Avainsana-arkisto: uskoontulo

uskoontulokertomus

”Nyt minä olen Jumalan lapsi”

Tunsin miehen, joka nuorena asuessaan leskiäitinsä kanssa hänen pienessä mökissään, oli alkanut viettää juopottelevaa elämää, pelaten korttia ja harjoittaa muutakin syntiä. Eräänä keväisenä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, – niin hän itse myöhemmin kertoi – , hän tuli tällaisilta retkiltään kotiin klo 1-2 tienoissa aamulla ja tapasi äidin valvomassa pöydän ääressä avoin Raamattu edessään.

Kun poika astui sisään, katsahti äiti häneen silmät kyynelissä ja huokasi:

”Kyllä sinä, poika parka, tuolla elämälläsi vielä minut hautaan saatat.”

Tämä sana pisti kuin veitsi hänen sydämeensä, ja hän tiuskasi:

”Kunhan vielä yhden kerran tarpeeksi itkette, niin kyllä sitte lakkaatte.”

Kääntyi ja meni lyöden oven peräänsä kiinni.

Jonkun matkan päässä oli vuori, joka kohtisuorana laskeutui alla olevaan pieneen mutta syvään lampeen. Sinne ylös jyrkänteen reunalle hän suuntasi kulkunsa ja istahti sinne elämäänsä miettimään.

”Kyllä tämä on kurjaa. Ihmisetkin jo alkavat minua elämäni tähden ylenkatsoa ja nyt äitikin itkee itsensä kuoliaaksi. Paras on, kun heittäydyn tuonne ja lopetan tämän kurjan elämän.”

Hänen näin miettiessään nousee keväisen sunnuntai-aamun aurinko kullaten puitten latvoja vuoren huipulla. Käki lentää tuohon likelle ja alkaa siinä kukkua. Silloin kävi taas kuin pistos läpi miehen sydämen.

”Nythän on sunnuntai-aamu. Koko luomakunta virittää kiitosvirtensä Jumalan kunniaksi. Ja minä, Jeesuksen verellä ostettu ihmislapsi aioin syöstä itseni helvettiin”.

Ja hän nousi ja lähti juoksemaan. Oli kuin perässä vielä olisi kutsuttu: ”Tule takaisin, tule takaisin!”

Mutta hän riensi eteenpäin ilman päämäärää, samoili metsiä ja polkuja koko sen aamun.
Vihdoin aamupäivällä hän jouduttuaan maantielle tapasi erään tuttavan herran, joka sanoi hänelle:

”Kuule, tänään on rukoushuoneen vihkimisjuhla, sinun pitää tulla sinne!”

Ja sinne hän meni. Voi kuinka ihmeellistä oli nyt kuulla Jumalan sanaa. Kaikki oli kuin juuri hänelle puhuttua. Lopuksi täytyi ihan polvilleen painautua ja sydämessään huutaa:

”Herra, täällä on yksi syntinen, tule tänne minun raukan sydämeen!”

Kun hän illalla tuli kotiin, istui äiti jälleen Raamattunsa ääressä. Nopeasti poika riensi hänen luokseen, kavahti hänen kaulaansa ja huudahti:

”Nyt, äiti, et tiedä, missä poikasi on ollut, mutta sen vain sanon, ettei sinun enää tarvitse minun tähteni itkeä, sillä nyt minä olen Jumalan lapsi.”


Tuo kuvaus on Suomen Lähetysseuran kustantamassa kirjassa Kuninkaan sanoma, joka sisältää lähetystyöhön liittyviä puheita. Kirja on painettu vuonna 1928. Tuo Hannu Haahtin puhe antaa valoa niille, jotka pohtivat itsemurhaa. Jeesus kutsuu itsemurhaa suunnittelevia luokseen ja haluaa antaa elämään tarkoituksen ja valoa. Ehkä hän juuri nyt kutsuu sinua uskomaan?

Kirjan varsinainen sanoma on lähetystyön haasteet ja uhrautuminen lähetystyön puolesta. Lähetystyö on kesken. Nyt tarvitaan sekä lähtijöitä ja lähettäjiä. Kansanlähetyksessä etsimme erityisesti kuukausilahjoittajia kotimaan ja ulkomaan työntekijöidemme tukijoukkoihin. Olemme kiitollisia Kansanlähetykselle tehdyistä testamenteista sekä puhelimella tehdyistä lahjoituksista. Minun työni tukijoukkoihin voi liittyä Suuressa mukana -sivulta.

Herätys ja Suomen evankelioiminen

Kumpa koko Suomi tulisi uskoon!

Kun kirkossa kiistellään, saako nuori tulla uskoon rippikoululeirillä, jotain on pahasti pielessä.

Keskustelun voi jotenkin ymmärtää, jos puhutaan siitä, millä sanoilla asiaa kuvataan. Pitääkö puhua uudestisyntymisestä, uskoontulosta, armon kirkastumisesta, Jumalan löytämisestä tai vaikkapa Kansanlähetyksen sääntöjen käyttämästä termistä ”Kristuksen tunteminen”. Kansanlähetyksen yksi tarkoitus ”on edistää Jumalan valtakunnan leviämistä sekä oman kansamme että muiden kansojen keskuudessa johdattamalla ihmisiä Kristuksen tuntemiseen” (säännöt 2 §).

