Avainsana-arkisto: viides liike

Jeesus ja tulevaisuus

Eteenpäin hyvässä seurassa

Vuosi 2016 siirtyy muistoihin. Kohokohtiin kuuluu muun muassa syksyn kiertueemme kansanlähetyspiireissä. Myös viidennen liikkeen johtajat vahvistivat yhteydenpitoa. Näiden liikkeiden identiteettiä ja vaikutusta ei voi rajata vain sitä edustaviin järjestöihin. Edustamamme hengellisyys on vahvaa paikallisseurakunnissa eri puolilla maatamme. Tämän hengellisen liikkeen vahvuus on uskovat kaupungeissa ja kylissä. Kiitos nimikkosopimuksen tehneille 228 seurakunnalle ja muillekin yhteistyötahoille, lähettäjärenkaille ja työn ystäville, jotka antamalla, rukoilemalla ja näky säteilemällä ovat ottaneet omistajuutta työssä. Kiitos voimiensa rajoilla rehkineille työntekijöille. Yksi suuri ihme on tämän vuoden aikana tapahtuneet maahanmuuttajien uskoontulot ja kasteet. Koskettavimpia hetkiä ovat olleet ne, kun olen pitänyt ehtoollisleipää kädessäni ja jakanut sen kristitylle, joka sai ensimmäisen ehtoollisensa.

Nyt meitä tarvitaan

Vuoteen on liittynyt myös vaikeita tilanteita. Emme ole nähneet hengellistä uudistusta, jota olemme rukoilleet. Kirkon yhtenäisyys horjuu, Raamatun arvovalta rapisee ja Jeesuksen ainutlaatuisuus hämärtyy. Mutta juuri nyt meitä tarvitaan! Moni on pettynyt kirkon horjuvaan avioliittokäsitykseen ja pohtii eroa kirkosta. Minä en aio erota siksi, että joku jossain vihkii samaa sukupuolta olevien liittoja vastoin Raamatun ja kirkon määräyksiä. Lähdemme uskonpuhdistuksen juhlavuoteen suurien haasteiden saattelemana. Rukoillemme ja toimimme seurakuntien ja kirkon hyväksi samalla omaa työtä vahvistaen uuden uskonpuhdistuksen puolesta, jossa keskeistä on Raamattu, usko, armo ja Jeesus. Emme saa jättää työtä kesken.

Vapahtajan näkökulmasta katsominen

Kiusaus siihen olisi suuri ellei minulla olisi voimanlähdettä. Myrskyjen ja vaikeuksien keskellä olen enemmän ja enemmän katsellut ja ihmetellyt Jeesusta. Hän on Vapahtaja, joka johtaa sieluni avaraan paikkaan. Ummehtuneiden kiistojen ja pahanpuhumisen keskelle hän tuo raittiin tuulahduksen. Hän auttaa näkemään koko Jumalan suunnitelman aikojen alusta ikuisuuteen asti, jolloin tämän hetken käytännölliset ja teologiset murheet tuntuvat pieniltä. Emme tiedä, mitä alkava vuosi tuo tullessaan. Mutta menemme sinne parhaassa seurassa, Jeesuksen kanssa.

Ilo tuntomerkkinä

Jouluevankeliumissa minua koskettavat erityisesti enkelin sanat: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” Tämä kertoo kristinuskosta kaksi asiaa. Ensiksi kyse on ilosta! Ja vieläpä suuresta ilosta! Siitähän kirkko, kristityt ja Kansanlähetyskin maassamme tunnetaan! Toiseksi tämä ilo haluaa tulla jokaiseen tupaan ja valloittaa kaikkien sydämet. Paras joululahjani on sen, että pystyn sanomaan: Minullekin on syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.


Palstakirjoitukseni vuoden 2016 viimeisessä Uusi Tie -lehdessä. Otsikot lisätty.