Avainsana-arkisto: Viro

Kansanlähetyksen työ

Yhdessä suurta työtä maailman hyväksi

Eräs järjestö tekee todella monipuolista työtä maailmanlaajuisesti. Tämän työn toimeenpaneva voima on tuhansien ihmisten sitoutuminen tehtävään. Into ajaa heikäläisiä antamaan aikaansa, varojansa ja elämänsä parhaimpia vuosia suuren näyn toteuttamiseksi.

Lentokoneet, televisioasema, sairaala

Afrikassa heidän työntekijänsä ovat vastuussa lähetyslentäjien lentokoneiden laitteistosta. Nämä koneet kuljettavat avun turvallisesti perille. Lähi-idässä he ovat mukana kristillisessä televisioasemassa, joka lähettää päivittäin kellon ympäri evankeliumia maailman vähiten evankelioidulle alueelle. Tällä alueella he tukevat myös kristillistä sairaalaa.

Perustettuja seurakuntia

Suuri näky vei Japaniin asti. Kovassa hengellisessä maaperässä on perustettu jo kahdeksan seurakuntaa. Samanlaista työtä on tehty muslimien parissa. Nyt heillä on näky myös Tallinnan suurimmasta, 120 000 asukkaan Lasnamäen lähiöstä. Sieltä luterilainen seurakunta vielä puuttuu. Eiköhän sekin synny, kun näky ja into näyttävät olevan kohdallaan.

Vainotun seurakunnan auttamista ja kirjallisuuden jakamista

Heillä oli intoa jo Neuvostoliiton aikana, jolloin he tukivat vainottua seurakuntaa. He kuljettivat suuret määrät Raamattuja ja kirjallisuutta hengellisesti nälkäisen kristikansan tueksi. Heidän raportistaan selviää, että viime vuonna he julkaisivat ja painattivat entisen Neuvostoliiton alueella yhteistyökumppaninsa kanssa noin 650 000 kristillistä kirjaa tai Raamatun osaa. Lisäksi kristillistä kirjallisuutta käännetään, julkaistaan ja jaetaan islamilaisen maailman keskellä.

Siperiassa ja Jerusalemissa

Venäjällä he ovat levittäytyneet Siperiaan asti. Siellä he tukevat vankilasta vapautuvia, vahvistavat paikallisia seurakuntia ja tukevat kirkon lastenleirejä. Jerusalemissa heidän uusi projektinsa on messiaanisten juutalaisten koulun tukeminen.

Kehitysyhteistyötä köyhien parissa

Tämä järjestö on Suomen valtion kehitysyhteistyökumppani. Monet aids-orvot ovat saaneet apua, etiopialaiset puhdasta vettä ja afgaaninaiset köyhyyteensä apua liiketoiminnan aloittamisella.

Raamattu kääntyy ja kirjakieli luodaan

Raamattu on kirkon peruskirja. Tämä lienee syynä siihen, että he ovat lähettäneet raamatunkääntäjiä, jotka ovat tuoneet monille kansoille ilon tunteen: Nyt meilläkin on äidinkielinen Raamattu. Eikä siinä kaikki. Järjestön agricolat ovat luoneet puhutuista kielistä kirjakieliä ja opettaneet kansoja lukemaan!

Kasvavan kirkon tukena

Etiopiassa he ovat auttamassa kirkkoa, jonka kasvukäyrä näyttää jyrkkää ylämäkeä. Kummilapsiohjelmansa kautta he antavat sadoille lapsille mahdollisuuden koulunkäyntiin. Kasvava kirkko tarvitsee työntekijöitä, siksi he maksavat kymmenien tulevien kirkon työntekijöiden opiskelijamaksuja. He ovat neuloneet ja välittäneet vastasyntyneille lapsille on yli 100 000 nuttua pyrkimyksenä vähentää lapsikuolleisuutta.

Yhdessä tehty suuria. Kiitos sinulle!

Tässä on vain pikainen kuvaus Kansanlähetyksen kansainvälisestä työstä. Myös kotimaasta riittäisi paljon innostavaa kerrottavaa. Haluan kertoa tämän siksi, että tietäisit, mitä kaikkea olemme yhdessä tehneet. Toiseksi haluan järjestömme puolesta kiittää sinua. Kiitos, että olet suuressa mukana!


Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovisen kolumni Uusi Tie -lehdessä huhtikuussa 2016. Otsikot lisätty.
Saa jakaa eteenpäin vaikka klikkaamalla alla olevia jakonappeja.

Aegviidu on Ylivieskan ystävyysseurakunta

Virolainen ystävyysseurakunta Aegviidu kerää varoja Ylivieskan kirkon jälleenrakentamiseen

Ylivieskan ystävyysseurakunta Viron Aegviidussa päätti kerätä varoja Ylivieskan kirkon jälleenrakentamiseksi.

Aegviidun seurakunnan tiedotteessa kerrotaan, että Aegviidun seurakunta ja sen ympäristö ovat saaneet suomalaisilta ystäviltään suurta henkistä ja materiaalista apua. Ylivieskan kirkon palosta kuultuaan monet ovat esittäneet toivomuksen, että voisivat edes jollain tavalla tukea hyviä ystäviään Ylivieskassa.

Niinpä pieni Aegviidun seurakunta päätti avata keräyksen Ylivieskan kirkon rakentamiseksi kesäkuun 10. päivään asti. Sen jälkeen kaikki kerätyt varat tilitetään Suomeen Ylivieskan seurakunnalle. Seurakunta keräsi heti pääsiäisenä kolehdin Ylivieskan kirkon jälleenrakentamiseen. Kolehdin tuotto oli 117 euroa.

Aegviidun seurakunta muistuttaa jäseniään apostoli Paavalin sanoista: ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain” (Gal 6:2).

Kuva: Wikipedia.

Lähetystyöntekijät Virossa

Suomalaiset lähetystyöntekijät Virossa vuodesta 1991 alkaen

Ensimmäinen suomalainen lähetystyöntekijä, Pietari Kaukovalta, lähti Viroon noin 800 vuotta sitten 1200-luvulla.

Pietari ei jäänyt viimeiseksi.

Neuvostoliiton valloitettua Viron vuonna 1944, kirkoille koittivat vaikeat ajat. Vapauden tuulet alkoivat puhaltaa 1980-luvun lopulla. Seurakunnissakin koettiin herätyksen aika.

Suomen kristityt alkoivat tukea sukulaiskansaamme ja sen seurakuntia.  Ystävyysseurakuntasopimuksia tehtiin.  Lähetysjärjestöt lähettivät seurakuntien nimikkosopimuksien tuella lähetystyöntekijöitä. Myös monet yksityishenkilöt ja ryhmät tukivat hengellistä työtä.

Tässä on ensin lista niistä, jotka ovat toimineet Virossa jonkun kirkon lähetysjärjestön tai Kirkon Ulkomaanavun lähettämänä (Lähetysjärjestöistä työntekijöitä Viroon ovat lähettäneet Suomen Ev.lut. Kansanlähetys, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys sekä Suomen Lähetyssseura).

Alempana on lista niistä luterilaisista lähetystyöntekijöistä, jotka ovat tehneet samanlaista työtä, mutta heidän lähettäjänä on ollut jokin muu yhteisö. Lue loppuun

Lähetystyö Virossa

Arkkipiispa Viilma puhuu Virosta lähetysalueena

Lähetystyötä ei tehdä vain kaukana. Myös Eurooppa on muuttumassa lähetyskentäksi.

(Tässä blogikirjoituksessa olevat arkkipiispa Viilman lainaukset ovat Petri Vähäsarjan artikkelista seurakuntalainen.fi -sivustolta)

Viron ev.lut. kirkon arkkipiispa Urmas Viilma vieraili Hengellisillä syventymispäivillä elokuussa 2015. Viilma kertoi luterilaisen kirkon jäsenmäärästä näin:

”Kirkon jäsenmäärä näyttää paremminkin rehellisen ja alastoman kuvan todellisten uskovien määrästä, joille evankeliumi Kristuksen lunastustyöstä on henkilökohtaisesti merkityksellinen.”

Virossa asuu noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Suurimman kirkon asemasta kamppailevat luterilainen ja ortodoksinen kirkko. Viron ev.lut. kirkolla on vuoden 2014 lopussa noin 156 000 kastettua jäsentä, joista noin 30 000 maksaa seurakunnan jäsenmaksun.  Suositus jäsenmaksuksi on 1 prosentti tuloista.

