Olin eilen jumalanpalveluksessa. Pastori puhui mikkelinpäivän tekstistä Matteus 18:1-10. Siellä Jeesukselta kysytään: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Jeesus ei maininnut Pietaria eikä muita merkkihenkiöitä. Hän toi esikuvaksi sen, jolla yhteiskunnassa oli vähiten valtaa: lapsen. Jos haluatte olla suuria, tulkaa lasten kaltaisiksi. Jumalan valtakunnan suuruus on toisenlaista kuin inhimillisen ajattelun suuruus.
Saarnan jälkeen, mieleeni tuli historioitsija Tom Hollandin ajatuksia kristinuskon valtavasta vaikutuksesta maailmanhistoriaan.
Mistä elämää kunnioittavat arvot nousevat?
Tom Holland tutki antiikin maailmaa, ja totesi, että sen arvot on kaukana siitä, mitä hän pitää oikeana.
Mistä hän on omaksunut kaiken elämän kunnioittamiseen liittyvät arvot? Hän alkoi tutkia Jeesuksen elämää ja kristinuskon vaikutusta historiassa.
Holland löysi länsimaisen ihmiskäsityksen perustalta kaksi kristillisen uskon perusnäkemystä, jotka ovat vaikuttaneet liki kahden vuosituhannen ajan elämää ja yhteiskuntaa ylläpitävinä voimina:
1. INKARNAATIO
Inkarnaatio on tarkoittaa lihaksi tulemista. Kristillisessä teologiassa sen merkitys on yksi historiallinen tapahtuma: Jumala sikisi ja syntyi ihmiseksi yliluonnollisella tavalla neitsyt Marian kautta. Jumala syntyy pieneen kylään, avioliiton ulkopuolisena lapsena ja köyhään perheeseen.
Tämä oli vastoin yhteiskunnissa vallitsevaa ajatusta Jumalasta suurena ja mahtavana hahmona, joka käytti valtaansa nujertaen alaisiaan. Rooman valtakunnassa ylin jumalahahmo oli keisari. ”Keisari on Herra” oli järkeenkäypä uskontunnustus.
Pienessä syrjäisessä kylässä enkelit julistivat, että on syntynyt uusi Herra, Kristus. Tämä Herra kärsii ja kuolee. (Ja nousee kuolleista.)
Herra Kaikkivaltias valitsi köyhän elämän. Hän kehottaa seuraajiaan luopumaan inhimillisestä vallasta, palvelemaan ja tulemaan lasten kaltaisiksi. Jeesus Kristus itse oli esimerkki tästä.
Historiassa tämä on johtanut tekoihin, joissa on Jumalan tavoin laskeuduttu palvelemaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Juuri kristinuskon piirissä syntyivät jo varhain sairaalat, hyväntekeväisyysjärjestöt ja iäkkäiden hoitaminen.
2. ARVOMME JUMALAN KUVANA
Jeesus muistutti, että Jumala on luonut meidät. Jeesus osoitti rakkautta palvemalla, puhumalla ja parantamalla. Kuolemallaan hän kantoi jokaisen syntivelan.
Apostoli Paavali muistutti, että Jeesuksessa kaikki ovat saman arvoisia.
Joka ainoan elämän arvostaminen ihmetytti kreikkalais-roomalaisessa maailmassa. Kristityt eivät tappaneet tyttövauvojaan, tytöt ja pojat olivat tervetulleita perheeseen. Kristityt eivät jättäneet vauvojaan kuolemaan, vaan alkoivat kerätä perheisiinsä hylättyjä vauvoja. Perheet kasvoivat. Vanhuksia arvostettiin. Kristinuskon voimistuessa ihmisten tappaminen viihdetarkoituksessa – gladiaattoritaistelut – kiellettiin.
Jeesuksen valtava vaikutus jatkuu hänen palvelijoittensa kautta
Jeesus jätti opetuslapsilleen, seurakunnalleen, tehtävän edustaa häntä ja hänen valtakuntaansa maailmassa. Hän kehotti julistamaan, kastamaan, tekemään opetuslapsia, palvelemaan, parantamaan sairaita ja auttamaan. Kristittyjen ei tule irrottautua maailmasta vaan vaikuttaa siellä. Kristittyjen tulee pitää esillä Jeesuksessa esille tulleen Jumalan valtakunnan arvoja.
Seurakunta ei saa koskaan unohtaa ja laiminlyödä sanomaa Jeesuksen tulon tarkoituksesta. Nikean uskontunnustus sanoittaa sen näin: ”joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista”. Jeesuksen valtava vaikutus koskettaa myös yksittäistä ihmistä. Jeesus pelastaa eli tuo uuden yhteyden Jumalaan, johon sisältyy myös ikuinen pelastus kadotuksesta Jumalan läsnäoloon, taivaaseen.
Mutta Jeesuksen Kristuksen ja hänen opetuksensa vaikutus myös maailmanhistoriaan on ollut valtava. Ainakin nämä kaksi asiaa ovat olleet kulttuureja uudistavana voimana:
a) Jumala tuli köyhäksi ja toisia palvelevaksi. Hän jätti esimerkin sekä mahtaville että ”meille tavallisille”. On jumalallista etsiä toisten ihmisten etua ennen omaansa.
b) Jumalan luomana jokainen meistä on tärkeä, ja jokaisen elämä on puolustamisen arvoinen.
Katso tänään ympärillesi toisiin näiden lasien läpi: Näe jokainen arvokkaana ja rakastettavana sekä pohdi, miten voit pysähtyä jonkun viereen ja olla hänelle avuksi.
TÄTÄ SAA JAKAA:
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN