Viikonloppuna satakunta Kansanlähetyksen lähetystyöntekijää kokoontui Ryttylään. Mukana oli ”aktiivilähettejä” ja meitä toisissa tehtävissä paikkamme löytäneitä ”ex-lähettejä”. Viikonlopun teemana oli unelmat.
Tältä pohjalta haluan kirjoittaa vielä lyhyesti sinulle arvoisa lähetystyöntekijämme!
Arvostan teitä suuresti. Olette käyneet läpi vaativan hyväksymismenettelyn lähetyskurssillemme, suorittaneet kurssin, teidät on hyväksytty lähetystyöntekijäksi, teille on löytynyt lähettäjät, ja teidät on lähetetty kohdemaahanne. Vähän kateellisena seuraan myös teidän lähtöänne, jotka suorititte viime vuonna lähetyskurssin, ja nyt odotatte pandemian viivästäminä pääsyä kutsumuksen maahan Venäjälle ja Japaniin. Ja perjantaina sain olla uuden lähetyskurssin ensimmäisessä koulupäivässä opettamassa, ja kyllä teidänkin tietänne on hienoa seurata!
Te kaikki olette rakkaita ihmisiä, ystäviä ja työtovereita. Toimimme eri tehtävissä, maissa ja kutsumuksissa. Meitä yhdistää tekemisen halu. Haluamme, että sanoma Jeesuksesta tavoittaa uusia ihmisiä ja uusia seurakuntia syntyy. Intomme on ollut kova.
Mutta välillä pettymyksemmekin ovat olleet rajuja. Tulee hetkiä, jolloin kutsumus karisee, voimat vähenee, näky näivettyy ja tekee mieli palata vanhaan turvalliseen elämään Suomessa, jossa kieli on tuttua ja tavat opittuja. Murehdimme kielten oppimisen vaikeutta, ja koemme siinä myös iloa. Murhetta tuo myös lasten sopeutuminen uuteen kulttuuriin; yksin jaksaisi helpommin, mutta lasten taakkojen katsominen on vaikeampaa. Me valitsimme kutsumuksemme, he eivät.
Moni näkee lähetystyöntekijässä lähes jumalolennon. Mutta kun pintaa hieman raaputtaa löytyy ihminen. Luuta, verta, nahkaa, kysymyksiä ja kyyneleitäkin. Lähetystyöntekijän nimikyltin alta löytyy usein kyselevä, heikko ja kutsumustaan mittaava kristitty. Ja monesti tuntuu, ettei mitta täyty: ”Mitä jos toiset tietäisivät, kuinka heikko olen. Mutta lähetystyöntekijänä on näyteltävä vahvaa ja voimakasta. Entä jos vaikka lähetysjohtajalle selviäisi kysymykseni, pohdintani ja heikkouteni!” Kyllä Jumala tietää, millaista tekoa olet. Ja lähetysjohtajakin tietää, että olet ihminen. Älä näyttele, ole ihminen. Olet ihminen, joka uskoo Jeesukseen ja jonka Jumala on kutsunut palvelukseensa! Kun hän kutsui, hän tiesi, kenet kutsui. Olet armahdettu, kutsuttu ja lähetetty Korkeimman palvelija.
Älkää luovuttako! Julistakaa pelastuksen evankeliumia! Opettakaa Raamattua! Pitäkää Jeesus-lippu korkealla! Palvelkaa ja rakastakaa kaikkia! Olkaa vahvoja kutsumuksessanne. Tehkää sitä, mihin Jumala on teidät kutsunut ja mihin me olemme teidät lähettäneet. Maailman evankelioimiseen osallistuminen on suuri kutsumus!
Tulee päiviä ja hetkiä (ehkä pidempiäkin), jolloin kaikki tuntuu sortuvan ja kysytte homman kannattavuutta. Silloin on oltava lujana uskossa: ”En anna tämän murtaa minua! Jatkan eteenpäin!” Ehkä saat lohtua samasta asiasta kuin minä: En saa minkään oman heikkouteni tai toisten heikkouden estää pelastavan evankeliumin julistamista.