Lähetystyö Virossa

Neuvostoliiton kirkkovastaisen jakson jälkeen kirkon vapauden aika on jatkunut Virossa kohta 30 vuotta. Mutta työ on vielä kesken. Viron kirkko pitää itseään lähetyskirkkona lähetyskentällä. Urmas Viilma sanoo: Lue loppuun

Tallinnan kartta-Lasnamäen seurakunta

Virossa perustetaan uutta seurakuntaa

Kävin Tallinnassa tutustumassa seurakunnan perustamiseen Lasnamäen kaupunginosassa.

Muutama päivä sitten lähdin aamulla Tallink -laivalla Helsingistä kohti Tallinnaa. Matka sujui nopeasti kun bongasin laivalta evankelista Ilkka Puhakan.

Ilkka on käynyt jo parin vuoden ajan pitämässä opetusiltoja Tallinnan Nõmmen kirkossa. Todella hienoa, että Viron evankelioimisen ja opettamisen tuli palaa konkarievankelistan sydämessä.

EELK Lasnamäen seurakunta – Lasnamäe kogudus

Kansanlähetyksen lähetystyöntekijät Kai ja Mirva Lappalainen ovat mukana uuden seurakunnan istutusprojektissa Lasnamäellä. Seurakunta kokoontuu Lasnamäen Lindakivi -kulttuurikeskuksessa.

Puoli tuntia ennen seurakunnan kokousta paikalle tuli Postimees -lehden valokuvaaja ja toimittaja, jonka kysymyksiin Kai ja Margus Sardis vastailivat. Tämän jälkeen alkoi kokous, jossa opetin Jeesuksen ylösnousemuksesta. Kai päätti illan hienosti yhteiseen rippiin, synninpäästöön ja Isä meidän rukoukseen. Lopuksi oli vielä Herran siunaus:

Issand õnnistagu sind ja hoidku sind!
Issand lasku oma pale paista sinu peale
ja olgu sulle armuline!
Issand tõstku oma pale sinu üle ja andku sulle rahu!

Seurakunnan kokouksessa oli 11 aikuista ja 5 lasta. Edellisen viikon pääsiäisjumalanpalveluksessa oli yli 20 henkeä. Kai kirjoitti tästä kokoontumisesta blogiinsa.

Viro lähetysmaana

Viro on lähetyskenttä lähellämme. Virossa on täydellinen vapaus julistaa evankeliumia sielunsa kyllyydestä, mutta maaperä on kova. Sen osoittavat myös seurakuntien jäsenmäärät, jotka uskollisesta työstä huolimatta eivät lähde nousuun.

Vuonna 1991 Kansanlähetys lähetti ensimmäiset lähetystyöntekijät Viroon. Myöhemmin myös Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) ja Suomen Lähetysseura (SLS) ovat lähettäneet työntekijöitä. Medialähetys Sansa ja Lähetysyhdistys Kylväjä ovat olleet myös kirkon tukena. Virossa tarvitaan vieläkin lähetystyöntekijöitä. Minä nostaisin korkealle evankelistojen ja raamatunopettajien tarpeellisuuden Virossa.

Monella seurakunnalla on ystävyysseurakuntia Virossa. Nämä seurakunnat tarvitsevat taloudellista tukea, mutta myös hengellistä apua ja vierelläkulkemista. Erityisesti maaseudun seurakuntien on löydettävä missionaarinen olemus voidakseen säilyä hengissä kasvusta puhumattakaan.

Rukoilethan Viron puolesta! Ja Lasnamäen seurakuntaprojektin puolesta. Lasnamäellä asuu noin 120 000 ihmistä. Onneksi on syttynyt näky luterilaisen seurakunnan perustamiseksi alueelle.

Jos haluat seurata projektia, liity Lappalaisten lähettäjäksi ja tilaa heidän uutiskirjeensä.

Viron ev.lut. kirkko

Viron kristittyjen nuorten talvipäivät – Kirikunoorte talvepäevad Põltsamaal – video

Olin Viron ev.lut. kirkon Põltsamaan seurakunnan nuorisotyöntekijä 1995-1998.

Maaliskuussa 1995 muutin perheeni kanssa lähetystyöhön Viroon Põltsamalle, tuohon pieneen noin 5000 asukkaan kaupunkiin.