Teemme työtä, jotta ihmiset uskoisivat Jeesukseen

Kirkon tulee tehdä kaiken voitavansa, että lapset, nuoret ja aikuiset uskovat Jeesukseen. Tämä päämäärä pitää sanoa usein ja selvästi. Kirkon palvelijoina muutumme eksyttäjiksi, jos vaikenemme kuoleman jälkeisestä tuomiosta sekä helvetin ja taivaan todellisuudesta. Kirkon yksi tehtävä on valmistaa ihmisiä tähän tulevaisuuteen, josta kukaan ei pääse livahtamaan pois.

Tietoiseen uskoon

Jumalan siunaus kansamme keskellä näkyy siinä, että monet ovat jo lapsena saadusta kasteestaan asti uskoneet Jeesukseen. Kysymys uskoontulosta koskettaa sekä suurta kastettujen ei-uskovaa joukkoa että kasvavaa kastamattomien ryhmää. Molempia tulee auttaa henkilökohtaiseen uskoon. Kirkossa on esiintynyt väärää oppia, jossa ihmisille uskotellaan, että kasteen perusteella ilman uskoa asiat Jumalan kanssa ja ikuisuuden näkökulmasta ovat kunnossa. Tämä on harhaa. Usko on henkilökohtaista turvautumista Jeesukseen. Luterilaisuudelle on vierasta ajatus, että usko olisi jotain sellaista, mistä ihminen itse ei tiedä mitään.

Profeetta, pelasta oma sielusi!

Hesekielin kirjassa Jumala usein käskee Hesekieliä varoittamaan jumalattomia. Jos profeetta ei varoita ja yritä pelastaa heitä väärältä tieltä, Jumala vaatii heidän verensä Hesekielin kädestä. Jos profeetta varoittaa, hän pelastaa sielunsa. Meillä, jotka tiedämme, että usko Jeesukseen pelastaa ja ilman Jeesusta ihmiset täällä kotimaassa ja lähetyskentillämme joutuvat ikuiseen kadotukseen, on mielettömän suuri vastuu auttaa ihmisiä uskomaan. Siksi minäkin tämän kirjoitan.

Jeesus esimerkkkinä

Jeesus on paras esimerkki Jumalan rakkaudesta. Jeesus opetti julkisesti, mutta sen lisäksi hän solmi ihmissuhteita, vietti aikaa ja seurusteli ”syntisten ja jumalattomien” ihmisten kanssa. Tämän valossa minunkin täytyy tehdä parannusta. Näännytän itseni työllä niin, ettei ole aikaa toimia Jeesuksen esikuvan mukaan. Aikani kuluu hurskaiden kanssa. Jeesus tuli etsimään ja pelastamaan syntisiä.

Ja koko Suomi uskoon…

Jumala on antanut jokaiselle uskovalle etuoikeuden olla mukana sielujen pelastamisessa. Moni toteuttaa lähetyskäskyä rukouksin, antamalla rahaa, lähettämällä tai lähtemällä. Moni rukoilee sukulaisten, naapureiden ja kansakunnan puolesta, kertoo Jeesuksesta ja vie ystäviä ja tuttuja kirkkoon ja hengelliseen tilaisuuteen. Heillä on sama visio kuin Jeesuksella, joka halusi, että ihmiset tulevat uskoon. Kunpa koko kansa tulisi uskoon. Riparilla tai muualla.

Palstakirjoitukseni Uusi Tie -lehdessä 24.8.2016. Tässä otsikot lisätty.

Karismaattisuus, avioliitto, kaikki pääsevät taivaseen ja uskoontulo

Karismaattisuus, avioliitto, universalismi ja uskoontulo

Puheessani Ryttylän Kansanlähetyspäivillä mainitsin kaksi asiaa, joista meiltä kysellään keskustoimistolla, piirijärjestöissä ja kristittyinä. Nämä kaksi ovat karismaattisesti suuntautunut menestysteologia ja avioliittokäsitys.

Karismaattisuus

Kansanlähetys suhtautuu karismaattisuuteen myönteisesti. Emme kuitenkaan tue sellaista karismaattisuutta, jonka irtoaa Raamatun ohjeistuksesta, Kristus-keskeisyydestä ja jossa annetaan toteutumattomia lupauksia ihmisille tai syyllistetään kristittyjä siitä, etteivät he tee suuria ihmeitä.

Meidän tulee rukoilla Pyhän Hengen täyteyttä ja antaa tilaa Pyhän Hengen lahjoille. Mielestäni karismaattisuus tarvitsee kölikseen vahvan ristinteologisen perustan. Apostoli Paavali on tässä esimerkkinä. Jumala antoi Paavalille suuria kokemuksia ja jopa taivasmatkan. Jumala antoi näiden suurten kokemusten vuoksi Paavalille pistimen lihaan, jotta hänen kerskauksena eivät olisi ihmeet vaan Jeesuksen armo (2. Kor. 12).

