Viikonloppuna Ryttylässä Kansanlähetyksen Missioforumissa esitettiin Lasse Heikkilän laulu ”Täällä pohjantähden alla”.
Laulu herätti muistoja. Tämä laulu jäi lähtemättömästi sydämeeni Tiina-Maija Koskelan laulamana Törnävän kirkossa 30.8.2014. Edellisenä päivänä oli Oulussa Kaija Martinin hautaansiunaaminen, ja tuona elokuun viimeisenä päivänä siunasin Seija Järvenpään haudan lepoon odottamaan ylösnousemuksen päivää. Kaija ja Seija olivat kesällä 2014 Afganistanissa murhattuja avustustyöntekijöitä.
Ajattelin ystäviäni Kaijaa ja Seija sekä monia jo muita ystäviäni, jotka ovat täältä lähteneet viimeiselle matkalle uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Ajattelin niitä, jotka eivät jostain syystä valmistaudu tärkeimmälle matkalle, ikuisuusmatkalle, lainkaan. Jeesus haluaa antaa kaikille paikan taivaassa. Siksi on aika etsiä Jeesusta, pyytää uskon lahjaa ja luovuttaa elämä hänen käsiinsä. Sekä tämä elämä että tuleva elämä.
Pohdin myös omaa elämääni. Suurin lahja on se, että saan tuntea Herran Jeesuksen. Elämä täällä maan päällä on lyhyt; siihen mahtuu paljon iloa ja surua, itkua ja naurua. Mutta todellinen kotimaani on taivaassa! Kyllä. Välillä kaipaan sinne. Vapahtajani luokse.
Youtubessa laulu on monien esittämänä. Koska Tiina-Maija Koskela lauloi tämän lopullisesti sydämeeni, tässä on ehdottomasti naissolisti.
Täällä Pohjantähden alla kotimaamme on
ja elämämme usein onneton.
Mutta tähtein tuolla puolen koti toinen on,
me vaellamme päällä maan vain pienen tuokion.Täällä Pohjantähden alla paljon kärsitään.
Niin monet itkut yksin itketään.
Mutta kerran kyyneleemme siellä pyyhitään
ja suru iloon vaihtuu kun me näämme määränpään.Tuo maa, päällä pilvien
tuo maa, luona Jeesuksen.
Tuo maa, voi kuinka kaipaankaan
sen että nähdä saan
tuon ihmeellisen maan.Silloin toivo siivet saa kun on mihin suunnistaa
ja sydän pieni lentää uskaltaa.
Täällä Pohjantähden alla kaikki katoaa,
mutta siellä rauhan saan joka kestää ainiaan.Tuo maa, päällä pilvien
tuo maa, luona Jeesuksen.
Tuo maa, voi kuinka kaipaankaan
sen että nähdä saan
tuon ihmeellisen maan.sanat / lyrics: Jaakko Juteini / Lasse Heikkilä