Eurooppa on rakennettu vahvasti kristillisen uskon varaan.
Tänään, 9.5.2025, tulee kuluneeksi tasan 75 vuotta siitä, kun Ranskan ulkoministeri Robert Schuman piti Pariisissa kolmen minuutin puheen. Schuman esitti siinä suunnitelman Euroopan rauhanomaiseen kehitykseen. Tästä Schumanin julistuksesta syntyi Euroopan hiili- ja teräsyhteisö.
Schumanin mukaan Euroopan ei tulisi olla vain taloudellinen ja teknologinen projekti, vaan se tarvitsee sielun. Tässä hänen kristillinen uskonsa tuli selkeästi esille. Hän näki Euroopan kristinuskoon perustuvana kertomuksena.
Kristillisen uskon merkitys Euroopassa
Kristinuskon merkitys on ollut Euroopassa valtava. Paavali julisti kreikkalaisille ja roomalaisille, Patrick Irlannin kelteille, Bonifatius germaanisille kansoille, Wulfila gooteille, Kyrillos ja Methodios slaaveille.
He ovat vain muutamia suuria nimiä. Eurooppaa on muovannut valtava joukko kristittyjä, jotka ovat vaikuttaneet sanoin ja teoin. Ja evankeliumi tuotiin myös tänne Suomeen.
Toki 2000 vuoteen mahtuu synkkiäkin aikoja, jolloin kristityt eivät ole eläneet Herransa Jeesuksen opetusten mukaan.
Silti kristilliset arvot ovat syvästi muovanneet eurooppalaista ajattelua. Kuten eräs arkkiateisti Richard Dawkins on todennut: emme ymmärrä Eurooppaa ilman kristinuskoa ja Raamattua.
Etsintää ja löytämistä Euroopassa
Tämän päivän Euroopassa on kauneuden ja vaurauden lisäksi paljon juurettomuutta, kyynisyyttä ja epätoivoa.
Monin paikoin seurakuntien ja kristittyjen määrä vähenee. Samalla Euroopassa on alueita ja ihmisryhmiä, joissa hengellinen etsintä on vahvempaa kuin aiemmin. Seurakunnat myös kasvavat.
Tavallinen eurooppalainen luulee, että kristinusko on jo kokeiltu, eikä siitä saatu mitään tarpeellista.
Nyt jokin on muuttumassa. Varsinkin nuorempi sukupolvi kokee evankeliumin uutena ja tuoreena — sanomana, joka auttaa arjessa ja yhdistää heidät Jumalaan. Lisäksi heillä on vahva näky evankelioimisesta ja lähetystyöstä.
Mission Europen lähetyshaaste
Mission Europe on ottanut Euroopan lähetysalueekseen. Kalevi ja Eine Lehtinen muuttivat lähetystyöhön Saksaan 1970-luvulla. Nyt Mission Europe toimii Suomessa, Virossa, Saksassa, Sveitsissä ja Portugalissa.
On mahtavaa, että saamme juuri tällaisena aikana tehdä työtä täällä Euroopassa. Uskomme, että Eurooppa on hengellisen uudistuksen edessä.
Mitä sinä voit tehdä?
Rukoile Euroopan puolesta. Tämä on meidän maanosamme, jossa elää 700 miljoonaa Jumalalle rakasta ikuisuusolentoa. Rukoile kirkkojen ja seurakuntien puolesta. Pyydä Jumalalta herätystä kirkkoihimme ja kristillisiin järjestöihimme.
Lähetä työntekijöitä Eurooppaan. Viime aikoina moni seurakunta on kysynyt, voivatko he tehdä nimikkosopimuksia Mission Europen työntekijöiden kanssa. Kyllä, se on mahdollista. Lisäksi Euroopassa toimii monia muitakin lähetysjärjestöjä. Minä sain nuorena ensimmäiset käytännön kokemukseni lähetystyöstä nuorten aktiotoiminnan kautta Italiassa.
Pidä Euroopan lähetystyön ja evankelioimisen näkyä esillä. Tämä on Mission Europen kutsumus. Haluamme sytyttää tulta, rohkaista kristikuntaa ja julistaa evankeliumia.
Haluamme yhdessä evankeliumin innosta ja ilosta syttyneiden kirkkojen, seurakuntien, järjestöjen ja kristittyjen kanssa nähdä hengellisen uudistuksen Euroopassa — ja sen synnyttämän lähetystyön aallon, joka ulottuu Euroopasta tavoittamattomiin kansoihin.
Siksi haluamme tehdä yhteistyötä laajasti evankeliumin ja Euroopan tähden. On ilo olla lähetystyössä Euroopassa juuri nyt, tällaisena aikana.
Olen töissä evankelista Kalevi Lehtisen työn ympärille syntyneessä Mission Europe -järjestössä.
Kutsun sinut mukaan tekemään muutosta Eurooppaan ja olemaan muistinsa menettäneen Euroopan toivo. Kutsun sinua Mission Europen lähettäjäksi, työtoverikseni.
TÄTÄ SAA JAKAA
FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN