Tien päällä – Lähettäjäpiirikirje 3/2024

Ystäväni ja työtoverini,

Olipa kerran aasi, jonka eteen kadulle levitettiin vaatteita ja palmunoksia. ”Olenpa minä suosittu ja toisenlainen kuin nuo muut aasit. Tässä kuljen hurrauksien saattelemana ja väkijoukko on hurmiossa. Suoristanpa niskaani ja nostan leukaluuta ylemmäs, taidanpa vähän nyökyttellä, jotta näytän kansan edessä jalosukuisemmalta.”

Aasi ei ymmärtänyt tehtäväänsä nostaa Jeesusta ylöspäin toisten nähtäväksi. Varjojen pidetessä työ oli tehty ja aasille maistui vesi ja rehu. Kavioiden kupeeseen oli tarttunut palmupuun lehtiä, ja aasi ihmetteli päivän tapahtumia ymmärtämättä, miten tärkeässä tehtävässä oli saanut olla mukana. Sen tärkeys avautui jälkikäteen. Se ei avautunut aasille itselleen vaan toisille. Aasin nimeä kukaan ei muista, mutta ratsastaja muistetaan.

Palmusunnuntai, aasi ja Jeesus

Nostamassa ja palvelemassa

Olen kiitollinen uusista lähettäjäpiiriläisistä. Te olette rukousvastaus! Joitakin teistä tapasin Pärnun matkalla, joitakin seurakuntavierailulla Pälkäneellä. Tervetuloa mukaan armolliseen lähettäjäpiiriin nostamaan Kristusta korkealle!

Kirkkoherra Jari Kemppaisen vieraana Pälkäneellä.

Perheniemen evankelisella opistolla alkaneessa Rukouskoulussa opetin Isä meidän -rukouksesta, ja innostuin taas sen syvyydestä itsekin. Kevään aikana opetan siitä joissakin seurakunnissa. Olen ollut useasti mukana Lahden seurakuntien ja kristillisten järjestöjen työntekijöiden yhteisissä tapaamisissa. Iloitsen Lahden harvinaislaatuisesta kristittyjen yhteydestä ja halusta toimia kaupungin parhaaksi. Olen kiitollinen kutsusta tulla joukkoon mukaan, vaikken siellä asukaan. Käyn siellä toki usein, sillä teemme Voimaa Sanasta -televisio-ohjelmat Lahden kirkoissa.

Ari Malmin vetämällä matkalla opettamassa Raamattua.

Toisen pääsiäispäivän Alajärven Tuomasmessu-vierailuun liittyen tein Panu Malkasillan kanssa haastattelun laajan kuuluvuusalueen saaneeseen Järviradioon. Siinä mentiin pintaa syvemmälle. Tallinnassa kävin kolme kertaa. Ilkka Puhakan kanssa suunnittelimme radio-ohjelmasarjaa (Radio Dei) ja tutustuimme kristittyjä yhdistävään rukoustoimintaan. Olin ryhmän kanssa Lasnamäen seurakunnan jumalanpalveluksessa, jossa Kirsti Malmi kertoi seurakunnan syntyvaiheista, joita itsekin seurasin läheltä. Viikko sitten seurakunta sai virallisen aseman Viron ev.lut. kirkossa. Kolmannella reissulla tapasin muun muassa nuorisoevankelista Joel Reinarun, joka kertoi nuorten ennakkoluulottomasta ja innokkaasta evankelioimistoiminnasta Virossa. Tässäkin työssä olemme iloiten mukaan!

Evankelioimistyö ja lähetystyö Virossa
Evankelista Joel Reinaru Tallinnassa.

”Hän kulki kaupungista kaupunkiin ja kylästä kylään”

Nuo sanat kertoivat Herramme työstä. Evankeliumin julistaminen on aina vaatinut kulkemista. Minäkin olen huhtikuussa liikkeellä mm. seuraavilla paikkakunnilla pääasiassa seurakuntien kanssa yhteistyössä:

1.4. Alajärven Tuomasmessu.
2.4. Hämeenlinna, päiväpiiri, Kansanlähetys.
2.4. Tikkurila, Kylväjän nuorten aikuisten ilta.
4.4. Tampere, OPKOn ilta.
7.4. Savonlinna, Uuden elämän ilta.
8.4. Parikkala, Saari, Ystäväntupa.
8.4. Parikkala, Sanan ja rukouksen ilta.
9.4. Kitee, Sanan ja rukouksen ilta.
11.4. Kiihtelysvaara, Toivon ilta.
12.4. Nurmes, päiväseurat.
12.4. Kuhmo, Sanan ja rukouksen ilta.
13.4. Kajaani, Kansanlähetyskoti, iltapäivä.
14.4. Paltamo, saarna.
14.4. Kajaani, Kansanlähetyskoti, ilta.
15.4. Vaala, Raamattuilta.
16.4. Puolanka, seurat.
21.4. Kauniainen, OPKOn ystävät.
24.4. Lohja, Sanan ja rukouksen ilta.

Tarkemmat aikataulut täydentyvät kotisivulleni mikatuovinen.net. Facebook-sivultani voi myös seurata, missä kuljen. Muutokset aikatauluihin ovat mahdollisia. Muista rukouksin näitä ja myös työhön liittyviä neuvotteluja, arkijohtamista ja televisio-ohjelmien tekoa. Kiitos taloudellisesta tuesta, jonka varassa voin tätä palvelutyötä tehdä!

Julistakaa evankeliumia

Lähettäjäpiirikirjeen pääsiäispuhe

Me julistamme hänen kuolemaansa.
Me todistamme hänen ylösnousemustaan.
Me odotamme hänen tulemistaan kunniassa.

Jeesus on noussut kuolleista!
Totisesti hän on noussut!

Tämä sanoma sytyttää sieluni ylistykseen. Jeesus kuoli syntieni tähden ja Isä herätti hänet kolmantena päivänä.

Pelastusteko on jo tapahtunut. Emme voi lisätä siihen mitään. Tehtävämme on ottaa se vastaan ja liittyä riemuitsevaan joukkoon.

Johannes Krysostomos (347-407) sanoi pääsiäissaarnassaan:

”Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon.
Niin ensimmäiset kuin toiset,
iloitkaa juhlasta.
Rikkaat ja köyhät,
riemuitkaa toistenne kanssa.
Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää.
Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.”

Pääsiäinen on ilon juhla jokaiselle.
Juhli toisten kanssa Kristuksen voittoa.

Älä jää sivuun pahuutesi tai syntisi tähden. Älä myöskään hyvyytesi tai kuuluisuutesi tähden.

Juhli Kristuksen tekoja ja sano itsellesi: Tämä tapahtui minun tähteni ja minua varten.

Me julistamme hänen kuolemaansa.
Me todistamme hänen ylösnousemustaan.
Me odotamme hänen tulemistaan kunniassa.

Sanat kertovat Jumalan teoista puolestamme. Jumalan tuntemisen ja pelastuksen perusta ei ole sinun teoissasi vaan Jumalan teoissa.

Nämä sanat ovat kutsu maailmanhistorian riemuikkaampaan tehtävään:

julistamaan, todistamaan ja odottamaan.

Ystäväni, anna pääsiäisen sanoman täyttää mielesi ja elämäsi. Anna sydämesi ja suusi lämmetä kiitokseen! Jeesus elää, ja sinäkin saat elää. Aamen.

Rukous

Rukoile hetki kanssani

Rukousaiheita:
• Hengellinen herätys Suomeen.
• Uusien lähettäjien saaminen minulle ja työntekijöiden saaminen Mission Europeen.
• Johdatusta vaimoni Annen työtilanteeseen.
• Kevään matkat ja tapahtumat.

Kiitosaiheita:
• Jeesuksessa oleva pelastus ja elämän tarkoitus.
• Lähettäjäpiirin uudet ja vanhat jäsenet!
• Jeesuksen sovitustyö ja ylösnousemus sekä sen ikuisuuteen asti ulottuvat vaikutukset.

Rakkaudella ja kiitollisuudella! Mika

Ps. Tässä linkkejä: blogini  –   Lahja työlle  –  Tervetuloa lähettäjäkseni!

Lähetystyön tukeminen

 

TÄTÄ SAA JAKAA:

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN

Jätä kommentti