Fariseus Jeesuksen ovella

Puhuin sunnuntaina Vaasassa Kansanlähetyksen Kohtaamispaikassa aiheesta Syntymän ihme, joka viittaa Jeesuksen ja Nikodemoksen keskusteluun (Joh. 3:1-15).

En muista, milloin olisin viimeksi kuullut saarnan uudestisyntymisestä. Enpä ole itsekään saarnoissani käyttänyt usein juuri tätä sanaa. Sen sijaan käytän usein muita sanoja kuvaamaan uskon alkua kuten uskoontulo, armon löytäminen, parannuksen tekeminen tai kääntyminen.

Teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä

Itse asia – uudestisyntyminen – on äärimmäisen tärkeä. Kukaan meistä ei pääse näiden Jeesuksen sanojen mukaan Jumalan valtakuntaan ilman uudestisyntymistä. Jeesus sanoo: ”Teidän täytyy syntyä uudesti.”

Nikodemos Jeesuksen luona

Nikodemos soitti Jeesuksen ovikelloa ja sai luvan astua sisään. Hän oli kuullut Jeesuksen tekemistä ihmeistä ja sanoi: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.”

Jeesuksen vastaus on todella kummallinen.

Jeesus ei ala keskustelemaan itsestään tai ihmeistään. Hän sanoo: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”

Aika tyrmäävä vastaus Jeesukselta: Nikodemos, älä pohdi tällaisia asioita. Aseta ensin sydämesi oikeaan asemaan Jumalan edessä. Sinun tulee syntyä uudesti ylhäältä. Sitten sinä opit tuntemaan, olenko minä todella Jumalasta vai en. Nikodemos, jos sinä et synny uudesti ylhäältä, sinä et pääse Jumalan valtakuntaan, vaikka oletkin Jumalan pyhiin salaisuuksiin syventynyt fariseus ja juutalaisten neuvoston, sanhedrinin jäsen. Sinun tulee syntyä uudesti ylhäältä!

Ei ihme, että Nikodemokselta menee pasmat sekaisin: ”Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”

Jeesus ei puhunut siitä, että menemme äidin kohtuun takaisin ja synnymme uudelleen. Tässä on puhe hengellisestä syntymästä, jonka saa aikaan Pyhä Henki.

Onko uudestisyntyminen välttämätöntä?

Onko uudestisyntyminen välttämätöntä? Jeesuksen sanojen perusteella tässä ei ole epäselvyyttä. Se on välttämätöntä vaikka suuri osa kristinuskon vaikutuspiirissä ei sitä tiedä.

Hengellinen kokemus

Olen jutellut kymmenien ihmisten kanssa, jotka sanovat: ”Muistan sen illan siellä seuroissa tai kokouksessa. Siellä kysyttiin, kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle? Nostin käteni merkiksi, että haluan seurata Jeesusta.” Tällaiset tärkeät hetket muistetaan vuosikymmenien jälkeen. Eräs ystäväni sanoi: ”Halusin nuorena poikana antaa elämäni Jeesukselle. Hengellisessä kokouksessa nostin käteni, kun kysyttiin, kuka haluaa tulla uskoon. Kättä nostaessa en tuntenut juuri mitään enkä suuria kokemuksia senkään jälkeen. Mutta vähän ajan päästä äiti kysyi: mitä sinulle on tapahtunut. Hän oli tajunnut, että poikaan oli tullut uusi elämä.”

Pyhä Henki saa aikaan sen, mihin ihminen ei pysty

Kun minä synnyin tähän maailmaan pitkäperjantaina vuonna 1967, en pystynyt tekemään mitään syntymäni hyväksi. Myös uudestisyntyminen on Jumalan teko. Vain Jumala voi saada aikaan uuden syntymän ihmeen. Isälläni ja äidilläni oli osuutensa, mutta ilman antamaa uuden elämän ihmettä minua ei olisi tässä.

Jumala luo meidät. Vanhemmat antavat meille elämän alkuun liittyvät ainesosat. Jumala antaa ihmeen tapahtua.

Armonväline tuo armon

Hengellisessä syntymässä on siemenet, joista Pyhä Henki herättää uutta elämää. Meillä on kastevesi, ehtoollisleipä ja Raamattu. Jumala voi näitä käyttämällä herättää uuden elämän meissä. Pyhä Henki uudestisynnyttää meidät käyttämällä siihen Jumalan antamia välineitä.

Uudestisyntyminen ei tapahdu vain yhdellä tavalla. Kirkkomme opetuksessa todetaan, että kaste uudestisynnyttää. Samoin siitä kokemuksesta kun joku löytää uskon, käytetään sanaa uudestisyntyminen.

Uudestisyntymän ajankohta/ajankohdat

Jotkut väittävät, että koska ihminen voi syntyä tähän maailmaan vain kerran, uudestisyntyminen voi tapahtua vain kerran. Tässä Jumalan yliluonnollista Pyhän Hengen toimintaa verrataan inhimilliseen todellisuuteen. Meillä on Raamatussa esimerkkejä toisesta tapahtumasta, kuolemasta, jonka pitäisi tapahtua vain kerran, mutta Jumala on herättänyt henkilöitä kuolleista ja he kuolevatkin kaksi kertaa. Teoriassa ihminen voi kuolla usean kerran, jos Jumala herättää hänet henkiin.

Me voimme myös hengellisessä mielessä syntyä uudesti monta kertaa. Tämä siksi, että kysymyksessä on vertauskuvallinen sana. Jotain uutta syttyy sydämessä.

Ihmisen hengellinen elämä voi kuolla. Silloin uskon on synnyttävä uudelleen Jumalan sanan vaikutuksesta.

Sanoma, joka uudestisynnyttää

Jeesus kertoi Nikodemokselle vaskikäärmeestä, joka erämaassa nostettiin kepin päähän. Erämaassa Israelin 40-vuotisen vaelluksen aikana oli myrkkykäärmeitä, joiden pisto oli kuolettava. Mutta ne, jotka katsoivat vaskikäärmeeseen parantuivat.

Jeesus sanoo, että ihmisen poika nostetaan ylös, ja jokainen, joka katsoo häneen pelastuu. Korkealle nostettu vaskikäärme on esikuva Jeesuksesta.

Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelu alkoi ihmeteoista, se johti uudestisyntymiseen ja päättyi siihen, minkä vuoksi uudestisyntyminen on mahdollista, kuvaukseen Jeesuksen ristiltä.

Muistiko Nikodemos nämä sanat Golgatalla?

Jeesus halusi, että Nikodemos kuulee ja ymmärtää nämä sanat, jotta hän muutamia kuukausia myöhemmin Golgatalla Jeesusta katsoessa muistaisi tämän, uskoisi ja pelastuisi.

Sanoma Jeesuksen kuolemasta meidän tähtemme uudestisynnyttää uuden hengellisen elämän meissä.

Vaatimus ja lupaus

”Sinun täytyy syntyä uudesti ylhäältä” on toki vaatimus. Mutta se voidaan nähdä myös lupauksena: taivaaseen pääsee se, jolle on syntynyt uusi hengellinen elämä. Siihen on kutsuttu kasteessa, ehtoollisessa, jumalanpalveluksissa, seuroissa ja eri puolilla, missä Jumalan sanaa on julistettu. Tärkeintä on, että tätä hengellistä elämää ei ole päästetty kuolemaan, vaan elämme juuri nyt Jumalan yhteydessä. Uskoa etsiville tässä on yksi neljän askeleen apuneuvo.

Jätä kommentti