Avioliitto miehen ja naisen välisenä

Pitäydymme kirkon perinteiseen käsitykseen, jossa yksi mies ja nainen solmivat avioliiton. Raamattu myös selvästi torjuu homoseksuaaliset suhteet pitäen niitä syntinä, joten emme voi antaa hyväksyntää tällaisille suhteille.

”Kaikki pelastuvat”?

Olin suunnitellut puheeseeni  vielä kohdan, jossa käsitellään oppia kaikkien ihmisten pelastumisesta (universalismi). Tämä on ajankohtainen aihe kirkkomme julistuksessa. Harva opettaa tällä tavoin julkisesti, mutta toimintatavoista ja julistuksen tähtäyspisteestä päätellen tämä näyttää olevan laajalti hyväksyttyä. Saarnoissa, kannanotoissa ja opetuksissa on usein hävitetty Raamatun ilmoittaman kadotuksen olemassaolo.

Sananjulistaja pettää ihmisiä, jos hän lupaa tai uskottelee, että ilman uskoa Jeesukseen voisi pelastua taivaaseen. Tai jos hän ei varoita kadotuksesta. Kristikunnassa meidän on rohkeasti, rakkaudella ja nöyryydellä puhuttava viimeisestä tuomiosta sekä taivaan ja kadotuksen todellisuudesta.

Jokaisella ihmisellä on oikeus kuulla Jumalan Raamatussa ilomoittama totuus siitä, että he ovat vastuussa teoistaan viimeisellä tuomiolla ja kadotus on Raamatun mukaan totta. Heille on annettava mahdollisuus kääntää elämänsä suunta ja turvautua Pelastajaan. Myös Jeesusta kuvaava nimi Pelastaja saa syvemmän merkityksen, kun joku ymmärtää, mistä Jeesus on hänet pelastanut.

Miten voin tulla uskoon

Usko Jeesukseen asettaa ihmisen siihen yhteyteen Jumalan kanssa, johon hänet on luotu. Tämä yhteys täydellistyy taivaassa. Miten tähän yhteyteen päästään? Kirjoitin neljästä askelesta, miten tullaan uskoon. Tuo on lyhyt hengellinen ensiapupakkaus. Etsi yhteys seurakuntaan, toisiin kristittyihin tai esimerkiksi Kansanlähetyksen piirijärjestön henkilöihin (voit kertoa, että otat yhteyttä, koska kehoitin blogissani siihen), jotka opastavat sinua uskon tiellä.


 

Uudestisyntyminen Jeesus ja Nikodemos

Fariseus Jeesuksen ovella

Puhuin sunnuntaina Vaasassa Kansanlähetyksen Kohtaamispaikassa aiheesta Syntymän ihme, joka viittaa Jeesuksen ja Nikodemoksen keskusteluun (Joh. 3:1-15).

En muista, milloin olisin viimeksi kuullut saarnan uudestisyntymisestä. Enpä ole itsekään saarnoissani käyttänyt usein juuri tätä sanaa. Sen sijaan käytän usein muita sanoja kuvaamaan uskon alkua kuten uskoontulo, armon löytäminen, parannuksen tekeminen tai kääntyminen.

Teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä

Itse asia – uudestisyntyminen – on äärimmäisen tärkeä. Kukaan meistä ei pääse näiden Jeesuksen sanojen mukaan Jumalan valtakuntaan ilman uudestisyntymistä. Jeesus sanoo: ”Teidän täytyy syntyä uudesti.”

Nikodemos Jeesuksen luona

Nikodemos soitti Jeesuksen ovikelloa ja sai luvan astua sisään. Hän oli kuullut Jeesuksen tekemistä ihmeistä ja sanoi: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.”

Jeesuksen vastaus on todella kummallinen.

Jeesus ei ala keskustelemaan itsestään tai ihmeistään. Hän sanoo: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”

Aika tyrmäävä vastaus Jeesukselta: Nikodemos, älä pohdi tällaisia asioita. Aseta ensin sydämesi oikeaan asemaan Jumalan edessä. Sinun tulee syntyä uudesti ylhäältä. Sitten sinä opit tuntemaan, olenko minä todella Jumalasta vai en. Nikodemos, jos sinä et synny uudesti ylhäältä, sinä et pääse Jumalan valtakuntaan, vaikka oletkin Jumalan pyhiin salaisuuksiin syventynyt fariseus ja juutalaisten neuvoston, sanhedrinin jäsen. Sinun tulee syntyä uudesti ylhäältä!

Ei ihme, että Nikodemokselta menee pasmat sekaisin: ”Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”

Jeesus ei puhunut siitä, että menemme äidin kohtuun takaisin ja synnymme uudelleen. Tässä on puhe hengellisestä syntymästä, jonka saa aikaan Pyhä Henki.

Onko uudestisyntyminen välttämätöntä?