Suomessa olin tottunut siihen, että meillä oli paljon kristillisiä nuorisopäiviä.  Toki Virossakin oli joka kesä kirkon nuorisopäivät, mutta minusta tuntui, että kristityt nuoret ovat yksinäisiä. Siellä täällä seurakunnissa oli pieniä nuorten ryhmiä.

Halusin tuoda nuoret yhteen, jotta he tajuaisivat, että kristittyjä nuoria on muuallakin kuin omassa seurakunnassa. Sen tietäminen antaa rohkeutta.

Ensimmäiset Kirikunoorte talvepäevad 1998

Syksyllä 1997 valmistelimme ensimmäisiä nuorten talvipäiviä. Ne järjestettiin Põltsamaalla tammikuussa 1998. Päivät olivat menestys!

Iloitsen, että tuolloin aloitettu perinne jatkuu edelleenkin. Viroksi tapahtumaa kutsutaan nimellä Kirikunoorte talvepäevad. Tammikuussa 2015 vietetiin kristittyjen nuorten talvipäiviä jo 18. kerran!

Hienoa kun on saanut olla mukana perinteen luomisessa!

Netissä löytyy video tämän vuoden talvipäivistä. Siitä selviää, että musiikilla on tärkeä osa kristittyjen nuorten elämässsä. Tässä on kirkon vastuunkantajia!

Viron ev.lut. kirkko seurakunta

Seurakunnan perustaminen Tallinnan Lasnamäellä

Meiltä usein unohtuu, että aivan lähiseudullamme on lähetyskenttä. Tallinnan matkailija huomaa monet komeat kirkontornit, mutta huomaamatta jää, että ne ovat merkkejä ajalta, jolloin kristinuskon asema Virossa oli vahva. Nyt on toisin.

Tallinnan suurin kaupunginosa on Lasnamäe, jossa asuu noin 118 000 asukasta. Tässä kaupunginosassa on enemmän asukkaita kuin Kuopissa tai Lahdessa tai Porissa. Asukkaita on kaksikertaa enemmän kuin Seinäjoella tai Mikkelissä.

Kuitenkin kaupunginosasta on puuttunut luterilainen seurakunta. Tämä on ollut omalla sydämelläni jo vuosia.

Suuressa mukana

Nyt on jotain tapahtumassa. Tallinnan suurimpaan kaupunginosaan perustetaan luterilainen seurakunta. Työ alkaa aivan alusta.

Kansanlähetyksen työntekijät Kai ja Mirva Lappalainen ovat vetämässä projektia. Arvostan todella paljon heidän työtään, energiaansa ja taitojansa.

Haluan sanoa Kaille ja Mirvalle: Haluan olla tässä mukana! Rukoilen teidän puolestanna ja Lasnamäen seurakunnan puolesta!

Jos sinäkin haluat olla mukana, kannattaa liittyä Lappalaisten uutiskirjeen saajaksi heidän kotisivullaan.

Lue Viron ev.lut. kirkon Lasnamäen seurakunnasta lisää. Seurakuntaa ei ole vielä virallisesti rekisteröity, mutta säännöllinen toiminta on lähtenyt käyntiin.

suosituimmat blogikirjoitukset

Lähetystyöblogeja

Olen sydämeltäni varmaan aina lähetystyöntekijä vaikka olenkin jo palanut kotimaahan. Nyt saan työssäni mahdollistaa toisten ihmisten lähtemisen lähetystyöhön. Seuraan ystävieni blogeja lähetyskentiltä sekä joitakin sellaisia lähettejä, joita en ole koskaan tavannutkaan.

Tässä muutamia seuraamani lähetystyöstä kertova blogi.

Jos tiedät joitakin muita blogeja, liitä ne kommenttiosioon. Näin ne saavat lisää huomiota ja lukijoita.

Lähetystyöaiheisia blogeja on varmaan satoja. Minkä blogin sinä tiedät, joka jäi tuosta listastani mainitsematta?

Lue 11 tapaa olla mukana lähetystyössä.

Viron ev.lut. kirkon piispa

Viron kirkkoon uusia piispoja: Urmas Viilma, Joel Luhamets ja Tiit Salumäe

Viron evankelisluterilaisella kirkolla oli tänään 13.1.2015 ylimääräinen kirkolliskokouksen istunto.

