Avainsana-arkisto: kristittyjen vainot

stefanos marttyyri

Tapaninpäivä ja vainottu kristikunta

Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä on kirkon kalenterissa tunnelmaltaan hyvin toisenlainen kuin ensimmäinen joulupäivä. Jeesuksen seimeltä siirrymme vainotun kirkon todellisuuteen.

Apostolien teot (luvut 6-7) antavat diakoni Stefanoksesta seuraavia kuvauksia:

  • ”täynnä Pyhää Henkeä”
  • ”täynnä armoa ja voimaa”
  • ”teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa”
  • ”puhui viisaasti”
  • kasvot olivat kuin enkelin kasvot
  • hänen sanojaan vääristeltiin ja hänet vietiin oikeuden eteen
  • tunsi Vanhan testamentin sanoman ja julisti sitä oikeuden edessä
  • löysi Vanhasta testamentista Jeesuksen
  • nuhteli oikeuden jäseniä: Olette kavaltaneet ja murhanneet Vanhurskaan
  • näki enemmän kuin muut: Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
  • rukoili surmaajiensa puolesta
  • oli kristikunnan ensimmäinen marttyyri

Stefanos esikuvana rohkeudesta

Stefanos on esikuva myös meille Euroopan kristityille. Meillä on vanha kristillinen historia, mutta siitä puuttuu jotain, mikä Stefanoksella oli: Pyhän Hengen antama into ja rohkeus, Raamatusta nouseva Jeesus-keskeinen todistus sanoin ja teoin. Stefanoksella oli sanoma ja rohkeus sanoa se julkisesti vihamielisen kuulijakunnan edessä. Stefanos voi olla maaamme ja maanosamme uuden evankelioimisen roolimallina.

Stefanoksen kuolinpäivänä alkoi suuri kristittyjen vaino. Se ei kuitenkaan tukahduttanut ensiaskeleitaan ottanutta kristillistä kirkkoa, vaan vahvisti ja kasvatti sitä. Myöhemmin kirkkoisä Tertullianus kuuluisassa lauseessaan toteaa saman: ”Kristittyjen veri on siemen”.

Miten kristittyjen on suhtauduttava vainoon?

Raamattu puhuu vainoista ja kärsimyksistä paljon. Tässä muutamia kohtia:

*Kun kristittyjä vainotaan, heidän tulee iloita ja riemuita! ”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” Matteus 5:11-12
*Maailma vihaa Jeesuksen seuraajia ja hänen sanansaattajiaan. ”Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua. Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi teitä, omiaan. Mutta te ette kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut, ja siksi maailma vihaa teitä. Muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne.” Johannes 15:18-20 / ”Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa.” 1 Johanneksen kirje 3:13
*Vaino ei ole Jeesuksen seuraajille yllätys. ”Mutta vainon kohteeksi joutuvat kaikki ne, jotka haluavat elää hurskaasti Kristuksen Jeesuksen omina.” 2 Timoteuskirje 3:12
*Siunatkaa vainojianne. ”Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.” Roomalaiskirje 12:14
*Ole uskollinen kuolemaan asti. ”Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään. Saatana on sulkeva muutamia teistä vankeuteen, jotta teitä koeteltaisiin, ja te joudutte ahdinkoon kymmeneksi päiväksi. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän.” Ilmestyskirja 2:10

Arvojen konflikti

Jos kristitty kokee uskonsa tähden vierautta tai vainoa tässä maailmassa, se ei tarkoita, että uskossa olisi jotain väärin. Ne ovat osa Raamatun kuvaamaa kristityn elämää. Sen sijaan jos Jeesuksen seuraaminen ei tuo minkäänlaista arvojen yhteentörmäystä vallitsevan kulttuurin kanssa, ehkä silloin pitää kysyä, mitä uskon ja miten elän. Vainot ovat erilaisten maailmankatsomusten ja arvojen törmäystä, ja kristillisen uskon oppi ja moraali ovat monesti ristiriidassa vallitsevan kulttuurin kanssa. Tällaisessa tilanteessa kristittyjen ei tule muuttaa elämäänsä yhteiskunnan valtavirran mukaiseksi vaan olla uskollisia Jumalan sanalle.

Vainotun kirkon rukous

Nykyäänkin kristittyjä vainotaan ja tapetaan monissa maissa. Olen kuullut kertomuksia, joissa vainottu kristitty pyytää: Älkää rukoilko, että vainot loppuvat. Rukoilkaa, että kansani kääntyy Jeesuksen puoleen.” Tai: ”Me vainotut täällä rukoilemme länsimaisten kristittyjen puolesta, että he voisivat hyvinvoinnin keskellä säilyttää uskonsa”.