Onko uudestisyntyminen välttämätöntä? Jeesuksen sanojen perusteella tässä ei ole epäselvyyttä. Se on välttämätöntä vaikka suuri osa kristinuskon vaikutuspiirissä ei sitä tiedä.

Hengellinen kokemus

Olen jutellut kymmenien ihmisten kanssa, jotka sanovat: ”Muistan sen illan siellä seuroissa tai kokouksessa. Siellä kysyttiin, kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle? Nostin käteni merkiksi, että haluan seurata Jeesusta.” Tällaiset tärkeät hetket muistetaan vuosikymmenien jälkeen. Eräs ystäväni sanoi: ”Halusin nuorena poikana antaa elämäni Jeesukselle. Hengellisessä kokouksessa nostin käteni, kun kysyttiin, kuka haluaa tulla uskoon. Kättä nostaessa en tuntenut juuri mitään enkä suuria kokemuksia senkään jälkeen. Mutta vähän ajan päästä äiti kysyi: mitä sinulle on tapahtunut. Hän oli tajunnut, että poikaan oli tullut uusi elämä.”

Pyhä Henki saa aikaan sen, mihin ihminen ei pysty

Kun minä synnyin tähän maailmaan pitkäperjantaina vuonna 1967, en pystynyt tekemään mitään syntymäni hyväksi. Myös uudestisyntyminen on Jumalan teko. Vain Jumala voi saada aikaan uuden syntymän ihmeen. Isälläni ja äidilläni oli osuutensa, mutta ilman antamaa uuden elämän ihmettä minua ei olisi tässä.

Jumala luo meidät. Vanhemmat antavat meille elämän alkuun liittyvät ainesosat. Jumala antaa ihmeen tapahtua.

Armonväline tuo armon

Hengellisessä syntymässä on siemenet, joista Pyhä Henki herättää uutta elämää. Meillä on kastevesi, ehtoollisleipä ja Raamattu. Jumala voi näitä käyttämällä herättää uuden elämän meissä. Pyhä Henki uudestisynnyttää meidät käyttämällä siihen Jumalan antamia välineitä.

Uudestisyntyminen ei tapahdu vain yhdellä tavalla. Kirkkomme opetuksessa todetaan, että kaste uudestisynnyttää. Samoin siitä kokemuksesta kun joku löytää uskon, käytetään sanaa uudestisyntyminen.

Uudestisyntymän ajankohta/ajankohdat

Jotkut väittävät, että koska ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Tässä Jumalan yliluonnollista Pyhän Hengen toimintaa verrataan inhimilliseen todellisuuteen. Meillä on Raamatussa esimerkkejä toisesta tapahtumasta, kuolemasta, jonka pitäisi tapahtua vain kerran, mutta Jumala on herättänyt henkilöitä kuolleista ja he kuolevatkin kaksi kertaa. Teoriassa ihminen voi kuolla usean kerran, jos Jumala herättää hänet henkiin.

Me voimme myös hengellisessä mielessä syntyä uudesti monta kertaa. Tämä siksi, että kysymyksessä on vertauskuvallinen sana. Jotain uutta syttyy sydämessä.

Ihmisen hengellinen elämä voi kuolla. Silloin uskon on synnyttävä uudelleen Jumalan sanan vaikutuksesta.

Sanoma, joka uudestisynnyttää

Jeesus kertoi Nikodemokselle vaskikäärmeestä, joka erämaassa nostettiin kepin päähän. Erämaassa Israelin 40-vuotisen vaelluksen aikana oli myrkkykäärmeitä, joiden pisto oli kuolettava. Mutta ne, jotka katsoivat vaskikäärmeeseen parantuivat.

Jeesus sanoo, että ihmisen poika nostetaan ylös, ja jokainen, joka katsoo häneen pelastuu. Korkealle nostettu vaskikäärme on esikuva Jeesuksesta.

Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelu alkoi ihmeteoista, se johti uudestisyntymiseen ja päättyi siihen, minkä vuoksi uudestisyntyminen on mahdollista, kuvaukseen Jeesuksen ristiltä.

Muistiko Nikodemos nämä sanat Golgatalla?

Jeesus halusi, että Nikodemos kuulee ja ymmärtää nämä sanat, jotta hän muutamia kuukausia myöhemmin Golgatalla Jeesusta katsoessa muistaisi tämän, uskoisi ja pelastuisi.

Sanoma Jeesuksen kuolemasta meidän tähtemme uudestisynnyttää uuden hengellisen elämän meissä.

Vaatimus ja lupaus

”Sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä” on toki vaatimus. Mutta se voidaan nähdä myös lupauksena: taivaaseen pääsee se, jolle on syntynyt uusi hengellinen elämä. Siihen on kutsuttu kasteessa, ehtoollisessa, jumalanpalveluksissa, seuroissa ja eri puolilla, missä Jumalan sanaa on julistettu. Tärkeintä on, että tätä hengellistä elämää ei ole päästetty kuolemaan, vaan elämme juuri nyt Jumalan yhteydessä. Uskoa etsiville tässä on yksi neljän askeleen apuneuvo.

