Jeesuksen veli rukoili polvillaan kansansa puolesta

Jeesuksen veli Jaakob oli seurakunnan johtaja, joka koki marttyyrikuoleman Jerusalemissa. Eusebiuksen kirkkohistoria kertoo Jaakobin pyhyydestä ja rukouselämästään seuraavaa: Hyvin tarkkaan kertoo hänestä Hegesippus, joka eli ensimmäisen apostolien jälkeisen sukupolven aikana (n. 160). Muistiinpanojensa viidennessä kirjassa hän kertoo seuraavalla tavalla: ”Seurakunnan johdon sai apostolien ohella Herran veli Jaakob, jota kaikki Herran ajasta tähän saakka ovat nimittäneet … Lue lisää

Rohkeasti eteenpäin!

Rohkeasti eteenpäin

Muutaman päivän päästä olen ollut kolme vuotta Kansanlähetyksen johtajana. Tähän aikaan on mahtunut verta, hikeä ja kyyneleitä. Raamattu, herätys ja lähetys On hienoa olla yhteisössä, jolla on suuri näky: evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja. Tämän työn kolme avainsanaa – Raamattu, herätys ja lähetys – saavat minut aina innostumaan. Jumala on puhunut ja puhuu Raamatussa. Teemme työtä, … Lue lisää

Innostuneena Bulgariassa

Kävin ensimmäistä kertaa tutustumassa Kansanlähetyksen työhön Bulgariassa. Neljän päivän aikana kävimme Sofiassa, Plovdivissa ja Peshterassa. Kansanlähetys ja Kylväjä aloittivat yhdessä seurakuntatyötä yli 20 vuotta sitten Bulgarian millet-vähemmistön parissa. Peshteraan on syntynyt luterilainen seurakunta, jota tuemme. Seurakuntaan kastetaan jatkuvasti uusia jäseniä, mutta moni muuttaa Länsi-Eurooppaan etsimään köyhyyden tilalle parempaa elämisen tasoa. Kirjoitin lyhyesti uutisia matkaltani Kansanlähetyksen … Lue lisää

Evankelioimisen määritelmiä viime vuosisadalta

Evankelioiminen on kirkon tärkeimpiä tehtäviä. Se on toimintaa jossa pyritään ohjaamaan ihminen Jumalan tuntemiseen, uskomaan Jeesukseen Kristukseen sekä pelastumaan ikuisesta kadotuksesta taivaaseen. Evankelioimista on määritelty monella tavalla. Uuras Saarnivaara kirjassaan Tulta maan päälle (1956) kertoo määritelmiä evankelioimiselle. Tässä mainitsen Saarnivaaran määritelmät: ”Evankelioiminen merkitsee Jeesuksen Kristuksen esittämistä ihmisille sillä tavalla Pyhän Hengen voimassa, että he panevat … Lue lisää