Hyvä sanoma ja puhetaito

Vuosi 2015 on alkanut hienoissa merkeissä. Vuoden alussa Kansanlähetyksen työntekijät kokoontuivat Ryttylässä vuosittaiseen seminaariinsa. Meillä oli vieraana puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio.

Meille on annettu tärkeä viesti välitettäväksi koko maailmaan. Paras viesti tarvitsee tuekseen hyvät esittämistavat.

Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan”, ”minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista” ja hieman myöhemmin ” kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa” (1 Kor 2).

Paavali käyttää kirjeissään antiikin retoriikan keinoja, joista yksi on omien taitojen vähättely ja asioiden vastakkain asettelu, jotta sanoma Kristuksesta olisi keskipisteessä. Huomaamme Apostolien teoissa ja Paavalin kirjeissä, että apostoli viritti puhetaitonsa liekkeihin kertoessaan Jeesuksesta ja opastaessaan seurakuntia.

Evankeliumin on mahtava ilosanoma. Sen sisältö suunniteltiin jo ennen maailman luomista, sitä odotettiin tuhansia vuosia ja Jeesuksessa kaikki sai täyttymyksensä.

Viestikapula on nyt meillä. Sanoma on vietävä kaikkialle. Sanomaa ei tarvitse keksiä uudestaan, mutta menetelmiä ja esitystapoja pitää aina muuttaa paremmiksi.

Jätä kommentti