John Stott

Kuinka John Stott tuli uskoon?

John Stott (27.4.1921 – 27.7.2011) tuli uskoon 16-vuotiaana 13.2.1938. John Stott oli 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia evankelisia kristittyjä.

Stott oli koulaisena kuuntelemassa pastori Eric Nashin saarnaa nuorille.

Pitääkö minun tehdä jotain Jeesuksen suhteen?

Stott muistelee Nashin saarnaa, jonka tekstinä oli Pilatuksen kysymys: ”Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?” (Matt. 27:22). Se, että minun pitäisi tehdä jotain Jeesuksen kanssa oli aivan uusi ajatus minulle, sillä olin kuvitellut että jollain tavalla hän oli jo tehnyt kaiken sen, mitä tuli tehdä. Minun piti vain myöntyä siihen. Mutta tämä herra Nash väitti, että jokaisen on tehtävä jotain Jeesuksen kanssa, ja yksikään ei voi jäädä välinpitämättömäksi. Joko matkimme Pilatusta ja huomaamatta hylkäämme Jeesuksen tai vastaanotamme hänet henkilökohtaisesti ja seuraamme häntä.

Puheen jälkeen Stott puhui Nashin kanssa, joka osoitti Stottille Ilmestyskirjan jaetta 3:20:

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.”

Nash kysyi Stottilta: ”Oletko jo avannut ovesi Kristukselle? Oletko koskaan kutsunut häntä sisään elämääsi?”

Uskoontulo

Stott kertoi, että tämä oli tarpeellinen kysymys. Tiedon tasolla Stott oli uskonut koko elämänsä Jeesukseen, oven toisella puolen. Stott oli rukoillut avaimenreiästä ja laittanut rahaa oven alta rauhan saamiseksi. Hänet oli kastettu ja konfirmoitu. Hän kävi kirkossa ja luki Raamattua. Hänellä oli korkeat ihanteet ja hän yritti olla hyvä ja tehdä hyvää. Mutta hän sani, että hän ikään kuin piti Kristusta kädenmitan kaukana itsestään.

Tuona iltana 13.2.1938 Stott omien sanojensa mukaan avasi oven Kristukselle. Siinä tilanteessa hän ei nähnyt tai kokenut mitään ihmeellistä. Uskoontulo ei ollut lainkaan tunnekokemus. Hän vain meni kotiin nukkumaan. Muutama viikko, kuukausi myöhemmin, hän oli vielä epävarma, mitä hänelle on tapahtunut. Mutta kun hän kasvoi uskossa, hänelle tuli selvempi ymmärrys ja varmuus pelastuksestsa.

Anna ihmisille mahdollisuus tulla uskoon

Minulle tämä Stottin kääntymyskertomus on muistutus saarnan vaikutuksesta. Yksi saarna voi vaikuttaa kuulijoissa uskon syntymisen. Siksi ihmisiä kannattaa kutsua selkeästi seuraamaan Kristusta.

Mitä sinä teet Jeesuksella? Otatko vastaan ja hylkäätkö? Muita vaihtoehtoja ei ole.

creationswap_11984_Hands_uskoontulo_

Miten tullaan uskoon?

Miten kristillinen usko voitaisiin esittää lyhyesti ja uskottavasti? Uskottavasti myös siinä merkityksessä, että se auttaisi henkilökohtaiseen uskoon.

Minulle Bill Brightin kirjoittama vihkonen neljästä hengellisen elämän tosiasiasta oli jo nuorena tärkeä vihko. Se selvitti uskon perusteita yksinkertaisesti. Siksi se oli apuna myös silloin kun kerroin uskostani toisille.

Nykyäänkin moni pohtii, miten löytäisi Jumalan.

Tähän auttaa nämä neljän uskonelämän perusasiaa. Ne eivät ratkaise ihmisen epäilyjä ja kysymyksiä, mutta johdattaa Hänen luokseen, joka voi auttaa ja pelastaa.

Tässä nämä neljä tosiasiaa omin sanoin kerrottuna.

1. Jumala rakastaa sinua.
Jumala on luonut sinut. Hän rakastaa sinua suunnattomasti. Olet arvokkaampi kuin tämän maailman kaikki rikkaudet yhteensä. Et ole vain ruumis vaan myös ikuinen sielu, joka pystyy ajattelemaan ja kokemaan. Jumala tuntee kaikki elämäsi asiat ja sanoo: Minä rakastan sinua!

2. Väärät teot, synnit, ovat vieneet sinut pois Jumalan tuntemisesta.
Jumalan on rakkaus, mutta myös pyhyys ja täydellisyys. Ensimmäisten ihmisten synti toi mukanaan kaaoksen. Synnin surkein seuraus on se, ettemme tunne Jumalaa. Synti tekee sokeaksi siten, että emme pidä Jumalan tuntemista edes tärkeänä. Hengellisessä sokeudessa luulemme, että kaikki on hyvin. Synnin ajalliset seuraukset näkyvät jokapäiväisessä elämässämme. Kauhistuttavin seuraus on ikuinen kadotus.

