialogissa otetaan huomioon se, että uskonnot ja niiden kulttuurit joutuvat globalisoituvassa maailmassa yhä enemmän toistensa kanssa tekemisiin. Uskontojen edustajia voivat yhdistää monet kulttuuriset piirteet, niin kuin esimerkiksi arabian kieli yhdistää muslimeja ja kristittyjä Lähi-idässä. Lisäksi kristinuskon ja islamin osittain yhteinen historia vaikuttaa sen, että toisen uskonnon kulttuuri ei tunnu täysin vieraalta. Tämä edistää eri uskontojen kannattajien rauhanomaista rinnakkaiseloa saman yhteisön jäseninä.

Teologinen dialogi

Teologisen dialogin tarkoituksena on tutkia uskontojen oppijärjestelmiä. Tämä vaatii teologista asiantuntemusta. Teologisessa dialogissa pyritään tutkimaan uskontojen välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Tässä uskontojen omat totuusvaatimukset otetaan vakavasti.

Todistuksellinen dialogi

Dialogi uskontodistuksena, jossa kukin saa kertoa, mitä pitää ainoana oikeana vakaumuksena ja sanomana koko maailmalle.Tässä saa julistaa omaa uskoa ja toivoa, että toinen kääntyy uskooni. Ketään ei saa painostaa tai pakottaa uskonsa vaihtamiseen.

Yhteys ja keskustelu ovat tärkeitä

Kristinuskon näkökulmasta nämä kaikki ovat tärkeitä. Jumalan tahto on, että eri uskontojen keskellä ”saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti” (1. Tim. 2:2). Ylösnoussut Jeesus antoi käskyn viedä evankeliumi kaikille kansoille ja siten myös muiden uskontojen edustajille (Matt. 28:18-20; Mark 16:15). Raamatun mukaan usko Jeesukseen pelastaa, siksi uskontodialogissa omasta uskosta todistaminen on kristityille tärkeää. Tärkeää on myös kuulla toiselta osapuolelta, mitä hän uskoo ja miksi hän uskoo siten kuin uskoo.

Yksi Jeesuksen nimistä on Rauhanruhtinas (Jes. 9:5). Siksi kristittyjenkin tehtävä on etsiä rauhaa kaikkien kanssa.