Avainsana-arkisto: paholainen

Kiusausten vuori Jerikon kaupungista päin

Kiusaus elämän merkkinä

Kiusaus on väline, jolla paha taistelee Jumalan valtakuntaa ja kristittyä vastaan. Kiusaus on hengellisen taistelun ja elämän merkki. Se kuuluu tähän aikakauteen; taivaassa kiusauksia ei ole. Tuomion jälkeen Kiusaaja heitetään joukkojensa kanssa kadotukseen.

Raamattu kertoo Jeesuksen kiusauksista ainakin kolmessa kohtaa

  1. Pyhä Henki vei Jeesuksen erämaahan. Kun Jeesus oli paastonnut kuumassa erämaassa 40 päivää, oli nälkäinen, väsynyt ja yksin – inhimillisesti siis varsin heikossa hapessa – juuri silloin paholainen kiusasi Jeesusta kolme kertaa. Kaikilla kerroilla paholainen pyysi Jeesusta todistamaan oman jumalallinen voimansa helpottaakseen omaa oloansa. Jeesus vastusti kiusauksia Jumalan sanalla. (Matt. 4:1-11).
  2. Paholainen kiusasi Jeesusta myös läheisen ystävän, Pietarin, kautta, jotta Jeesus luopuisi tehtävästään, joka sisälsi kärsimyksen ja kuoleman: Älä tee sitä, mitä Jumala haluaa sinun tekevän, sillä se tuo kärsimystä. Älä mene kuolemaan. Helpommallakin voisi päästä! Luovu Jumalan suunnitelmasta. Jeesus vastasi: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” (Katso Matt. 16:21-22).
  3. Illalla ennen kuolemaansa Jeesus kohtasi Jerusalemissa Getsemanen puutarhassa samankaltaisen kiusauksen. Hän rukoilee ja hikoilee tuskassa veripisaroita. ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.” (Luuk 22:42).

Kiusaukset kohtasivat Jeesusta jatkuvasti. Välillä Jeesusta kiusasi paholainen suoraan, joskus kiusaus tuli ystävän eli Pietarin välityksellä. Getsemanessa kiusaus tuli yksin ollessa omiin ajatuksiin.

Autiomaa on muuten Raamatussa paikka, jossa Jumala on valmistanut itselleen monta johtajaa ja profeettaa. Ehkä meidänkin pitäisi pyrkiä enemmän hiljaisuuteen tämän maailman hälystä Jumalan puhutteluun.

Suuria kiusauksia

Monesti kuvittelemme tietävämme asiat paremmin kuin Jumala. Joudumme Raamatun edessä tekemään ratkaisuja ja päättämään, haluammeko elää sen mukaan vai haemmeko elämälle ratkaisut muualta.

Joku pohtii, voiko Jumalan huolenpitoon luottaa Jumala kehottaessa johonkin uuteen. Kun Jumala kutsuu, hän varustaa ja antaa kaiken tarpeellisen. ”Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin. Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.” (1. Tim. 6:7-9).

Paholainen yrittää saada uskovan epätoivoon. Monesti kiusaus sisältää ajatuksen, ettei väärä teko ole kovinkaan paha. Mutta kun teet sen, saatat huomata saman äänen syyttävän: ”Ja sinä teit taas väärin, et voi saada anteeksi etkä kelpaa Jumalalle. Ei todellinen Jumalan lapsi voi tehdä tuolla tavalla.” Tämäkin syytös on kiusaus – ei suinkaan jumalallinen tosiasia – joka yrittää tuhota elämääsi. Jeesus on verellään lunastanut myös kiusauksessa periksiantaneen. Pyydä Jumalalta Jeesuksen tähden anteeksi, nouse ja jatka eteenpäin.

Jos sinulla ei ole kiusauksia, olet vaarassa

Monenlaiset kiusaukset eivät tarkoita, että olet heikko tai huono uskova. Eihän kiusattu Jeesus ollut tätä. Kiusaukset tarkoittavat vain sitä, että paholainen haluaa viedä sinut pois Jumalan luota. Hengellisten kiusausten poissaolo, voi olla hengellisen kuoleman merkki.

