Rukoikaa elon Herraa

Minulla on unelma

Kirjoitan tätä lentokoneessa matkalla Japaniin. Rukoilen, että Jumala sanoisi jotain. Haluaisin olla muste, jolla Jumala voisi kirjoittaa sydämeesi.

Jumalalla on varmasti paljon asioita kerrottavana lapsilleen ja kansalleen, jos se vain ehtisi pysähtyä kuuntelemaan. Minun sydämelleni hän on antanut muutaman taakan, jotka ovat samalla unelmia.

Minulla on unelma, että jokainen suomalainen voisi kuulla kutsun uskon omistamiseen. Usein kutsu on kuulunut kovaa ja ylhäältä. Ehkä nyt saman kutsun voisi esittää alhaalta ja nöyremmin. Haluan oppia rakastamaan jokaista siten, että toimin myös heidän iankaikkiseksi parhaaksi. Koska jokainen on luotu elämään Jumalan yhteydessä, tehtävämme on auttaa heitä löytämään usko.

Pelkkä myötätunto ei auta ihmisiä pelastumaan. Tarvitsemme koko Jumalan kansan heräämistä rukoukseen, antamiseen ja sielujen voittamiseen.

Joka päivä kolme bussilastillista suomalaisia siirtyy ikuisuuteen. Jotkut pääsevät taivaaseen, toiset joutuvat helvettiin. Koskettaako tämä enää ketään? Kyllä! Minua väsyttää oma kylmä sydän. Myös se että toisten kanssa annan tämän tapahtua.

Nuorena kristittynä kuulin hyvän rukouksen, josta tein sydämeni rukouksen: Jumala, anna minun elää elämäni siten, että joku voisi löytää kauttani pelastuksen.

Kansanlähetyksessä on ollut evankelioimisen, lähetysnäyn ja sielujen voittamisen rämäpäinen näky. Se on aina vaarassa unohtua. Radikaaliutta ja rakkautta kadotettujen puolesta tarvitsemme taas. Olisimmepa liikehdintä, jonka kautta löydetään Jeesus.

Kuulin tarinan kahdesta uskoontulleesta ystävästä. Toinen masentui maailman jumalattomuuden ja pahuuden vuoksi – ja ehkä kirkonkin tilanteen tähden – ja pyysi Jumalalta, että pääsisi täältä maailmasta pois taivaaseen. Jumala suostui rukoukseen. Taivaassa hän alkoi kaipaamaan maan päälle jäänyttä kaveriaan. Vuodet kuluivat. Taivaassa hän ihmetteli, että mihin ystävä on jäänyt kun hänestä ei kuulu mitään. Kerran tuli päivä, jolloin hän näki suuren pölypilven nousevan horisontissa. Pölypilvi syntyi suuresta ihmisjoukosta, joka käveli kohti taivaan porttia. Joukon edessä oli tutun näköinen mies. Hänen vaatteensa olivat jo kuluneet ja reikäisetkin. Mutta hän oli täynnä riemua. Maan päältä saapunut onnellinen mies sanoi: Tulin vasta nyt! En voinut jättää näitä ihmisiä maan päälle oman onnensa nojaan. He eivät tunteneet Jeesusta, mutta nyt tuntevat.

Tällainen minäkin haluan olla.

Lähetysjohtajan unelmat eivät nyt täällä kahdentoista kilometrin korkeudessa liity kirkkopolitiikkaan vaan siihen, että taivas täyttyisi ja helvetti tyhjenisi. Pitäisi varmaan olla enemmän taivaan läheisyydessä.

(julkaistu Uusi Tie -lehdessä 26.3.2015)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>