Meillä on erilaisia armolahjoja

Saarna Radio Dein Raamattubuffet-ohjelmassa 17.1.2016

Room. 12: 6–16 / Jeesus ilmoittaa jumalallisen voimansa

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin.
Olkoon rakkautenne vilpitöntä. Vihatkaa pahaa, pysykää kiinni hyvässä. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä. Auttakaa puutteessa olevia pyhiä, osoittakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa.
Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisten rinnalle.

Armo kaiken lähtökohtana

Paavali kirjoitti: ”Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja”. Voimme tutkia armoa teoreettisesti sekä pitää siitä paljon raamattutunteja. Minulle armo ei ole vain teoriaa vaan se on muuttunut vuosien varrella tärkeäksi uskoni kulmakiveksi. Mitä kauemmin olen ollut uskossa, sitä enemmän tarvitsen armoa.

Luulin joskus, että kun kasvan uskossa, rukoilen runsaasti, ahmin Raamattua, sitten alan pikku hiljaa tekemään Jumalan valtakunnan urotöitä omilla hengellisillä lihaksillani. Ajattelin, että teen vähemmän syntiä ja häiritsen siis vähemmän Jeesusta syntien anteeksiantajana. Tarvitsen siis vähemmän armoa.

Totuus on ollut toinen. Tarvitsen armoa enemmän ja enemmän. Ja suurta onkin suostua Jumalan armollisen työn kohteeksi. Ensin Jumalan suuresta armosta minä näin Jeesuksessa oman pelastajani. Sitten Jumalan armo vaihtoi katselusuuntaa. Armo alkoi näyttää totuutta itsestäni. Armon vuoksi uskallan myöntää oman syntisyyteni ja pahuuteni. Myös se, että olen pappi ja hengellisessä työssä on Jumalan armoa. Jumala on antanut sisäisen kutsun ja halun tähän työhön. Paavali kirjoitti, että armosta kristitty saa myös erilaisia armolahjoja.

Armosta lahjaksi

Tuossa suomenkielisessä sanassa armolahja on kaksi osaa. Molemmat viittaavat samaan. Armo kertoo, että saan jotain ilman ansiotani. Lahja viittaa siihen, että antaja on joku toinen; minulla on lahjan vastaanottajan rooli. Armolahjojen antaja on Jumala, siksi niitä ei tarvitse pelätä. Hyvä Jumala ei anna lapsilleen huonoja ja vaarallisia lahjoja.

Saarnatekstissämme roomalaiskirjeen 12. luvusta on kaksi osaa. Ensin Paavali kehottaa käyttämään seitsemää armolahjaa. Toiseksi hän antaa napakoita ohjeita kristilliseen elämään.

Seitsemän armolahjaa

Paavali mainitsee tässä seitsemän armolahjaa: profetoiminen, palveleminen, opettaminen, rohkaiseminen, antaminen, johtaminen ja köyhien auttaminen.

Profetoiminen

Profetoiminen on Raamatussa monipuolinen lahja. Se on yleensä Jumalan rakentavaa, rohkaisevaa ja kehottavaa puhetta koko seurakunnalle tai yksittäiselle ihmiselle, jotta näemme itsemme ja tilanteemme Jumalan sanan valossa oikein. Profetia voi liittyä myös tulevaisuuden tapahtumien kertomiseen. Kaikki oikeat profeetat ja profetiat ovat Raamatun sanan kanssa yhteensopivia.

Palveleminen

Palveleminen mainitaan tässä armolahjana. Lahjan saanut näkee muita selvemmin ympärillään tilanteet, missä pitää tarttua käytännön tehtäviin ja tekee sen iloiten.

Opettaminen

Opettamisen armolahjan saanut kykenee opettamaan siten, että toiset saavat hengellistä ravintoa, saavat lisää tietoa ja uusia näkökulmia Jumalan sanaan sekä halun toteuttaa sitä arjessaan. Opettamisen armolahjan saaneen tulee itse opiskella jatkuvasti Jumalan sanaa.

Rohkaiseminen

Rohkaisemisen armolahjan omaava kykenee kehottamaan ja innostamaan hihojen käärimiseen ja toimintaan. Sielunhoidossa lahjan saanut rohkaisee kestämään vaikeuksia ja luottamaan Jumalaan.

Antaminen

Antamisen armolahjan saanut antaa iloiten aikaa, voimia ja varoja Jumalan valtakunnan työhön. Lahjan saanut antaa myös silloin kun se vaatii häneltä uhrautumista ja tuo epämukavuutta.

Johtaminen

Johtamisen armolahjan saanut pystyy ohjaamaan ihmisiä, työyhteisöjä ja joukkoja Jumalan antamia tavoitteita kohti. Hän saa myös vapaaehtoiset toimimaan oikeiden tavoitteiden hyväksi.

Köyhien auttaminen

Köyhien auttamisen armolahjan saaneen veri vetää hyljeksittyjen, vähäosaisten ja köyhien seuraan. Hän kulkee kärsivän rinnalla.

Puhe ja palvelu

Paavalin mainitsemista armolahjoista kolme liittyi puhumiseen ja neljä käytännön työhön. Jumalan valtakunnan perinteisin etenemismuoto jo luomisesta alkaen on ollut puhe. Mutta Jumala antaa myös armolahjoja joilla toisten ihmisten jokapäiväinen elämä helpottuu. Eräs raamatunopettaja sanoi, että on olemassa vessanputsaajan armolahja. Joku kuulija loukkaantui tästä. Opettaja sanoi: ”Menepäs käymään Venäjällä. Silloin toivoisit, että seurakunnassa olisi yksi kielilläpuhuja vähemmän ja yksi vessansiivooja enemmän.”