1800-luvun ruotsalainen pappi Carl-Olof Rosenius kirjoittaa näin:

”Kunpa heräisit sellaisesta sielun tilasta, sinä vapaa, hurskas ihminen ja käsittäisit, että kiusaukseton elämä on varmin merkki hengellisestä uneliaisuudesta. Käärme on onnistunut tuudittamaan sinut miellyttävään ja kauniiseen valhekristinuskoon. Pyhä, taisteleva Henki on saanut väistyä. Sinun henkesi on tehnyt sovinnon näiden hengellisten vihollisten kanssa.”

Jos et koe paholaisen kiusauksia, olet ehkä hengellisesti kuollut! Kiusaukset kertovat siitä, että olet paholaiselle tärkeä maalitaulu.

Kiusauksesi kertovat hengellisestä taistelusta

Elämässäsi on ollut kiusauksia. Ehkä juuri nyt. Kiusaus kertoo hengellisestä taistelusta, joka kuuluu kristityn elämään. Paholainen haluaa estää Jumalan tahdon toteutumisen elämässäsi. Paholainen valehtelee, että Jumalan tahdon vastainen elämä tuo sinulle hyvää. Jokainen kiusaus on vaarallinen, sillä se voi viedä sinut pois Jumalan luota.

Miten selvitä kiusauksessa?

Raamattu antaa ohjeita, miten kohdata kiusaus. Paavali kirjoittaa Korintin uskoville:

”Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” (1 Kor 10:13)

Tässä sanotaan, että kun Jumala sallii elämääsi kiusauksen, hän valmistaa myös pois pääsyn tästä kiusauksesta. Jokaisessa kiusauksessa on aina mahdollisuus selviytymiseen. Jumala on valmistanut selviytymiskanavan.

Kun olet kiusauksessa, etsi tämä pääsy eli uloskäytävä ja mene siitä. Se voi tarkoittaa, että fyysisesti poistut paikalta tai suuntaat ajatuksesi muualle.

Jaakob kirjoittaa kristityille: ”Vastustakaa Perkelettä niin se teistä pakenee!” (Jaakob 4:7). Paholainen ei pidä vastustamisesta. Etenkin kun se tehdään rukoilleen ja Jeesuksen nimessä. Tässä tehokas kiusausten ja paholaisen karkoituslääke!

Anna kiusausten ajaa sinut Jeesuksen ja Raamatun luokse

Anna jokaisen kiusauksen ajaa sinut Jeesuksen luokse! Hän voi auttaa. Kiusausten tullessa suuntaa ajatuksesi kiusauksesta rukoukseen.

Kiusausten keskellä katso Jumalan sanaan. Jeesus vastusti kiusausta Jumalan sanalla. Raamatussa on jumalallinen voima. Lue sitä. Täytä ajatuksesi Raamatun sanalla.

Muista, että muutkin ovat kiusauksissa. Et ole yksin. Kaikilla kristityillä on kiusauksia. Kullakin omanlaisensa. Muista hyvin elämänsä hyvin päättäneitä kristittyjä, ja jatka matkaa rohkeasti. Vastusta perkelettä, sillä hänen neuvonsa eivät tuo elämääsi mitään hyvää.  Jumala on kaiken hyvä lähde. Myös sinun elämällesi.


 

Kuva otettu Israelista Jerikon rauniokukkulalta Kiusausten vuorelle päin. Jeesuksen kiusausten (Matt 4) tarkkaa paikkaa emme tiedä. Jeesus todennäköisti kuljeskeli tuon näköisillä kukkuloilla 40 päivää rukoillen, ruoasta paastoten, puroista vettä juoden ja luolissa nukkuen.

Kristitty ja paholainen

3 asiaa, jotka toivat voiton pahasta

Taivaasta maan päälle heitetty persoonallinen paha yrittää estää Jumalan valtakunnan tuloa. Ilmestyskirjan 12. luvun ylistyslaulussa mainitaan kolme asiaa, joilla uskova saa voiton paholaisesta.

He voittivat hänet,
Karitsan veri ja heidän todistuksensa
toivat heille voiton.
He eivät säästäneet henkeään
vaan olivat valmiit kuolemaankin.
(Ilm. 12:11)

1. Karitsan veri

Jeesuksesta käytetään Ilmestyskirjassa 33 kertaa sanaa Karitsa. Jeesus on ”Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen” (5:12). Luvussa seitsemän kerrotaan suuresta valkopukuisten väkijoukosta: ”He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä” (7:14).