Vainotun kristityn tukena

Vainotut kristityt tarvitsevat tukeamme. Voimme rukoilla heidän puolestaan, pitää heihin yhteyttä, puhua heidän puolestaan, painattaa ja kuljettaa heille kristillistä kirjallisuutta ja Raamattuja, antaa viestejä ettemme ole unohtaneet heitä ja osoittaa uskossa samaa kestävyyttä ja rohkeutta kuin he. Tässä työssä voi olla mukana kristillisten järjestöjen kautta. Esimerkiksi Kansanlähetyksessä on alusta alkaen oltu vainotun kirkkon tukena erityisesti kommunistisissa maissa. Samankaltainen työ jatkuu nyt muualla.

Erityinen kiitos ystäville, jotka olette tukeneet vainottua kirkkoa vuosikymmenien ajan menneisyydessä ja teette sitä samaa nyt. Teillä on suuri ja arvokas tehtävä!


PS.  Suuressamukana.fi -sivulla kerrotaan:

  • ”Tuemme uskonsa tähden vangittuja tai heidän perheitään tiedottamisen, tarvittaessa vetoomuksien ja käytännön diakonian kautta”.
  • ”Haluamme tukea seurakuntia Raamattujen ja hyvien kristillisten kirjojen kustantamisessa ja jakelussa. Olemme kääntäneet ja kustantaneet mm. Leif Nummelan Raamatun punaista lankaa venäjäksi, viroksi ja unkariksi.”
  • ”Kansanlähetys tekee kirjallisuustyötä myös sellaisissa maissa, joissa Raamattu on kielletty kirja.”
  • ”Painatamme ja levitämme Raamattuja, Uusia testamentteja ja muuta hengellistä kirjallisuutta eri kielillä myös niille kristityille, jotka eivät muuten voi saada Jumalan sanaa tai hengellistä opetusta.”
  • ”Tämän työn kautta palvelemme kristittyjä maailman 50 vainotuimman kansan parissa toimittaen heille raamattukirjallisuutta.”

Lue lisää ja ole vainotun kristikunnan tukena.

pixabay_condesign_book-897834_raamattu

”Tiedän, että tapat minut, mutta annan sinulle Raamattuni”

Kristityt veljemme ja siskomme joutuvat monissa maissa kärsimään uskonsa vuoksi.  Luin juuri muslimitaistelijasta, jolle ilmestyi unessa mies valkeissa vaatteissa sanoen: ”Sinä tapat minun kansaani!”

Taistelija oli juuri tappanut miehen, joka sanoi: ”Tiedän, että tapat minut, mutta minä annan sinulle Raamattuni”.  Murhatyön jälkeen hän otti Raamatun ja alkoi lukea sitä.

Taistelija näki taas unta Jeesuksesta, joka pyysi häntä seuraajakseen. Uni oli niin vaikuttava, että hän teki mitä Jeesus sanoi. Vainoojasta tuli kristitty.

Olemme kuulleet hirmuisia kertomuksia kristittyjen vainoista ja murhista. Samaan aikaan muslimien parissa on myös uudenlaista hengellistä nälkää. Monet Jeesukseen uskovat eivät halua puhua uskostaan julkisesti.

Meidän tehtävämme on rukoilla ja tukea vainottuja kristittyjä. Kristikunnan on myös Euroopassa oltava valmis maksamaan tarvittaessa suuren hinnan Jumalan seuraamisesta.

Tämä on ote marraskuun 2015 ystäväkirjeestäni.

Tilaa Mikan ystäväkirje

Voit tilata kirjeen sähköpostiisi.

Voit lukea marraskuun kirjeen.

Marttyyri Polykarpos kuolema - kristittyjen vainot

Polykarpoksen marttyyrikuolemasta

Polykarpos Smyrnalainen syntyi vuosien 69 ja 81 välillä. Hän marttyyrikuolemansa tapahtui vuosien 155-167 välllä. Nimi Polykarpos tarkoittaa ”paljon hedelmää” ja viittaa hänen hyviin tekoihinsa.

Alla oleva ote löytyy verrattomasta SLEYn kustantamasta kokoelmasta Kirkon aarteita, joka minulla on USB-tikkuna.

Polykarpoksen marttyyriosta

”Kun Polykarpos sitten tuli kilparadalle, kuului taivaasta ääni: ”Polykarpos, ole luja ja miehekäs!” Kukaan ei nähnyt puhujaa, mutta ne meikäläiset, jotka olivat saapuvilla, kuulivat äänen. Kun hänet sitten lopulta oli tuotu esiin, vallitsi hirveä meteli; olihan saatu kuulla, että Polykarpos oli pidätetty.

