Kirjoitan kuukausittain kirjettä tukijoukoilleni. He mahdollistavat toimintani pappina, johtajana ja evankeliumin julistajana. Olet tervetullut mukaan. Tässä otteita tammikuun 2026 kirjeestäni pienin lisäyksin.
Kandern 27.1.2026
Rakas lähettäjäni,
Olen Mission Europen syntyseudulla Etelä-Saksan Kandernissa Saksan Schwarzwaldissa.
Täällä Eine ja Kalevi Lehtinen sekä Aulikki ja Markku Happonen tekivät töitä ja puhuivat evankelioimisen unelmistaan. Täällä perustettiin Mission Europe. Kalevi kertoo näystä, joka vaikutti järjestön syntyyn:
”Kun valmistauduimme päätoimiseen evankelioimistyöhön lähtöön, kirjoitimme kevättalvella 1987 paperille unelmiamme. Ne olivat niin huikeita ja mahdottomia, ettemme uskaltaneet niitä edes lähettäjäkirjeissämme julkaista, jottemme joutuisi hullun kirjoihin. Niihin kuuluivat mm. seuraavat:
* Auttaa voittamaan miljoona ihmistä Kristukselle.
* Auttaa kouluttamaan satatuhatta kristittyä henkilökohtaiseen evankelioimistyöhön.
* Auttaa seurakuntien hengellisen elämän uudistumista, toiminnan suuntautumista evankelioimiseen ja kaikkien kristittyjen hengellisen pappeuden toteuttamista.
* Olla kipinänä sytyttämässä herätyksen tulia maailmassa.
* Tukea moninkertaistumisprosessia, näyn siirtymistä uusille sukupolville, rohkaista ja kouluttaa nuoria evankelistoja.” (Kalevi Lehtinen)
Tälle näylle Mission Europe on rakennettu. Ja tälle perustalle haluamme edelleen jäädä. Nyt ja tulevaisuudessa.
Väsy ja ilo
Oma motivaationi on korkealla, mutta joskus huomaan voimien vähyyden.
Enpä muista, milloin olin viimeksi niin poikki kuin viime viikon torstai-iltana.
Olin opettanut viisi tuntia evankelioimisen ja lähetystyön teologiasta Kansanlähetysopiston 40 opiskelijalle. Ja sitten kun siihen yrittää antaa – ei vain informaatiota vaan itsensäkin – niin se vie voimia. (Ja sen jälkeen oli pitkä seurakuntamme lähetyksen ja evankelioimisen työryhmän kokous.)
”Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte meille tulleet.” (1. Tess. 2:8).
Mutta täytyy sanoa, että rakastan työtäni. Ehkä siksi siihen heittäytyykin voimia kuluttavasti.
Ja sitten pääsin seuraavana iltana opettamaan noin neljääkymmentä rippikoulun isoskurssilaista evankeliumin eteenpäin viemisestä. Voi että, mikä etuoikeus. Ja siihenkin yritin heittäytyä täysillä.
Jokin sisimmissä syttyy aina tällaisissa tilanteissa. En tiedä, onko tätä hyvä myöntää, mutta tuntuu, että iän karttuessa osaan tehdä työtä paremmin ja persoonallisemmin. (Toivottavasti se ei ole vain oma kokemukseni ja luuloni.) Tässä uskaltaa tulla enemmän, siksi, kuka olen ja tuoda paremmin esille sen äänen, jota varten olen.
Jospa saisi tehdä mitä haluaa
Luin viikonloppuna kirjaa, jossa kirjoittajilta kysyttiin: “Mikä on parasta lauantaiaamussa?” Eräs vastasi: “Lauantaiaamuna saa tehdä ihan mitä haluaa.” Täysin ymmärrettävä toive! Mikä olisikaan parempaa.
Samalla junassa ajattelin hymyillen: Minähän saan nyt tehdä työkseni juuri sitä, mitä haluan: keskittyä evankeliumin eteenpäin viemiseen ja kristittyjen yhteyden vahvistamiseen.
Mieleeni tuli Kalevi Lehtisen vastaus kysymykseen eläkkeelle jäämisestä.
– Milloin aioit jäädä eläkkeelle?
– Mitä se on?
– Silloin saa tehdä, mitä haluaa.
– Sittenhän olen ollut eläkkeellä jo vuosikymmeniä.
Sisäinen motivaatio
Motivaationi hengelliseen työhön nousee sisimmästä sekä toki erityisesti evankeliumista ja Jumalan rakkaudesta. Paavali kirjoitti, että ”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä” kertomaan evankeliumia (2. Kor. 5:14). Rakkaus ja työnäky laittoivat Paavalin liikkeelle hurjiin olosuhteisiin ja pitkille matkoille.
Filosofi Esa Saarinen on sanonut:
“Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä ja joilla on sisäinen hehku päällä, on paljon. Harmi, että he ovat valtaosin alle seitsemänvuotiaita.”
