Jeesuksen paluu

Jeesuksen paluu ja Nooan päivät

Näin pienenä poikana saman unen kahteen kertaan. Olin kotipihalla Jyväskylän Palokassa ja yhtäkkiä nostin silmäni ylös taivaalle: Siellä oli valtavan suuri tuhatpäinen enkelijoukko ja heidän keskellään Herra Jeesus Kristus. Olin ehkä kuullut tai lukenut Jeesuksen paluusta. En tiedä. Mutta uni jäi mieleen.

Unia ja näkyjä tärkeämpi on se, mitä Jumala Raamatussa sanoo.

Raamattu kertoo paljon Jeesuksen Kristuksen paluusta maan päälle historiamme viimeisinä päivänä.

Jeesus Kristus tulee todella takaisin enkeliensä kanssa. Jeesuksen takaisin tulemisen päivä on Jumalan kirkkauden ilmestymisen päivä. Se on ihmiskunnan jakautumisen päivä pelastettuihin ja kadotettuihin.

Niin kuin oli Nooan päivinä

Jeesus vertasi tulemuksensa päivää Nooan päivään. Tuhoava vedenpaisumus tuli yllätyksenä monille, mutta ei Nooalle ja niille, jotka olivat arkissa. Sinne lähteneet pelastuivat. Tämä Nooan arkki on meille esikuva Jeesuksesta Kristuksesta.

Perimätiedon mukaan Nooa rakensi arkkia 120 vuotta. Hän julisti kansalle, että Jumala tulee tuomitsemaan maailman. Mutta Jumala on valmistanut teille pelastuksen. Tulkaa tähän arkkiin kun se on valmis, ja te pelastutte. 

Arkki valmistui. Eläimet lähtivät liikkeelle. Ja Nooan perhe. Varmasti sinne kutsuttiin toisiakin, mutta ketään ei tullut. Mikä suru Nooalla mahtoi olla. 

Jumalan tuomio tuli veden kautta. Vesi alkoi nousta, ja siinä vaiheessa arkin ovella oli kolkuttelijoita, mutta Jumala oli sulkenut oven. Pelastuksen mahdollisuus oli mennyt. Mutta ne jotka olivat arkissa pelastuivat. 

Jeesus sanoo: Niin kuin oli Nooan aikana, niin on hänen paluunsa aikana. Me teemme arjen askareita, mutta sitten tulee se päivä, tunti, minuutti ja sekunti kun Jeesus tulee enkeliensä kanssa maailmaan.

Jumalan pelastusteot tapahtuvat ihan oikeasti historiassa

Jumalan pelastusteot tapahtuvat historiassa. Kun Jumala antoi Vanhassa testamentissa lupauksia Jeesuksesta, hän antoi ne konkreettisessa tilanteessa, tiettynä kellonaikana tietylle henkilölle. Kun Jeesus syntyi, hän syntyi historiaan. Hänellä oli syntymäaika ja syntymäpaikka. Kun hän kuoli, se oli ihan oikea päivä ja tiedämme jopa kellonajan.

Kun hän tulee takaisin, se on ihan oikea päivä tai yö, ja jälkikäteen voidaan kertoa jopa tarkka aika. 

Nooan päivinä Jumala antoi arkin pelastuksen välineeksi. Meidän pelastuksemme on Jeesus Kristus. Hän on kuin tuo arkki. Joka on Jeesuksessa, uskossa häneen, pelastuu tuona päivänä. 

Nyt pelastuksen arkin ovi on auki, ja sinne kutsutaan kaikkia ja kaikenlaisia. Jossain vaiheessa Jumala sulkee oven. Tule rohkeasti! Rukoile vaikka alla oleva rukous.

Rukous

Herra, meidän Jumalamme. Sinä olet ilmoittanut meille Raamatussa myös lopun ajan tapahtumista. Tiedämme, että pian Poikasi Jeesus Kristus tulee kirkkaudessaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Tässä nyt rukoilen: Ole minulle armollinen, pelasta minut nyt ja tuona päivänä. Anna syntini anteeksi. Minulla ei ole mitään millä voisin ansaita suuret lahjasi ja pelastuksen.Siksi pyydän vain armoasi.

Jumala, haluan uskoa sinuun ja käydä sisäänpelastuksen arkkiin, valtakuntaasi. Haluan olla valmiina, kun Herrani Jeesus saapuu kirkkaudessaan. Haluan seurata sinua, elää seurakuntasi yhteydessä, ja yhdessä odottaa pelastuksemme päivää.

Kuule rukoukseni Jeesuksen tähden. Aamen

Jeesuksen paluu lähetystyön ja evankelioimisen innoittajana

Tieto tämän historian päättymisestä, Jeesuksen paluusta, tuomiosta, taivaan ja kadotuksen todellisuudesta, on saanut monet kristityt liikkeelle viemään evankeliumissa olevaa pelastuksen sanomaa. Jeesus antoi tämän tehtävän meille.

Tämä on tärkeä innoittaja myös omassa tehtävässäni pappina ja sananjulistajana. Haluan muistuttaa, että Jumala kutsuu nyt kaikkia pelastukseen ja ikuiseen elämään. Enkä vain muistuttaa, vaan kutsua: Tule sinäkin! Jos et tiedä, oletko sydämestäsi kristitty, rukoile vaikka tuo edellä oleva rukous sitä todella tarkoittaen. Jeesus lupaa, ettei hän hylkää ketään luokseen tulevaa.

Ystävät, nyt on aika tehdä työtä.


JAA TÄMÄ TOISILLEKIN

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN


Vastaa