Hyviä uutisia – työ kasvaa! – Lähettäjäpiirikirje 6/2024

Kirjoitan kerran kuukaudessa kirjeen niille, jotka haluavat kuulla kuulumisiani, rukoilla ja lahjoittaa palvelutyön mahdollistamiseksi. Olet tervetullut mukaan! (Lue tästä lisää.). Alla otteita kesäkuun kirjeestäni.


Valtava uutinen Virosta

Kirjoitan tätä juhannusviikolla Tallinnasta. Mission Europen työntekijöinä tapaamme toisiamme ja yhteistyökumppaneitamme.

Työmme kannalta merkittävin uutinen on Mission Europe Estonian (MEE) perustaminen. Nuorisoevankelista ja MEE:n johtaja Joel Reinaru kertoi sytyttävällä innolla Viron nuorten evankelioimisnäystä. He tekevät nuortenlehteä, järjestävät nuorisotapahtumia, televisio-ohjelmia, kouluvierailuja ja pitävät evankeliumin lippua esillä liikkuessaan arjessa.

Joel tuli kokoukseemme paita päällä, jonka selässä luki: ”Kysy, miksi uskon Jeesuksen.”

Evankelista Joel Reinaru

Tiedustelin, onko joku tullut kysymään tuon paidan takia Jeesuksesta. Joelimaiseen tapaan hän vastasi: ”Ei ole, kun minä olen ehtinyt kertomaan aina ensin!”

Viro on minulle tärkeä. Kävin siellä ensimmäisen kerran Neuvostoliiton vallan aikana vuonna 1991. Tuolla matkalla tapasin Joelin isoisän Karl Reinarun. Muistan, kuinka rukoillessa kaikki polvistuimme. Joelin isä Leevi on toiminut luterilaisen kirkon lähetyskeskuksen johtajana ja läheisenä työtoverinani. Puoli vuotta sitten esitin Joelille kutsun Mission Europeen ja päätimme perustaa Viroon oman Mission Europen. Tällainen askel oli meille myös järjestönä merkittävä. Raamattu kutsuu meitä uskollisuuteen ja kasvuun.

Rakas työtiimi kasvaa

Monessa kirjeessä olen pyytänyt sinua rukoilemaan, jotta saisimme lisää työntekijöitä Mission Europeen. Joel on yksi vastaus. Toinen vastaus rukouksiimme on turkulainen pastori Matti Hernesaho.

Matti on ikäisekseen ollut monessa merkittävässä mukana. Moni seurakunta ja järjestö olisi ottanut hänet mielellään palvelukseensa. Hän rukoili, että löytyisi juuri hänelle sopiva palvelupaikka. Aina välillä vaihdoimme viestejä ja lopulta kysyin suoraan, tulisiko hän meille töihin.

Myöntävän vastauksen takana oli kokemus Jumalan puheesta ja Mission Europen työnäystä. Mattia sytytti halumme palvella koko kristillistä kenttää sen eri ilmenemismuodoissa, julistuksessa keskittyminen Jeesukseen Kristukseen ja hänen seuraansa kutsuminen sekä vapaus keskittyä evankeliumin julistamiseen.

Olen todella kiitollinen, että Matti aloittaa elokuun puolivälissä tiimissämme. Hän toimii aluksi osa-aikaisena, sillä hän haluaa jatkaa nuorten yhteisön johtamista Turun Mikaelin seurakunnan palveluksessa.

Pastori Matti Hernesaho - Mission Europe

Työtiimi yhdessä

Olemme olleet neljä päivää työntekijätiimimme kanssa Tallinnassa. Suunnittelemme, keskustelemme, rukoilemme ja kirkastamme näkyämme. Kaksi kertaa vuodessa tapaaminen on tärkeää, sillä jokainen tekee omaa itsenäistä työtään.

Juhannuspäivänä tulen taas tänne Viroon. Kierrän viikon seurakuntia ja loppuviikosta osallistun paikallisen ev.lut. kirkon kirkko- ja laulupäivään, jossa minulla on 45 minuutin esitelmä lähetystyöstä.

Suomeen tullessa minulla on opetusvastuuta Kansanlähetysopistolla ja puhe Kansanlähetyspäivien iltajuhlassa, jossa Pekka Simojoki ja Et Cetera -kuoro laulavat. Tervetuloa mukaan 6.7. klo 21. Heti tuon jälkeen vedän 13 päivän opetuslapseuskurssin, jota kutsutaan myös rippikouluksi. Sitten on aika vain olla ja levätä hetki.

Kesämissiossa

Olin viikko sitten puhujana Keski-Pohjanmaan Kansanlähetyksen ja paikallisen seurakunnan järjestämässä Kokkolan kesämissiossa.  Pohdin, mitä tällaiset tapahtumat antavat järjestölle ja seurakunnalle. Ainakin tätä:

  • Juhlahetken kaiken arkisen työn keskelle.
  • Monille mahdollisuuden palvella lahjoillaan.
  • Antaa mahdollisuuden seurakunnan ja järjestön toiminnan näkyvyyden lisäämiseen ja olemassaolosta muistuttamiseen.
  • Keskitytään hetkeksi tietoisesti Raamatun opetukseen ja evankeliumin julistamiseen.
  • Tullaan kirkosta ulos näkyväksi ja helposti kohdattavaksi.

Antaa palaa ihan täysillä!

Olen kutsumukseltani evankeliumin julistaja ja järjestön johtaja. Jälkimmäiseen liittyy vastuu Mission Europesta ja sen tulevaisuudesta. Olen valtavan kiitollinen, että saimme kaksi merkittävää evankelioimistehtävään haluavaa meidän tiimiimme.

Rukoilethan kanssani

Rukousaiheita:

  • Uusien työn tukijoiden saaminen minulle ja muillekin työntekijöille.
  • Kesän työt kuten Kansanlähetyspäivät, rippileirin vetäminen Ryttylässä.

Kiitosaiheita:

  • Lähettäjäpiirin uudet ja vanhat jäsenet.
  • Kasvu Mission Europen työssä.

Kiitos, että olet lähettämässä minua tähän työhön varoin, rukouksin ja rohkaisuin. Miltei päivittäin kiitän Jumalaa tästä. Olkoon Jumalan runsas siunaus kanssasi!

Tässä lahjoitustiedot! Jokainen lahja on arvokas. Tule mukaan kirjeen saajaksi eli lähettäjäpiiriin!

TÄTÄ SAA JAKAA:

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN

Jätä kommentti