En osaa kuvitella hienompaa asiaa tässä maailmassa kuin tuntea kolmiyhteinen Jumala Jeesuksen kautta. Se oli ihanaa jo nuorena. Ja mitä enemmän ikää ja elämänkokemusta tulee, sitä ihmeellisemmältä se maistuu. Jeesus ja kaikki hänen mukanaan tuomansa siunaukset kuuluvat minulle vieläkin.
Parasta aikaa
Synnyin tähän maailmaan maaliskuisena pitkäperjantaina viisikymmentä vuotta sitten. Sain viettää hienot syntymäpäiväjuhlat ystävien ja työtovereiden kesken (jälkimmäiset ovat myös edellisiä). Jokainen hetki on Jumalan armoa. Olen saanut elää rikasta elämää, nauttia läheisten seurasta, tehdä mielekästä työtä ja olla teidän monen ystävä. Onko viisikymppinen vanha? 30 vuotta sitten olisin sanonut, että kyllä on! Nyt viisikymppiset tuntuvat paljon nuorekkammilta. Totuus on kuitenkin se, että ihmisen parasta aikaa on parasta aikaa.
Jeesus lahjana ja esimerkkinä
Jeesus on meille ennen kaikkea lahja. Mutta hän on myös esimerkki Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Koska olemme siirtymässä yhä enemmän työssämme yksittäisten tukijoiden varaan, minua on puhutellut se, että Jeesus halusi olla muiden henkilöiden lahjoitusten varassa. Hänelläkin oli oma lähettäjärengas (Luukas 8:3). Se ei ollut hänestä varmaankaan nöyryyttävää vaan hän halusi antaa toisille mahdollisuuden olla varoillaan työssä mukana. Uskon, että hän halusi antaa myös esimerkin seuraajilleen. Jeesukselle itselleen ei olisi ollut mikään ongelma tehdä ihmeitä, joilla olisi huolehtinut elannostaan. Tai ehkä suurin ihme on tämä hänen osoittamansa malli!
Tule mukaan!
Tässä on otteita heinäkuun 2017 kirjeestäni. Laitan kirjeitä tulemaan kaikille, jotka haluavat olla työtoveruudessa evankeliumin hyväksi. Voit tilata kirjeen sähköpostiisi tai postilaatikkoosi. Lue lisää klikkaamalla tästä: Tervetuloa mukaan!
Yllä olevan kuvan on ottanut Philippe Gueissaz 50-vuotissyntymäpäivänäni.