Muistan 24.7.2014 tapahtumat oikein hyvin. Siitä on tänään neljä vuotta. Aamulla sain tiedon kahden avustustyöntekijämme kuolemasta. Seija Järvenpää ja Kaija Martin oli ammuttu autoon Heratissa Afganistanissa. Kutsuin työpaikalla kriisiorganisaation koolle. Sanomalehdissä alkoi spekulaatio kuolemantapauksista, ja vähitellen medialle oli selvää, että kyseessä on Kansanlähetyksen työntekijät. Pian olin pääuutislähetyksissä kommentoimassa tapahtunutta. Kirjoitimme useita lehdistötiedotteita.
Kaija ja Seija tekivät avustustyötä Afganistanissa, joka on yksi maailman köyhimmistä maista. He eivät halunneet itselleen suurta nimeä ja korkeaa asemaa. Rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin oli syy heidän lähtöönsä ihmisten auttajaksi.
Afganistanissa ei muuten ole yhtään kirkkorakennusta. Kristittyjä on vähän ja he joutuvat toimimaan salassa.
Mitä on tapahtunut viime vuosien aikana? Tuhannet kotimaansa jättäneet afgaanit on löytänyt uskon Jeesukseen. Me voimme puhua herätyksestä. Timo Keskitalo toteaa: ”Afgaanien parissa on meneillään herätys, jollaista ei ole islamin piirissä koskaan aikaisemmin nähty”. Evankeliumi jatkaa leviämistään.
Siunauspuheessani Seija Järvenpään hautajaisissa sanoin:
”Olen usein katsellut Seijan ja hänen ystävänsä Kaijan kuvia. Silloin rukoilen: Jumala, anna minullekin enemmän tuollaista rakkautta.
Seija rakasti niin paljon, että oli valmis antamaan elämänsä. Seijan muisto kysyy: Mitä minä olen valmis antamaan tai tekemään niiden puolesta, joilta puuttuu maallinen ja iankaikkinen toivo. Seija luopui kaikesta. Lopulta elämästäänkin.”
Seija ja Kaija, teidän elämänne puhuu meille voimakkaasti vielä rajankin takaa!