Nyt kun hänet oli tuotu prokonsulin eteen, tämä kysyi häneltä, oliko hän Polykarpos. Saatuaan myöntävän vastauksen hän kehotti häntä kieltämään uskonsa sanoen: ”Ota huomioon korkea ikäsi” ja niin edelleen sen mukaan kuin heidän tapansa on sanoa: ”Vanno keisarin onnettaren kautta, muuta mielesi, sano: ’Alas jumalankieltäjät!’.”

Silloin Polykarpos katsahti vakavin ilmein koko kilparadalla olevaan ihmisjoukkoon, jumalattomiin pakanoihin, viittasi kädellään heihin päin, huokasi ja katsahti taivaalle ja lausui: ”Alas jumalankieltäjät!”

Mutta kun prokonsuli yhä ahdisti häntä ja sanoi: ”Vanno, niin minä päästän sinut! Herjaa Kristusta!”, Polykarpos lausui: ”Jo kahdeksankymmentä kuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?”

Polykarpos

Prokonsuli pysyi kuitenkin itsepintaisena ja sanoi: ”Vanno keisarin onnettaren kautta!”

Silloin Polykarpos vastasi: ”Jos olet sen harhaluulon vallassa, että minä tulen vannomaan keisarin suojelushengen kautta, niin kuin sanot, etkä ole tuntevinasi minua, kuka olen, kuule nyt, kun avoimesti sanon sinulle: Minä olen kristitty. Jos taas tahdot saada selkoa, mikä oppi kristinusko on, määrää päivä ja kuuntele.”

Prokonsuli sanoi: ”Vakuuta kansa tästä.”

Polykarpos puolestaan lausui: ”Sinut minä olen katsonut sen arvoiseksi, että puhun asiasta. Meitä on nimittäin opetettu hallitusmiehille ja esivallalle, jotka Jumala on asettanut, antamaan heille kuuluva kunnioitus, mikäli siitä ei ole meille vahinkoa. Mutta noita tuolla minä en pidä sen arvoisina, että puolustautuisin heidän edessään.”

Prokonsuli sanoi: ”Minulla on petoja ja heitän sinut niiden joukkoon, jollet muuta mieltäsi.”

Mutta hän sanoi: ”Käske ne tänne, mutta minä en voi muuttaa mieltäni niin, että kääntyisin paremmasta huonompaan; hyvä vaihdos sen sijaan on siirtyminen pahasta oikeaan”.

Prokonsuli sanoi taas hänelle: ”Minä käskenkin polttaa sinut tulessa, jos halveksit petoja, jos kerran et mieltäsi muuta”.

Mutta Polykarpos sanoi: ”Sinä uhkaat tulella, joka hetkisen palaa ja vähän ajan päästä sammuu. Sinähän et tunne tulevan tuomion tulta, joka odottaa jumalattomia heidän iankaikkiseksi rangaistuksekseen. Mitä vitkastelet? Pane toimeen, mitä tahdot!”

Kun Polykarpos tätä puhui ja vielä muuta sen lisäksi, hänet täytti rohkeus ja ilo, ja hänen kasvonsa säteilivät viehätysvoimaa. Näin ollen ei hän suinkaan masentunut eikä joutunut kauhun valtaan sen johdosta, mitä hänelle sanottiin, vaan päin vastoin prokonsuli joutui suunniltaan ja lähetti airuensa keskelle kilparataa kolmesti kuuluttamaan: ”Polykarpos on tunnustanut olevansa kristitty.”

Kun airut oli tämän sanonut, koko väenpaljous, pakanat ja Smyrnassa asuvat juutalaiset, huusivat hillittömän raivon vallassa suureen ääneen: ”Tämä on tuo Aasian opettaja, kristittyjen isä, meidän jumaliemme hävittäjä, joka opettaa monia olemaan uhraamatta ja osoittamatta kunnioitusta”.

Näin he huusivat ja pyysivät Filipposta, asiarkkia, laskemaan leijonan Polykarpoksen kimppuun.

Mutta tämä vastasi, ettei hänen ollut lupa niin tehdä, sillä eläinnäytäntöjen aika oli ohi.

Silloin he näkivät hyväksi yhteen ääneen huutaa, että Polykarpos piti polttaa elävältä.

Sen näyn nimittäin, jossa hän oli nähnyt pieluksen, piti käydä toteen; hänhän oli rukoillessaan nähnyt pieluksensa palavan ja kääntyen seurassaan olevien uskovien puoleen lausunut profeetallisen sanan: ”Minä joudun elävältä poltettavaksi”.

