Kristuspäivät ja missiot kristittyjen yhteyden ilmaisuna – Kirjeeni 4/2026

Kristittyjen yhteinen rukous- ja evankelioimistoiminta on sydämelläni.

Tästä kirjoitan huhtikuun 2026 kirjeessäni. Tässä alla on muokattuja otteita kuukausikirjeestä. Lähetän kirjeen kuukausittain niille, jotka haluavat tulla mukaan lähettäjäpiiriin ihan vaan kirjeen saajina tai lukijoina, mutta saa tulla myös rukoilijana ja lahjoittajana, jotta palvelutehtäväni voi toteutua.


Ja tästä lähettäjäpiirikirjeen otteisiin.


Olen Mission Europen työntekijä. Taas on kuukausi kulunut ja työssä on ollut saarnoja, neuvotteluja, suunnitteluja, telkkari-ohjelmien takoa (TV7), keskusteluja, tiimin johtamista, tapaamisia ja kaikkea sitä, mitä työssä on normaalistikin. Erityisesti iloitsin lähetysviikon järjestämisestä omassa Hausjärven seurakunnassamme. Mukana oli miltei kaikki ev.lut. kirkon lähetysjärjestöt sekä Mission Europe ja Raamatunkäännösinstituutti.

Olen varannut aikaa kirjoittamiselle keskittyen Isä meidän-rukouksen rikkauksiin ja merkitykseen. Olen pohtinut sen sanomaa, rukoillut ja lukenut juutalaisuuteen perehtyneen Risto Santalan huomioita rukouksen juutalaisesta taustasta. 

Isä meidän -rukouksessa yhdistyy myös omaan työhöni liittyviä teemoja. Kuten:

Isä meidän -rukouksessa on alku ja loppuylistyksen lisäksi 7 pyyntöä. Se on kuin seitsemän pihvin maistuva jättihampurilainen, jossa pureskeltavaa riittää! 

Pointtini opetuksissani ja kirjoituksissani on tämä: Voimme rukoilla Isä meidän -rukouksen minuutissa, mutta sen äärellä voi käyttää paljonkin aikaa pohtien kunkin rukouslauseen avulla omaa ja läheisten elämää sekä evankeliumin työtä.

Tämän rukouksen äärellä kannattaa viipyä, eikä vain käväistä nopesti. Piipahduskin on hyvä, mutta rukous on suhdetta Jumalaan, joten viipyileminen kannattaa.

Toukokuussa tapahtuu

Heti kuun alussa on Keski-Suomen kiertue, jonka toteuttaa Mission Europe ja Kansanlähetys. Otsikkona on Tulevaisuuden ja toivon kiertue Keski-Suomessa. Paikkakuntina Saarijärvi, Karstula, Viitasaari, Suolahti ja Jyväskylä (Taulumäen kirkko).

Kiertueen aihe nousee Vanhan testamentin Jumalan lupauksesta:

”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremia 29:11).

Kiertueen jjälkeen olen viikon Etelä-Pohjanmaalla, jossa on tapaamisia ja puheita. Siltä siirryn suoraan Turkuun Mission Europen tiimipalaveriin. Vedän muutaman päivän henkeä ja matkustan Viroon, jossa vierailen seurakunnissa, tapaan vaikuttajia ja osallistun ev.lut. kirkon lähetystapahtumaan. Sitten alkaa rauhallisempi kesäjakso.

Mnä annan tulevaisuuden ja toivon

Kristuspäiväkiertue tulee

Yli vuosi sitten syntyi ajatus valtakunnallisen Kristuspäivän järjestämisestä. Kristuspäivä-kiertueessa vastuuta ovat aluksi ottaneet Hengen Uudistus kirkossamme, Opiskelija- ja koululaislähetys, Kansan Raamattuseura ja Mission Europe. Neljän järjestön johtajina olemme ydintiimissä. Lisäksi on käytännön järjestelyistä vastaava tiimi. Jokaiselle kahdeksasta Kristuspäivä-paikkakunnasta muodostuu oma Kristuspäivä-tiimi.

Mission Europen Markku Happonen oli tärkeä henkilö Kristuspäivän tulossa Suomeen. Hän kertoi Kristuspäivien näystä Hannu Hatanpäälle, joka oli alussa vetovastuussa. Turussa oli Kristuspäivät 2008 ja 2017. Nyt tulee kiertue.


Ensimmäisessä Kristuspäivässä vuonna 2008 Kesälahden Esa Kosonen sai sisäisen kutsun alkaa järjestää paikallisia Kristuspäiviä Itä-Suomen alueella. Hän on uskollisesti järjestänyt niitä. Neljä vuotta sitten hän pyysi minua yhteistyöhön, ja olemme järjestäneet Kristuspäiviä Lappeenrannassa (2023), Kouvolassa (2024) ja Lahdessa (2025).

Rukouksemme on, että paikalliset Kristuspäivät saisivat uuden innon syksystä 2027. Voisiko sinun kaupunkisi tai kuntasi olla yksi Kristuspäivä-paikkakunta syksystä 2027 alkaen? 

Missioiden uusi tuleminen

Kristittyjen yhteisten rukouspäivien – Kristuspäivien – lisäksi unelmani ja yksi päätehtäväni on missioiden eli evankelioivien seurakuntatapahtumien järjestäminen.

Olemme mukana Uudenkaupungin tapahtuman järjestämisessä, joka huipentuu 2.-4.10. järjestettävään Toivon siiville -tapahtumaan. 

Toiveemme ja rukouksemme on, että nyt voisi alkaa uusi missioliike Suomessa, josta se leviäisi muuallekin. Tämä on niin iso aihe, että siihen tarvitaan aktiivisen työn lisäksi Jumalan ihme. Missiotyölle on nyt tarvetta. Rukoilethan, että missionäky leviäisi.

Yhdessä rukoilemisen ja tekemisen siunaus

Nämä kaksi ovat sekä minulle että Mission Europelle keskeisiä yhteisiä tavoitteita.

Kristuspäiviin ja missioihin tarvitsemme Jumalan avaamia ovia, intoa ja johdatusta. Toinen kutsuu kristittyjä yhteiseen rukoukseen, toinen yhteiseen evankeliumin kertomiseen.

Tämän kaiken – missioiden ja Kristuspäivien – mahdollistamiseksi minun pitää päästä liikkumaan kylissä, kaupungeissa ja seurakunnissa tapamaan pastoreita ja hengellisiä johtajia kutsuen heitä mukaan syttymään missioista ja Kristuspäivistä. Tätä varten tarvitsen lähettäjiä, jotka mahdollistavat palvelutehtävän.

Tässä yhdistyy Jumalan ihmeellinen suunnitelma. Hän on johdattanut meidät työyhteyteen. Olen siitä tavattoman kiitollinen Jumalalle ja sinulle. Sinua edelleen tarvitaan lähettäjänä.

Rukoile, myös että suurten tarpeiden ja näkyjen edessä saisin lähettäjiä ja taloudellista kannatusta lisää. Jotkut lähettäjät ovat jo siirtyneet ikuisuuteen. Rukoile myös Uudenkaupungin seurakuntatapahtuman puolesta sekä uusien missiopaikkakuntien ja Kristuspäivien puolesta. Muista rukouksin myös Keski-Suomen kiertuetta.

Lähetystyön tukeminen

TÄTÄ SAA JAKAA

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN