Olen matkalla junalla Joensuuhun. Olen kahtena iltana seurakuntatapahtumassa Liperissä. Pohdin, mikä on sanomani tälle illalle. Minulla on ensin raamattuopetus aiheesta, miten elää kristittynä lopun aikana. Pohdin myös tämän illan toista puhettani ja mieleni nousi ajatus, miksi olen kristitty vielä tänäänkin. Syitä on muun muassa se, että kristinusko on antanut minulle parhaimman selityksen ihmiskunnan olemassaoloon (ja omaan olemassaolooni) ja elämän tarkoitukseen, olen löytänyt ratkaisun syyllisyyteen ja olen vakuuttunut Jeesuksen Kristuksen todellisuudesta häntä koskevan todistusaineiston sekä kokemukseni perusteella.
Eräs syy, miksi olen kristitty on toiset kristityt ympärilläni. Ilman heitä en olisi koskaan kuullut evankeliumia Jeesuksesta. Ilman heitä, minulle ei olisi opetettu Raamattua. Toiset kristityt ovat olleet matkakumppanini melkein 30 vuoden ajan. Siihen kuuluu kristittyjä eri kirkkokunnista ja järjestöistä. Kristittyjä joiden kanssa olen samaa mieltä ja niitä, joiden kanssa olen monesta asiasta eri mieltä. Mutta olen kiitollinen monen heidän tuestaan. Tästäkin aioin illalla puhua.
Kristikunnan jakautuneisuus ja kristittyjen yhteys
Jeesuksen rukous ja toive oli kristittyjen yhteys. Näemme ympärillämme erittäin jakautuneen – ja koko ajan enemmän jakaantuvan – kristikunnan. Se ei näytä kuvaavan Jeesuksen tahtotilaa.
Yhteyden rakentajia tarvitaan. Emme saa sellaista yhteyttä, että olisimme kaikesta samaa mieltä. Kristityillä on mielipide- ja oppieroja. On tärkeää, pohtia, mitä uskomme ja mitä emme usko, mikä on oikea käsitys eri asioista, mikä on hyvää ja mikä huonoa, mikä on kristinuskoa, ja missä mennään sen ulkopuolelle. Erilaiset opit luovat kuulumisia erilaisiin kirkkokuntiin ja järjestöihin. Meidän keskellä on paljon oppikiistoja, mutta huomattava määrä yhteyttä. Lopulta erilaiset opit eivät luo kristittyjen yhteyttä vaan samaan Jumalan perheeseen kuuluminen.
Kristittyjen yhteyttä ei luo samanmielisyys vaan samaan perheeseen kuuluminen
Jumalan kansan syvintä yhteyttä ei löydy samanmielisyydestä, vaan siitä, että Jeesukseen Kristukseen turvaavat ovat saman Isän lapsia, samasta pelastuksesta osallisia ja matkalla samaan taivaaseen.
Minulle yksi todistus Jumalan olemassaolosta – ja kristinuskon ainutlaatuisuudesta – on se, että me kristityt emme ole saaneet erimielisyyksissämme tuhottua kristinuskoa emmekä estettyä sen leviämistä kaikkeen maailmaan. Onneksi emme.
Tiedän, etten luterilaisena kristittynä pääse kaikkiin ehtoollispöytiin. Ei minun tarvitsekaan, minulla on omani. Kaikki eivät pidä minua uskovana. Ei se mitään, Jumalan sana lopulta painaa. Tiedostan, etten itsekään pidä kaikkea kristillisyyden nimissä kulkevaa oikeana. Minulla on omat pohditut käsitykseni kristillisestä opista. On asioita, mistä olen mielessäni varma, ja paljon sellaisia, joihin etsin selvyyttä.
Rakastakaa toisianne – myös niitä, joiden kanssa olette eri mieltä
Kaiken moninaisuuden, erilaisuuden ja kristittyjen opillisten ja muidenkin ristiriitaisuuksienkin keskellä haluan etsiä kristittyjen yhteyttä ja sitoutua rakastamaan koko Jumalan kansaa ja kaikkia Jeesukseen seuraajia. Ja puhumaan hyvää toisista. Erityisesti sitä tarvitaan silloin kuin kohtaamme erilaisuutta.
Sama isä, sama pelastaja, sama Henki ja sama taivas ja yhteinen tehtävä
Kristityillä on sama isä, sen vuoksi olemme yksi perhe. Meillä on sama pelastaja, Jeesus. Meillä on sama Pyhä Henki. Meillä on sama taivas.
Ja meillä on yhteinen tehtävä tuoda evankeliumi Jeesuksesta tähän maailmaan – erityisesti sinne, missä häntä ei ole koskaan julistettu – ja käytännön teoin osoittaa Jumalan rakkautta. Yhdessä.