Avainsana-arkisto: lähetystyö

Lausanne congress world evangelism

Billy Grahamin tärkein teko oli Lausannen liikkeen perustaminen

Saavuin tänä aamuna Filippiinien Manilaan. Kun sain internetin kuntoon, sieltä tulvi uutisia Billy Grahamin kuolemasta.

Moni lähetysteologiasta ja evankelioimisesta kiinnostunut osaa yhdistää toisiinsa Manilan ja Billy Grahamin. Molemmilla on tärkeä osa evankelikaaliseen kristillisyyteen kuuluvassa Lausanne-liikkeessä. Evankelikaalisen liikkeen – evankelikalismin – juuret ovat 1500-luvun uskonpuhdistusessa. Katolisen kirkon uudistajia kutsuttiin evankelisiksi (englanniksi evangelical).

Varsinaisen evankelikaalisen liikkeen tausta on uskonpuhdistuksesta alkaneessa protestanttisuudessa, mutta se kuvaa tarkemmin määriteltynä sellaista kristillisyyttä, jotka korostavat Raamatun auktoriteettia, Jeesuksen ristinkuoleman kautta tulevaa pelastusta, henkilökohtaisen uskon merkitystä sekä evankelioimisen ja lähetystyön välttämättömyyttä ja kiireellisyyttä.

Billy Graham – Lausanne-liikkeen perustaja

Billy Graham oli Lausanne-liikkeen perustaja. Lausannen liike on evankelikaalisen kristillisyyden tärkeimpiä suunnannäyttäjiä. Lausannen liikkeen alun voi jäljittää vuoteen 1955, jolloin 37-vuotias Billy Graham oli kutsuttu puhumaan Cambridgen yliopiston opiskelijoille. Täällä 34-vuotias John Stott (1921-2011) oli Grahamin apurina. Heidän ystävyytensä kesti Stottin kuolemaan asti. John Stott on ollut Lausannen liikkeen tärkein teologi.

Berliini 1966

Vuonna 1960 Billy Graham kutsui kokoon johtajia ja vaikuttajia Sveitsiin keskustelemaan, miten evankelikaalien keskellä saataisiin suurempi yhteys. Graham kirjoitti: “Kun olin muutaman päivän kuunnellut keskusteluja ja väittelyjä – ja monta hetkeä yhdessä rukoiltuamme – tulin vakuuttuneeksi, että evankelikaalisia kristittyjä ei saa tänään yhteen muutoin kuin yhden sanan ympärille: evankeliointi.”

Tämä johti vuoden 1966 Berliinin Evankelioimisen Maailmankonferenssiin, jossa oli 700 kutsuttua osallistujaa sekä 300 tarkkailijaa. Tämä konferenssi oli merkittävä kasvavassa maailmanlaajassa evankelikaalisessa liikkeessä.

Konferenssin avauspuheessa Graham sanoi, että me emme tarvitse uutta sanomaa ja organisaatioita. Tarvitsemme suurempaa työntekijöiden yhteyttä, suurempaa dynaamisuutta, suurempaa intoa ja yliluonnollista voimaa voidaksemme evankelioida oman sukupolvemme.

Lausanne 1974

Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1971, Billy Graham kutsui vaikuttajia pohtimaan uuden konferenssin järjestämistä. Ajatuksista syntyi Lausannen Maailman Evankelioimisen Kongressi vuonna 1974.

Avauspuheessaan Graham toivoi kokoukselta neljää asiaa:

  • Haluan nähdä kongressin luovan raamatullisen julistuksen evankelioimisesta.
  • Haluan seurakunnan tulevan haastetuksi maailman evankelioimisen toteutumiseksi.
  • Luotan, että uusi ”koinonia” tai yhteys erilaisen evankelikaalien välillä kasvaa kaikkialla maailmassa.
  • Toivon, että täällä kehittyy ”Lausannen henki”.

Kongressiin osallistui noin 2400 evankelikaalita johtajaa 150 maasta. Kokouksesta syntyi raamatullinen julistus, jota Graham oli toivonut. Lausannen julistuksen pääkirjoittaja oli John Stott. Lausannen julistus on tärkempiä uuden ajan kirkkohistorian dokumentteja. Myös Lausannen henki, jäi elämään, mistä myöhempi historia kertoo.

Lausannen Komitea Maailman Evankelioimiseksi

Lausannan kongressissa valittiin komitea suunnittelemaan tulevaisuutta. Sekä Billy Graham että John Stott olivat komitean jäseniä. Komitea kokoontui Mexico Cityssä 1975. Tuolloin muodostettiin Lausannen Komitea Maailman Evankelioimiseksi (Lausanne Committee for World Evangelization (LCWE, nykyisin Lausanne Movement).

Lausanne II Manilassa

Lausannen liikkeen toinen kongressi pidettiin Manilassa, Filippiineillä, vuonna 1989. Kokouksesta käytetään nimeä Lausanne II, ja siellä oli 3000 ihmistä 170 maasta. Myös Neuvostoliitosta oli päässyt 70 edustajaa.

John Stott oli huomattavimmassa roolissa Manilan julistuksen laatimisessa (The Manila Manifesto). Julistuksessa on kaksi pääteemaa: Julistakaa Kristusta siihen asti kunnes hän tulee ja Kutsu koko kirkolle viemään koko evankeliumi koko maailmaan.

Cape Town 2010

Kolmas Lausannen Maailman Evankelioimisen Kongressi pidettiin 2010 Cape Townissa Etelä-Afrikassa. Tapahtumaan oli kutsuttu 4000 evankelikaalista johtajaa 198 maasta. Täälläkin syntyi julistus: Kapkaupungin sitoumus.

Kolmen suuren kongressin julkilausumat – Lausannen julistus, Manilan julistus ja Kapkaupungin sitoumus – ovat olleet tärkeitä evankelikaalisen liikkeen suunnalle.

Lausanne liike ja Billy Grahamin perintö

Kun Newsweek -lehti haastatteli Billy Grahamia, Graham sanoi, että hänen elämänsä kestävin perintö on varmaankin Lausannen Kongressi vuonna 1974. Tämä monen mielestä yllättävä kommentti ei päässyt lehteen asti.

Tervehdyksessään Cape Townin kongressille vuonna 2010, Graham muisteli Lausannen kokousta 36 vuotta aiemmin. Maailma politiikka, talouselämä, teknologia, väestökehitys ja uskontokartta ovat muuttuneet hyvin paljon. Meidän on analysoitava näitä muutoksia ja pohdittava niitä Jumalan antaman tehtävän valossa. On kuitenkin Jeesuksen paluuseen asti muuttumatonta: ihmisen sydän ei ole muuttunut ja jokainen tarvitsee sovitusta Jumalan kanssa ja Jumalan rakkauden, anteeksiannon ja muuttavan voiman kokemusta. Evankeliumikaan ei ole muuttunut. Hyvä sanomamme on, että Jumala rakastaa meitä ja lähetti poikansa Jeesuksen Kristuksen maailmaan tuomaan meille anteeksiannon ja pelastamaan meidät. Myöskään Jeesuksen käsky seuraajilleen ei ole muuttunut. Meidän tulee mennä kaikkeen maailmaan ja saarnata evankeliumia sekä kehottaa kaikkia miehiä ja naisia uskomaan Jeesukseen.


 

Kirjoituksen taustamateriaalina on käytetty Lausanne liikkeen lehdistötiedotetta Billy Grahamin kuolemasta 21.2.2018. Tiedote esitti otsikossa olevan väitteen Billy Grahamin tärkeimmästä perinnöstä.  Lausannen liikettä Suomessa edustaa Suomen Evankelinen Allianssi.

