”Uskontojen merkitys kasvaa”.
”Uskontojen merkitys vähenee”.
Kumpi on totta Suomessa ja maailmalla?
Jokin aika siten Sanansaattaja-lehdessä (43/2017) Martti Pyykönen vastasi näihin kysymyksiin.
Maailman väestöstä 80% kuuluu johonkin järjestäytyneeseen uskontoon. Mutta hengellisyys on varsinkin länsimaissa kanavoitunut osittain vanhojen kirkkojen ulkopuolelle. Usko on siirtynyt julkisen elämän sijasta yksityiselämän reviirille. Siksi uskonnollisuuden yhteiskunnallinen näkyvyys ja vaikuttavuus on maassamme hiipunut.
Suomessa uskontokuntiin kuulumattomia on noin neljännes väestöstä. Tilastoissa uskontokuntiin kuulumattomien joukkoon kuuluu kylläkin valtaosa Suomen muslimeista sekä suomalaiset hindut ja buddhalaiset.
Uskontokuntiin kuulumattomuus ei tarkoita uskonnollisuuden poissaoloa. Yhdysvaltalaistutkimus kertoi, että ne jotka sanoivat, ettei heillä ole uskonnollisia kytköksiä, rukoilevat ja uskovat enkeleihin. Uskonnollisuus on osa ihmisyyttä.
Kristityt ovat maailman suurin uskonnollinen ryhmä (33 %), sitten tulevat muslimit (24 %). Uskonnottomia on 11 %. Uskonnottomien määrä tulee vähenemään.
Euroopan uskonnollinen kartta
Kun Eurooppa jaetaan etelään, pohjoiseen, itään ja länteen, vuosien 1970 ja 2014 välinen ajanjakso osoittaa seuraavia tuloksia:
- Eteläisessä Euroopassa uskontojen kannattajien määrä on vähentynyt 1,4 %.
- Pohjois-Euroopassa lasku oli 9 %.
- Länsi-Euroopassa uskontojen kannattajien määrä putosi 15 %.
- Itä-Euroopassa uskontojen kannattajien määrä nousi 29 %.
Kristittyjen lukumäärä kasvaa kaikkialla maailmassa paitsi Euroopassa.
Ylläolevassa kuvassa kerrotaan, miten suurelle väestönosalle uskonto on tärkeää päivittäisessä elämässä.
Uskonnollisuus muutoksessa – kristinusko marginaaliin?
Tänä syksynä silmiini osui kaksi uutista uskonnollisuuden muuttumisesta Suomessa. Syyskuussa Yle raportoi päiväkodista, joka oli luopunut Opetushallituksen ohjetta seuraten ruokarukouksesta. Mutta tilalle oli tarve ottaa jotain muuta: ruokaloru. Tapa jää, sisältö muuttuu. Maassamme suurin osa on kristittyjä, ruokarukous kuuluu kulttuuriperintöömme, joten on vahinko, jos se poistuu kasvatuksesta.
Toisen uutisen luin seurakuntalainen.fi -sivulta: ”Pikkukirkot loppuvat päiväkodeista – hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat hiipineet tilalle”. Nimetön kirjoittaja aloittaa tekstinsä:
Sanomalehti Kaleva ja seurakuntalehti Rauhantervehdys uutisoivat 18. lokakuuta seurakunnan järjestämien pikkukirkkojen loppumisesta Oulussa. Uutinen ei sinänsä ole yllättävä, sen verran ponnekkaasti on kristillistä ainesta siivottu pois kouluista ja päiväkodeista. Samanaikaisesti, kaikessa hiljaisuudessa, ovat tilalle hiipineet hindulaisuus ja budhalaisuus jooga- ja mindfulnessharjoitusten muodossa. Keneltäkään ei ole kyselty lupia, ja vain muutama harva on asiasta älähtänyt (esim. Seppo Häkkinen, Seurakuntalainen 28.10.2015; Saara Kinnunen, Kotimaa24 15.10.2017).
Joku kaiketi nyt ajattelee, että eihän jooga- tai mindfulnessharjoitustuokio ole ollenkaan sama asia kuin pikkukirkko. No eipä kyllä olekaan! Siinä missä ehkä kerran kuukaudessa päiväkodissa kokoontuva pikkukirkko muistuttaa lähinnä koko talon laulutuokiota liikuntasalissa, jooga- tai mindfulnesshetki voi olla aivan erilainen osa lasten arkea päivittäin tai viikoittain.
Kirjoitus kuvaa uskonnollisuuden muutosta. Huomaamatta kristillisen kasvatuksen tilalle tulee uusia maailmankatsomuksia. Uskontoneutraalius on mahdoton yritys.
Uskonnollisuus jumalallisen yhteyden kaipuuna
Jokainen ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä. Synti on katkaissut tämän yhteyden, mutta se ei leikannut ihmisen kaipuuta luonnolliseen tilaansa eli elämään Jumalan yhteydessä. Uskonnot osa Jumalan tavoittelua.
Jumala on tullut kerran ihmiseksi Jeesuksessa Kristuksessa. Hän valmisteli ihmiseksi tuloaan jo ennen maailman perustamista, kertoi siitä Vanhan testamentin profeettojen kautta, ja hän syntyi neitsyt Mariasta ensimmäisenä jouluna.
Ihmisen uskonnollisuuteen ja hengelliseen janoon ratkaisu löytyy Jeesuksen Kristuksen tuntemisesta.
Kristinuskon mahdollisuus
Maailman uskonnollinen kartta muuttuu. Myös kristinuskon sisäinen dynamiikan tulee muuttua puolustelevasta ja anteeksipyytelevästä asenteesta rohkeampaan palveluun ja todistukseen.
Kristinusko lähti liikkeelle vaikeista oloista. Kristittyjä vainottiin ja usko haluttiin tuhota. Kristinusko menestyi, koska siinä yhdistyi kirkas sanoma pelastuksesta Jeesuksessa sekä kristittyjen uhrautuva palvelu.
Euroopassakin on vielä monia, jotka haluavat sanoa Jeesukselle kyllä!
Mutta kuulevatko kaikki kaipaavat kutsun kirkon moniäänisyyden ja monessapuuhailun keskeltä?
Kirkoilla ja kristityillä ei ole aihetta epätoivoon. Jumalan valtakunta tulee! Tehtävämme on vahvistaa Raamattuun perustuvaa identiteettiämme, pitää rohkeasti esillä Jeesusta, kutsua kaikkia hänen seuraajikseen ja opetuslapsikseen.
Kristitty, pää pystyyn ja pessimismi pois. Tämä päättyy hyvin!