Kristus yhdistää – miksi tämä on minulle tärkeää?

Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakatanut teitä

Olin loppiaisisena puhumassa Kempeleessä. Siellä eri seurakuntiin kuuluvat järjestävät Kristus yhdistää -rukousiltoja. Puhuin kristittyjen yhteydestä, rukouksesta ja yhteisestä tehtävästä. Minulle tärkeistä asioista on hyvä puhua. Olen kristitty. Siinä joukossa kuulun luterilaiseen kristikuntaan. On hyvä tietää, mihin kuuluu.  Mutta samalla kuulun maailmanlaajaan Kristuksen seurakuntaan. Siihen joukkoon, jota yhdistää usko Jeesukseen Kristukseen yli kirkkokuntarajojen. Uskon, että juuri … Lue lisää

Kasvun (t)aikaa – Kirjeeni 12/2025

Kristillisen järjestön kasvu

Tänään vuoden viimeisenä päivänä minulle tulee täyteen viisi vuotta Mission Europen työssä. Maailmassa ja kirkossa on paljon muuttunut tänä aikana. Epävarmuus on lisääntynyt molemmissa. Rauhaa ja evankeliumia tarvitaan molemmissa. Jokaisella Mission Europen työntekijällä – myös minulla johtajana – on työn mahdollistava lähettäjäpiiri. On Jumalan siunaus ja ihme, että olen viisi vuotta voinut tehdä työtä uskollisten … Lue lisää

Tämä oli hyvä vuosi! Vuosi 2025 kuvina

Vuosi 2025 - Mitä tapahtui hengellisessä työssä

Vuoden 2025 lopulla olen ollut viisi vuotta Mission Europen työssä. Olen kiitollinen tästä työmahdollisuudesta. Katson kamerastani kuvia ja teidän niiden pohjalta videon tämän vuoden tapahtumista. Kaikkea ei ole tullut kameralle tallennettua, mutta tämä antaa kuvan siitä, mitä on tapahtunut. Olen kiitollinen Jumalalle, jonka kanssa saan olla elämän pyhiinvaellusmatkalla. Vaikka päämäärä on vielä edessä, matkakin on … Lue lisää

Haavoitetut parantajat

Jumalan voima heikkoudessa.

Keisari kosketti ja suuteli vainottujen piispojen haavoja. Keisari Konstantinuksen kerrotaan Nikaian kirkolliskokouksen päätteeksi vuonna 325 tervehtineen piispoja, jotka olivat kärsineet kristittyjen vainoissa. Hän kosketti amputoituja sormia, silmäkuoppia ja arpia. Ne olivat ruumiillisia merkkejä uskosta, joka oli maksanut heille kalliisti. Vainot olivat päättyneet. Mutta haavat eivät parantuneet pöytäkirjapäätöksillä. Kadonneita silmiä, sormia ja raajoja ei voinut palauttaa … Lue lisää

Missioinnostusta – Kirjeeni 11/2025

Evankeliointi Suomessa

Kirjoitan kuukausittain kirjeen niille, jotka haluavat seurata työtäni ja mahdollisuuksiensa mukaan tukea sitä rukouksin, rohkaisuin ja taloudellisesti. Tämä tuki mahdollistaa palvelutyöni. Tässä lyhennettyjä ja muokattuja otteita marraskuun 2025 kirjeestä. Kirjeen aiheena on evankelioimistehtävä, erityisesti evankelioivat kokoussarjat eli missiot. Olen kirjeissäni pyytänyt rukoilemaan, että löytäisimme paikkakuntia, joissa voisimme aloittaa taas missiotoimintaa eli laajaa paikkakuntakohtaist evankelioimisprosessia. Rukouksiisi … Lue lisää

Ensimmäinen adventti – Aikamme kolme jumalanpalvelemisen muotoa

1. adventin saarna Kuninkaasi tulee nöyränä

Tässä mainitsen kolme jumalanpalveluksen muotoa ensimmäisen adventin sanoman pohjalta. Kirkossani 1. adventin aihe on ”Kuninkaasi tulee nöyränä”.  Tässä ensin evankeliumiteksti ja sen jälkeen näkökulmia siihen Martti Lutherin adventtisaarnan pohjalta. 1. adventin evankeliumiteksti (Matt. 21:1–9)  Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. … Lue lisää

Minun rukoukseni 2 – kirja, joka kosketti minua syvältä (Tässä myös tilaustiedot)

Rukous ja kristinusko. Jumala auttaa ja Jumala parantaa

Välillä naurahdin.Välillä silmäkulmat kostuivat. Näin kävi, kun luin Minun rukoukseni 2 -kirjan kertomuksia. Jokainen luku heijastaa jotain, mikä on meille ihmisille yhteistä: elämä ei ole aina helppoa, mutta Jumala on uskollinen. Tämä kirja kertoo arkipäivän kokemuksia rukouksen voimasta. Se antaa käytännön vinkkejä rukoilemiseen ja ennen kaikkea avaa ikkunan siihen, miten Jumala koskettaa tavallisten suomalaisten elämää. Usein hiljaa, … Lue lisää

Viron kristittyjen ihme ja meidän tehtävämme Suomessa

Rukous sairaiden puolesta

Virossa on alkanut uudenlainen rukousliike kristittyjen keskuudessa yli kirkkokuntarajojen. Eräs virolainen pastori koki Jumalan kutsun aloittaa rukoustyön niiden puolesta, joille lääketiede ei enää tarjoa toivoa. Kokonaisvaltaisen terveyden palvelutyö Baptistipastori Veikko Võsu alkoi Tallinnassa Nõmmen baptistiseurakunnassa rukoilla sairaiden parantumisen puolesta. Pian hän huomasi, että tehtävä kasvoi liian suureksi hänen yksin kannettavakseen ja tarvittiin lisää rukoilijoita. Niinpä Veikko yhdessä … Lue lisää

Päätähuimaavaa vauhtia – Kirjeeni 10/2025

Evankelioiminen ja lähetystyö ja Kristuspäivä

Kirjoitan kuukausittain viestin niille, jotka mahdollistavat hengellisen palvelutyöni. Jotkut heistä tunnen, jotkut ovat tuntemattomina liittyneet mukaan haluten olla työtovereitani. He lähettävät minut matkaan, siksi he ovat lähettäjäpiiri. He rukoilevat, rohkaisevat ja rahoittavat tämän palvelutyön, jonka tarkoituksena on se, että monet oppivat tuntemaan Jeesuksen Vapahtajanaan. Minun osakseni tässä työssä on tullut muun muassa: Laajeneva työ tarvitsee … Lue lisää

Evankelioimisen viisi motiivia

Evankelistan kutsumus ja työ

Miksi kristillinen seurakunta on julistanut evankeliumia ensi hetkistä tähän päivään asti? Mainitsen tässä viisi perustetta evankeliumin julistamiseen. Virikkeitä sain tähän  evankelista Billy Grahamin puheesta Euroopan evankeliomisen kongressissa Berliinissä vuonna 1966. Evankelioimisen perusteet eivät muutu. Nämä viisi ovat ajankohtaisia nykyäänkin tuoden selkeyttä ja syvyyttä evankelistan ja kaikkien evankeliumin hyvää uutista kertovien tehtävään. 1. Kaikkivaltias Herra antoi … Lue lisää