Tallinnan kirkot

Valittuja paloja Viron ev.lut. kirkon historiasta

Kristinusko tuli Viroon 1000-luvun alkupuolella. Yksittäisiä kristittyjä ja ehkä yhteisöjäkin on Virossa ollut jo aiemminkin. Arkeologiset hautalöydöt nimittäin viittaavat paljon varhaisempiin kristinuskon vaikutuksiin.

Tässä kirjoituksessa mainitsen joitakin katkelmia Viron kirkon historiasta. Maa, kansa ja kirkko ovat tulleet minulle läheiseksi ollessani töissä Viron ev.lut. kirkossa Põltsamaalla (1995-1998), Tartossa (1999-2004) ja Tallinnassa (2008-2010).

Kristinusko saapuu Viroon

Viron järjestelmällinen kristillistäminen alkoi 1100-luvun lopussa. Baltian maiden lähetystyön keskuksena oli Riian paikalle perustettu lähetyshiippakunnan piispanistuin, joka oli Bremenin arkkipiispan alaisuudessa. Katolisen kirkon käännytystyö eteni saksalaisten valloittajien vanavedessä. Baltian uusi hallitseva luokka koostui saksalaisista valloittajista. Baltian alueet oli 1200-luvulla käännytetty kristinuskoon.

Lundin piispa vihki vuonna 1165 virolaisten piispaksi ranskalaisen munkki Fulcon. Fulcoa auttoi lähetysmatkoilla Stavangerin luostarissa elänyt virolainen munkki Nicolaus.

Viron aktiivinen kristillistäminen tapahtui 1200-luvulla ristiretkien avulla. Tässä lähetystoiminnassa oli mukana myös varhaisin nimeltä tunnettu suomalainen pappi Petrus Kaukovalta.

Lähetystoiminta toi mukanaan kirkkojen, kappeleiden ja luostareiden rakentamisen kristillisen elämän vahvistamiseksi. Uusilta kristityiltä ei vaadittu kovin paljoa: Vuodessa oli käytävä vähintään kerran messussa ja ehtoollisella. Katoliset dominikaanimunkit yrittivät nostaa kristillisen uskon tietämystä vaeltamalla ympäriinsä julistaen ja opettaen kansankielellä. Kansan ymmärrys kristinuskosta jäi kuitenkin keskiaikana heikoksi.

Uskonpuhdistus Virossa

Uskonpuhdistus saavutti Baltian nopeasti. Liivinmaalla (Liivinmaa käsitti nykyisen Etelä-Viron ja Pohjois-Latvian) käsiteltiin Martti Lutherin toimintaa 1521. Tuolloin alueelle levinneet Lutherin teokset määrättiin poltettaviksi. Seuraavana vuonna piispa kielsi yhteistoiminnan Lutherin ja hänen kannattajiensa kanssa. Mutta jo muutaman vuoden kuluttua monet suuremmat kaupungit kuten Riika, Tallinna ja Tartto suosivat Lutherin opetuksia. Pian kaupungeissa tehtiin evankelisia kirkkojärjestyksiä ja laadittiin katekismuksia kansan opettamiseksi.

Vuonna 1558 alkoi Liivinmaan sota, ja sen tuomat tuhot, sairaudet ja katovuodet olivat Virolle vaikeita. Viron herruudesta taistelivat useat valtakunnat: ortodoksinen Venäjä, katolinen Puola ja luterilaiset Ruotsi ja Tanska. Vuonna 1561 Pohjois-Virossa alkoi Ruotsin aika, mutta Liivinmaalla (johon kuului Etelä-Viron alueet) alkoi Puolan vallan aika, joka toi mukanaan myös uudelleen katolistamisen ajan. Muun muassa jesuiitat saapuivat Tarttoon vuonna 1583 ja he saivat paikallisen kielen oppimisen myötä varsin suuren suosion. Koko nykyisen Viron alue siirtyi Ruotsille 1629 ja tällöin myös katolinen aika loppui.

Ruotsin vallan aikana Viroon tuli pappeja Suomesta ja Ruotsista. Sodan jälkeen tilanne oli vaikea: monet kirkot olivat tuhoutuneet, maaseutu oli monin paikoin tyhjentynyt ja kristittyjen käsitys kristinuskosta oli hatara. Tässä vaiheessa alkoi koululaitoksen kehittyminen ja kansankielisen kirjallisuuden leviäminen. Tarton yliopisto perustettiin 1632 ja eräs sen tärkeä tehtävä oli kouluttaa pappeja. Opiskelijat olivat etupäässä saksalaisia, ja Viron papisto säilyi pääosin saksalaisena.

Viron herätysliikkeet

Viro oli joutunut Suuren Pojan sodan (1700-1721) aikana ja erityisesti siihen liittyvän Poltavan taistelun jälkeen Ruotsin vallan alta Venäjän vaikutuspiiriin. Viron saksalaisperäinen aatelisto sai säilyttää asemansa, kielensä ja evankelisen uskonsa.

Pietistiset vaikutukset levisivät Saksasta Viroon 1600-luvulla. Moni virolainen opiskeli Saksassa Hallen yliopistossa. Sieltä Philipp Jakob Spenerin (1635-1705) ja August Hermann Francken (1663-1727) teoksia levisi Viroon. Tämä hallelainen pietismi jäi pian herrnhutilaisuuden eli veljesseurakunnan (Vennastekogudus) varjoon. Herrnhutilaisuuden perustaja kreivi Nikolaus Ludwig von Zinzendorf (1700-1760) koki nuoruudessaan hengellisen heräämisen. Herrnhutilainen herätysliike oli aktiivinen lähetystyössään. Herätysliike saapui Viroon vuonna 1729 erään saksalaisen puusepän vaikutuksesta. Hän tuli ensin Riikaan ja sieltä Tallinnaan. Tallinnassa hän oli puolitoista kuukautta, jonka aikana hän löysi yhteyden Tallinnan pietistipappeihin, kaupungin johtohenkilöihin ja ympäristön talonpoikiin. Viroon tuli muitakin herrnhutilaisia veljiä, jotka olivat pääosin käsityöläisiä, ja he saivat kansaan helposti yhteyden. Näiden veljien vaikutus oli suuri uudenlaisen uskonelämän herättäjänä. Tästä alkoi myös aktiivinen rukoushuoneiden rakentaminen.

Zinzendorf vieraili Tallinnassa 1736 ja sai hyvän vastaanoton. Varmaan myös siksi, että tässä vaiheessa kirkon konsistorin enemmistö kuului pietisteihin.

Virossa suurinta herätyksen aikaa olivat vuodet 1739-1742. Herrnhutilaisuuden korostama Kristus-mystiikka, sydämen hurskaus ja maallikkouden korostus saivat kansansuosiota. Baltian herrnhutilaisyhteisöihin kuului jo vuonna 1742 noin 14 000 henkeä.

Herätystä nousi vastustamaan osa maan ja kirkon johtohahmoista. Herrnhutilaisuus kiellettiin Virossa 16. huhtikuuta 1743.

Herätysliikkeen toiminta oli kuitenkin kasvanut niin suureksi, että toimintaa ei voitu lopettaa. Herätys jatkui etenkin paikkakunnilla, jossa oli herätykselle myötämielisiä pappeja ja aatelisia. Esimerkiksi Saarenmaalla herätys oli niin voimakasta, että muutaman vuoden aikana kapakat suljettiin ja vankilat tyhjenivät koska rikoksia ei tehty. Herätys muutti yhteiskuntaa.