3. Jumala tuli Jeesuksessa maailmaan ja kuoli puolestasi.
Jumala ei hylännyt meitä synnin valtaan. Hän valmisti pelastussuunnitelman. Hän ei käskenyt enkeleitä ja palvelijoitaan auttamaan meitä vaan tuli itse ihmiseksi Jeesuksessa. Jeesus eli täydellisen elämän meidän puolestamme. Hän kuoli ristillä ja kantoi syntiemme rangaistuksen. Jumalan edessä kaikista pahoista teoistasi, synneistäsi ja laiminlyönneistäsi rangaistus on jo kannettu.

4. Pelastus tulee sinun omaksesi kun uskot Jeesukseen.
Jeesus on hankkinut meille täydellisen pelastuksen. Saamme lunastettua omaksemme jo maksetun pelastuksen hyväksymällä ja uskomalla, mitä Jeesus teki. Me emme voi lisätä omalta puoleltamme siihen mitään. Meidän osamme on vain ottaa vastaan valmis paketti.

Voimme tehdä sen keskustelemalla Jumalan kanssa. Voimme sanoa Jumalalle vaikka näin:

Jumala, kiitän sinua, että kutsut minua uskoon. Tunnustan sinulle, että olen tehnyt syntiä (voit kertoa Jumalalle, mitä olet tehnyt ja mikä juuri nyt painaa mieltäsi). Kiitän sinua siitä, että lähetit Jeesuksen kuolemaan puolestani. Uskon, että hän kantoi syntieni rangaistuksen. Jumala, minä haluan uskoa Jeesukseen. Anna minulle oikea, pelastava, usko. Haluan antaa itseni ja koko elämäni sinun käsiisi. Aamen.

Miten tästä eteenpäin?

  • Jumala lupaa kuulla rukoukset. Hänen suuri toiveensa on, että uskomme häneen. Siksi voit luottaa siihen, että Jumala on antanut syntisi anteeksi ja tullut elämääsi.
  • Mene juttelemaan uskovien ystäviesi kanssa siitä, mitä on tapahtunut ja että haluat myös uskoa.
  • Älä unohda yhteyttä omaan seurakuntaasi.
  • Lue Raamattua, jotta oppisit tuntemaan Jumalaa paremmin.
  • Rukoile eli juttele Jumalan kanssa mahdollisimman paljon.
  • Opi lisää uskosta muun muassa kuuntelemalla hengellistä opetusta.
Herätys ja uskoontulo

Kun 17 nuorta tuli uskoon

Luin Aatto Lamminpäästä kertovan jutun Uusi Tie -lehdestä. Aatto kertoo siinä uskoontulostaan. Suomessa oli 1960-luvulla herätys, jonka hedelmät näkyvät vielä tänäänkin. Yksi hedelmä on Aatto Lamminpää.

Myös Luumäellä 1960-luvun alussa oli herätyksen aika. Sen aikana Aaton sisaruksia tuli uskoon. Aatto kertoo tärkeästä telttakokouksesta vuodelta 1961:

”Telttakokouksessa kesällä 1961 sitten putosin Jumalan eteen kuin kypsä omena.”

Tuossa samassa telttakokouksessa 17 nuorta tuli uskoon. Aatto kertoo saman illan tapahtumista kotona:

”Myöhään illalla ajelin kotiin mopolla ja löydöstäni innostuneena menin kertomaan siitä vanhemmilleni.  Uskova äitini ilahtui siitä kovasti. Isä alkoi itkeä uutisen kuultuaan. Hän sai soperreltua pyynnön, että hänenkin puolestaan rukoiltaisiin. Myöhemmin isäkin löysi monien vaiheiden kautta henkilökohtaisen uskon Vapahtajaan.”

Nyt on aika etsiä Jumalaa

Jeesuksen paluu ja viimeinen tuomio ovat koko ajan lähempänä. On vielä paljon niitä, jotka eivät ole saaneet Jumalasta erottavia syntejään anteeksi. Monet eivät edes pohdi, missä viettävät ikuisuutensa. Hengellinen uni on syvää.

Vain Jumala voi herättää. Hänen antama herätys on armoa, sillä hän herättelee meitä pelastaakseen meidät.

Tulisipa taas herätyksen ajat maahamme, että näitä kypsiä omenia putoaisi Jumalan valtakuntaan. Vaikkapa 17 yhdessä tapahtumassa.

Jeesus sanoi, että jopa yhden sielun arvo on suurempi kuin tämän maailman rikkaudet. Missä sinun sielusi/sinä vietät ikuisuutesi?

bloggaaminen

Vinkkejä hengellisen kokouksen järjestäjille

Liisi Jokirannan esitelmä Luterilainen – herätyskristitty – ihmisten kalastaja löytyy netistä.