Armolahjat ja kutsumus

Raamattu kehottaa tavoitteleman ja rukoilemaan armolahjoja. Oma kutsumuksemme ja armolahjamme löytyy usein sieltä, missä näemme jonkin suuren tarpeen. Kun Jumala on avannut meidän silmämme näkemään oman tehtävämme, saatamme ihmetellä ja arvostella muita, jotka eivät ymmärrä juuri tätä tärkeää asiaa samalla tavalla. Meidän tulee oivaltaa, että tässä on minun tehtäväni. Muilla on omat askareensa.

Ohjeita kaikille kristityille

Jumala antaa uskoville erilaisia armolahjoja. Seuraavaksi Paavali luettelee pitkän listan asioita, jotka kuuluvat kaikkien kristittyjen arkielämään. Ne tekevät minkä tahansa yhteisön kukoistavaksi ja vetovoimaiseksi. Meidänkin aikamme ihmiset kaipaavat tulla huomioiduksi ja rakastetuksi.

  1. Tässä päivän saarnatekstin opetuksista vielä koottuna kymmenen jumalallista ohjetta.
  2. Käytä armolahjojasi. Ja rohkaise muita niiden käyttämiseen. Monet kristityt ovat arkoja ja ujoja oman lahjansa käyttämiseen.
  3. Ole kestävä ahdingossa, vaivassa ja vainoissa. Syntiinlankeemuksen jälkeinen aika on Jumalan kansalle monien vaikeuksien ja jopa vainojen aikaa. Silloinkin Jumalan kansa todistaa sekä sanoin että elämällään.
  4. Siunatkaa vastustajia ja vainoajia. Kun sinä kohtaat niitä jotka vastustavat kristittyjä ja evankeliumin levittämistä, rukoile heidän puolestaan ja siunaa heitä.
  5. Päätä rakastaa kaikkia ihmisiä ja kaikkia kristittyjä. Eivät perheenjäsenet ole kaikesta samaa mieltä. Joskus sisko tai veli tekee tai sanoo jotain häntä itseään, toisia tai perhettä vahingoittavaa. Vaikeudet voivat vahvistaa perheen yhteyttä. Osoita lämmintä veljesrakkautta, kunnioita toisia kristittyä. Kunnioita heitä myös silloin, kun he antavat palautetta, että itse olet toiminut väärin.
  6. Ole innokas hyvän tekemisessä. Katso ympärillesi ja pohdi kenet voisit tänään yllättää hyvällä teolla.
  7. Anna hengen tulen palaa. Ole esikuva Raamatun tutkimisessa, rukouksessa ja kristittynä elämisessä. Tuli luo lämpöä, valoa ja turvaa ympärilleen. Ole tällainen tuli, joka vetää ihmisiä kylmästä ja pimeästä luokseen lämmittelemään ja sytyttää heidät samankaltaisiksi.
  8. Valitse palveleminen elämänasenteeksi. Joskus sopimuksia tehdessä etsitään ratkaisua, jossa molemmat voittavat. Silloin saatetaan käyttää englanninkielistä sanaparia: win-win. Kun palvelemme Jumalan mielenlaadulla, emme etsi tällaista win-win tilannetta, vaan palvelemme toisia vaikka itse emme saisi mitään. Tämäkin on radikaalia kristillistä rakkautta!
  9. Älä pidä itseäsi muita parempana. Näet monenlaisia ihmisiä, ehkä asetat heitä heidän ulkonäkönsä, työnsä, opiskelujensa, älykkyytensä, mielipiteittensä vuoksi lokeroihin. Jeesus ei vetäytynyt pois hyljeksittyjen luota ja tällä tavoin pitänyt itseään muita parempana.
  10. Mene lähelle toisia. Saarnatekstissä annetuissa käytännön elämän ohjeissa kehotetaan menemään niin lähelle toisia, että voimme iloita iloitsevien kanssa ja itkeä itkevien kanssa. Me kristityt olemme monesti niin kiireisiä ja itsekkäitä, että meillä ei ole aikaa tutustua toisiin. Siksi myös evankeliumi ei mene toivotulla tavalla eteenpäin. Jospa meillä olisi aikaa ja voimia tutustua, ystävystyä ja jakaa elämäämme, itkeä ja nauraa toisten kanssa.

Armo on kaiken lähtökohta. Usko Jeesukseen tuo Jumalan armon elämäämme. Jeesus on kuolemallaan ja verellään hoitanut sinun asiasi kuntoon Jumalan edessä. Usko Jeesukseen välittää sinulle koko pelastuksen, syntien anteeksiantamisen, täydellisen Jumalalle kelpaavuuden ja pääsyn taivaaseen. Ota se vastaan, ettei se jää kohdaltasi turhaksi.

Kaikki edellä mainittu on Pyhän Hengen vaikutuksen tulosta. Kristikunta Suomessa ei kaipaa vain puhujapöntöissä loistavia esiintyjiä vaan joukkoliikettä, jossa tämänkaltainen rohkea lähelle ihmistä menevä kristillisyys vaikuttaa kirkoissa ja sen seinien ulkopuolella. Tarvitaan niitä, joilla on aikaa olla ihmisten kanssa ja tuoda sinne teoillaan helpotusta ja rakkautta sekä todistus pelastavasta evankeliumista.

Aamen.

Tämä saarnani tuli Radio Dein Raamattubuffet ohjelmassa 17.1.2016. Saarna on kuunneltavissa avaimia.net -sivulla, jossa on paljon raamattuopetusta, puheita ja saarnoja.

Jätä kommentti