Katariina II peruutti osittain herrnhutilaisuuden toimintakiellon vuonna 1764. Aleksanteri I kävi itse 1800-luvun alussa herrnhutilaisuuden pääpaikassa Herrnhutissa ja innostui heidän työstään. Aleksanteri I antoi vuonna 1817 julistuksen, jonka perusteella veljesseurakunnat saivat toimia vapaasti Baltiassa. Tämä olisi mahdollistanut myös veljesseurakunnan rekisteröitymisen omaksi kirkoksi, kuten Saksassa oli tapahtunut, mutta liikkeen keskuspaikasta Saksan Herrnhutista tuli toive, että alueen veljesseurakunnat jäisivät luterilaisen kirkon sisäisiksi herätysliikkeiksi, suolaksi kirkon keskelle. Tuosta alkoi herrnhutilaisuuden toinen kukoistuskausi Virossa, jota olivat erityisesti 1830- ja 1840-luku. Tuolloin Baltian alueella oli 144 veljespiiriä, yli 200 rukoushuonetta ja noin 30 000 jäsentä. Veljespiirien johtajista oli saksalaisia vain 44, ja virolaisia ja lättejä noin 1000. Tämä kuvastaa liikkeen juurtumista kansan keskelle.

1850-luvulla yli 14-vuotiaista virolaisista 10% oli herrnhutilaisia. Ehkäpä ensimmäistä kertaa Viron historiassa ristinuskon sanoma kosketti kansaa.

Pietistit olivat kiinnostuneita Raamatun kääntämisestä. Eteläisellä kirjakielellä valmistui Uusi testamentti vuonna 1686. Uusi Testamentti Pohjois-Viron murteella ilmestyi 1715 ja koko Raamattu julkaistiin 1739.

Tähän aikaan liittyi myös rippikoulutyön alku. Vuonna 1730 Konsistori (kirkkohallitus) kieltäytyi päästämästä ehtoolliselle ja avioliittoon vihittäväksi lukutaidottomia seurakuntalaisia. Nuorten rippikoulua ryhdyttiin vaatimaan 1735. Vähintään neljän viikon rippikoulun jälkeen Martti Lutherin Vähän Katekismuksen viisi lukua oli opiskeltava ulkoa.

Kirkko 1800-luvun loppupuolella

1800-luvun puolivälissä Virossa alkoi venäläistämispolitiikka, joka antoi etuoikeuksia ortodokseille. Talonpoikien keskuudessa levisivät huhut, että ortodokseiksi kääntyville annetaan maata. Noin 65 000 virolaista vaihtoi uskoaan luterilaisuudesta ortodokseiksi, mutta maan saaminen palkkioksi osoittautui uutisankaksi. Käännynnäisten osuus oli noin 17 prosenttia Viron sen ajan maaseutuväestöstä. Noin neljäsosa heistä palasi luterilaiseen kirkkoon. Näiden kääntymysten seurauksena Viron ortodoksinen kirkko sai uudenlaisen virolaiskansallisen piirteen. Ortodoksisessa kirkossa oli myös enemmän virolaisia pappeja kuin luterilaisessa kirkossa.

1800-luvun lopussa vapaan kristillisyyden vaikutukset saapuvat Viroon. Tuolloin baptistit ja adventistit perustivat ensimmäiset seurakuntansa ruotsinkieliselle rannikkoseudulle, jossa roseniolaisen herätysliikkeen vaikutus oli vahvaa. Herätykset alkoivat ruotsinkielisellä rannikolla ja levisivät pian vironkielisten pariin. Esimerkiksi Ridalassa oli herätystä vuosina 1879-1882. 1900-luvun alussa myös metodistit ja helluntailaiset perustavat seurakuntia. Baptisteja oli 1930-luvun lopulla jo lähes 9000.

Viron kirkko vuosina 1918-1940

Viron itsenäistyminen 1918 toi mukanaan tarpeen kirkon aseman määrittelyyn. Kirkko oli ollut saksalaisen aatelin ja venäläisen käskyvallan alla. Vuonna 1919 perustettiin Viron evankelisluterilainen kirkko (EELK). Seuraavana vuonna ensimmäiseksi piispaksi valittiin Jakob Kukk. Suurin osa papeista oli tässä vaiheessa saksalaista syntyperää.

Vuonna 1923 kansanäänestyksessä päätettiin tuoda uskonnonopetus koululle paikollisena, mutta oppilaille vapaaehtoisena oppiaineena. Vuonna 1926 Viron Riigikogu päätti, että uskonnolliset yhteisöt ovat valtion näkökulmasta yhdenvertaiset.

Viron ev.lut. kirkkoon kuului vuonna 1922 noin 867 000 henkeä (87 % väestöstä). Ortodokseja oli 209 000 (19%). Vapaakirkollisiin yhteisöihin kuului noin 11 000 henkeä (1 %). Juutalaisia oli 4600 ja roomalaiskatolisia 2500.

Toisen maailmansodan saapuessa Viron ev.lut. kirkolla oli 170 seurakuntaa, 153 kirkkoa ja 44 apukirkkoa, 206 lukkari-kanttoria, 160 virolaista pappia ja 53 saksalaisen taustan omaavaa pappia. Kun baltiansaksalaiset palasivat Saksaan vuonna 1939, saksankielisiä seurakuntia lakkautettiin 14 ja 56 pappia palasi Saksaan. Heistä 30 palveli vironkielisiä ja 26 saksankielisiä seurakuntia.

Viron kirkko vuosina 1940-1985

Elokuussa 1940 Virosta tehtiin neuvostotasavalta. Tämä muutti kristinuskon asemaa. Monet uskonnolliset yhteisöt kiellettiin (mm. veljesseurakunta, pelastusarmeija), Tarton yliopiston teologinen tiedekunta suljettiin, koulujen uskonnonopetus kiellettiin ja kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen omaisuus otettiin valtion haltuun.

Vuosina 1941-1944 Viro oli Saksan miehittämä, ja tämä aika toi helpotusta kirkon elämään. Muun muassa koulussa aloitettiin taas uskonnonopetus.

Vuonna 1944 Neuvostoliiton saapumisen edellä Virosta pakeni noin 70 000 ihmistä, joiden joukossa yli puolet kirkon papistosta. Heidän joukossaan oli myös arkkipiispa Johan Kõpp. Paenneet virolaiset perustivat eksiilissä olevan Viron ev.lut. kirkon, johon kuului kymmeniä seurakuntia Ruotsissa, Saksassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa.

Vuonna 1945 virassa toimi yhteensä 79 pappia. Heidän työtään vaikeutettiin ja monet lähetettiin vankileireille Siperiaan.

Neuvostoliiton aikana valtio esti kirkon toimintaa. Luterilaisessa kirkossa kastettujen ja konfirmoitujen määrä pysyi 1950-luvun alkuun entisellä tasolla, mutta vuosikymmenen puolivälissä määrät vähenivät painostuksen vuoksi.

Vapaat seurakunnat aiottiin sulkea, mutta ne yhdistettiin vuonna 1945 Evankelisten kristittyjen ja Baptistien liitoksi.

Neuvostoliiton aikana kristillisen kirjallisuuden painaminen ja levittäminen kiellettiin. Kirkkojen ja yhteisöjen rakennukset siirrettiin valtion omaisuudeksi, veljesseurakunnan rukoushuoneet suljettiin, rippikouluopetus kiellettiin, seurakunnan toiminta rajoitettiin kirkkorakennuksiin, seurakuntien ja pappien verotus oli kovaa, kirkon sähkömaksut olivat moninkertaisia muihin verrattuna, Eesti Kirik -lehti lakkautettiin. Viranomaiset seurasivat saarnojen ja kirjoitusten sisältöjä arvioiden niiden sanomaa valtion opinkohtiin, lehdistössä oli säännöllisesti kristittyjä ja kirkkoja pilkkaavia tekstejä.

