Avainsana-arkisto: ylösnousemus

Unikeon päivä kirkko

Unikeonpäivä muistuttaa 7 nuoren kristityn uskosta vainon aikana

Unikeon päivä muistuttaa seitsemästä kristillisen kirkon marttyyrista. 1700-luvulla päivän suomenkielinen nimeksi vakiintui 7 unikekoa. Englanniksi päivä on Seven Sleepers Day, saksaksi Siebenschläfertag ja ruotsiksi sjusofvare. Heihin liityvästä kertomuksesta on hieman erilaisia muotoja. Yllä oleva kuva on vuodelta 1895.

Unikeonpäivä viittaa seitsemään nuoreen mieheen, jotka vuonna 250 eivät suostuneet keisari Deciuksen määräämänä uhraamaan pakanajumalille. Nuoret miehet pakenivat lopulta Efeson lähistöllä olevaan luolaan. Keisari sai tietää heidän piilopaikkansa, käski sulkea luolan oven, jotta nuoret miehet kuolisivat nälkään ja janoon. Hauta sinetöitiin.

Parisataa vuotta myöhemmin maanomistaja käski avata luolan suun, jotta saisi karjalleen suojapaikan. Hän huomasi siellä seitsemän miestä nukkumassa. Päivänvalon tullessa luolaan miehet heräsivät ja luulivat nukkuneensa vain yhden yön. Yksi heistä lähti Efesoon ostamaan ruokaa ja hämmästyi huomatessaan, että kristittyjä ei enää vainota ja uskoa harjoitettiin vapasti. Kapunkilaisia puolestaan ihmetytti se, että hän halusi maksaa keisari Deciuksen aikaisilla rahoilla. Efeson piispa Marinus kuuli asiasta ja meni keskustelemaan seitsemän miehen kanssa. He lauloivat ylistystä Jumalalle ja sitten nuoret miehet kuolivat.

Mikä on unikeonpäivän sanoma?

Eräs luonnollinen selitys kertomukselle on se, että nämä seitsemän nuorta todella kidutettiin Deciuksen kuoliaaksi ja haudattiin luolaan. Heidän kuolemastaan käytettiin ehkä Raamatun kielikuvaa ”he nukkuivat pois”. Tämä kuoleman ja nukkumisen yhdistäminen on saattanut synnyttää kansan keskellä kertomuksen pitkästä kahden sadan vuoden unesta, joka päättyi heidän hautansa löytymiseen.

Kertomuksella saatettiin vahvistaa uskoa ruumiilliseen ylösnousemukseen. Tuohon aikaan kristikunnassa oli niitä, jotka kielsivät tämän ja väittivät vain sielun elävän ikuisesti. Kertomusta käytettiin todisteena ruumiillisesta ylösnousemuksesta.

Kertomus muistuttaa meitä, että yhteiskunnassa tulee tilanteita, joissa valtaapitävät vaativat kristittyjä toimimaan vastoin vakaumusta.

Päivä muistuttaa kristittyjen vainosta. Unikeonpäivä muistuttaa seitsemästä nuoresta, jotka eivät halunneet kieltää uskoaan. Ehkä unikeoksi pitäisi valita henkilö, joka joutunut erityisellä tavalla kärsimään uskonsa vuoksi.

Nuoret olivat valmiita kantamaan inhimillisesti katsottuna suurimman taakan uskonsa vuoksi. Nuorilla on ollut merkittävä osa kirkon historiassa.

Raamattu puhuu kuolemasta pois nukkumisena. Uskossa Jeesuksen kuolleet saavat olla Herran kanssa. Ruumis nousee kuolleista viimeisenä päivänä. Kuolema on syntiinlankeemuksessa tullut ihmiskunnan vihollinen, joka jeesus voitti. Uskova pääsee kuollessaan Jeesuksen yhteyteen. Varhaiset kristityt pitivät kuolinpäivää syntymäpäivänä. Silloin ojennamme kätemme Jeesukselle, joka vie meidät kotiin.

Jeesuksen tyhjä hauta Jerusalemissa

10 asiaa Jeesuksen ylösnousemuksesta

  1. Neljässä evankeliumissa ei selitellä ylösnousemusta. Ylösnousemuksen valossa selittyvät evankeliumit.
  2. Ylösnousemus laittaa housun puntit tutisemaan. Jos Jeesus on noussut kuolleita, hän ei ole harmiton kaveri vaan sanojensa mittainen mies, joka saapuu maan päälle takaisin.
  3. Ylösnousemuksessa Jeesus on toisessa todellisuudessa. Uudessa ylösnousemusruumiissaan Jeesus oli vapaa monista maanpäällisen elämänsä kahleista. Meidän tuntemamme todellisuuden lisäksi on useampikin todellisuus ja olemisen ulottuvuus.
  4. Ylösnousemus on kristinuskon koetinkivi. Jos Jeesuksen ylösnousemus ei ole totta, kirkko ja kristityt ovat valehtelijoita. Jos ylösnousemus on totta, jokaisen ihmisen on tulisi pohtia, mitä Jeesus hänelle merkitsee.
  5. Jeesuksen ylösnousemukseen uskominen ja sen tunnustaminen liittyy pelastukseemme: ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva” (Room 10:9).
  6. Jeesuksen ylösnousemus ja meidän tuleva ylösnousemuksemme liittyvät toisiinsa. Ellei Jeesus noussut, emme mekään nouse! Mutta nyt Jeesus voitti kuoleman ja kerran jokainen nousee ruumiillisesti kuolleista.
  7. Ylösnoussut Jeesus haastoi juutalaisen ja roomalaisen yhteiskunnan ja uskonnot. Rooma vaatii kuuliaisuutta keisarille ja hänen nimittämistään herraksi. Kristityt eivät voineet suostua tähän vaan vainojenkin keskellä väittivät, että vain Jeesus on Herra. Ylösnousemus osoitti, että Jeesus on kaikkia vaikuttajia, uskonnonperustajia, herroja ja valtoja korkeampi.
  8. Apostolien into ja rohkeus selittyvät ylösnousemuksella. Jeesuksen kuoleman jälkeen he olivat pelokkaina piilossa. Jeesuksen ilmestyminen ja Pyhän Hengen lahja teki heistä rohkeita ylösnousemuksen todistajia (Ap.t. 4:33).
  9. Usko Jeesuksen ylösnousemukeen parantaa näkökyvyn. Se avaa uudenlaisen toivon näkökulman ikuisuuteen, Raamatun ymmärtämiseen, Jumalan pelastussuunnitelmaan ja maailmanhistoriaan. C.S. Lewisin sanoin: ”Uskon kristinuskoon kuten auringonnousuun: en vain siksi, että näen sen, vaan siksi, että sen valossa näen kaiken muun.”
  10. Jeesus lupaa jokaiselle uskovalle ikuisen elämän: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh. 11:25).

Katso myös: 30 näkökulmaa Jeesuksen ylösnousemukseen.