Vanhan synnintunnustuksen lause ”Minä vaivainen syntinen” kääntyy helposti muotoon ”Sinä vaivainen syntinen”. Meidän on tehtävä parannusta omista synneistämme ihan minä-muodossa.
Synnintunnustus kansan puolesta
Raamatussa on esikuvia myös me-muotoiseen synnintunnustukseen. Nehemian ja Danielin kirjoissa kuvataan rukouksia, joissa tunnustetaan kansan synnit. Jumalan aloittaessa uutta, hän kutsui kansan rukoukseen ja syntien tunnustamiseen. Danielin ja Nehemian rukouksessa ei osoiteltu toisten syntejä vaan sanottiin: ME olemme tehneet syntiä! Synniksi mainitaan erityisesti se, ettemme me noudattaneet Jumalan sanaa. Kahden edellä mainitun Vanhan testamentin henkilön mobilisoimasta rukouksesta alkoi kansan uusi parempi vaihe.
Rukoilijoita ja syntien tunnustajia kansan puolesta tarvitaan tänäänkin. Viime viikkoina olen havainnut rukouselämän vilkastumista maamme puolesta. Eilen Facebook-viestissäni (katso linkki oikealta) kirjoitin Gerda Rytin rukoushaasteesta Suomen puolesta aina kun radiossa kello 12 soi Turun tuomiokirkon kellot.
Pimeydestä maailman valoksi
Miksi tämä minun ja meidän synti pitäisi tunnustaa? Raamatun mukaan katumus ja syntien tunnustaminen on tie anteeksiantoon. Synnin syvyyttä ja sen kaikkia ulottuvuuksia yksittäisen ihmisen ja yhteiskunnan elämässä emme varmaan koskaan pysty käsittämään. Vanha testamentti kertoo Jumalan hävittäneen synnin tekemisen tähden kaupunkeja ja kansoja. Synti on historian aikana tuonut monenlaista kirousta tekijälleen ja ympärilleen. Se tekee meistä hengellisesti kuolleita ja johtaa ikuiseen kadotukseen. Synnillä on kauheat seuraukset, joista näemme nyt vain murto-osan. Synnin ja sen seurausten voittamiseksi Jumala itse tuli ihmiseksi. Voittajan eli Jeesuksen nimi ja veri tuo voiton synnin verkoista ja seurauksista. Jeesuksen tähden uskallamme kohdata oman pahuutemme ja syntisyytemme ja astua pimeydestämme valoon.
Ja tällaisia valoon uskaltautuneita Jumala lähettää maailmaan rukoilemaan, todistamaan ja palvelemaan. Miksi tällaisia? Koska toisenlaisia ei ole. Ja jos heitä olisi, he eivät osaisi astua toisen vierelle ja kertoa mitä Jeesuksen löytäminen ja Jumalan armo tarkoittaa.