Pappispulaansa Viron ev.lut. kirkko sai jonkin verran apua omasta teologisesta instituutista, josta valmistui sodanjälkeisenä kautena kuitenkin vain noin 40 pappia.

Kirkon vaikeimmat hetket olivat 1970-luvun puolivälissä. Vuonna 1978 rippikoulun suorittaneiden määrä oli pienimmillään (481) ja vuotta aiemmin kastettujen määrä (617). Vuonna 1978 Viron ev.lut. kirkon 142 seurakunnan joukossa yli 50 oli sellaisia, joissa vuoden aikana yhtään ihmistä ei kastettu, konfirmoitu tai vihitty. Noissa seurakunnissa saattoi olla muutamia hautajaisia vuodessa. Elämä oli sammumaisillaan.

Kirkon jäsenmaksajien määrä pieneni vuosi vuodelta, ja oli matalimmillaan vuonna 1986, jolloin heitä oli 48 590.

Viron kirkko 1985-1991

1980-luvun lopussa alkoi kansallinen ja kristillinen heräämisaika.

Kirkkojen pastorit olivat aktiivisia 1980-luvun lopun rauhallisessa vallankumouksessa. Ensimmäinen puolue – kommunistisen puolueen lisäksi – perustettiin 20.8.1988 Pilistveren kirkossa. Viron Kansan Riippumattomaan Puolueeseen (ERSP) liittyi heti kahdeksan luterilaisen kirkon pastoria. Saman vuoden joulukuussa perustettiin Viron kristillinen liitto. Vuonna 1989 suurimmat virolaiset kirkot perustivat Viron Kirkkojen Neuvoston (Eesti Kirikute Nõukogu). Samana vuonna joulu ja pääsiäinen julistettiin virallisiksi pyhäpäiviksi. Kansallinen herääminen sai vahvan tuen kirkoilta ja papistolta.

Vuosi 1990 oli luterilaisessa kirkossa toimitusten ennätysvuosi. Kastettuja oli 18 361, konfirmoituja 11 536, häitä 1734. Sosiologi Mart Rannut oli seitsemän vuotta antanut toisenlaisen matemaattisen arvion vuodelle 1990, jonka mukaan kasteita olisi ollut 850, konfirmoitavia 720 ja hääpareja 160.

Suomen kirkkojen ja kristittyjen vaikutus oli tärkeä. 1950-luvulla hengellistä ja teologista kirjallisuutta vietiin Viroon. Vuonna 1976 alkoi Suomen ja Viron ev.lut. kirkkojen virsikirjakomiteoiden yhteistyö ja 1981 säännöllinen raamatunkäännöskomiteoiden yhteistyö. Vuonna 1989 Kirkon ulkomaanapu lahjoitti Viron kirkolle vironkielisen rippikoulukirja-sarjan. Suomen kirkon lähetysjärjestöistä Kansanlähetys toimitti Neuvostoliiton aikana vainotulle kristikunnalle kirjallisuutta ja Raamattuja sekä lähetti ensimmäisen lähetystyöntekijän elokuussa 1991.

Viron kirkko vuodesta 1991 alkaen

Viro itsenäistyi uudelleen 20.8.1991. Viron ev.lut. kirkon jäsenmäärä oli vapauden aikana huipussaan vuonna 1992. Tuolloin jäsenmaksunsa maksavia aikuisia oli 76 132.

Veljesseurakunnan toiminta lakkautettiin Neuvostoliiton aikana. Vuonna 1992 perustettiin Tallinnan veljesseurakunta, jonka jäseniä kaikki Viron veljesseurakuntien yli 100 jäsentä ovat. Jäsenmäärä on kärsinyt romahduksen, mutta herrnhutilainen vaikutus näkyy monen pastorin taustassa ja työnäyssä. Neuvostoliiton aikana puolet teologian opiskelijoista oli herrnhutilaisia tai heidän herrnhutilaisperheiden lapsia. Tämä herätyskristillinen suuntaus näkyy tämän päivän kirkossa monen seurakuntalaisen ja pastorin toiminnassa.

Virossa julkaistiin virsi- ja rukouskirja vuonna 1991, Eesti kirik -lehti alkoi ilmestyä 1990 melkein puolen vuosisadan tauon jälkeen, Tarton yliopiston teologinen tiedekunta avattiin 1991. Viimeisin vironkielinen raamatunkäännös on vuodelta 1997.

Viron kirkossa on nyt 166 seurakuntaa. Pappeja on yli 220. Osa heistä toimii puolustusvoimissa, poliisissa, vankiloissa ja sairaaloissa. Eesti Kirik -lehti ilmestyy viikottain. Kirkkoon on perustettu keskuksia erikoistumaan tärkeiden tehtävien hoitamiseen mm. Lapsi- ja nuorisotyön yhdistys, Lähetyskeskus, Kirkkomusiikin liitto ja Perhekeskus. Viime vuosina on perustettu kolme luterilaista koulua: Tallinnan tuomiokoulu (Tallinna Toomkool) ja Tallinnan Kaarlin koulu (Kaarli kool) sekä Tartossa Pietarin koulu (Peetri kool). Virossa toimii kaksi kristillistä radioasemaa: Pereraadio ja Raadio 7.

Jäsenmäärän laskemisessa Viron ev.lut. kirkossa on kaksi tapaa. Ensinnäkin voidaan ilmaista arvio niiden määrästä, jotka ovat jollain tavalla sidoksissa luterilaiseen kirkkoon. Heitä on noin 150 000. Toinen tapa on ilmaista niiden aikuisten jäsenten määrä, jotka maksavat seurakunnassaan vuosittaisen jäsenmaksun. Heitä on nykyään alle 30 000.

Jäsenmaksun maksajien määrä on ollut alaspäin. Arkkipiispa Urmas Viilman mukaan sen ei kerro ihmisten suhtautumisen muutoksesta. Se näyttää rehellisesti uskovien todellisen määrän. Tämä kuvaa maan nykyaikaa ja Euroopan tulevaisuutta.

opetuslapseus ja lähetystyö

Suurempi tarkoitus

On hienoa olla kristitty, Jeesuksen seuraaja, lunastettu, vanhurskautettu, taivaskelpoinen, pyhä ja pelastettu.

Ei ole mitään suurempaa!

Tai oikeastaan on!

Ei ehkä suurempaa, mutta suuri lisä tuohon omaan pelastukseen.

Jokainen kristitty voi olla Jumalan työtoveri maailmassa.  Olen hengenpelastusoperaatiossa pelastamassa muita.

Meille kaikille kristityille on annettu maailmanhistorian suurin tehtävä: julistaa Jumalan sanaa kaikkialla  ja tehdä kaikista kansoista Jeesuksen opetuslapsia. Kristityn silmissä on koko maailma.

Ensimmäinen – vain oma pelastus – on suostumista liian vähään. Jälkimmäinen – lähetyskäskyn toteuttaminen – antaa elämälle suuren tarkoituksen. Tässä maailman tärkeimmäissä tehtävässä haluan olla mukana. Kristitty, joka tyytyy vain omaan pelastumiseen, suostuu liian vähään.

Lähetyskäskyssä Markuksen evankeliumin mukaan on neljäosainen tehtävä:

”Menkää kaikkeen maaailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan pelastuu, joka ei usko, tuomitaan kadotukseen” (Mark. 16:15-16).

