Kaksi tärkeää termiä, jotka kuvaavat kahta hyvin erilaista tapaa hahmottaa kristillinen usko.
Ristin teologia kertoo Jumalan kätkevän voimansa heikkouteen. Jeesus ristillä verta vuotavana, halveksittuna ja heikkona, sai suuren voiton.
Kunnian teologia haluaa ihmisen menestyvän. Siinä luvataan ihmiselle menestystä, terveyttä ja vaikutusvaltaa. Ristin teologia ei uskalla Jumalan nimissä luvata. Mutta ottaa vastaan kaiken, mitä Jumala antaa.
Kunnian teologia lupaa suuria siunauksia tämänpuoleisessa. Ristin teologia osoittaa Kristusta lunastajana ja syntien anteeksiantajana luvaten suuria siunauksia tuonpuoleissa.
Kunnian teologi pitää vaikeuksia, kipuja ja sairauksia ihmisen epäuskon merkkinä; kristitty ei ole osannut ottaa uskossa vastaan kaikkia Jumalan siunauksia. Ristin teologi samaistuu Jumalan Poikaan, joka oli ylenkatsottu, halveksittu, runneltu. rangaistu ja tuomittu. Tätä kaikkea toteuttaessaan Jumalan tahtoa.
Ristin teologia puhuu asioista niin kuin ne oikeasti ovat.
Kunnian teologia puhuu asioista niin kuin niiden toivottaisiin olevan.
Kunnian teologia ajattelee, että ihmisellä on vapaa tahto ja myös kyky toteuttaa uskon tekoja. Ristin teologiassa ihmisen mieli ja kyky toimia ovat syntiinlankeemuksen takia rajoittuneet ja uskon teot jäävät vajaiksi.
Kunnian teologiassa tärkeää on miltä asiat näyttävät. Ristin teologiassa kontrasti Jumalan standardien ja oman kyvykkyyden välillä on murskaava. Ensimmäinen johtaa itsensä paranteluun, roolisuoritusten vetämiseen ja suorastaan itsensä narraamiseen. Jälkimmäinen johtaa Jumalan pyhyyden oivaltamiseen ja omavoimaisuuden konkurssiin.
Kunnian teologiassa pinnistellään ja kilvoitellaan hyvistä suorituksista. Ristin teologiassa levätään armossa ja hyväksytään oma ja muiden keskeneräisyys.
Kunnian teologia vetoaa lihaan, koska se antaa toivoa muutoksesta parempaan. Ristin teologiassa oma turmeltuneisuus nähdään osanamme tässä ajassa. Evankeliumiksi korostuu syntisen vanhurskauttaminen.