Jeesuksen veli Jaakob oli seurakunnan johtaja, joka koki marttyyrikuoleman Jerusalemissa.
Johanneksen evankeliumissa on maininta Jeesuksen veljistä: ”Veljetkään eivät näet uskoneet häneen.” (Joh. 7:5).
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Jaakobin elämässä tapahtui suuri muutos. Paavali kertoi Jeesuksen ilmestyneen myös Jaakobille: ”Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille.” (1. Kor. 15:7).
Jeesuksen ylösnousemus ja ilmestyminen veljelleen oli syy, miksi Jaakob lopulta vakuuttui Jeesuksen jumaluudesta.
Apostolien teoissa Jaakob näyttäytyy Jerusalemin seurakunnan johtajana. Hän pitää tärkeän puheen Jerusalemin kokouksessa (Ap.t. 15:13-21), jossa pyrkii yhdistämään Jeesukseen uskovien juutalaisten ja muiden kansojen (pakanoiden) välejä.
Hän on myös mahdollisesti Uuden testamentin Jaakobin kirjeen kirjoittaja.
Jaakob rukoilijana
Eusebiuksen kirkkohistoria kertoo Jaakobin rukouselämästään seuraavaa:
Hyvin tarkkaan kertoo hänestä Hegesippus, joka eli ensimmäisen apostolien jälkeisen sukupolven aikana (n. 160). Muistiinpanojensa viidennessä kirjassa hän kertoo seuraavalla tavalla:
”Seurakunnan johdon sai apostolien ohella Herran veli Jaakob, jota kaikki Herran ajasta tähän saakka ovat nimittäneet vanhurskaaksi, sillä oli useita Jaakob nimisiä. Tämä oli aina äidinkohdusta asti ollut pyhä, hän ei juonut viiniä eikä päihdyttävää juomaa, eikä myöskään syönyt mitään eläinkunnasta; partaveitsi ei tullut hänen päänsä päälle; hän ei voidellut itseään öljyllä eikä käyttänyt kylpyä. Hänen yksin oli sallittu mennä sisään temppelin pyhään. Hän ei käyttänyt villavaatteita vaan liinavaatteita. Hänellä oli tapana mennä yksin temppeliin ja hänet tavattiin siellä makaamasta polvillaan ja pyytämästä anteeksi kansan puolesta. Hänen polvensa kovettuivat kuten kameelin siitä, että hän aina lankesi polvilleen kunnioittaakseen Jumalaa ja pyytääkseen anteeksiantoa kansalle. Ylen suuren vanhurskautensa takia hänelle annettiin lisänimi ’vanhurskas’ ja ’oblias’, joka kreikaksi merkitsee kansan suoja ja vanhurskaus, kuten profeetat (Jes. 3:10 ?) sanovat hänestä. Muutamat kansassa olevasta seitsemästä lahkosta (ks. edempää IV 22:7), jotka olen ennen maininnut Muistiinpanoissani, kysyivät häneltä, mikä oli Jeesuksen ovi (vrt. Joh. 10:9). Hän vastasi, että se oli Vapahtaja. Sen johdosta muutamat uskoivat, että Jeesus oli Kristus.
Minua puhuttelee tässä erityisesti Jaakobin rukous kansansa puolesta:
”Hänellä oli tapana mennä yksin temppeliin ja hänet tavattiin siellä makaamasta polvillaan ja pyytämästä anteeksi kansan puolesta. Hänen polvensa kovettuivat kuten kameelin siitä, että hän aina lankesi polvilleen kunnioittaakseen Jumalaa ja pyytääkseen anteeksiantoa kansalle.”
Vieläkö meidän aikanamme on pyhiä, jotka menevät kirkkoon tai jonnekin mualla rukoilemaan kansamme puolesta ja pyytävät Suomelle anteeksiantoa sen synneistä.
Jaakobin polvetkin kärsivät rukouksesta:
”Hänen polvensa kovettuivat kuten kameelin siitä, että hän aina lankesi polvilleen kunnioittaakseen Jumalaa ja pyytääkseen anteeksiantoa kansalle.”
Antaisipa Jumala keskellemme tällaisia rukoilijoita. Ja olisinpa itsekin tällainen rukoilija.
PS. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin kommentoin tätä. Viime vuosina Suomessa on noussut monia rukousryhmiä ja rukousverkostoja, joissa rukoillaan maamme puolesta. Toki myös kaikissa luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa on rukousta oman maan puolesta. Lisäksi on järjestetty Kristuspäiviä, joissa eri kirkkokunnista kristittyjä on kokoontunut yhdessä rukoilemaan. Vuonna 2027 järjestetään Kristuspäiväkiertue.