  1. Menkää!
  2. Julistakaa!
  3. Rohkaiskaa uskoon ja pelastukseen!
  4. Johtakaa kasteeseen ja seurakunnan yhteyteen!

Haluan elää elämäni Jeesuksen yhteydessä siten, että mahdollisimman moni ihminen pelastuisi ja eläisi elämänsä Jumalan tahtoa seuraten. Haluan, että elämälläni on ikuisuuden näkökulmasta merkitystä myös toisille.

Sinulla on yksi elämä. Mitä sinä haluat elämältäsi? Mitä tarkoitusta varten sinä elät?

Rakkaus ja lähetystyö

Kolme kohtaamisen tapaa lähetystyössä

Kristinuskon ainutlaatuisuus on siinä, että rakkauden tähden Jumala tuli ihmiseksi ja sovitti synnit.  Kirkkojen ja kristittyjen tehtävä on kertoa tätä vallankumouksellista sanomaa ja kutsua kaikkia uskoon, jolloin Jumalan teko aktivioituu ihmisen tilille.  Carl Wislöff kertoo kirjassaan Minä tiedän keneen uskon, seuraavan esimerkin lähetystyössä käytetyistä strategioista:

”Eräs lähetyssaarnaaja, joka teki työtä intiaanien parissa, kertoi erään vastakääntyneen kertoneen kasteensa jälkeen seuraavan tapaan.

Hän kertoi: Kaksi kertaa kävi täällä ennen sinua lähetyssaarnaajia. Ensin tuli eräs, joka sanoi: Te ette saa rukoilla monia jumalia, vaan vain yhtä. Sillä on vain yksi Jumala. Me sanoimme hänelle: Luuletko sinä että me emme sitä tiedä, että on olemassa Suuri Henki, joka on kaikissa ja kaiken yllä?

Sitten tuli toinen lähetyssaarnaaja, joka sanoi: ”Te ette saa varastaa ettekä valehdella ettekä tehdä aviorikosta jne. Me sanoimme hänelle: Luuletko sinä, että me emme sitä tiedä? Sano tuo ennemmin muille valkoisille, sillä he eivät näytä sitä tietävän.

Mutta sitten tulit sinä ja kerroit meille jotain, mitä emme koskaan olleet kuulleet tai ajatelleen: Jumala on rakastanut maailmaa niin, että hän antoi meille Poikansa.”

Evankeliumi muuttaa. Laki ei siihen pysty.


 

Lue lisää lähetystyöstä:

Siunattua uutta vuotta!

Kiitollisena uuteen vuoteen 2018

Armon vuosi 2017 on takana. Armoahan se on, kun on saanut elää viisikymppiseksi. Annen kanssa asumme Ryttylässä, lapset ovat maailmalla.

Tänä vuonna kiersin kaikissa Suomen maakunnissa Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlien merkeissä. Työni parhaita puolia on vanhojen ja uusien ystävien tapaaminen eri puolilla satavuotiasta Suomeamme.

Vuosi ei ollut helppo. Alkuvuosi meni keuhkokuumeen kourissa, loppuvuonna vaivasi Kansanlähetyksen taloushuolet. Työtä on tehty ja lomia siirtyy aina vaan seuraaviin vuosiin. Tänä vuonna olen oppinut pitämään laiminlyödyistä vapaapäivistä ja lomista kirjaa. Ikä tekee tehtävänsä.

Minulle on antanut energiaa yli 30 vuoden ajan kutsumus evankeliumin puolesta. Nuorena tein paljon vapaaehtoistyötä, ensimmäinen työpaikkani oli Pohjois-Savon Kansanlähetyksen nuorisosihteerinä. Sen jälkeen oli yli 15 vuoden jakso lähetystyössä Virossa ja Saksassa. Nyt olen ollut kuusi vuotta Kansanlähetyksen johtajana. Monet vaiheet eivät ole tappaneet nuoruuden näkyäni: Haluan toimia sen puolesta, että monet kuulevat Jeesuksesta ja ottavat hänet vastaan pelastajanaan. Minulle tärkeää on rohkaista Jumalan kansaa evankeliumin työhön sekä kaikkien kristittyjen yhteys. Toki iän, kokemuksen ja työtehtävien moneus on tuonut uusia vivahteita tuohon näkyyn, mutta sen ydin on säilynyt.

Minua innostaa työ, jossa nähdään sekä Suomen, Euroopan ja koko maailman hengelliset tarpeet. Vuoden 2017 aikana lähetystyöntekijämme ovat vieneet hyvää uutista Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Oseaniassa. Tänä jouluna on niitä, jotka viettivät ensimmäistä kertaa joulua Jeesukseen uskovana! Upeaa!!

Tärkeää minulle on ollut myös tuttujen ja tuntemattomien ihmisten rukoustuki. Silmät kostuvat, kun joku tulee sanomaan, että hän rukoilee puolestani. Se antaa voimaa ja rohkeutta mennä eteenpäin. Kiitos myös kuukausilahjoittajille ja muille, jotka mahdollistavat osaltaan taloudellisesti työtäni. Tänä vuonna vahvistin yhteydenpitoa lähettäjäpiiriini ja tulen pitämään jatkossa enemmän yhteyttä. Tähän jaloon joukkoon mahtuu vielä!

Kirjoitin tämän viestin vuoden lopulla kiittääkseni sinua, joka olet eri tavoin ja eri puolilla ollut Jumalan valtakunnan rakentamisessa. ”Teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa”.

Ole suuresti siunattu ja siunaukseksi myös vuonna 2018!

Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys

Ps. Jos haluat tulla lähettäjäpiiriini, voit liittyä joukkoon suuressamukana.fi -sivulla.Tai laita minulle tekstiviesti 044 550 5899. Tervetuloa mukaan muuttamaan maailmaa!

Nuo pienenpienet kuvat ylhäällä: Minun 50-vuotisjuhlani, Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlakiertuelaisen yösyöminen jollain huoltoasemalla (minä, Pekka Simojoki, Leif Nummela, Sami Asp), Kansanlähetyspäivien päätösjuhlassa annan ristin Gerson Mgayalle ja joulun kunniaksi laitoin työpaikalla viimeisenä toimistopäivänä tonttulakin päähän! Ensi vuonna kirjeessäni lähettäjäpiirille uusia kuvia!

Kristittyjen yhteys

Edessä tärkeitä päiviä

Arkkipiispanvaalissa on lähdetty lämmittelykierroksilta kilpailuun. Vaikka vierastankin avaimenreikäteologiaa, jossa kokonaisuutta arvioidaan hyvin kapeakatseisesti, niin tällä kertaa yksittäinen asia eli avioliittokäsitys tulee olemaan merkittävä asia vaaleissa. Ainakin joku siellä puolustaa miehen ja naisen välistä avioliittoa loppuun saakka. Hyvä! Toivottavasti keskusteluissa päästään kuulemaan ehdokkaiden uskonkäsityksiä ja myös näkemystä, miten Suomi valloitetaan Kristukselle ja lähetystyö laitetaan uuteen nousuun.

Tuossahan on kirkon ydintehtävä. Hyvä sanoma on vietävä jokaiselle siten, että hänessä voi herätä henkilökohtainen usko pelastukseksi. Tämä näky on ollut myös Kansanlähetyksessä alusta alkaen. Ensimmäinen pääsihteeri Matti Väisänen kirjoitti, miten hän nuorena pappina Imatralla otti työnäykseen tämän: ”Otin tavoitteeksi jokaisen imatralaisen (n. 37 000 asukasta) asettamisen sillä tavalla kasvokkain ylösnousseen Jeesuksen kanssa, että jokainen heistä joutuisi tietoisesti ja täysin vastuullisesti sanomaan Kristukselle ”kyllä” tai ”ei”.”  Tuossa on hyvä ja ajankohtainen näky ja rukous meille kaikille omilla paikkakunnillamme.