Urmas Viilma, joka asetetaan arkkipiispan tehtävään 2.2.2015, esitti, että kirkkoon valitaan kaksi uutta piispaa, jotka ovat Joel Luhamets ja Tiit Salumäe.

Viron ev.lut. kirkon arkkipiispana on aiemmin toiminut Andres Põder. Hän jäi eläkkeelle. Piispana on toiminut Einar Soone sekä Andres Taul. Soone ja Taul jatkavat piispoina.

Virossa ei ole hiippakuntia. Vuosien varrella niistä on kyllä keskusteltu.  Uusien piispojen kohdalla luonnollista olisi, että Luhamets hoitaa Itä-Viron ja Etelä-Viron seurakuntia ja Salumäe hoitaa Länsi-Viron seurakuntia. Tehtävien jako ei ole välttämättä maantieteellinen. Saattaa olla, että piispoille annetaan vastuulleen erilaisten työmuotojen johtaminen koko kirkon alueella.

Tiit Salumäe on Haapsalun ev.lut. seurakunnan kirkkoherra. Joel Luhamets on Tarton Paavalin seurakunnan kirkkoherra. He todennäköisesti jatkavat näissä tehtävissä.

Kirkkohallituksen konsistorio nuortui

Urmas Viilman esityksestä kirkolliskokous valitsi myös uuden kirkkohallituksen konsistorin, joka johtaa kirkon työtä. Konsistoriin valittiin Viron ev.lut. kirkon teologisen instituutin (EELK Usuteaduse instituut) rehtori, Nõmmen Rahu -seurakunnan kirkkoherra Ove Sander, Viljandin Jaanin seurakunnan kirkkoherra, rovasti Marko Tiitus, Rakveren Kolmainu -seurakunnan kirkkoherra, apulaisrovasti Tauno Toompuu ja konsistorin ulkomaansuhteiden hoitaja Kadri Eliisabet Põder. Konsistorin kansleriksi valittiin konsistorin toimiston johtaja Ülle Keel.

Viron kristikunta on rakas

Joel Luhamets tuli minulle tutuksi Israelissa Eero Junkkaalan johtamalla arkeologisella kaivauksella kesällä 1993. Hän kutsui perheeni Viroon lähetystyöhön vuoden 1995 maaliskuun alusta. Joel oli tuolloin Põltsamaan seurakunnan kirkkoherra. Tein seurakunta-, lapsi- ja nuorisotyötä kesään 1998 asti Põltsamalla.

Joel valittiin kirkkoherraksi Tarton Paavalin seurakuntaan. Hän kutsui meidät työhön seurakuntaansa. Olimme Tartossa vuosina 1999-2004. Myöhemmin toimin vielä Viron ev.lut. kirkon lähetyskeskuksen johtajana 2008-2010.

Tiit Salumäe on tullut vuosien varrella tutuksi muun muassa Missio-tapahtumien sekä seurakuntavierailujen kautta.

Viron ev.lut. kirkko on minulle rakas. Rukoilen sen puolesta ja toivon sille menestystä. Erityisesti seuraan kirkon lähetystyön keskuksen (EELK Misjonikeskus) työtä ja nuorten sitoutumista evankelioimiseen ja lähetykseen.

Lähetys, evankelioiminen ja yhteys

Virossa on harvinaisen syvä kristittyjen yhteys. Minulla on paljon ystäviä eri kirkkokunnissa ja iloitsen monista kristittyjä yhdistäneistä tapahtumista menneiltä vuosilta. Tämä kristittyjen yhteyden kokeminen Virossa on vahvistanut näkemystäni myös kristittyjen yhdessä tekemästä evankelioimistyöstä ja rukoustyöstä.

Kiitollisena olen seurannut, miten suomalaiset seurakunnat ovat tukeneet ystävyysseurakuntiaan Virossa sekä ottaneet nimikkoläheteiksi Kansanlähetyksen, Evankeliumiyhdistyksen ja Lähetysseuran Virossa toimivia lähettejä.

Työtä on vielä paljon Virossakin. Rukoillaan Viron kirkkojen ja seurakuntien puolesta sekä lisää työmiehiä elonkorjuuseen!

Eesti kristlased, olge õnnistatud ja hoitud!

* Juttuun tehty pieniä tarkennuksia konsistoriin liittyen 14.1.2015
** Kuvia Urmas Viilman arkkipiispaksi asettamisesta