Pietismi on luterilaista herätyskristillisyyttä. Pietismin synnyinsijat ovat 1600-luvun Saksassa. Sieltä se levisi nopeasti ja on vaikuttanut myös Suomen herätysliikkeiden syntyyn. Jokiranta mainitsee pietismin olennaisimmaksi piirteeksi uskoontulon korostamisen. Hän kirjoittaa:

”Pietismissä korostuu ennen muuta henkilökohtaisen uskon välttämättömyys eli ihmisen uudestisyntyminen Jumalan sanan vaikutuksesta.

Tämä pietistinen korostus on meillekin tärkeä. Meidän tulee sekä liikkeenä että jokaisen vastuunkantajan henkilökohtaisesti piirtää aivan kuin tulikirjaimin mieleemme toimintamme, julistuksemme ja sielunhoitomme päätavoite: ihmisten uudestisyntyminen.

Uudestisyntyminen

Kuka on uudestisyntynyt? Jokiranta vastaa:

”Uudestisyntynyt ihminen on se, joka on uskonut kaiken syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ei vain sitä tai tätä, vaan ihan kaiken. Raamatun kielikuvaa käyttäen: hänen vaatteensa ovat valkaistut Karitsan veressä.”

Ohjeita hengellisen tilaisuuden järjestäjille

Liisi Jokiranta antaa ohjeita evankelioimistapahtumien puhujille, juontajille ja muusikoille. Lue loppuun

Yasser Afafat uskoontulo

Tuliko Jasser Arafat uskoon? (katso lyhyt suomenkielinen haastattelu)

PLO:n johtaja Jasser Arafat tuli uskoon ennen kuolemaansa. Näin joku sanoi. Asia piti siis googlettaa ja tarkistaa.

Internetissä on Arafatin kääntymisestä kristityksi monenlaisia mielipiteitä. Joku sanoo, että tuli uskoon. Toinen sanoo, että ei tullut.

Minä en tiedä, taivas tietää.

Selvää on, että Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä, kaikista kansoista ja uskonnoista tekemään parannuksen ja uskomaan Jeesukseen Kristukseen pelastajanaan.

Tässä on yksi näkökulma Arafatin uskoontuloon. Martyyrien ääni -ohjelmassa Juhani Huotarin haastateltavana on Johan Candelin. Youtube -videolla kerrotaan, että Jasser (Yasser) Arafat otti Jeesuksen vastaan ennen kuolemaansa! Lue loppuun

Milloin herätys tulee?

Hengellinen herätys

Onko hengellinen herätys alkanut Suomessa?  Vai onko edessä päinvastainen ilmiö eli uskosta luopuminen?

Heinäkuussa 2014 pidin Jyväskylän Kansanlähetyspäivillä puheen, jonka teemana olivat Raamattu, herätys ja lähetys. Tässä pohdin vielä herätyksen olemusta tuon puheeni valossa.

Herätys puheenaiheena

Nykyään puhutaan paljon herätyksestä. Jopa niin paljon, että herätykseen liittyvät rukous ja evankelioiminen uhkaavat jäädä taka-alalle. Hyvä herätyksestä on puhua, mutta kun Jeesus antoi kirkolle tehtävän, hän ei antanut tehtäväksi rukoilla herätystä vaan julistaa evankeliumia ihmisten pelastukseksi.

Kyllä herätystä voi silti rukoilla. Mutta kannattaa rukoilla sitä, että kristikansan sydämen silmät aukeavat näkemään Jumalan ja ihmisen sekä ikuisuuden oikein. Herätys tulee silloin kun uskovissa syntyy hätä kadotukseen menevistä sieluista ja uskomattomat näkevät oman surkean tilansa ja etsivät Jeesukselta apua.

Herätyksen tulemisesta on profetioita ja näkyjä. Sanomat voivat olla joko Jumalasta tai ilmentävät ihmisten hyviä toiveita. Tulevaisuudesta kertovia profetioita voidaan arvioida silloin kun nähdään, toteutuuko profetia vai ei.

Internetissä välitetään paljon sanomia, että herätys on juuri nyt alkanut. Tätä herätystä hehkutetaan, jotta saadaan mainosta omalle järjestölle, seurakunnalle ja kertojalle itselleen. On ollut paljon pikaherätyksiä, jotka ovat haihtuneet kun aurinko on aamulla noussut.

Jumalan antama herätys jättää pysyvän jäljen

Suomen yli 200-vuotinen herätysten historia osoittaa, että Jumalan antama herätys jättää pysyvän hedelmän. Kansanherätykset muuttivat kylien, kaupunkien ja kirkon elämää siten, että vaikutus näkyy kymmenien tai satojen vuosien päähän.

Tällainen herätys synnytti herätys- ja lähetysliikkeitä, joita maassamme ovat muun muassa rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus vaikuttavat. Näiden herätysliikkeiden lisäksi on ollut herätyksiä, jotka ovat synnyttäneet vapaita seurakuntia. Niin sanottu viides herätysliike syntyi 1900-luvulla ja siihen kuuluvat muun muassa Suomen Raamattuopisto, Kansan Raamattuseura, Opiskelija- ja koululaislähetys, Kansanlähetys ja Kylväjä. Jumalan antaman herätyksen siunaus kestää sukupolvelta toiselle.