Olin lauantaina Kristuspäivässä. Haluan antaa tukeni sille, että joku jaksaa hengellisen matalapaineen aikana nostaa rukouksen merkitystä ja koota uskovia eri ryhmistä ja kirkoista yhteen. Minua ei innosta tapahtuma vaan sitä seuraava rukousherätys. Raamatussa on kertomuksia siitä, miten Jumala etsii rukoilijoita kaupunkien ja kansojen puolesta. Jumala voi armahtaa ja antaa kaupungeille ja kansoille jatkoaikaa rukoilijoiden tähden. Hesekielin kirjassa Jumala etsi miestä, joka seisoisi muurinaukossa kansan puolesta, mutta hän ei löytänyt (Hes 22:30-31). Jesajan kirjassa Jumala ihmetteli, että kukaan ei halunnut nousta maassa vallitsevaa pahuutta vastaan (Jes. 59:15-16). Löytyykö heitä Suomesta? Toisen maailmansodan aikana presidentin puoliso Gerda Ryti kehotti suomalaisia rukoilemaan kansamme puolesta Turun tuomiokirkon kello kahdentoista lyöntien aikaan. Kansamme suurmiehet ja naiset saattavat tilinteon päivänä löytyä rukoilevista torpista ja kodeista.

Monien kirkkokuntien ehtoollispöydät ovat suljettuja. Opillinen yksimielisyys puuttuu. Kristittyjen keskellä on luopumista Raamatusta. Kirkkojen välillä ja sisällä on hyvää keskustelua totuudesta, mutta myös riitelyä ja pahan puhumista toisista lunastetuista. Keskinäinen rakkaus ei kukoista siten, että maailma tunnistaisi kristityt sellaiseksi joukoksi, että olisi hyvä kuulua heidän joukkoonsa. Kaiken tämän valossa arkkipiispanvaalipäivääkin ihmeellisempi on se päivä, kun Jumala kokoaa kansansa yhteen, susi ja karitsa ovat sovussa, ja samoin täällä riidoissa olleet kristityt. Jeesus yhdistää vasta taivaassa. Meniköhän kaikki ihan niin kuin piti.

– Kirjoitukseni Uusi Tie -lehdessä 7.12.2017

EECMY ja FLM in Jimma, Ethiopia

Kuljemme kristittyjen vierellä pienissä ja suurissa kirkoissa


Ylhäällä kuvassa Kansanlähetyksen lähetystyöntekijöitä, Aki ja Pirkko Tuppurainen sekä Mika Lehtinen, matkalla jumalanpalvelukseen. Kirkko kasvaa nopeasti ja kokoontumistiloja tarvitaan. Tässä Jimman peltikirkko. Kuva Tapani Kaitainen.

Olen nähnyt maailman suurimpia ja pienimpiä luterilaisia kirkkoja. Kansanlähetyksellä on ollut osuutensa joidenkin elämässä.

Miksi kirkko kasvaa?

Etiopian Mekane Yesus -kirkon jäsenmäärä lähentelee nyt 9 miljoonaa. Kahdessa vuodessa kirkko on saanut 2 miljoonaa uutta jäsentä. Kirkon presidentti Yonas Yigezu kertoo, miksi kirkko kasvaa.

      1. Kirkossa saarnataan sanaa Jeesuksesta uskoen, että sanomaan vastataan. Meilläkin pidetään puheita, mutta monesti varotaan, ettei kukaan kääntyisi. Sehän voi tuoda kriisin: Eikö koko kansa olekaan matkalla taivaaseen (jos siihen uskotaan).
      2. Työn vaikuttavuus ei rajoitu pappien aktiviteettiin. Kirkko kasvaa koska Jeesuksesta innostuneet kristityt vievät ilosanomaa eteenpäin. Meillä kristittyjä ei tähän kouluteta eikä rohkaista.
      3. Kirkko on afrikkalais-karismaattinen, jossa toimitaan kirkkokäsikirja kourassa, mutta samalla annetaan karismoille tilaa; luterilaisuus ja karismaattisuus yhdistyvät. Meillä pidetään kaksi käsin kirjasta kiinni.
      4. Kirkon DNA:ssa on moninkertaistuminen: Uusista uskovista tehdään sellaisia opetuslapsia, jotka tekevät uusia opetuslapsia. Me pohdimme, mikä on opetuslapsi.
      5. Kirkko korostaa Jumalan sanan auktoriteettia opin ja uskon ohjeena. Meillä sanan kirkkoa muutetaan valtionkirkoksi, jossa kansanedustajien enemmistöä tulee totella enemmän kuin Jumalaa.

Suuri ja pieni Herran palveluksessa

Olen vieraillut myös pienessä islamilaisen maailman keskelle perustetussa seurakunnassa. Toimintaa ei voi mainostaa. Muutama kristityksi kääntynyt tuo mukanaan jotain luotettavia ystäviä. Yhteiskunta ja sukulaiset suhtautuvat uskoon kielteisesti. Olen kiitollinen saadessani olla kansanliikkeessä, jossa kuljetaan pienten ja suurten kirkkojen tukena.

Aarteita taivaaseen

Aloitimme juuri Kansanlähetyksessä yt-neuvottelut. Yksi syy on se, että emme ole keränneet Ryttylän kellariholveihin suurta omaisuutta vaan olemme laittaneet annetut varat evankeliumin työhön kotimaassa ja lähetyskentillämme pienten ja suurten kirkkojen syntymiseen ja kasvuun. Työ on kantanut hedelmää, aarteita on kerätty taivaaseen.

Miten Jeesus rahoitti työnsä?

Järjestöjohtajana pohdin, miten Jeesus kattoi oman järjestönsä kulut? Palkkalistalla oli ainakin 12 apostolia. Jeesus moninkertaisti viisi leipää ja kaksi kalaa, mutta tehnyt samaa denaareille ja sekeleille. Kerran hän teki rahaihmeen käskiessään Pietaria sieppaamaan kalan suusta hopearahan veron maksuun. Jeesuksen mission mahdollistivat naiset, joista kolme mainitaan nimellä: Magdalan Maria, Johanna ja Susanna. ”Lisäksi oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan” (Lk. 8:1-3). Avun saanut laittoi varoja evankeliumin palveluksen.

Jotta mahdollisimman moni pelastuisi ja taivas täyttyisi

Kiitos teille, jotka olette 50-vuoden aikana olleet muuttamassa maailmaa ja ihmisten ikuisuuskohtaloita Aasiassa, Afrikassa, Oseaniassa ja Euroopassa. Kansanlähetys on olemassa, jotta mahdollisimman moni löytäisi uskon ja pysyisi Jumalan sanan perustalla loppuun asti. Jotta taivas täyttyisi.


Kirjoitukseni Uusi Tie -lehdessä lokakuussa 2017. Otsikot lisätty.

kansanlähetyksen näky

Puheenjohtajan testamenttisanat Kansanlähetysliikkeelle: Totelkaa taivaallista näkyä!

Eino J. Honkasen testamentti-puheenvuoro kansanlähetysliikkeelle Kansanlähetyspäivillä Tampereella 1983

Pastori Eino J. Honkanen toimi muun muassa Uusi Tie –lehden päätoimittajana ja Kansanlähetyksen hallituksen ensimmäisenä puheenjohtajana. Löysin työhuoneeni kansioista monisteen, jossa luki otsikkona sanat: Eino J. Honkasen testamentti-puheenvuoro kansanlähetysliikkeelle Kansanlähetyspäivillä Tampereella 1983. Lisäsin tekstiin väliotsikot.


Teksti: seuraavan sunnuntain epistola, Apostolien teoista Paavalin sana: ”Minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä.”