Kaikki tämä pantiin toimeen tavattoman nopeasti, nopeammin kuin sanottiin.

Kansanjoukko toi oitis paikalle puita ja kuivia risuja työmailta ja kylpylöistä ja varsinkin juutalaiset antoivat tässä apuaan tapansa mukaan.

Kun rovio sitten oli valmis, Polykarpos riisui kaikki vaatteensa. Vyönsä avattuaan hän koetti ottaa kengätkin jalastaan, vaikka se ei ennen kuulunut hänen tapoihinsa syystä, että kaikki uskovat aina kilpailivat, kuka ensinnä pääsisi koskettamaan hänen ruumistaan. Hän oli näet kaikessa arvossa pidetty hyvän vaelluksensa tähden jo ennen marttyyrikuolemaansakin.

Pian olikin hänen ympärillään laitettu kaikki roviolla polttamista varten tarpeelliset välineet. Kun hänet tahdottiin myös naulita kiinni, hän sanoi: ”Antakaa minun olla niin kuin olen. Hän, joka auttaa minua kestämään tulen, auttaa minua myös pysymään hievahtamatta roviolla ilman teidän nauloistanne saatavaa varmistusta.”

kristittyjen vainot polykarpos

Niinpä häntä ei naulittu kiinni, sidottiin vain. Hän pani kätensä selän taakse, ja näin sidottuna hän oli kuin ylevä oinas, joka on valittu suuresta laumasta uhriksi, otollinen, Jumalalle valmistettu polttouhri. Sellaisena hän kohotti katseensa taivasta kohti ja lausui:

”Herra Jumala, kaikkivaltias, rakkaan ja siunatun Poikasi Jeesuksen Kristuksen Isä, hänen jonka kautta olemme oppineet sinut tuntemaan, enkelten ja valtojen ja koko luomakunnan Isä, samoin myös koko vanhurskasten sukukunnan, jotka elävät sinun edessäsi. Minä ylistän sinua siitä, että olet katsonut minut tämän päivän ja tämän hetken arvoiseksi, pääsemään marttyyrien lukuun ja tulemaan osalliseksi sinun Kristuksesi kalkista ylösnousemukseksi iankaikkiseen elämään sielun ja ruumiin puolesta Pyhän Hengen katoamattomuudessa. Kunpa minut otettaisiin sinun edessäsi tänään näiden joukkoon lihavana ja otollisena uhrina sen mukaan kuin olet kaiken ennalta valmistanut ja ilmoittanut ja pannut täytäntöön, sinä luotettava ja totinen Jumala. Siitä syystä minä kaikesta sinua ylistänkin, kiitän ja kunnioitan, iankaikkisen ja taivaallisen ylipapin Jeesuksen Kristuksen, sinun rakkaan Poikasi kautta. Hänen kauttaan sinulle ynnä hänelle ja Pyhälle Hengelle kunnia nyt ja tuleviin aikoihin. Aamen.”

Kun hän oli aamenensa lausunut ja näin rukouksensa päättänyt, tulta hoitamaan määrätyt palvelijat virittivät tulen.

Mutta kun valtava liekki oli leimahtanut, näimme ihmeen, me joiden se sallittiin nähdä ja jotka myös varjelluimme muille kertomaan, mitä tapahtui.

Lieska näet muodosti eräänlaisen holvin, niin kuin laivan purje, kun tuuli sitä pullistaa, ja ympäröi marttyyrin ruumiin. Ja mitä sen keskellä oli, ei ollut kuin poltettava ruumis, vaan kuin paistettava leipä tai kuin kulta tai hopea, joka ahjossa hehkuu. Saimme myös sieltä vastaamme niin sanomattoman hyvän tuoksun, ikään kuin suitsuke tai jokin kallis hajuaine olisi tuoksunut.

Kun nuo jumalattomat ihmiset olivat nähneet, ettei tuli voinut tuhota Polykarpoksen ruumista, he lopulta käskivät pyövelin mennä hänen luokseen antamaan tikarilla armonisku. Kun tämä oli sen tehnyt, pulppusi ulos niin suuri määrä verta, että tuli siihen sammui ja koko kansanjoukko ihmetteli, mikä suuri ero vallitsi epäuskoisten ja Jumalan valittujen välillä.

Näihin viimeksi mainittuihin nyt siis oli kuulunut tämäkin ihailtava mies, Polykarpos, meidän aikoinamme elänyt apostolinen ja profeetallinen opettaja, Smyrnan katolisen seurakunnan piispa. Kaikki puhe, mitä hänen huuliltansa lähti, on käynyt ja on vastedes käyvä toteen.”