Jeesuksen veri pesee pois synnin ja sen aiheuttaman rangaistuksen. Veren voima pysyy tunteistamme riippumatta aina samana. Tämä on mahtava sanoma meille, joiden tunteet heiluvat ylös ja alas. Tulee suuri päivä, jolloin jokainen meistä seisoo Jumalan edessä viimeisellä tuomiolla ja siellä meidät voi pelastaa synneistämme vain Jeesuksen veri, joka on pessyt uskovien synnit pois.

2. Kristittyjen todistus

Kristittyjen todistukseen kuuluu ainakin kaksi asiaa. Ensinnäkin kerromme, mitä Jeesus on tehnyt ja sanomme uskovamme tähän. On hyvä kertoa, mitä usko merkitsee minulle nyt. Toiseksi todistus liittyy Jumalan sanan opettamiseen. Jumala on puhunut Raamatussa. Jumalan kansa on pappiskansa, jonka tehtävä on todistaa ja opettaa Raamattua myös silloin kuin sanomaa ei haluta ottaa vastaan.

Paholainen vihaa näitä molempia todistuksen muotoja. Siksi hän yrittää saada henkilökohtaisen todistamisemme ja Raamatun mukaisen opetuksen vaikenemaan.

3. Jumalan seuraaminen loppuun asti

Kristitty on kutsuttu seuraamaan Jumalaa vaikka kuolemaan asti. Jumalan kansan elämään on kuulunut alusta alkaen kärsimys. Jossain maissa paholainen käyttää vainoja kirkon toiminnan, uskon ja todistuksen estämiseksi. Jossain hyvinvointi kuristaa kirkon kuoliaaksi. Vaikeuksien keskellä meillä on kiusaus olla hiljaa ja mukautua ympäröivään maailmaan. Meidät on kutsuttu elämään pyhää Jumalan tahdon mukaista elämää.

Ole uskollinen ja saat elämän kruunun

Jeesus sanoo: Ole uskollinen kuolemaan asti, niin saat elämän kruunun.

Rukous ja Kristuken paluu

Apua kiusauksessa

Luuk 4:1-13 Paholainen kiusaa Jeesusta – ja meitä.

Jeesus oli kastettu. Hän rukoili kasteen yhteydessä ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen (Luuk 3:21-22). Jeesus oli täynnä Pyhää Henkeä.

Tuntuu ihmeelliseltä, että Pyhä Henki johdatti hänet suuresta hengellisestä kokemuksesta erämaahan. Yksinäisyyteen, nälkään ja paholaisen kiusattavaksi. Ei tämä ole tuntematon tie Jumalan lapsille.

Jeesus rukoili ja paastosi 40 päivää. Paholainen kiusasi häntä ja yritti saada Jeesuksen tekemään syntiä. Syntisenä hän ei olisi voinut olla maailman pelastaja.

Paaston lopulla paholainen esitti Jeesukselle vielä kolme kiusausta. Nekin ovat tuttuja omasta elämästämme. Paholainen tarjoaa tarpeidemme täyttämistä, kunniaa ja rahaa sekä johtaa väärään hengellisyyteen, joka onkin Jumalan kiusaamista.

Kiusaukset olivat Jeesukselle todellisia kiusauksia. Hän oli luopunut oikeudestaan olla Jumalan vertainen (Fil 2:6). Hän tuli ihmisen kaltaiseksi (Fil 2:7). Oli mahdollista, että Jeesus olisi langennut paholaisen houkutuksiin.

Rukous ja Jumalan sanaan turvautuminen auttoivat Jeesusta kiusauksessa ja ”Paholainen jätti hänet joksikin aikaa rauhaan” (Luuk 4:13).

Mekin kohtaamme kiusauksia. Ne ovat suuria valinnan paikkoja, jotka osoittavat, ketä haluamme seurata. Kiusauksissa tarvitsemme päättäväisyyttä, rukousta ja Raamatun sanan voimaa. Omassa voimassa aina lankeamme. Perkele on voimakkaampi kuin me.

Jeesus ihmisenä on meille esimerkki. Pahaa voi vastustaa. Ja sitä pitää vastustaa, sillä pahan lupaukset, houkutukset ja tarjoukset johtavat aina ongelmiin ja tuhoon. Pakene tilanteesta, jossa kohtaat kiusauksia. Suuntaa ajatuksesi ja energiasi johonkin muuhun. Kiusauksissa on ajateltava ja rukoiltava Jeesusta, joka voi auttaa.

Ps. Lohdutuksen sana paholaisen pettämille: ”Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman” (1 Johanneksen kirje 2:1).