Tässä on Paavalin työn salaisuus: Ellei Herra saa antaa meille tätä näkyä, ellei Herra saa uudistaa meille tätä näkyä, niin että sille elämme ja siitä palamme, niin elämämme on oikeastaan turha.

Hyvät ystävät! Kansanlähetyspäivät ovat toisen kerran Tampereella sen historian aikana. Ensimmäisen kerran kokoonnuimme -67 Tampereen yliopistolla. Silloin Suomen Kansanlähetys oli toiminut pari kuukautta. Silloin meillä oli näky, oli kivet ja halot.

Tuolla yliopiston juhlasalissa kokoontui joukko ystäviä, jotka tunsivat tämän näyn omakseen, jotka syttyivät sille näylle ja niin oli kymmeniä nuoria, jotka olivat valmiita lähtemään lähetyskentille, jos siihen vain avautuu mahdollisuus. Siitä se alkoi.

Hyvät ystävät! Me olemme nyt juurillamme. Oli aika uskallettua koota kesäjuhlille kansaa. Rohkenen sanoa: Siihen ajoi näky, joka oli vallannut.

Rohkenen sanoa niistä Kansanlähetyspäivistä: ”Me emme voineet olla tottelematta taivaallista näkyä”.

Uskollisuus näylle

Se joukko ja ne nuoret, jotka olivat valmiita lähetyskentille, nehän tulivat sinne eteen, monta kymmentä nuorta. Se osoitti, että se oli Herran antamaa näkyä. Meidän on annettava Herran kysellä nyt, onko se näky, jolla liikkeelle läksimme, jonka kautta Herra kutsui meitä liikkeelle, onko se myös tänään meidän omakohtainen näkymme. Olemmeko olleet uskollisia sille näylle? Olemmeko valmiit vannomaan uskollisuutta Herralle tänään? ”Sitä tässä huoneenhaltijalta ennen muuta vaaditaan, että hänet havaitaan uskolliseksi”, muistuttaa Paavali. Muistamme Habakukin kirjata Herran sanan: ”Muista näky ja piirrä se selvästi tauluihin niin, että sen voi juostessa lukea.”

Ei riitä, että olemme kerran saaneet sen näyn. Herra kysyy uskollisuutta ja ennen muuta uskollisuutta. Siksi se näky on kirjoitettava niin, että sen voi juostessakin lukea. Juostessa, työn keskellä, kaikissa paineissa. Tiedämme, että tällainen työ, lähetystyö, sisälähetystyö, jonka olemme saaneet, antaa monenlaista juoksua, monenlaista kiirettä. Talous painaa ja milloin miltäkin puolelta tulee painetta. Näky voi helposti siinä unohtua. Voimme unohtaa sen olennaisimman. Ehkä jonkinlainen taistelumieli säilyy, mutta taistelemme kuin ilmaan hosuen, umpimähkään ja sellainen on turhaa. Onko näky pysynyt selvänä niin, että sen juostessakin voi lukea, silmien edessä.

Kristityllä oltava suuri näky

Tunnettu kansainvälinen nuorisotyöntekijä, John Ermot, joka vaikutti voimallisesti ennen sotia, toisti yhtenä tunnusajatuksenaan nuorille: Nuori ei voi tulla suureksi ilman suurta näkyä.
Ja totta on, että niitä, joita Herra on saanut käyttää siunaukseksi, joiden elämällä on ollut merkitystä, on ollut koko elämää hallitseva näky.

Mooseksesta Heprealaiskirjeessä sanotaan: ”Koska hän ikään kuin näki sen, mikä on näkymätön, hän kesti.” Ja me voisimme puhua monista Jumalan ihmisistä, joita Jumala on saanut käyttää. Heillä on ollut näky, joka on vallannut heidän elämänsä, jolle he ovat olleet uskollisia kaikessa.

Näkyjen ihmisiä tarvitaan

Mutta Vanhassa testamentissa sanotaan eräästä vaikeasta ajasta: ”Jumalan sana oli harvinainen, eivätkä näyt olleet tavallisia”.

Tuntuu kuin meidän aikanamme suuri määrä olisi näin. Näkyjen ihmiset ovat vähän hassuja. On hartaita uskovia ihmisiä, mutta vähän tosi näkyjen ihmisiä, heitä ei kestetä. Mukaudutaan maailmaan. Maailma antaa niistä haasteita. Puhutaan maailmaan haasteista. Se on pop, mutta ei Herran antama näky.

Tänä vuonna vietetään Lutherin juhlavuotta. On puhuttu paljon Lutherista. Älkäämme unohtako Lutherin näkyä, joka antoi hänelle rohkeutta niin, että kun hän oli menossa Wormsiin vastaamaan kirjoituksistaan, monet sanoivat: Älä mene sinne, sinun käy huonosti. Niin Luther sanoi: Vaikka Wormsissa olisi perkeleitä niin paljon kuin on tiiliä katolla, menisin minä sinne sittenkin. Niin, niin meni ja voitti, sillä hänellä oli näky, jonka hän oli saanut Herralta. Siitä on nyt 500 vuotta. Kiitämme tänään siitä Herraa ja ylistämme Lutheriakin.

Näky Jeesuksesta ja hänen antamasta tehtävästä

Tämä näky ei merkitse sitä, että meidän pitäisi olla semmoisia ihmisiä, jotka saavat unia ja ilmestyksiä, ja menevät niitten mukana. Se tarkoittaa näkyä, joka on saatu Jumalan sanasta, Raamatusta. Se liittyy sanaan.

Se, että meillä on elämäämme kannattava näky Jumalan valtakunnasta, Jumalasta, Jeesuksesta, joka tuli ihmiseksi meidän keskellemme, joka kärsi ristillä, joka ylösnousi, joka korotettiin Isän oikealle puolelle ja vaikuttaa ja tekee työtään Isän oikealla puolella vielä tänäänkin, joka toimii Pyhässä Hengessä, ja joka on tuleva takaisin.

Kun Paavali puhui tuosta näystä, niin se oli näky Jeesuksesta. Hän muisti ja häntä hallitsi se päivä, kun hän oli joutunut Jeesuksen eteen. Jeesus kohtasi. Se oli näky Jeesuksesta. Myös Jeesuksen antamasta tehtävästä. Se oli elämää kannattava ja hallitseva asia. Meillä voi olla Raamatun sanoja, mutta jos meillä ei ole tällaista laajempaa näkyä, me voimme käyttää niitä sanoja hyvin omalla tavallamme.

Tallinnassa

Kirje ystäville elokuu 2017

Tervehdin sinua vaimoni kotikonnuilta Etelä-Pohjanmaan Soinista. Tämän sivun kuvat on kyllä Tallinnasta, jossa kävin päiväristeilyllä muistelemassa menneitä. Kumpaankin paikkaan on hyvä mennä ottamaan etäisyyttä työn haasteista. Haluan kuitenkin kirjoittaa tämän kirjeen sinulle. Kiitos yhteydenotoista viime kirjeen jälkeen sekä taloudellisesta tuesta työlleni. Molemmat ovat minulle tärkeitä.

Kansanlähetyksessä uudistamme ystäväkirjeiden lähettämistä. Tämä kirje tulee nyt toisen kerran uuden järjestelmämme kautta. Kokoamme palautetta, arvioimme, teemme vähemmällä enemmän ja haluamme palvella sekä työmme ystäviä että omia ystäviämme. Tämänkin kirjeen saajiin kuuluu sukulaisia ja ystäviä vuosikymmenten varrella. Tervetuloa myös uudet kirjeen saajat!

