Tänään Suomen ev.lut. kirkon jumalanpalvelusten teema on usko ja epäusko.
Minulla on tietokoneella Kirkon aarteita – Luther CD, jossa on suuri joukko kirjallisuutta kirkon historiasta.
Laitoin hakuohjelman etsimmään aarteiden kätköistä sanaa epäusko. Tässä viisi sitaattia uskosta ja epäuskosta.
Martti Luhter, Kirkkopostilla
”Loppujen lopuksi siis: päävanhurskaus on usko, ja toisaalta pääjumalattomuus on epäusko. Ei mikään synti ole niin suuri, että se voi tuomita ihmisen kadotukseen, sillä epäusko yksin tuomitsee kadotukseen kaikki ne ihmiset, jotka joutuvat kadotukseen tuomituiksi; ja toisaalta: usko yksin autuuttaa kaikki ihmiset, usko kun on tekemisissä ainoastaan Jumalan kanssa, jonneka mitkään teot eivät voi ylettyä. Teoilla me näet askaroimme ainoastaan suhteessamme ihmiseen, joka vuorostaan antaa omat tekonsa meidän nautittaviksemme, niinkuin hän on nauttinut Kristuksen tekoja. Teot eivät kuitenkaan tee ainoatakaan ihmistä vanhurskaaksi, ne vain tuovat esiin sen ihmisen, joka sitä ennen on tullut vanhurskaaksi sen uskon kautta, joka yksin sydämen puhdistaa.”
Martti Luther: Huonepostilla
Epäusko on siis oikea pääsynti, se lähde, josta kaikki muut synnit johtuvat. Kun sydän on epäuskoinen, vailla uskoa Kristukseen, seuraa siitä ensiksikin, ettei oteta vastaan hänen sanaansa, vaan joko ylenkatsotaan sitä tai pidetään sitä valheena ja villityksenä sekä vainotaan sitä, ikään kuin se olisi perkeleen puhetta. Siitä seuraa sitten muitakin paheita: tottelemattomuutta isää, äitiä ja esivaltaa kohtaan, huolimattomuutta virassa ja kutsumuksessa, elämää haureudessa ja muissa paheissa, vaikka tosin muutamat pelosta taikka ihmisiä häveten karttavatkin julkisyntejä. Näin kasvaa epäuskosta suuri, lehtevä puu, joka saapi kasvu- ja kukoistusvoimansa siitä juuresta, josta Pyhä Henki nuhtelee maailmaa, kenenkään voimatta sitä vastustaa.
Carl Olof Rosenius, Elämän leipää
”Meidän on muistettava, mitä epäusko on. Se on ensiksikin Jumalan kaikkein suurimman laupeuden halveksimista, hänen suurimman hellyytensä pilkkaamista, Jumalan laupeuden suurimman lahjan, ainoan Pojan tallaamista. Ja toiseksi se hylkää ainoan meille annetun pelastuksen keinon, sen ainoan uhrin, joka on annettu meidän syntiemme tähden. – Jumala on suuressa laupeudessaan armahtanut meitä kurjia ja antanut ainoan rakkaan Poikansa meille pelastukseksi. Hän tuli meidän veljeksemme, tuli ihmislapseksi ja antoi alttiiksi kaiken, mitä hänellä oli, vanhurskautensa, henkensä ja verensä pelastaakseen meidät. Sinä tiedät kaiken tämän ja olet kuitenkin aina yhtä kylmä ja välinpitämätön häntä kohtaan.”
Franz Pieper, Kristillinen dogmatiikka
”Koska Kristus sijaishyvityksen suorittajana on sovitus koko maailman synnistä, on asian laita, kuten Raamattu nimenomaan selittää, siten, että toisaalta yksin usko pelastaa, mutta samoin toisaalta yksin epäusko itse asiassa kadottaa (Joh. 3:36; Mark. 16:16). Voimme ilmaista asiaintilan lyhyesti seuraavalla tavalla: Kaikki synnit, perisynti sekä tekosynnit, ovat kyllä itsessään (natura sua, ut sic, meritorie) kadottavia. Tästä ei ole tingittävä niitä ajatellen, jotka kaventavat syntiä. Tosiasiassa (actu) kuitenkin vain epäusko kadottaa. Tästä ei ole tingittävä niitä ajatellen, jotka kaventavat Kristuksen tekoa, nimittäin kaikkien ihmisten täydellistä sovitusta Jumalan kanssa, jonka Kristus satisfactio vicarian kautta on saanut aikaan (vrt. Quenst., Syst. I, 807). Mutta milloin epäusko on käsillä, saavat kaikki muutkin synnit taas kadottavan luonteensa. Näin Raamattu opettaa niissä kohdissa, joissa se epäuskon ohella mainitsee muitakin syntejä kadotuksen syyksi (Ef. 5:6; Gal. 5:19 ss.; 1. Kor. 6:9 ss.; Ilm. 22:15 jne.).”
Johannes Bäck, Kristinoppi
”Joh. 3:36. Joka ei usko Pojan päälle, ei hänen pidä elämätä näkemän, mutta Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.
Muist. Viimeksi mainitusta raamatun lauseesta käypi selville, että epäusko on ainoa syy ihmisen kadotukseen.”
”Epäusko on sama kuin väärä usko eli se, että uskotaan mitä Jumalan sanan mukaan ei saisi eikä pitäisi uskoa, niinkuin esim. kun toivotaan voitavan tulla autuaaksi ilman mielenmuutosta tai luullaan omassa vanhurskaudessa voitavan seisoa Jumalan edessä, taikka myöskin luuloitellaan, että voidaan uskoa Jumalan armo ja samalla elää vapaasti synnissä, j. n. e.”