Kun Jeesuksen sovitustyö ja veren evankeliumi katoaa kristillisestä julistuksesta, häviää vähitellen näkemys uskon lahjaluonteesta. Tilalle ei jää kuitenkaan tyhjiö vaan uskon ytimeen nousee ihminen joko eettisenä hyväntekijänä tai herätyskristillisyyden ihmiskeskeinen muoto.
Miksi Jeesusta kutsutaan Jumalan karitsaksi?
Eihän Jumalan karitsa ole kovin ihmeellinen arvonimi henkilölle, jonka kautta maailmankaikkeus on luotu ja joka on kolmiyhteisen Jumalan yksi persoona.
Emme tiedä, miksi Jumala halusi ja haluaa pelastaa maailman tulemalla Jeesuksessa Jumalan karitsaksi, joka kuolee häpeällisellä tavalla. Mutta nousee kolmantena päivänä kuolleista.
Näin Jumala on kuitenkin hyväksi nähnyt.
Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin
Tänään jumalanpalveluksessa kuulin Johannes Kastajan sanat:
”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29).
Jeesuksen tehtäväksi sanotaan maailman synnin pois ottaminen. Tässä synti on yksikössä. Se kuvaa kaikkea ihmisten pahuutta Aadamista tämän maailman viimeiseen syntiin. Meidän yksittäiset synnit ovat osa ja seurausta maailman synnistä. Tämä synti on nyt pois otettu Jeesuksen ristinkuoleman kautta. Tämä tapahtui meistä riippumatta.
Jumalan Karitsa, Jes. 53
Tämän päivän epistolatekstissä Apostolien tekojen 8. luvussa etiopialainen hoviherra lukee Jesajan kirjan 53. lukua ja kysyy Filippukselta, mitä tarkoittavat sanat:
”Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi, ja niin kuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa” (Apt 8:32).
Filipppus kertoo Jeesuksesta. Hoviherra uskoo ja kastetaan.
Jesaja kirjoitti (53:6-7):
”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat,
jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.
Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan
hänen kannettavakseen.
Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen,
ei hän suutansa avannut.
Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään,
niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
ei hänkään suutansa avannut.”
Jumalan Karitsa Ilmestyskirjassa
Ilmestyskirjassa Jeesuksesta käytetään yli 30 kertaa sanaa karitsa. Tässä muutamia mainintoja:
”Yksi vanhimmista kysyi minulta: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?” 14 Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: — Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä” (7:13-14).
Raamatun viimeisessä luvussa Jeesusta kutsutaan Karitsaksi.
”Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa” (22:1-3).
Karitsa Raamatun punaisena lankana
Ensimmäinen niin sanottu protoevankeliumi – 1. Moos. 3:15 – on ensimmäinen viittaus Messiaan kärsimykseen. Jumala sanoo saatanalle:
”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.”
Karitsa viittaa myös Vanhan testamentin syntiuhreihin sekä pääsiäislampaaseen Egyptissä.
Uhrattu Jumalan karitsa kulkee punaisena lankana Aabrahamin uhrista (1. Moos. 22) Ilmestyskirjan loppuun.
Pelastuksen perusta – Jeesuksen veri
Pietari kirjoittaa pelastuksen perustasta:
”tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1. Piet 1:18-19).
Jeesuksen persoonassa ja veressä on kristinuskon kulmakivi ja syvä jumalallinen salaisuus. Siinä olemme Raamatun ja kristillisen julistuksen ja uskon ytimessä.
Jos Jeesuksen risti ja sovitustyö ei säily kristinuskon perustana, uskon ytimeen nousee yleensä ihminen, joko hyväntekijänä ja maailmanparantajana tai ihmiskeskeisenä toimintana, jossa pääpaino on meidän suorituksissamme, teoissamme ja uskomme suuruudessa.
Kun uskomme ankkkuri on itsemme ulkopuolella – kolmiyhteisen Jumalan teoissa – saamme levon ja kiitollisen sydämen. Kristillisyyden keskus ei olekaan minun tekoni, suoritukseni, innokkuuteni vaan Jeesus ja hänen verensä. Oi Jumalan Karitsa, joka otat pois maailman synnin!