Avainsana-arkisto: Smyrna

Jeesus Kristus Johanneksen Ilmestys

Ilmestyskirjan 7 seurakunnan sanoma – 4. Kiitosta ja lohdutusta seurakunnalle

4 KIITOSTA JA LOHDUTUSTA SEURAKUNNALLE

Johanneksen Ilmestyskirjan luvuissa kaksi ja kolme kuvataan, kuinka Jeesus näkee kristittyjen ja seurakuntien elämän. Seitsemän seurakuntaa saivat nuhteita, mutta myös kiitosta. Nyt Raamattuavaimissa katson, millaista kiitosta ja lohdutusta kirkon Herra antaa seurakunnilleen.

Seitsemän seurakuntakirjeen suuri sanoma on, että Jeesus kulkee seurakuntien keskellä niitä rohkaisten ja kehottaen. Tarkoituksena on, että seurakunnat toisivat Jumalan valtakunnan todellisuutta maailmaan, jossa heitä vainotaan ja vihataan.

Millaiset asiat saavat seurakunnan Herran kiitoksen kaksituhatta vuotta sitten ja luulenpa, että myös tänään.

Efeson seurakunta

Jeesus kiittää Efeson seurakuntaa vaikeuksien keskellä vaivannäkemisestä ja kestävyydestä (2:2). Seurakuntalaiset eivät voi sietää ”pahoja ihmisiä” (2:2).

Seurakunta on koetellut väärät apostolit (2:2), joita jo tuolloin oli matkasaarnaajina liikkeellä käyttäen seurakuntien ja kristittyjen alttiutta puhujien vastaanottamisessa. Jeesus kiitti Efeson seurakuntaa siitä, etteivät uskoneet kaikkia opettajia vaan tutkivat heidän sanomansa kristillisen opin valossa.

Toisen kerran kestävyys mainitaan Jeesuksen nimen tunnustamisen yhteydessä (2:3). Vainot eivät hiljentäneet Efeson seurakuntalaisten todistusta Herrasta.

Smyrnan seurakunta

Smyrnan seurakunnalle Jeesus sanoo: ”Minä tiedän sinun ahdinkosi ja köyhyytesi” (2:9). Smyrnan kristityt olivat vainojen vuoksi joutuneet sivuun tämän rikkaan kaupungin liike-elämästä. Tämä toi mukaan ulkonaisen köyhyyden. Jeesuksen silmissä nämä köyhät olivat kuitenkin rikkaita.

Jeesus sanoi näkevänsä myös herjaukset, joita kristityt kohtasivat (2:9). Jeesus varustaa seurakuntaa kärsimykseen: ”Älä yhtään pelkää sitä, mitä joudut kärsimään” (2:10). Jeesus sanoo, että vaino kestää kymmenen päivää, mikä ehkä viittaa lyhyeen ajanjaksoon tai siihen, että Jeesus tietää vainotun seurakuntansa tilan ja vainojen keston.

Jeesuksella ei ollut Smyrnan seurakunnalle yhtään moitteen sanaa. Jeesus rohkaisi heitä sanomalla, että tiesi seurakunnan köyhyyden, näki heihin kohdistuvat herjaukset ja tulevat kärsimykset.

Pergamonin seurakunta

Kolmas seurakunta on Pergamonin seurakunta. Seurakunta toimi yhteisössä, jossa pakanalliset kultit kukoistivat ja keisaria palveltiin Jumalana. Jeesus sanoi, että juuri tässä kaupungissa on saatanan valtaistuin. Tämä saattaa liittyä siihen, että Pergamoniin rakennettiin ensimmäinen Rooman valtakunnan keisarinpalvontaan liittyvä temppeli. Kaikki vaadittiin tunnustamaan keisari jumalaksi ja osoittamaan hänelle jumalallista kunniaa. Mutta tännekin oli syntynyt kristillinen seurakunta.

Pergamonin vaikeissa oloissa seurakuntalaiset eivät olleet kieltäneet uskoa Jeesukseen (2:13). Vainot olivat johtaneet kristittyjen tappamiseen ja tässä mainitaan eräs Antipas, joka kuuluu kolmen Uudessa testamentissa uskonsa tähden surmatun joukkoon. Kaksi muuta ovat Stefanus ja Johanneksen veli Jaakob.

Jeesus sanoo taas tuntevansa seurakunnan ja kristittyjen teot. Minä tiedän sinun tekosi, rakkautesi, uskosi, palvelumielesi ja kestävyytesi (2:19).

Filadelfian seurakunta

Filadelfian seurakunta on Smyrnan ohella toinen, joka ei saanut lainkaan nuhteita osakseen. He saavat kiitosta siitä, että vähäisillä voimillaan he ovat uskoneet Jumalan sanaan eivätkä ole kieltäneet Jeesuksen nimeä (3:8). Jeesus ei arvioi seurakuntaa ulkoisen mahtavuuden vaan Jumalan sanasta kiinnipitämisen perusteella.

Jeesus korostaa vielä sitä, että seurakuntalaiset ovat ”tarkoin seuranneet sanaa” toiminnassaan.

Jeesus sanoo avanneensa seurakunnalle avoimen oven, jota kukaan ei voi sulkea. Uudessa testamentissa avoin ovi tarkoittaa yleensä mahdollisuuksia evankeliumin julistamiseen ja lähetystyöhön. Syy, miksi Jeesus on avannut oven, on se, että he vähäisistä voimistaan huolimatta uskoneet Jumalan sanaan eivätkä ole kieltäneet Jeesuksen nimeä (3:8). Pienikin seurakunta, jos se on uskollinen Jumalan sanalle, voi tehdä paljon.

Jeesus mainitsee vähäisillä voimilla eteenpäin menevästä Filadelfian seurakunnasta neljä hyvää asiaa: He ovat uskoneet Jumalan sanan, he ovat tarkoin seuranneet Jumalan sanaa, he eivät ole kieltäneet Jeesuksen nimeä ja ovat kestäneet vaikeuksissa.

Laodikean seurakunta

Ilmestyskirjan kirjeistä viimeisenä mainitaan Laodikean seurakunta, mutta he eivät saa yhtään kiitoksen sanaa osakseen. He saavat kyllä lupauksen. Jeesus voi tulla seurakunnan keskelle, jos suostuvat päästämään hänet sisälle.

Lopuksi

Kristikansan ei pidä koskaan pelätä ulkonaisia vaikeuksia. Kaikissa olosuhteissa meidän tulee rohkeasti julistaa Jeesusta ja auttaa ihmisiä henkilökohtaiseen uskoon. Jumalan sanaa, Raamattua, on luettava, opetettava ja opiskeltava, sillä se pitää meidät oikealla tiellä myös vaikeina aikoina.

Ilmestyskirjan seitsemän seurakuntaa

Tässä sarjassa on viisi Raamattuavain-ohjelmaa Radio Deissä toukokuussa 2016.

1. Taivas avautuu
2. Jeesus – kirkon ja universumin Herra
3. Moitteita seurakunnalle
4. Kiitosta ja lohdutusta seurakunnalle (tämä artikkeli)
5. Voittajajoukkueessa