Näky Suomelle: Silmät, käsivarsi ja miekka

Virolainen ystäväni Sven E. kertoi näystään, jonka näki töihin lähtiessään. Tein viron kielestä käännöksen.


Istuin 20. maaliskuuta 2025 aamulla eteisessä, lähdössä töihin, kun minut yllätti äkillinen hengellinen näky.

Näin erään maan, ja ymmärsin, että se oli Suomi. Tämän maan yllä oli kolme merkkiä: silmät, kohotettu käsivarsi, joka oli nyrkissä, ja miekka, joka oli kohotettu kärki ylöspäin.

Sitten tuli Pyhän Hengen viesti:

Jumala rakastaa tätä maata syvästi, se on kuin Hänen silmäteränsä. Hänen silmänsä katsovat tämän maan ylle, ja Hän näkee, mitä täällä tapahtuu. Hän on nähnyt kylvön, jota olette tehneet vuosien aikana, eikä se ole ollut turhaa. Tulette niittämään kaikkea sitä, mitä olette kylväneet ympäri maailmaa – ja se tulee olemaan täysin yliluonnollista.

Hänen silmänsä näkevät kaiken, mitä tässä maassa tapahtuu. Hän näkee, että tämä kansa on tehnyt päätöksiä, jotka ovat olleet erilaisia kuin Hänen tahtonsa. Silti Hän katsoo tätä kansaa rakastavasti.

Käsivarsi. Hän on asettanut oman armeijansa tälle maalle valmiiksi tulevia aikoja varten. Näillä uskollisilla sotilailla tulee olemaan erityinen Pyhän Hengen voima liikkua ja toimia Hänen nimessään. He ovat uskovia, jotka ovat pysyneet pyhinä näinä aikoina – vaikka ulkoisesti he ovat kokeneet painetta ja toivottomuutta, heidän sydämensä on pysynyt Hänessä.

Miekka. Miekka oli kohotettu voiton merkiksi, mutta sen toinen terä leikkasi poikki pimeyden kahleita ja hakkasi pois kaikkea saastaa, mitä tässä maassa on tapahtunut. Näin suurta voimakasta vastustusta, mutta ne, jotka olivat Hänen kanssaan, olivat ikään kuin miekan takana suojassa.

Miekan toinen terä oli kuin kirurgin veitsi, joka teki tarkkaa työtä ja leikkasi pois kasvaimia. Tämä puoli miekasta paransi ihmisiä. Kaikki, joita se kosketti, muuttuivat, ja heidän muutoksensa oli jotain täysin poikkeuksellista. Tunsin, että monet, joita saatana oli pettänyt, saivat Jumalassa uuden elämän ja rakkauden.

Ymmärsin, että se, mitä Suomen kristityt ovat tehneet aikaisempina aikoina, tulee olemaan heille ja heidän jälkeläisilleen suureksi siunaukseksi, joka vuodatetaan viimeisen sadonkorjuun aikana.

25.03.2025 klo 9 aamulla.



TÄTÄ SAA JAKAA

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN

2 kommenttia artikkeliin ”Näky Suomelle: Silmät, käsivarsi ja miekka”

  1. Pelkäänpä että tämä kansa joutuu kokemaan nöyryyden koulun Herran edessä, ennen kuin se kääntyy. Jospa nuoret saisivat herätyksen tuulet puhaltamaan. Hyvin pieni joukko meitä on omistautunut Herran asialle koko dydämmisesti. Harrastellaan kyllä asioita, mutta rukoileminen sanan lukeminen totisesti on jäänyt liian monelta pois. Tv ja viihde on suosiossa uskovissakin kodeissa enemmän ja enemmän. Tällaisia mietteitä. Rukousta ja Rukousta tämä kansa tarvitsee. 🙏🎚🔥🔥🔥📖🕊

    Vastaa

Jätä kommentti