Terveisiä Ähtäristä! Saarnasin eilen Ähtärin kirkossa. Myöhemmin tästä lisää. Monet muistot ovat tulleet mieleen. Ollessamme lähetystyössä Virossa ja Saksassa Ähtärin seurakunta oli yksi nimikkoseurakunnistamme viidentoista vuoden ajan. Kiitos tästä! Oli hienoa kymmenen vuoden tauon jälkeen tulla monien tuttujen luokse. Vielä yön yli nukuttuakin on kiitollisuus täyttää mieleni! Kiitos ähtäriläiset!
Kiitos kutsusta jumalanpalvelukseen, lähetyslounaasta ja sen jälkeisestä mahdollisuudesta kertoa rouvan kanssa työstämme Kansanlähetyksessä ja tulipa puheeksi myös uudet haasteeni Mission Europessa.
Saarnasin päivän tekstistä (Joh. 5:1-15). Nostin samaistumiskohtia neljään tekstissä mainittuun ihmisryhmään tai ihmiseen.
1. Väkijoukko Betesdalla
Betesdan altaalla oli paljon sairaita odottamassa parempaa. Mielessäni ajattelin tässä koko vaikeuksissa olevaa maailmamme.
2. Mies, joka oli sairastanut 38 vuotta
Pitkäaikaissairas ja yksinäinen mies oli hävinnyt aina kilpajuoksun altaalle, josta saattoi löytyä parantuminen veden kuohuessa. Omin voimin hän ei voinut tuoda muutosta elämäänsä. Toivo oli mennyt. Mutta Jeesus toi sen, mitä mies kaipasi. Jeesus paransi. Ja nyt terveenä mies kertoi toisillekin, mitä on tapahtunut. Sama Jeesus toi muutoksen minunkin elämääni lapsuudessa ja nuoruudessa. Hänestä minäkin kerron.
3. Syyttävät juutalaiset
Hämmästyttävällä tavalla miehen parantuminen ei herättänyt kiitollisuutta ja iloa vaan nurinaa ja syytöksiä. Parantunutta ja parantajaa syytettiin väärin toimimisesta, sillä kaikki tapahtui sapattina. Väärin parannettu! Tämä kohta puhutteli minua eniten ja siksi palaan siihen tämän tekstin lopulla. Miten helppoa on samaistua tähän nurisevaan joukkoon.
4. Jeesus
Jeesus ei vetäytynyt ihmisistä erilleen. Hän tuli auttamaan, ja se tarkoitti hänelle lähelle tulemista. Hän näki Betesdalla tämän yhden kauan sairastaneen. Huomasi. Pysähtyi. Kysyi. Kuunteli. Auttoi. Tässä on Jumalan lähettiläille tärkeä toimintatapa.
Entä, jos Jumala toimii toisin kuin…
Tällä kertaa pysähdyin mielessäni erityisesti juutalaisten joukkoon, jotka närkästyivät siitä, että 38 vuotta sairastanut mies sai avun sapattina! Väärin toimittu! Uuden elämän seurauksena ei ollut ilo vaan syytös.
Miten minä ja me toimimme, jos
- Jumala tekee työtään toisella tavalla kun itse olen ajatellut, toivonut ja rukoillut? (Valitanko ja rähjäänkö Jumalalle?)
- Jumala siunaa jotain toista seurakuntaa, järjestöä, ryhmää kuin omaani? (Tulenko kateelliseksi? Alanko etsiä puutteita tuosta porukasta?
- Jumala siunaa jotain toista henkilöä erityisellä tavalla? (Osaanko olla kiitollinen siitä?)
- jossain moni löytää uskon Jeesukseen tai usko syntyy toisella tavalla kun itse pidän oikeana mallina? (Alanko ylimielisenä ajattelemaan, että onkohan tuo usko nyt oikeaa ja syntynyt oikealla tavalla?)
- rukoiltu ja kaivattu herätys syntyy odottamattomassa paikassa? (Ajattelenko, että ei tuo ole aitoa herätystä?)
Jos emme voi iloita Jumalan työstää, löydämme aina syytettävää toisista ja heidän toimintatavoistaan.
Yhdessä toisia siunaten
Olin pari viikkoa sitten Varsinais-Suomen Kansanlähetyksen 50-vuotisjuhlassa Turussa. Sinne toi tervehdyksen toisen luterilaisen kristillisten järjestön edustaja. Hän sanoi: Siunatkoon Herra teitä enemmän kuin meitä! Tuo asenne puhutteli. Näin minäkin olen pyrkinyt toimimaan, mutta nyt joku sanoi nuo sanat ääneen julkisesti.
Kaksi pöytää
Eilisessä Ähtärin saarnassa kerroin joskus kuulleeni kertomuksen taivaasta ja kadotuksesta (tätä ei siis löydy Raamatusta, vaan se on ihan keksitty juttu erään periaatteen selkeyttämiseksi).
Taivaassa ja kadotuksessa oli suuret ruokapöydät täynnä herkkuja. Pöydissä oli niin pitkät ruokailuvälineet, että omaan suuhun ruuan laittaminen oli mahdotonta vaikka ajan kuluessa yrittäisi harjoitella kuinka hienoa tekniikkaa tahansa.
Ero kahdessa pöydässä oli seuraava:
Kadotuksessa kukin ajatteli vain omaa napaansa ja yritti kauhoa ruokaa omaan suuhunsa aina epäonnistuen. Taivaassa syötettiin toisia, vastapäätä olevia, ja kaikki saivat kyllikseen.
Antaessaan saa.
Mitä voin antaa?
Ähtärin jumalanpalveluksessa kuuntelin korvat höröllä jumalanpalveluksen Uuden testamentin tekstiä (2. Kor. 9: 6-15). Paavali puhui antamisesta.
- Jumala on ensin antanut varoja korinttilaisille (kristityille), jotta heillä olisi kaikkea tarpeeksi, ja jotta he voisivat ”tehdä runsaasti kaikkea hyvää”.
- Paavali kertoi, että Jumala antaa pellon kylväjälle siemenen, ja Jumala myöskin suo siitä siemenestä ravinnoksi leivän. Paavali vie tämän periaatteen uskovien elämään: Jumala antaa meille varoja, moninkertaistaa niitä, ja näin antaa ”teidän hyvyytenne sadon karttua”. Kaikki on Jumalan siunausta.
- Korinttilaisten lahjat saivat aikaan sen, että ”pyhien tarpeet” täytetään ja ”se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa”. Rahalahjat täyttivät diakonian ja evankelioimisen tarpeita.
- Paavali sanoo, että tämä antaminen on ”todistus uskostanne” ja sillä ”tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille.”
Tuo sunnuntain epistolateksti kuvaa Paavalin intoa kerätä kolehti Jerusalemin köyhälle seurakunnalle. Eräs Paavalin korostus oli, että antakoon kukin oman sydämensä halusta ei surkeillen eikä pakosta.
”Siunatkoon Herra teitä enemmän kuin meitä!”
Vaikeiden aikojen koittaessa Jeesuksen seuraajien tulee pitää yhtä, rukoilla yhdessä ja kertoa Jeesuksesta yhdessä. Rukoillaan toistemme puolesta, autetaan toisiamme ja laitetaan kateus sivuun.
Tehtävämme kristittyinä ei ole osoittaa kansallemme toistemme puutteita vaan yhteistä pelastajaamme Jeesusta, ja kutsua kaikkia hänen seuraan. Tehtävää tukee toistemme siunaaminen.
Siunatkoon Herra teitä enemmän kuin meitä.