Ainakin kolmenlaista herätystä

On ainakin kolmenlaista herätystä. Ensimmäisessä ihminen ymmärtää Jumalan vaikutuksesta, että hänen syntinsä kadottaa hänet. Siksi hän turvautuu Jumalaa ja etsii syntien anteeksiantamusta ja pelastusta.

Toisessa herätyksessä kristitty huomaa toisten ihmisten kadotetun tilan. Usko ei olekaan vain sitä, että minä itse pelastun, vaan minun on tehtävä jotain, että ystäväkin pelastuu. Vähitellen hän herää myös lähetystyölle. Evankeliumi on vietävä niillekin, jotka eivät ole sitä kuulleet, jotta heilläkin olisi mahdollisuus pelastukseen.

Kolmannessa herätyksessä silmämme avautuvat Jumalan pyhyydelle. Kristitty näkee että Jumala on kaikki kaikessa. Kun ymmärrämme hänen pyhyytensä, huomaamme oman pienuutemme. Emme ole itsessämme minkään arvoisia emmekä voi vaatia Jumalalta mitään. Tässä herätyksessä Jumalasta tulee tärkein. Silloin kristitty ei ajattele, mitä muut sanovat minusta vaan mitä Jumala sanoo minusta ja teoistani. Maailman ja ihmisten pelko muuttuu Jumalan peloksi.

Herätys ja evankelioiminen

Herätys ja evankelioiminen liittyvät yhteen. Evankelioiminen on hyvän sanoman kertomista siitä, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja haluaa heidät yhteyteensä. Tähän kertomiseen liittyy myös kutsu ottaa Jeesus vastaan omana Herra ja Vapahtajana.

Elämme Suomessa evankelioimistyön kriisiä. Evankelioiminen on yritetty jättää muutamalle ammattievankelistalle. Aikoinaan Urho Muroma, Niilo Yli-Vainio ja Kalevi Lehtinen pystyivät olemaan vaan yhdellä paikkakunnalla kerrallaan. Vaikka tänään Ilkka Puhakka ja Marko Selkomaa vetäisivät kirkkosaleja täyteen, suurin osa ihmisistä on kirkkosalien ulkopuolella. Evankelioimiskokouksia ja herätysjulistajia tarvitaan, mutta ne eivät ole ratkaisu evankelioimisen ja herätyksen puuttumisen ongelmaan.

Jumalan kansan liikkellelähtö

Olen töissä lähetysherätysliikkeessä, jonka alkuaikojen periaate oli, että vastuu kunkin alueen evankelioimisesta kuuluu sen paikkakunnan kristityille. Jos oman paikkakunnan uskovat eivät herää oman paikkakunnan hengelliselle tilalle ja evankelioimiselle, kuka sitten heräisi.

Näe oma paikkakuntasi, kyläsi tai kaupunkisi, Jumalan antamana lähetystehtävänä sinulle. Kokoa uskovia yhteen rukoilemaan ja toimimaan. Esimerkiksi kotikokoukset on yksi keino tehdä jotain, jotta ei-uskovia saataisiin evankeliumin äärelle. Näin päästään alkuun. Älä odota, että joku muu toimii vaan ota itse asia hoitaaksesi.

Herätys on Jumalan teko – Evankeliumista todistaminen on meidän tekomme

Me emme pysty synnyttämään herätystä. Siksi on tärkeätä muistaa, että Jeesus ei käskenyt meitä tuottamaan herätystä vaan julistaa evankeliumia. Vain evankeliumi voi synnyttää liikehdinnän, jota kutsutaan herätykseksi. Yksilön kohdalla herätys on sitä, kun hän tulee uskoon. Kirkossa ja yhteiskunnassa puhumme herätyksestä silloin kun uskoon tulee paljon ihmisiä.

Kun rukoilemme herätystä, rukousvastaus saattaa olla se, että itse astumme ulos mukavuusvyöhykkeeltämme ja kerromme Jeesuksesta toisille tai viemme heitä  sanan kuuloon.

Minä rukoilen herätystä. Ja toimin herätyksen hyväksi. Uskon, että Jumala haluaa antaa herätyksen, sillä hän haluaa, että jokainen ihminen pelastuisi. Jumala ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen. Siksi herätys on Jumalan tahto. Miksi sitten kaikki eivät usko ja miksi herätystä ei ole, on salaisuus, johon vain Jumala tietää vastauksen.

Emme voi tuottaa itse herätystä. Emme voi myöskään määrätä, missä herätys tulee ja millä tavalla se tulee. Mutta uskon vahvasti että herätys kulkee Golgatan kautta. Minulle tärkeintä on, että Jumalan nimi tulee kunnioitetuksi ja ihmiset lähtevät seuraamaan Jeesusta.

Meidän pitää keskittyä omaan tehtäväämme. Kertoa evankeliumia Jeesuksesta. Evankeliumi on Jumalan voima. Voima, joka voi tuoda herätyksen. Nostetaan Jeesus korkealle, jotta ihmiset voisivat uskoa häneen.