”Hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen.”
Luuk. 2:7
Minä olen sanonut sen usein ja sanon vieläkin: Jos joku haluaa tuntea Jumalan ja pohtia hänen olemustaan joutumatta vaaraan, hänen tulee katsoa seimeen, aloittaa alhaalta ja opetella ensin tuntemaan neitsyt Marian Poika, joka syntyi Betlehemissä ja makaa nyt äitinsä sylissä imemässä maitoa. Siten hän saa hyvin selville sen, kuka Jumala on.
Tällainen ei ole pelottavaa, vaan hyvin ihanaa ja lohdullista. Varo tarkasti niitä korkeita, intomielisiä ajatuksia, jotka koettavat saada sinut kiipeämään taivaaseen ilman näitä tikkaita eli Herraa Kristusta ihmisyydessään, niin kuin Sana häntä hyvin yksinkertaisesti kuvaa. Pitäydy häneen äläkä anna järjen viedä itseäsi harhaan. Näin ymmärrät Jumalan oikein.
Rakas Herramme kärsi vilua, nälkää ja huolta, ja erityisen kurjat hänen olosuhteensa olivat – kuten sanottu – silloin, kun hän syntyi maan päälle. Siellä ei ollut astioita eikä huonetta, ei tyynyjä, kapaloita eikä vuodevaatteita, vaan hän joutui makaamaan seimessä lehmien ja härkien luona.
Kun nyt minun serkkuni ja veljeni, taivaan ja maan ja kaikkien luotujen kuningas tulee tällaiseen kurjuuteen: hyi minua, kuinka minä olen niin ylpeä? Miksi minä olen olevinani niin ylhäinen enkä ole valmis kärsimään mitään? Jos kunnian kuningas kärsii tällä tavalla minun vuokseni, mikä minä sitten oikein olen? Eikö ole niin, että minä olen kurja syntinen enkä ansaitsisi saada maata edes häkilän päällä, mutta minulla on silti pehmeä vuode, vaikka Herrani makaa seimessä kovilla oljilla.
(Martti Luther, 24.12.)