Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Sanalla muistopäivä on surullinen vire; muistellaanko vain, että joskus oli aika, jolloin Raamattu, Kristuksen sovitustyö ja ihmisen pelastus olivat kirkon toiminnan keskipisteenä. Mutta myös toiveikas näköala on mahdollinen: Jumala on antanut kristikunnalle herätyksen aikoja. Ehkä hän herättää Jumalan sanaan sitoutuneita reformaattoreita vieläkin.
Vanhan testamentin tekstissä (Jer. 15: 19-21) Jumala kehottaa profeetta Jeremiaa parannukseen. Profeetan pitää lopettaa joutavien puhuminen ja olla Jumalan äänenä kansan keskellä. Kutsu tämänkin päivän papeille ja kaikille Jumalan palvelijoille.
Epistolateksti (Room. 5:1-11) muistuttaa uskon perustasta. Kaikki Jeesukseen uskovat on tehty vanhurskaaksi. Meillä on rauha Jumalan kanssa ja pääsemme kerran taivaan kirkkauteen. Jeesus on kuollut jumalattomien, syntisten ja pahojen ihmisten puolesta; hänen verensä vuoksi usko vanhurskauttaa meidät. Paavali kirjoittaa, että seurakuntalaiset ovat ”vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen”. Pelastus on valmis ja se tulee niiden omaksi, jotka ottavat sen uskolla vastaan.
Evankeliumi (Matt. 16:1-4) kertoo Jeesuksen kohtaamisesta fariseusten ja saddukeusten kanssa. Jeesus nuhtelee heitä, koska he eivät usko ilman merkkejä. Jeesus johdattaa heidän ajatuksensa Raamattuun, Joonan merkkiin. Tutkikaa Raamattua niin ette eksy!
Näissä kolmessa tekstissä on vakava kehotus myös meille. Uskovien, erityisesti pastoreiden ja vastuuta kantavien kristittyjen on omien mielipiteidensä sijasta julistettava Jumalan sanaa. Jokaista ihmistä tulee rohkaista ottamaan vastaan pelastus Jeesuksessa. Jeesus kehottaa vastustajiaan tutustumaan paremmin Raamattuun.
Yksin Raamattu, yksin Jeesuksen kautta, yksin uskosta ja yksin armosta ovat kirkolle ja ihmiselle aina ajankohtainen sanoma.
Rukous:
Herra Jumala,
olet antanut meille sanasi, jotta uskoisimme sen
ja veisimme sen kaikkialle maailmaan.
Opeta meitä rakentamaan elämämme ja uskomme Raamatun perustalle.
Anna meille pelastava usko Jeesukseen.
Kiitos hänen sovituskuolemastaan ja verestään,
joka on syntien anteeksiantamuksen perusta.
Anna kansallemme ja kirkollemme uudistuksen aika,
jossa sinun kunniasi, rakkautesi ja pyhyytesi nosteetaan korkealle.
Aamen.
Laulun säe (Jumala ompi linnamme):
Se sana seisoo vahvana,
ne ei voi sitä kestää.
Kun kanssamme on Jumala,
ken meiltä voiton estää?
Jos veis he henkemme,
osamme, onnemme,
ne heidän olkohon,
vaan meidän iät on
Jumalan valtakunta.(picture flickr)