Evankeliumi emme ole me. Me olemme vain välineitä, joista se jaetaan. Jumalan valtakunnan työntekijöinä olemme monella tavalla rikkonaisia, haavoitettuja ja runneltuja. Mutta niin ovat evankeliumin kuulijatkin. Ja kun sanoma on hyvä ja elävä meille, sitä on helpompi jakaa toisille. Ole siis uskollinen tehtävässäsi. Ja uskalla olla myös heikko, kuten Paavali, alkukirkon huomattava lähetyssaarnaaja. Hän jopa kerskasi heikkoudestaan, mutta ei koskaan hävennyt evankeliumia eikä tehtäväänsä. Jos heikkous johtaa kutsumuksen katoamiseen, on aika kalibroida kutsumus uudelleen. Kun kutsumus ja heikkous kohtaavat voi syntyä Jumalan voimasta uutta. Älä anna heikkouden voittaa kutsumustasi.
Pidä kutsumus kirkkaana. Etsi voimaa rukouksesta, Jumalan sanasta ja uskovien yhteydestä. Jumala täyttäköön sinut Hengellään ja armolahjoillaan!
Muista, ettet ole yksin. Enkä nyt tarkoita vain sitä, että Jeesus lupaa olla joka päivä kanssamme. Mielenkiintoisella tavalla hän muuten liittää tämän lupauksen juuri lähetystehtävän toteuttamiseen (Matt. 28:18-20). Sinua on lähettämässä suuri joukko kristittyjä nimikkoseurakunnissa, maakunnallisessa kansanlähetyspiireissä, pienryhmissä ja täällä keskustoimistollamme. Lisäksi sinulla on ystäväjoukko. Tiedän kokemuksesta, että hengellisessä työssä voi joskus olla tosi yksinäistä. Muista, että sinua siunataan täältä kotimaasta.
Lähettipäivillä oli myös kymmeniä aktiivisen lähettiuran päättäneitä. Olet palannut kotimaahan omasta tahdostasi tai vastentahtoisesti. Molempia tapahtuu. Rikas aika lähetystyössä on jäänyt taakse. Hyvästejä on jätetty ystäville, maisemille, tuoksuille ja tutuille teille ja rakennuksille. Haluan siunata erityisesti sinua, joka olet jättänyt kutsumuksesi maan ja kansan. Ei lähetyskutsumus pääty Helsinki-Vantaalle!
Jotkut lähettipäivillä olivat kuin juoksija lähtötelineessä odottamassa pääsyä kohdemaahansa ensimmäistä kertaa. Olen vähän kateellinen teille. Jumalan on kutsunut teidät suureen seikkailuun. Tämä seikkailu on täynnä työtä ja lepoa, itkua ja iloa, väsymystä ja virkeyttä, pettymystä ja onnistumista, omien näkyjen riisumista ja hengellä täyttymistä, heikkouteen suostumista ja voiman saamista, vierauden tuntoa, koti-ikävää, arjen huolia ja iloja. On aina hyvä muistaa tehtävänanto ja tehtävän antaja. Kaikenlaisissa tilanteissa kirkastakaa kutsuanne!
Ja te tämän hetken lähetyskurssilaiset: Olkoon syksyn opiskelu teille siunattu! Iloitsen teistä.
Minä tulin mukaan Kansanlähetyksen toimintaan lähetystyön vuoksi. Koin Jumalan antaneen minulle kutsun lähetystyöhön. Kansanlähetyksessä minuun sytytettiin kirkasta lähetysnäkyä ja kuvattiin maailman tarvetta. Halusin lähteä auttamaan niitä, joilla ei ole tietoa Jeesuksesta. Ajattelin kyseessä olevan elinikäinen kutsumus. Onhan se sitä, mutta kutsumuksen toteuttamisen muodot ovat vaihdelleet ja vaihtelevat. Minä toteutan lähetyskutsumusta nyt kotimaassa.
Jumala on kaiken keskellä ollut hyvä. Moni unelma on jäänyt toteutumatta ja monet itkut on itketty. Mutta Jumalaan ei ole tarvinnut pettyä.
Lähetyksen veteraanit ja uudet lähetit! Olkaa siunattuja! Meillä on vielä tehtävää tässä maailmassa!
Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Suomen Ev.lut. Kansanlähetys
Hyvä.kirjoitus 🙂