Kristuspäivä

Turun Kristuspäivän juuret löytyvät Sveitsistä, jossa Hanspeter Nüesch järjesti ensimmäisen Kristuspäivän vuonna 2004. Nüesch koki Jumalan puhuvan, että hengelliset virrat leviävät Sveitsin kautta Eurooppaan.

Kesäkuussa 2004 Sveitsissä Baselin stadionille kokoontui 45 000 kristittyä. Kaikista Sveitsin 2786 paikkakunnasta oli lipunkantaja paikalla. Lipunkantajat asettuivat stadionin nurmelle siten, että keskellä jäi risti. Rukoiltiin Sveitsin ja maailman puolesta.

Vuonna 2004 Turussa alkoi opiskelijoiden rukousliike, joka kokosi satoja nuoria. He kuulivat Sveitsin Kristuspäivästä ja siitä syttyi halu järjestää Suomessa jotain vastaavaa. Näky ei pitänyt sisällään vain yksittäistä rukoustapahtumaa vaan rukousryhmien synnyttämisen kaikkialle Suomeen. Näkyä vei eteenpäin Hannu Hatanpää yhdessä Kansan Raamattuseuran ja Agape Europen johtajien kanssa.

Kristuspäivä 2008 Turussa

Olin mukana Kristuspäivässä Turussa. Olin tuolloin töissä Tallinnassa, ja kokosin mukaan pikkubussin nuoria aikuisia. Olimme osa noin 10 000 rukoilijan joukkoa. Tapahtuma oli merkittävä rukouksen vuoksi, mutta siellä virolaisten ja suomalaisten välille syntyi ystävyys- ja yhteistyösuhteita. Turun Kristuspäivällä oli varmasti vaikutuksensa siihen, että vuonna 2012 Tallinnassa järjestettiin Kristuspäivä.

Kristuspäivä Tallinnassa 2012

Osallistuin Kristuspäivään 28.7.2012 Tallinnan A. Le Coq -jalkapallostadionilla. Tapahtuma kokosi tuhansia kristittyjä rukoilemaan ja kokemaan yhteyttä. Mukana oli kristittyjä eri kirkkokunnista, perinteisesti ja uusista seurakunnista. Kristuspäivän taustalla oli Viron Kirkkojen Neuvosto (Eesti Kirikute Nõukogu) ja Viron Evankelinen Allianssi. Virossa kristittyjen yhteys on vahvaa, ja Tallinnan Kristuspäivä lujitti sitä. Kristuspäivän viikolla Tallinnassa oli evankelioivia Heartbeat Tallinn -tempauksia.

Kristuspäivä Turussa 2017

Joulukuun 2. päivä olen menossa kolmatta kertaa Kristuspäivään. Turkuhalliin odotetaan täyttyvän rukoilijoista.

Kristuspäivän merkitys

Osallistun Kristuspäivään monesta syystä. Ensinnäkin siksi, että siellä rukoillaan. Toiseksi haluan tukea visiota rukousverkoston syntymiseksi Suomeen. Kolmanneksi haluan edistää kristittyjen yhteyttä valtakunnallisesti ja paikallistasolla. Neljänneksi haluan olla niiden kanssa, jotka rukoilevat herätyksen ja sielujen pelastuksen aikaa maahamme. Viidenneksi kunnioitan niitä, jotka ajassamme jaksavat järjestää tällaisia tapahtumia ja haluan siksi mennä paikalle. Kuudenneksi, Kristuspäivässä keskeisintä on – ihan päivän nimessä mainittuna – universumin kuningas. Hän yhdistää erilaiset kristityt yhteen rukoilemaan ”Isä Meidän”.

Rukouksessa

Rukous on kristityn elämäntapa, hengitystä. Se on myös ase pimeyden valtoja vastaan. Rukous ei ole vain valmistutumista taisteluun. Se on taistelua. Sen tietää, kun alkaa määrätietoisen rukouksen.

Kristuspäivän Facebook-sivulla on käynnissä 40 päivän rukouskampanja, jossa joka päivälle on omat rukousaiheensa. Esimerkiksi 28.10.2017 oli tällainen alla oleva rukousaihe.

Toivottavasti tavataan Kristuspäivässä!

rukous
40 päivää rukousta ennen Kristuspäivää

Jätä kommentti