Tuota sisäistä hehkua toivon itselleni ja sinulle. Ainakin itse haluan hehkua!
Mille elän?
Varhaiskirkon teologi, kirkkoisä Irenaeus tiivisti asian näin: Gloria Dei vivens homo – Jumalan kirkkaus on elävä ihminen. Ajattelen tuota lausetta niin, että kun ihminen elää kutsumustaan todeksi, Jumalan kunnia tulee hänessä ja hänen kauttaan näkyviin.
Kutsumus ei kuitenkaan pysy samanlaisena koko elämää. Sen muoto muuttuu.
Olen huomannut tämän omassa elämässäni. Kutsumuksen ydin säilyy, mutta ilmaisutapa syvenee ja kirkastuu.
Minulla kutsumus on ollut nuoresta asti sama: elää Jumalalle ja tuoda ihmisiä Jeesuksen yhteyteen. Mutta paikat ja tavat toteuttaa kutsumusta elävät ja muuttuvat ajassa.
Usko tai älä, mutta olen ollut usein pettynyt itseeni ja kykyihini. (Helppoahan tämä on uskoa.) Useammin kuin kerran hanskat ovat olleet menossa naulaan. Silti, juuri silloin, pohjalle on kuulunut tuttu kutsu: lähdetään taas eteenpäin.
Silloin vain lähdetään Kutsujan kanssa kohti uusia iloja ja pettymyksiä.
Ehkä sinäkin olet kysellyt: onko minusta enää mihinkään? Onko tehtäväni ohi? Monet kokevat olevansa liian heikkoja, liian rikkinäisiä tai vääränlaisia kutsumukseensa.
Kutsumukset eivät ole vain superihmisille. Jumala kutsuu – eli antaa kutsumuksia – kaikenlaisille ja jokaiselle.
Usein juuri heikkoudet ja koettelemukset ovat Jumalan työvälineitä. Ne riisuvat turhasta ja tekevät meistä ihmisiä toisten rinnalle. Jos kutsumus menee päähän, meidän lähellämme voi olla vaikeaa. Hankaluudet pudottavat myös maan pinnalle. Moni kokee, että heikkous on este kutsumukselle. Olen huomannut itseni tuntien ja toisia seuratessa, että monesti se muuttaa asennettamme toisiin ja Jumalaan siten, että saamme paremmin yhteyttä niihin, joiden parissa toimimme.
Näen itsessäni vanhenemisen ja haurastumisen, mutta sydämessäni palaa yhä sama kutsumuksen tuli. Tosin nyt eri tavoin kuin ennen.
Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. (2. Kor. 4:16)
Työssäni vahvistuvat valmentaminen, tukeminen, johtaminen, kokeneiden konkareiden kuunteleminen ja nuorempien sytyttäminen. Moni vanhempi työntekijä pohtii jaksamistaan ja moni nuori kokemattomuuttaan. Molemmat tarvitsevat rohkaisua.
Varsinainen kutsumukseni ei ole vuosikymmenien aikana ja eri tehtävissä muuttunut. Haluan edelleen julistaa hyvää sanomaa Jeesuksesta.
Viime kirjeessäni kerroin kahdesta suuresta näystämme: Laajat kristittyjen yhteiset rukouskokoukset ja evankelioimiskokoukset. Näihin haluan keskittyä, jos Jumala avaa ovia. Lisäksi lähetystyö on aina osa kutsumustani.
Siis älä pelkää, kun jonkin muuttuu
Sinäkin muutut ja palvelet tehtävissäsi eri tavalla. Ehkä haluaisit asioiden olevan kuin ennen. Eilinen on mennyt, eikä nostalgiasta ole elämän strategiaksi.
Mutta mennyt ei ole turhaa. Siellä on siemeniä, joista Jumala kasvattaa jotakin uutta.
Kun Jumala kutsuu, älä sano, ettet kelpaa tai osaa. Tai että olet vääränlainen. Jumala edelleen kutsuu meitä tehtäviin lähipiirissä tai kaukana,
Nuoruutesi liekki saattoi olla räväkämpi ja näkyvämpi. Kypsyyden tuli palaa usein hiljaisemmin, mutta se kestää kauemmin ja valaisee laajemmin.
Kuljetaan matkaa yhdessä. Kiitos, että kuljet kanssani rukouksin, rohkaisulla ja taloudellisella tuella. Se merkitsee enemmän kuin osaan sanoa. Tarvitsen uusia lähettäjiä. Olet tervetullut lähettäjäkseni ja kuukausikirjeen saajaksi.
Ole suuresti siunattu ja siunaukseksi
Lähettäjäni ja ystäväni! On etuoikeus elää ja palvella juuri tällaisena aikana, jolloin tarvitaan selkeää evankeliumin todistusta, ja jossa on aivan uudenlainen avoimuus evankeliumille.
* Lahjoitusmahdollisuudet työlle *
TÄTÄ SAA JAKAA
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN