Jeesus – ainoa tie Jumalan tuntemiseen

Erään saarnani jälkeen kotimaahan jo palannut lähetystyöntekijä sanoi: ”Minäkin uskoin nuorena, että Jeesus on ainoa tie Jumalan luo”.

Minä olen tuon uskon säilyttänyt. Uskon, että ihminen voi pelastua vain uskomalla Jeesukseen. En löydä Raamatusta perusteita sille, että oppisimme tuntemaan Jumalan ja pelastua kadotuksesta taivaaseen muutoin kuin uskomalla Jeesukseen.

  • Jumala on vain kerran tullut ihmiseksi. Se tapahtui Jeesuksessa Kristuksessa.
  • Jumala on vain Jeesuksessa sovittanut ihmisten synnit ja avannut tien Jumalan luokse.
  • Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani (Joh. 14:6).
  • Pietari saarnasi: Ei ole pelastusta yhdessäkään toisessa nimessä (Apt 4:12).
  • Paavali saarnasi Ateenassa pakanajumalien keskellä: Näen, että palvelette monia jumalia. Jumala ei kuitenkaan enää siedä tietämättömyyttä. Hän vaatii kaikkia kaikkialla tekemään parannuksen, sillä tuomiopäivä on tulossa (Apt. 17).
  • Johannes näki ilmestyksessä suuren joukon valkeissa vaatteissa. He olivat koottu kaikista kansoista. Heitä yhdisti se, että he olivat pesseet vaatteensa Karitsan veressä (Ilm. 7).

Jos uskot, että Jeesus on ainoa tie Jumalan tuntemiseen, mitä teet sen hyväksi, että kaikki voivat kuulla evankeliumin ja pelastua?

Jätä kommentti