Raamattua radiossa ja internetissä

Tänään teimme Kansanlähetyksen Raamattubuffet -ohjelmaa lähetettäväksi Radio Dein kautta. Olin opettamassa neljännen adventtisunnuntain epistolatekstistä. Minä saarnasin,  juontajana oli tuttuun tapaan radioäänemme Veijo Olli ja keskustelijoina taitavat Mika Falk ja Vesa Ollilainen. Meillä on pieni studio Ryttylässä äänitystä varten ja äänitekniikasta huolehti Tode. Raamatun opettaminen on Kansanlähetyksen yksi tavaramerkki. Painopiste on siirtynyt evankelioimisesta opettamiseen. Hyvää tässä … Lue lisää

Seurakuntavaalit ohi – onnittelut luottamushenkilöille!

Tunne on kuin olisin voittajan puolella. Seurakuntavaalihumu on ohi, ja oma ehdokas pääsi kotiseurakuntani Hausjärven päättäjäksi. Äänestämällä vaikutin kirkkoni tulevaisuuteen. Onnittelut kaikille uusille ja vanhoille luottamushenkilöille. Tehtävänne on tärkeä ja tulee varmasti viemään aikaanne ja energiaanne. Mutta onhan kirkon rakentaminen sen arvoista. Luterilainen kirkkomme rakentuu Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen varaan. Niihin kannattaa perehtyä tarkasti. Myös … Lue lisää

Kirkon rakentamista

Hyvää isänpäivää, uskonpuhdistuksen muistopäivää ja seurakuntavaalipäivää! Tänään lähden jumalanpalveluksen jälkeen äänestämään. Vaalit ovat risteys, jossa katsotaan, mihin suuntaan seurakunta ja kirkko lähtevät. Uskonpuhdistus osoittaa suunnaksi Kristusta ja Raamattua. Jos nämä ovat sinulle tärkeitä, mene äänestämään ehdokaslistaa ja henkilöä joka on samoilla linjoilla. Minulle tärkeää on myös sitoutuminen kirkon avioliittokäsitykseen (yksi mies ja yksi nainen). Tärkeät … Lue lisää

Sana sunnuntaiksi – uskonpuhdistuksen muistopäivä

Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä.  Sanalla muistopäivä on surullinen vire; muistellaanko vain, että joskus oli aika, jolloin Raamattu, Kristuksen sovitustyö ja ihmisen pelastus olivat kirkon toiminnan keskipisteenä. Mutta myös toiveikas näköala on mahdollinen: Jumala on antanut kristikunnalle herätyksen aikoja. Ehkä hän herättää Jumalan sanaan sitoutuneita reformaattoreita vieläkin. Vanhan testamentin tekstissä (Jer. 15: 19-21) Jumala kehottaa profeetta … Lue lisää

Uskonpuhdistuksen kunniaksi: Kirkon aarteita!

Kirkko ja teologia

Tilasin SLEY:stä Luther CD:n kolmannen version, joka kantaa nimeä Kirkon aarteita. Se on hyvä ottaa käyttöön nyt 31.10.2014. Tänään on kulunut 497 vuotta uskonpuhdistuksen alusta. Vuonna 1517 Luther kirjoitti 95 teesiä Wittenbergissä anekauppaa vastaan ja kirkon uudistuksen puolesta. Kirkossa ”Uskonpuhdistuksen muistopäivää” vietetään vasta yli viikon päästä. Tuleepahan muisteltua tapahtunutta kahdesti. Ostamani ohjelma tuli USB-tikulla. Se … Lue lisää

Rohkeasti eteenpäin!

Rohkeasti eteenpäin

Muutaman päivän päästä olen ollut kolme vuotta Kansanlähetyksen johtajana. Tähän aikaan on mahtunut verta, hikeä ja kyyneleitä. Raamattu, herätys ja lähetys On hienoa olla yhteisössä, jolla on suuri näky: evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja. Tämän työn kolme avainsanaa – Raamattu, herätys ja lähetys – saavat minut aina innostumaan. Jumala on puhunut ja puhuu Raamatussa. Teemme työtä, … Lue lisää

Usko ja yhteys -verkoston hyvät periaatteet

Internetissä on Usko ja yhteys -verkoston periaatteet. Verkosto on syntynyt seurakuntavaalien tueksi. Se toimii ja rohkaisee toimimaan kirkon ja kristittyjen parhaaksi. Verkoston periaatteet ovat olleet kirkolle aina tärkeitä. Ne ovat ajankohtaisia myös tänään: Luotamme Raamattuun. Rakennamme kotia. Lähdemme ja lähetämme. Etsimme ja kutsumme. Rakastamme lähimmäistä. Puolustamme perhettä.

Hengellinen lama vai uudistus

”Kansanlähetyksessä haluamme pysyä uskollisena Jumalan ilmoitukselle Raamatussa. Tämän vuoksi meitä tarvitaan kirkossamme ja maassamme ehkä enemmän kuin koskaan. Kansanlähetyksen ei tarvitse olla huolissaan tulevaisuudesta, jos saamme ystävät työmme taakse rukoilemaan ja tukemaan hienoa työtämme taloudellisesti. Hengellinen lama on miljoona kertaa vakavampaa kuin taloudellinen köyhyys. Siksi suurimmat tarpeemme eivät liity talouteen vaan hengelliseen uudistumiseen. Rukoilethan Jumalan … Lue lisää