Evankelioiminen ei tapahdu vain kirkossa. Itse asiassa kirkko on yksi huonoimmista paikoista tavoittaa uusia ihmisiä.
Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen (yksi Suomen 17 kansanlähetyspiiristä) Facebook-sivulla on hieno juttu ja viisi kuvaa modernista evankelioimismuodosta. Tässä lahtelaisilla on Suomi sydämellä!
Teksti alkaa ihmettelevällä kysymyksellä ja vastauksella:
MIKSI TE TARJOATTE NÄITÄ LETTUJA TÄÄLLÄ TORILLA ILMAISEKSI?
”Koska haluamme ilahduttaa sinua ja samalla tämän ilmaisen letun kautta kertoa sinulle miten Jumala on valmistanut meille pelastuksen ilmaisena lahjana.
Jumalalle se tosin ei ollut ilmaista vaan maksoi oman Poikansa hengen. Jeesus kärsi syyttömänä meidän syyllisten puolesta, jotta me saisimme syntimme anteeksi ja rauhan Jumalan kanssa.”
Kansanlähetys ja Keski-Lahden seurakunnan jäsenet kohtasivat kulkijoita Lahden torilla. Nuoret paistoivat lettuja ja lauloivat hengellisiä lauluja Viisikielinen -laulukirjasta.
Kalastakaa siellä missä kala liikkuu
Muistelen koskettavaa kirjoitusta naisesta, jonka puolesta haluttiin rukoilla hänen kauppareissullaan. Silloin se ei sopinut hänelle, mutta etsi myöhemmin rukoilijat käsiinsä.
Nainen kertoi surullisen asian: Kukaan ei ollut koskaan rukoillut naisen puolesta hänen pitkän elämänsä aikana. Kukaan ei ollut myöskään kertonut hänelle, miten Jeesus Kristus voidaan oppia tuntemaan pelastajana.
Kirjoittaja rukoili naisen puolesta, johdatti hänet uskomaan Jeesukseen ja opasti, miten elää kristittynä ja hoitaa uskoa.
Tämä oli kirjoittajalle ainutlaatuinen, riemukas hetki. Mutta samalla hän kysyy: Miksi naisen piti odottaa tätä 85 vuotta?
Suomalainen puhuu Jumalasta?
Jumala on luonut jokaisen ihmisen. Siksi uskon, että jokaisen sydämessä on kaipuu Jumalan luokse ellei synti ole sitä täysin tukahduttanut. Monesti täyttymystä kaipaukseen etsitään vääristä paikoista. Siksi jano ei tyydy ja Jumalaa ei löydetä.
Hienoa, että kristityt eri puolilla lähtevät ulos, kyselevät saavatko rukoilla, pystyttävät teepöydän tai tarjoavat lettuja. Siinä samalla voi tapahtua ihme: suomalaiset uskaltavat puhua Jumalan etsimisestä ja Jeesuksesta, joka on tie Jumalan luokse.
Onko sinulla ideoita, miten nykyajan ihmisiä voisi tavoittaa evankeliumin ilosanomalla?
Olin mukana avoimien ovien tilaisuudessa Kuopion Kansanlähetyksen kohtaamispaikka/lähetyskoti tilassa. Tässä kohdattiin tarjomalla keittolounas ja kohtaamisia syntyi. Bloggasin siitä Avoimin ovin – http://veijoolli.net/?p=429
Tuo kokemus meni samaan kuin vierailut teepöydän kanssa torilla ja säestämässä vankilassa – jokainen saa jotakin tälläisesta evankeliumin työstä, eikä tarvitse harmitella väen vähyyttä, tai jotain muuta. Kun on mukana tiimissä omalla panoksella, saa olla mukana suuressa. Toki on hyvä kokoontua seurakunnassa myös saamaan vahvistavaa opetusta ym. Mutta kyllä on suurta saada olla siellä missä ihmiset ovat ja loppu onkin rukouksia kuulevan Herran käsissä.