Näemme vaivaa koska uskomme

Apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle näkevänsä vaivaaa, koska uskoo elävään Jumalaan (1. Tim. 4:10). Olen ollut hengellisessä työssä yli 30 vuotta. Ensin vuosia vapaaehtoisena vaivannäkijänä sitten palkattuna kotimaassa sekä Virossa ja Saksassa. Olen iloinen näistä vuosista, joihin mahtuu suuri kirjo elämän eri värejä.

En voi kehua ansioillani, mutta kyllä sillä, että Jumala on kaiken keskellä ollut hyvä. Mieleeni tulee toisen vuosisadan marttyyri, Smyrnan (nykyinen Izmir) piispa Polykarpos, joka vangittiin ja pyydettiin kieltämään kristinusko. Polykarpos sanoi: ”Jo kahdeksankymmentä kuusi vuotta olen häntä palvellut, eikä hän ole tehnyt minulle mitään pahaa. Kuinka voisin pilkata kuningastani, joka on minut pelastanut?”

Minulle ei ole kertynyt noin paljoa vuosia, mutta annan saman tunnustuksen: Hän ei ole tehnyt minulle mitään pahaa. Hän on pelastanut minut ja kutsunut palvelukseensa. Molemmat ovat suurta armoa!

Työn saralta

Olin Kansanlähetyspäivien johtaja, joka aiheutti sen, etten ehtinyt kulkea paljoa juhlakentällä tapaamassa tuttuja. Hengelliseen antiin olen palannut vielä muutamaan otteeseen äänitteiden parissa. Osuvaa sanaa!

Elokuun alussa kotimaassa olevat lähetystyöntekijämme kokoontuivat Lähettipäiville. Lähettien tapaamiset toivat iloa, mutta samalla kevyesti kouristavan tunteen, että olisi hienoa olla heidän joukossaan. Työtä maailmalla on paljon.

Hallinnon osalta saimme viime viikolla valmiiksi toimintasuunnitelman ja talousarvion. Olemme muiden kristillisten järjestöjen kanssa samassa tilanteessa. Teemme paljon vähillä resursseilla ja varoilla.

Osallistuin Lahdessa Evankelistojen yhteyspäiville kuten viitenä aikaisempanakin vuotena. Osallistun viidestä syystä: 1. Siellä aina innostuu! 2. Tapaan ystäviä. 3. Se vahvistaa eri kirkosta tulevien kristittyjen yhteyttä. 4. Keskitytään ytimeen – Jeesukseen. 5. Muistutetaan kirkon tehtävästä julistaa evankeliumia.

Kiitos sinulle

Ystäväni Leif Nummela sanoi kerran, että hänen unelma-ammattinsa olisi se, että pankki palkkaisi hänet kiertämään ovelta ovelle kertomaan ihmisille, että heidän velkansa on annettu anteeksi. Mikä on parasta, mitä sinä olet saanut? Mikä on parasta mitä voit antaa? Mitä Jeesus on antanut? Hän on antanut minulle elämän tarkoituksen ja päämäärään tässä sekavassa maailmassa. Hän on antanut kaikki syntini anteeksi ja pelastanut minut kadotuksen tieltä taivaaseen. Kun tämä on parasta, mitä minä olemme lahjaksi saanut, eikö se silloin ole myös parasta, mitä voin jakaa eteenpäin. Meillä on paljon annettavaa tälle maailmalle!

Ole siunattu ja siunaukseksi, jotta taivassa olisi kerran mahdollisimman paljon kansaa! Kiitos myös rukouksistasi ja tuestasi!

Rakkaudella
Mika Tuovinen


Kylpylämatka Pärnuun

Jos haluat Pärnun kylpylämatkalle Viroa tuntevan ja sen kieltä hallitsevan oppaan
johdolla, niin nyt sellainen olisi mahdollista! Järjestän piirijohtaja Ari Malmin kanssa kylpylämatkan Pärnuun 26.11.-1.12.2017. Hinta 345 euroa. Lisätietoja netistä.

Rukousaiheita

”Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti” (1. Tim. 2:1-2).

Kiitosaiheita

Pyysin edellisessä kirjeessä erityisesti rukousta Kansanlähetyspäivien puolesta. Päivät sujuivat hyvin ja sääkin suosi! Kiitos!

Kiitos Jumalalle kirkoista, seurakunnista ja suuresta määrästä hengellisiä kesäjuhlia!

Tervetuloa mukaan

Voit tilata Mikan ystäväkirjeen postitse tai sähköpostiisi. Työssä tarvitaan antajia, rukoilijoita ja näyn levittäjiä. Tästä löydät tietoja suuressamukana.fi -sivulta.

Lähetystyö ja vainotut kristityt

Kansanlähetys vainotun kirkon tukena

Uusi Tie -lehdessä oli mielenkiintoinen kirjoitus ”Vakooja Ryttylässä ja muita kertomuksia”.

Kansanlähetys on vuonna 1967 perustettu kristillinen järjestö, joka pyrkii sitoutumaan Raamattuun ja viemään evankeliumia mahdollisimman monelle.

Pian Kansanlähetyksessä perustettiin slaavilaisosasto, jonka tehtävänä oli tukea kärsivää seurakuntaa rautaesiripun takana. Tiedon levittämisessä vainotusta seurakunnasta tärkeä tapaus oli Uusi Tie -lehden järjestämä tilaisuus Helsingin jäähallissa 27.9.1970, jossa puhui romanialainen pastori Richard Wurmbrand.

Kylmän sodan aikana Kansanlähetys toimitti miljoonia kappaleita kristillistä kirjallisuutta ja Raamattuja Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto puolestaan vakoili Kansanlähetystä ja solutti toimintaan mukaan vakoojia.

KGB:n arkistot ovat paljastaneet tästä jotain yksityiskohtia. Pentti Heinilä kirjassaan Erittäin salainen on myös avannut Kansanlähetyksen salaista työtä. Piia Latvala on kirjoittanut väitöskirjan Valoa itään? : Kansanlähetys ja Neuvostoliitto 1967-1973. Noista kahdesta muuten enää toinen on olemassa.

Isto Pihkala kertoo, että tuona suomettumisen aikana valtio, lehdistö ja kirkko kumarsivat itään. Hän kertoo arkkipiispa Martti Simojoen sanoneen Raamattujen piilokuljettamiseen liittyen: ”Minun käteni ovat sidotut, mutta siunaan teidän työtänne.”

Kansanlähetyksen ensimmäinen johtaja Matti Väisänen oli kaksi kertaa Suojelupoliisin kuultavana Raamattujen levittämisestä. Näistä toinen liittyi tapaukseen, jossa innokkaat kristityt olivat laittaneet pieniä Raamattuja pulloihin ja niiden toivottiin lipuvan Neuvostoliiton alueelle esimerkiksi Viron rannikolle.

Lähetystyö jatkuu edelleen. Tähän työhön kuuluu myös kärsivän seurakunnan tukeminen.

  • ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta” (Matt. 5:10).
  • ”Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen” (Matt. 10:23).
  • ”Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme” (1. Kor. 4:12).
  • ”Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12).
  • ”Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko” (Room. 12:14).
  • ”Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun” (Ilm. 2:10).

Heprealaiskirje kehottaa muistamaan kärsiviä: ”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun” (Hepr 13:3).

Neuvostoliiton vainottujen kristittyjen tukemisen perustana oli tuhansien ihmisten rukoukset, taloudelliset uhrit ja toiminta. Kaikkea tarvitaan nytkin. Suuri osa kristikuntaa elää vaikeuksien keskellä ja haluamme omalta osaltamme tukea heitä.Tervetuloa suureen työhön tukemaan vainottuja kristittyjä.